Tämä jatkuva Frankfurtilaisen koulukunnan käymä kulttuurimarxilainen taistelu joka näkyy jatkuvana vakaiden instituutioiden sekä vakautta tuovien arvojen vastaisena hyökkäyksenä näyttää luhistavan Euroopan. Samalla kulttuurimatxilaisuudesta itsestään näyttää tulleen EU:n normi. Perinteisistä arvoista on tehty suoranainen pahe ja perverssiys on hyvä. Sanoma näyttää läpäisseen jo laajat väestökerrokset.
Kulttuurimarxilaisuus on Euroopan tuho
meidän eliitti
23104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
-Avioliitto julistetaan olevan kriisissä kun taas kulttuurimarxilaisten mukaan homoliitot ovat tasapainoisia ja ah niin ihania.
-Vakiintuneet konservatiiviset traditiot ovat typeriä kun taas kaikkinainen dekadenssi on suotavaaa ja "edistyksellistä"
- uskontoa on pilkattava kaiken aikaa kun taas ateismi (siitäkin huolimatta vaikka sen nimissä on orjuutettu, viety ihmisarvo erivärisiltä, suoritettu kansanmurhia jne) on julistettu hyveeksi sinänsä.
-heteroparien syntyvyyttä pyritään kahlitsemaan. Sen sijaan kulttuurimarxilaiset näkisivät mielellään ympärillään "sateenkaariperheitä".
-jokainen duunari joka ei lakkoile vaan on tyytyväinen on epäilyttävä juntti ja kenties äärioikeistolainen. Oikea duunari on sellainen joka rettelöi ja kannattaa sosialismia.
-USA edustaa absoluuttista pahuutta kun taas Pohjois-Korea on vapaa ja itsenäinen.
-Kirkot pitää kulttuurimarxilaisten mukaan hävittää ja tilalle rakentaa moskeijoita sillä "islam on rakkauden uskonto".
- armeija on paha, eteenkin Suomen armeija ja USA:n armeija. Hyviä armeijoita löytyy vain latinalaisen Amerikan vasemmistolaisista diktatuureista.
-kaikki tavalliset työtätekevät on masennettava veroilla ja pikkumaisilla määräyksillä. Sen sijaan hullut, varkaat ja muut rikolliset on julistettava "yhteiskunnallisen sorron uhreiksi".
- Etelä-Afrikan korruptiosta ei puhuta mitään nyt kun "maa on vapautunut sorrosta".
- Nainen on hyvä mutta mies on paha ja potentiaalinen raiskaaja ja pedofiili. Häntä on syyllistettävä aina. Ainoa hyvä mies on homomies.
- Herra Hakkaraisen humalassa öykkäröinnille saa virnuilla muttei ex-ministeri Arhinmäen koska Arhinmäen örveltäminen on vain henk. koht tapaus kun taas Hakkaraisen typeryydet johtuvat perussuomalaisten ideologiasta ja asenneilmapiiristä.
- kristityn paljastuminen pedofiiliksi on jymyjuttu jota on syytä tuoda jatkuvasti esille. Sen sijaan muslimin pedofilia tapautta ei sillä se kertoisi vain islamvastaisuudessa.
-SYYLLISTÄ LÄNSIMAALAISIA, LÄNSIMAISTA KULTTUURIA, LÄNSIMAISTA HETEROMIESTÄ JA KAPITALISMIA KAIKESTA MAHDOLLISESTA MITÄ IKINÄ KEKSIT.
Ei ne syylliset siellä ole, hyvä mies.
Suurin osa johtavista kommunisteista, jotka nousivat valtaan Venäjällä 1917–20, olivat juutalaisia.
Juutalaisten rooli bolsevikkivallankumouksessa Venäjällä
Heinäkuun 16. yönä 1918 bolsevikkien salainen poliisi murhasi Venäjän viimeisen keisarin, tsaari Nikolai II:n, hänen vaimonsa tsaaritar Alexandran, heidän 14-vuotiaan kruununperijän Aleksein ja heidän neljä tytärtään.
Heidät ammuttiin kellarissa Jekaterinburgin kaupungissa Uralin vuoristoseudulla, jossa heitä oli pidetty vankeudessa. Tyttäret viimeisteltiin pistimin. Estääkseen kultin syntymisen kuolleen tsaarin muistoksi ruumiit kärrättiin maaseudulle ja haudattiin salaiseen hautaan.
