Mikä tunne teille tulee, kun ilmenee, että henkilö on eronnu
2-3 kertaakin, siis ollut naimissa asti. Itselle tulee väkisin
mieleen, että hänessä on jotain outoa ja pahasti, vai onko
muka onnistunut valitsemaan aina vääränlaisen (pettäjä)
tyypin.
Livistin, kun sain kuulla useasta erosta, koska en halua
jonon jatkoksi.
2-3 kertaakin, siis ollut naimissa asti. Itselle tulee väkisin
mieleen, että hänessä on jotain outoa ja pahasti, vai onko
muka onnistunut valitsemaan aina vääränlaisen (pettäjä)
tyypin.
Livistin, kun sain kuulla useasta erosta, koska en halua
jonon jatkoksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuuliviiri, joka etsii ja etsii, eikä tyydy mihinkään
ihminen joka suhaa ja säntäilee tajuamatta että kannattaisi käydä vanha suhde yksinään läpi, miettiä mitä meni mönkään aikaisemmissa, ennenkuin alkaa uutta petaamaan. mitä lie taustalla: yksinäisyyden pelkoa, läheisriippuvaisuutta, materiaalisen edun hakua - ihan mitä vaan mutta hajalla.
No jos on niin usein naimisiin asti mennyt ja eronnut...
Kertoo ainakin impulsiivisuudesta, elää hetkessä, ei mieti asioita.
Joku tykkää sellaisesta toinen taas arvostaa harkintakykyä. Meitä on moneen lähtöön.
Naimisiinmeno ei ehkä merkitse hänelle paljoakaan, tai ei ole mitenkään kunnioitettava juttu.
Riippuu myös henkilön iästä. Onko suht. nuori vai jo vanhempi... pidemmälle aikavälille sattuu enemmän tapahtumia kuin lyhyemmälle.
Mut on ainakin aina jätetty. Onko kirkon kirjoihin kirjoitettu jos eroat kerran tai useammasti et enään saa edes haaveilla parisuhteesta?
Kyllä se(kin) minusta kertoo jotakin ihmisestä, että hänet on aina jätetty. Minä sanoisin, että silloin on iso todennäköisyys, että valitsee "vääränlaisia" ihmisiä. Mutta tiedän yhden tämmöisen useamman kerran naimisissa olleen tyypin ja hänellä ainakin mättää juuri tuo kumppanin valinta. Laittaa liikaa painoarvoa ulkonäölle, eikä ole edelleenkään oppinut läksyään, vaikka ikä alkaa kohta vitosella.
Höh. Jos ihminen on ollut parisuhteessa tai jopa asunut 2 - 3 kumppanin kanssa yhdessä, kukaan ei korvaansa lotkauta. Ihan normaalia.
Mutta autapa armias jos on mennyt avioon asti. Kääkkien kääk.
Mitäs jos itse kysyisit ko. ihmiseltä että miksi jokainen suhde piti kirkossa virallistaa?
Taidan tunnistaa sut...
itse olen ollut kahdesti naimisissa, yhteensä 25vuotta. En pidä itseäni mitenkään outona tai tuuliviirinä. Ensimmäinen liitto päättyi miehen väkivaltaisuuteen ja toisessa tulin itse jätetyksi, kun sairastuin ja mies ei halunnut sairaan ihmisen kanssa olla. (Sairaus itsessään saatiin parissa vuodessa leikkauksin hoidettua mutta se olisi ollut miehelle liikaa.)
Ja tosiaan, hyvin monet valitsevat vääränlaisia ihmisiä ja pitkissä liitoissa ihmiset myös muuttuvat. Ensimmäinen mies alkoi käyttäytyä väkivaltaisesti vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, oltuamme 5 vuotta yhdessä.
Tapasin miehen, joka luetteli avioerjaan, kuin jotain
kauppalistaa. Edellisestäkin puolivuotta ja kamala
kiire etsiä vakavaa suhdetta. Mitä ihmeen vakavaa
tuollaisen kanssa voisi kehitellä. Se että profiilissa on
eronnut, ei kerro mitään.
Ihan sairaita ja pysyvään kykenettömiä tavannut.
En ymmärrä minäkään ihmisiä, jotka menevät monta kertaa naimisiin asti, ja aina tulee ero (ei välttämättä siis omasta syystä). Mikä pakko on pitää aina hirmukalliit häät, ja maksaa sitten muutaman vuoden päästä yhtä hirmuiset oppirahat avioeroprosessissa. Avoliittomahdollisuus on olemassa... Itse olen AVOeronnut kahteen otteeseen, eli en ole mikään puhdas pulmunen itsekään. MInulla on aika kova kynnys mennä naimisiin asti. Olen ehkä pessimisti/realisti??? En usko, että uskaltaisin mennä naimisiin miehen kanssa, jolla on jo monta avioeroa takana. Tämä on varmaan vain tällainen asennekysymys. Ei nuo avoerotkaan mitään halpoja tai helppoja juttuja olleet. Onneksi isoja rahajuttuja piti sumplia vain toisessa avoliitossa.
Ei kait pari eroa kesää tee?
Itse jänistin naisen luota kerran, kun tuli puheeksi lapset. Tuo aina niin vaarallinen aihe, ja johon moni suhtautuu sellaisella intohimolla että jos sen energian saisi ohjattua oikein, niin nälänhätä pystyttäisiin nurjertamaan...
No kuitenkin.. Keskusteltaessa, kävi ilmi, että hänellä on neljä pientä lasta - mikä on ehkä vähän yli keskiarvon Suomessa, ja että hän haluaisi niitä myös lisää. No, ei sinänsä paha, vaikka itse lähestynkin jo neljääkymppiä. Mutta se, kun hän kertoi että kaikki lapset ovat eri Isille, ja elämä on melkosita hulabaloota kaikkien tapaamisten järjestelyissä - milloin kukakin on kenenkäkin luona ja huostassa - nosti minulta karvat pystyyn.
Ja tosiaan, en sitten enää myöhemmin tavannut häntä. Häneltä tuli muutama ihmettelevä viesti kylläkin, en kuitenkaan hennonnut kertoa totuutta - Että ajattelin joutuvani viidenneksi isäksi ja sitten lempatuksi.
Taisi olla hyvin järkevä ratkaisu, onnittelut. Toki tuon asian olisi voinut suoraankin kertoa, että taitaa naisen perhetilanteessa olla turhan paljon haastetta yhdelle miehelle.. Valitettavasti tuo alkaa olemaan aika yleistä, liuta lapsia monelle eri miehelle, sama toisin päin.. Elareita maksellaan useammalle eri mammalle.. Pakkoko on aina tehdä joka suhteessa se yhteinen?
Ehkä minä näen, asiat vähän erinäkökulmasta, koska
olen leski ja yhdenkerran ollut naimisissa.
Olen valmis menemään avoliittoon, mutta en halua mitään
kirkkohäitä enää koskaan, muutenkin voi olla yhdessä.
Pari tapaamaani henkilöä oli, jo kolmatta avioliittoa
suunniteva, joten en ymmärrä mikä hätä mennä vihille asti.
Olen 50v ja lapsi ollut pikään omillaan.
Papin aamen ei taakaa mitään, maailma on, mikä on.
Itsellä oli hyvä liitto, mutta päättyi vain liian varhain.
mä katson lyhet avoliitot, joita tulee menee, myös
epäkypsiksi, tai sitoutuminkammoa poteviksi, elikkä
kierränpä kaukaa.
Ei jeesus, jos jollain on ollut kymmeniä suhteita,,uskoto
tälläiseen?
,,,,,,,,,,,,