Autatteko lapset ?

Kyllä normaaliin kanssa käymiseen kuulluu myös toisen jeesaaminen.
Ihmissuhteet ovat kriisissä jos alkaa laskeen mitä teen tai saan.
Autan kun tarvitaan ja siitä neuvottellen sovitaan.
Saan apua pyytäessäni sovittusti.
Eli kumminkaan puolin ei mennä toisen huusholliin; tekeen, muuttaan, määrään, arvostelemaan.
Molemmet poikani kokkaavat mielellään ja kyselevät silloin neuvoja. Kerran kaksi vuodessa tarvitsen jotan joka on autolla kuljetettava poikani tuo sen.
Yhteyttä pidetään sähköpostilla tekstiviesteillä puhelimella ja yhteisiä ruokailuita on muutama kerta vuodessa. Leivon toisinaa ja vien pojille Miniä ei syö vehnäjauhoa.
Luopuminen on sitä että antaa lapsille oman elämän, se oli lapsuuden loppu, Lapseni ovat aikuisia 29v. ja 26v.

Minä mm vahdin isäni koiria, kun hän käy ulkomailla pari kertaa vuodessa. Talkootyönä on korjattu mökkiä ja tehty polttopuita talveksi. Kun appiukko oli ohitusleikkauksessa, teimme mieheni kanssa kolme talvea lumitöitä, kun appivanhemmat eivät jaksaneet, ja kuljetimme anoppia kaupoille, kun hänellä ei ole ajokorttia.

Nyt kun on lapsia, puutalkoisiin/ mökkitalkoisiin osallistuu vain toinen meistä, koska toisen aika menee lapsien kanssa. Olemme myös saaneet paljon talkooapua talomme rakentamiseen. Lastenhoitoon emme apua saa.

Olen elättänyt itseni ilman vanhempieni apua 16v: stä asti.
Kenellekkään en ole velkaa apujen suhteen.
Elämme mieheni kanssa itsenäistä omaa elämää perheen parissa toisella paikkakunnnalla kuin missä sukulaisemme ovat. Työ vie oman ajan ja omat lapset.
Hyvin olemme pärjänneet.
Toivottavasti anoppikin pärjää omillaan.

Itselläni samantyylinen suhde vanhempiini, molemmat vanhoja jo ja asuvat maalla. Etenkin kesällä/syksyllä yritän olla useampia viikkoja auttamassa ulkotöissä, kasvimaan hoidossa, muuten kuukausittain siivoamassa jne. Tilanne muuttuunee ensi keväänä kun muutan vielä kauemmaksi (nyt välimatkaa 250km) ja synnytän esikoiseni. Luultavasti en silloin kykene auttamaan niin paljon vanhempiani. Toivon että äitini tulisi välillä kylään/auttamaan, mutten odota sitä itsestäänselvyytenä.

muuttamaan tavarat palvelutaloon tms. Näin me olemme sopineet. Vanhemmat ovat sitä mieltä, että lasten ei tarvitse pilata omaa elämäänsä olemalla sidoksissa päivittäin usean tunnin ajan vanhempiinsa vanhempien ollessa iäkkäitä. Näin he ajattelevat ja pyytävät elämään omaa elämää ilman rasitteita.

tehdä vaikka mitä. Itselläni ja omalla äidilläni on tosi kaukainen suhde. En ole kasvanut vanhempieni kanssa kuin vasta murrosikäisenä. Nyt äiti on sitä mieltä, että minun pitäisi olla kiitollinen siitä, että hän on synnyttänyt minut ja että hän on äitini. Tästä kiitollisuudesta sitten pitäisi käydä kerran viikossa siivoamassa, pesemässä ikkunat jne.

Tosin toive tuntuu oman perheen ja elämäntilanteen vuoksi tosi hankalalta. Mutta äitiähän "pitäisi" totella ja koska en millään ehdi tehdä niin paljon kuin hän haluaisi, olen kiittämätön ja vaikka mitä muuta.

Tähän vielä täytyy sanoa se, että äiti on tosi hyvä kuntoinen itse ja jaksaa kyllä tehdä siivouksensa edelleen ilman minua. Jos tilanne olisi toinen, eli ei jaksaisi, niin varmasti auttaisinkin.

Joo, autellaanhan me vanhempiamme.
Minä käyn vanhemmillani auttamassa joskus isommissa urakoissa, kuten joulusiivouksissa, ja toimin joskus myös kauppakuskina. Yleensä autan eläinlääkärikäynneissä ym isommissa jutuissa ja miehenikin tulee pyydettäessä mukaan. Harvemmin kyllä minun vanhempiani "joudutaan" missään auttamaan, koska pitävät omasta itsenäisyydestään. Auttelevat meitä kun pyydetään ja toistepäin.
Eri asia onkin sitten mies ja sen vanhemmat. Auttelen heitä jos pyydetään, tällä hetkellä en oikeen väleissä (ei omaa ansiotani), joten ei oikeen auteltua tule. Mutta mieheni siivoa vanhemmillaa, tekee koko kesän mökillä hommia, on kauppakuski vähintään kerran viikossa, vie lentokentälle, hoitaa eläinlääkärikäynnit, istuu sukupäivällisissä, hoitaa jääkaapintyhjennykset, vie anoppia kampaajalle ja vaatekauppoihin.. ja on yleinen apumies..