Toisen maailmansodan aikaista kommunisminvastaista materiaalia.
Toisen maailmansodan aikaista kommunisminvastaista materiaalia.
Bolsevikkiviranomaiset antoivat ensin lausunnon, että Romanovin keisari oli ammuttu kuoliaaksi hänen pelastamiseksi suunnitellun salajuonen paljastuttua. Keisarinnan ja lasten kuolemat pidettiin salassa toistaiseksi. Neuvostohistorioitsijat väittivät useiden vuosien ajan paikallisten bolsevikkien toimineen omin päin tappaessaan tsaariperheen ja että Leninillä, Neuvostoliiton perustajalla, ei ollut mitään tekemistä rikoksen kanssa.
http://www.magneettimedia.com/juutalaisten-rooli-bolsevikkivallankumouksessa-venajalla/
Näin siis onkin Romanovin tapauksessa josta meilläkin on tehty elokuva.
Näkyy myös Suomen historiantutkimuksessa ns. objektiivisuutena (tarkoittaa sitä että Suomea suurinpiirtein syyllistetään kaikesta siitä pahasta mitä meille on tapahtunut. Tämä ilmiö näkyi jo heti sodan jälkeen suomettumiskehityksenä).
Kulttuurimarxilaiset eivät kykene estämään sitä että uskonnollinen tyhjiö täyttyy uudella uskonnolla sillä evoluutio suosii uskonnollisia ihmisiä ja hylkii ateisteja. Vahinko vain että hillitön kristinuskon (nykyisin rauhallinen uskonto) vastustaminen aikaansaa todennäköisemmin islamilaisen järjestelmän tulon Eurooppaan. Näin vallankumous taas kerran tulee syömään lapsensa sillä kulttuurimarxilaiset tulevat liian myöhään havaitsemaan joutuneensa itse narun jatkoksi.
Näin asian itsekin näkisin. Liian myöhään havaitsevat kultuurimarxilaiset että he ateisteina ja perversseinä vetäistään ensimmäisenä narun jatkoksi. Se on tämän islamilaisen fasismin valtaantulon ainoa valopuoli. Koska olimme itse niin hyväluontoisia emme tehneet sitä minkä äärimuslimit tulevat tekemään.
Kommunismi on ihmisluonnonvastainen ideologia, jonka varaan rakennetut yhteiskunnat pysyvät pystyssä vain totaalitäärisellä diktatuurilla ja terrorilla, kuten kaikkialta maailmasta voimme kommunististen kokeilujen historiasta todeta.
Totta. Jos kristinusko nujerretaan, se sijalle tulee islam tai sitten paljon pienemmällä todennäköisyydellä jotain älyttömiä uuspakanauskontoja jotka eivät välttämättä ole mitään harmitonta wiccalaisuutta. Useimmat ihmiset vaan eivät ole tarpeeksi fiksuja ateisteiksi. Voivat ehkä larpata ateisteja jonkin aikaa mutta johonkin hömppään kumminkin lopulta sortuvat. Vaikka kristinuskoa pitäisi hömppänä, se on vähemmän haitallinen kuin useimmat vaihtoehdot.
Kyseessä ihmisryhmä joka käy eläkeläisinä vielä isäkapinaansa. Siis ikuisia teinejä.
Tosin aate vain on toimimatonta museokamaa, kuten kannattajansakin.
Kulttuurimarxilaisuus pitää pysäyttää heti! väärät päättäjät pois pallilta!!
Halutaanko tällaista, katsokaa kuina Massachitesissa kävi homolain myötä?
KATSOKAA VIDEO MITÄ MASSACHUTESISSA KÄVI HOMOLAIN JÄLKEEN:
Siinä on suomenkieliset tekstit:
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Tällainen on Massachutessin uljas uusi maailma homoliittojen aikana, jossa normaaleja perhearvoja arvostavia kohdellaan kuin kakkosluokan kansalaisia!!
Ihan järkyttävää, ja tätä Suomen hallitus haluaa ja nämä ovat seuraamukset!!
Kun laki tulee voimaan politiikot sulkee peloissaan suunsa, ja on liian myöhäistä!
