Aion valittaa jatkossakin

Päätin tänään sen, että meinaan jatkossakin valittaa ja jankata näistä samoista aiheista, joista olen kirjoitellut täällä jo monta vuotta. Päätöstäni vahvistivat entisestään kaikki ne jatkuvat vittuilut ja perättömien valheiden keksimiset ja levittelyt, joita ne mun palstaviholliset täällä kaiken aikaa yrittävät levittää ihan vain sen takia, että he saavat olla mua vastaan ja pilattua mun elämääni kaikin tavoin näillä perättömillä valheilla.

Meinaan tosin siltikin etsiä kavereita, joiden kanssa voisi käydä baareissa, laivaristeilyillä, ulkomaan matkoilla ja muissa eri tapahtumissa, joihin sitä ei yksin voi nuorena miehenä koskaan lähteä.

Olen vaan huomannut tällä palstalla sen, että mun ei kannata koskaan kertoa täällä mistään hyvistä ja positiivisista asioista elämässäni, koska ne tämän palstan kusiperseaivot (liian lievä ilmaisu heistä) ovat pettyneitä siitä, jos mulla edes joskus menisi elämässäni hyvin ja just tämän vuoksi he alkavat sitten muutella näitä asioita ja alkavat levittelemään musta täällä kaikkia perättömiä valheita ihan vaan sen takia, että he saisivat olla mua vastaan ja pilata kaikin puolin mun elämääni, sillä he kun ovat ottaneet sen mun elämän pilaamisen oikein elämäntyökseen.

Vaikka onnistuisinkin löytämään uusia kavereita, parisuhteen, sekä pääsemään baareihin ja laivaristeilylle, niin en kyllä meinaa koskaan sanallakaan mitään näistä asioista kertoa, kun kuitenkin ne mun viholliseni alkaisivat näitä asioita täällä vain vääristellä ja levittelemään musta taas kaikenlaisia perättömiä valheita.

Eli meinaan siis jatkossakin valittaa vain niistä samoista ongelmista päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kuten mm. yksin baarissa käymisestä, yksin laivalle menemisestä, muiden ihmisten negatiivisista ajatuksista ym. tutuista aiheista.

Olen aika varma siitä, että monilla tällä palstalla menee hermot näihin aiheisiin, mutta se kun ei ole millään tavalla mun syy, vaan näiden vitun persepäiden, jotka ovat alkaneet niitä perättömiä valheita musta levittelemään. Olisivat miettineet nämä valehtelijat silloin aikanaan sitä, että kannattaako niitä perättömiä valheita lähteä levittelemään.

Voin tosin ehkä joskus vuosien päästä kertoa jostain elämäni muutoksista ja positiivisista asioista, jos se ilmapiiri mua kohtaan tulee täällä muuttumaan, mutta tätä maailmanihmettä tuskin tulee koskaan tapahtumaan, niin tätä tuskin tarvitsee edes miettiä.

4

114

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Let me take a #Fina

      Kaikkihan tällä palstalla ruikuttavat jostain. Senkun annat palaa vaan.

    • kauheasti kiinnostaa

      Kuten Pauli Aaltopahvi-Setälä tapasi sanoa: Onnea valitsemallesi tielle. :)

      ps. Kukaan ei voi pilata elämääsi anonyymillä palstalla, jos et ole kyllin tyhmä antamaan henkilötietojasi, joten älä viitsi olla noin kamalan dramaattinen. Ehkä tosikkomaisuutesi vuoksi olet oiva kohde pilkalle, varsinkin kun taidat muutoinkin olla pelkkä keksitty hahmo.

      pps. Skippaan nykyisin lähes kaikki kirjoituksesi joka tapauksessa, koska voisit yhtä hyvin olla tekoäly, jolla yritetään läpäistä Turingin testiä.

      • No ei tulisi kyllä edes mieleen antaa mitään omia henkilötietoja tällaisella roskapalstalla. Mutta kyllä se vaan silti loukkaa mua suuresti, kun aina on jotkut idiootit kaikkia perättömiä valheita musta levittelemässä ja sellaisilla mun elämääni pilaamassa.


    • DartFear

      Ja täten julistan, että niin kauan kuin avruus liskot ajattelefvat minusta kaikkea negatiivista aivan kaiken aikaan, pidän banaanini housuissani enkä tee elämälläni yhtään mitään. Korkeintaan teen mielikuvitus ruotsin risteilyjä ja harrastan etnohomo pornoa. Tiedän mä sen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      450
      1975
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      153
      1280
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1183
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      71
      1163
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1147
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      180
      1048
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      54
      729
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      711
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      674
    Aihe