Lain myötä muutkin seksuaalisen käyttäytymisen raja-aidat alkavat kaatua. Terveyslaitokset ja koulut alkavat jakaa lapsille homoseksaalista aineistoa , seksitaudit lisääntyy..homoja suositaan adoptoinnissa jne..
Puhetta riittää kansalaisoikeuksista ja tasa-arvosta, mutta samaan aikaan monet todelliset kansalaisoikeudet alkavat kadota ja perinteisten arvojen kannattajista tulee kakkosluokan kansalaisia.
Homoliittojen ajamisessa on tosiasiassa kyse siitä, että sillä haetaan homoseksuaaleille julkista hyväksyntää kaikilla tasoilla ja kansalaiset pakotetaan hyväksynään se vastoin tahtoaan, samoin kuin koko sosiaalinen ja poliittinen järjestelmämme ja liike-elämämme.
Niille, joiden kohdalla homoliittojen toteutuminen on vasta uhkakuva, neuvo on tämä: Älkää jääkö odottamaan!
Tätäkö me halutaan Suomelle? On aivan välttämätöntä, että otatte yhteyttä valitsemiinne edustajiin/poliitikkohin ja raivostukaa! Heidän on saatava tuntea suuttumuksenne, ennen kuin on liian myöhäistä!
Tätä ei pidä hyväksyä, seuraamukset on karmeat yhteiskuntaan ja lapsiin!
Marx oli nero. Sekä oikeistolaiset, että vasemmistolaiset vetoavat siihen. Tosin tuskin olette niin älykkäitä, että tietäisitte, kuinka Marx todellisuudessa oli köyhä runoilija, joka Fordin tehdastuotannon peilasi filosofiana. Marx ei vastustanut ihmisten oikeutt kapitalistisesti hankkia varansa, mutta Marx kertoi, mitä voi äärimmäisessä tilanteessa käydä, jos ahneus ottaa vallan. Hänen tekstinsä eivät ole tätä aikaa, mutta talouspoliittista ja filosofista neroutta, jotka oikeistolaiset sotkivat politiikkaan. Terkuin alle nelikymppinen akateemista koulutusta omaava nainen.
Marx ei ollut nero. Hän oli tyhmä. Sen sijaan kulttuurimarxilaisuuden kehittäjät olivat neroja koska tajusivat että länsimaita ei luhisteta muuten kuin tuhoamalla uskonto ja perhe.
Osittain porvarit saavat syyttää itseään koska kuvittelivat että kaikki mitä ihmiset kaipaa on tavaran paljous ja kyltymätön kuluttaminen. Maltillinen vasemmisto ei koskaan ymmärtänyt sitä että uskonto ja perhe on hyvä asia eikä suinkaan mikä vihan ja kaunan kohde.
Tässä suhteessa olisin toivonut maltillisen vasemmiston ja ei-sosialistien yhdistäneen voimansa. Näin ei käynyt. Kulttuurimarxilaiset aatteellaan mädättivät suurimman osan myös ei-sosialistisesta poliittisesta koneistosta.
Höpö höpö, älyköitä ei koskaan kuunnella. Itseni tekis mieli lyödä jotakin ämmää - en koskaan löisi mutta naisena tekis mieli lyödä, joka laittaa illalla lämpimiä voileipiä jollekin paksuperseelle sontaperskarvalle juntti-ukolleen ja viis kakaraa inisee vieressä, kun ukko jankuttaa, että homot on pahuus yhteiskunnassa ja eukko on kanssa että jees siilleen on..Yäk. Sellaiset paskaperseet on yleensä sellaisia, että koska ovat nynnyjä, ne ei uskalla muuttaa edes opiskelemaan lapsuuden paikkakunnaltaan muualle tai siis tymhmyyttään edes pääse yliopiostoihin, sitten ne elää siellä irvimäisessä ahdasmielisessä ympäristössäään ikänsä synnytellen entimmäisenä peruskouulussa tai lukiossa tapaamalleen munalle lapsia, tukia tippuu kun muut menee opiskelemaan tai on paremmista taustoista ja vsasta sitten ne aktivoituu, kun homot on muka niiin kauhea asia... Inhoan tyhmiä, en koskaan pysty liikaa tuomasn julki, että mä inhoan ajattelua, jossa ajatellaan enemmän asenteilla, kuin argumenteilla. Se on sietämätöntä tyhmyyttä!
Jos homoliitotahdasmieliset tän foorumin pelleasenteelliset asenteelliset kieltää, ainoa oikeudenmukaisuus olisi, että lapsettomat vapautettaisiin veronmaksussa lapsilisistä kokonaan! Eli lapsettomille köyhille kiitos -ei nälän näkemistä siksi, että teidän " kristillisten " inisijöiden penikat saisi uuden älypuhelimen. Ja pitäkää turpanne kiinni siitä, että ett käy töiss' ja että muka on vaikeaa kun ei ole vapaa- aikaa, vaikka vapaaehtoisesti omasta revasytanne olette kakaroita tunkeneet. Suuin loukkaus on se, että lapsia omaavat jotka elää reilusti monet yhteiskunnan tuilla, urputtaa, että muka vapaa- aikaa ( häh MITÄ, jos ei käy edes töissä?) siinä muka vielä pitäisi olla. En mäkään lapseton ( muuten hetero ja kouluttautunut ja nainen) saa palkkaa siitä, että siivoan omaa kotia tai laitan itselleni ruokaa.
Kiukunpurkauksesi kuulostaa lähinnä persuilulta.
Sen sijaan tuo välissä kirjoittava "persu" esittää jäsenneltyä tekstiä, jossa hän tuo ajatuksensa esille.
Mutta teikäläisten ajattelussahan kaikki muut ovat tyhmiä, paitsi oman klikin jäsenet. Samanlaista laumahenkisyyttä siis.
Inhoat tyhmiä, mutta kun lukee tuon brutaalin ja makaaberin kuvauksesi muista ihmisitä, saa vaikutelman että olet itse tyhmä. Taidat vihata muissa ihmisissä omia ominaisuuksiasi, joita juuri seikkaperäisesti kuvailit.
Rehtori Rosenberg hyväksynee vain kulttuurimarxilaisuuden, joten sen täytyy olla absoluuttinen totuus, korkein totuus ja puhtain.
KULTTUURIMARKSISMI=
-Pedofiilit
-Moniavioisuus
-Seksitaudit
-Perverssiot
Ja tietysti pyhistä Pyhin multikulturalismi.
"Kulttuurimarxilaiset aatteellaan mädättivät suurimman osan myös ei-sosialistisesta poliittisesta koneistosta. "
Tämä näkyi siinä kehityksessä miten Kokoomuksesta, entisestä "kypäräpäisestä papista" tuli 1970-luvulta lähtien "arvoliberaali", siis todellisuudessa arvonsa ja aatteensa myynyt yleisen mielipiteen kosiskelija.
Ilmiö levisi ja sai jonkin verran jalansijaan myös Kepun sisällä (nuoret idiootit, nämä vaalirahapellet).
Mitä osaa 1970- ja 1980-luvulla syntyneiden asenteissa näytteli suurten ikäluokkien (s. 1946-50 jne) omat asenteet? Esim. vuonna 1971 maanpuolustustahto oli poikkeuksellisen alhainen. Samoin ns. vapaan kasvatuksen yleistyminen, peruskoulu jne muuttivat yleistä normistoa.
Jokaisen sukupolven aatteellinen pohjavire on muuttunut eikä suinkaan niin myönteiseen suuntaan kuin väitetään. Ihmisistä on tullut kärsimättömiä ja oikeastaan pienten lasten vanhemmat ovat nyt harvinaisen lapsellisia. Jos vertaa sota-ajan nuorison olemusta 2000-luvun nuorisoon on erot suorastaan järkyttäviä. Paras sukupolvi joka Suomella on ikinään ollut on tuo noin 1915-1925 syntyneet. Alamäki alkoi heidän lastensa keskuudessa , silloin kylvettiin siemet joista kasvoi puu joka nyt tuottaa mätiä hedelmiä.
Kasvata lapsesi itse tai anna tv:n "kasvattaa"=aivopestä.
Älä kuitenkaan ihmettele lopputulosta, jos halusit päästä helpolla.
https://www.youtube.com/watch?v=hwUwchCeeI4
http://www.adressit.com/tasa-arvoinen_sananvapauslaki_suomeen
Kulttuurimarxismi haisee perseelle !