Avioliitto, avioero, avoliitto

Avioliitto on yksi elämän peruspilareita. Sitä mieltä minä olen ja niin on onneksi hellukin. Minut on siihen kasvatettu. Ja vaikka ei olisikaan, sitä minä haluaisin. Avoliitto ensin. ei oo mitään järkee muutta suoraan avioliittoon, mutta minkäs teet, aina sitä niitäkin tolloja riittää. Eli jos ei arki avoliitossa suju, ei naikkuun=)

Kavereideni vanhemmat ovat eronneet rankemmissa määrin. Kuka uuden takia, ketkä "meni eri suuntiin". Näin läheltä kuinka se raastoi ystäviäni, ja eräs heistä oli aikonut tappaa itsensä hänen vanhempiensa erotessa. Onneksi minun vanhempani ovat onnellisesti naikussa, sanoinkin sen vasta äipälle...En haluaisi, että iskä ja äiskä eroaa, enkä iskänä ja äiskänä erota. Avioeroonhan puolet suomalaisista liitoista päättyy, mutta en ymmärrä, eivätkö ihmiset enää ole halukkaita TEKEMÄÄN TYÖTÄ liittonsa eteen.

Minä menen naikkuun. Lapset ovat arvokkaita ja ansaitsevat syntyä avioliittoon. Ja kun olen itseni mieheeni liittänyt, EN siitä eroa. Ja en ole mikään kiihkouskovainen hihhuli, enkä mikään nörtti, ihan tavallinen (joskus erittäin meneväkin) nuori nainen ;) (20-vuotias opiskelija,jos siihen tutkielmaan jotain taustoista tarvit...)

Olen 35v. yhden ihanan pikkupojan äiti.
Olen kahdesti ollut kihloissa, juuri muutama kuukausi sitten purin kihlauksen poikamme isän kanssa.
Huomasin, että yhden lapsen ja kahden aikuisen sijaan perheemme koostuikin kahdesta "lapsesta" ja minä vedin työssäkäyvänä äitinä koko kivirekeä ympärivuorokautisesti ja -vuotisesti perässäni. Kun kerroin kauniisti tarpeistani ja halusin keskustella, kaikki oli toisen mielestä hyvin, eikä keskusteltavaa ollut. Silloin päätin lähteä.
Ero oli kipeä kuitenkin, vaikkemme papin aamenta olleet saaneetkaan ja pojan vuoksi koin monta syyllisyyden hetkeä.
Kaikki kävi kuitenkin parhain päin; pojalla on nyt isä, joka nykyisin huolehtii ja haluaa olla poikansa kanssa. Eroprosessi toi tavallaan pojalle isän jota hänellä ei ollut.
Tapasin eron jälkeen miehen, jonka yhteydessä olen ensi kerran elämässäni ajatellut avioliittoa ja jos kaikki menee yhtä hyvin kuin nyt on mennyt, saatetaan ensi syksynä viettää meidän häitämme.

Moikka!
Olen ottamassa eroa miehestäni ja mulla on itellä 2 vuotias tyttö joka ei ole mieheni mutta hän otti lapsen omakseen kun tyttö syntyi ja olimme silloin naimisissakin.
Nytten kun ollaan eroomassa niin mies sanoi että hän ei tule maksamaan elatusmaksuja työstä koska se on mun muksu hän sanoi.Mulla on ollut paineita siitä kun mun tyttö joutuu kärsimään siitä että hän hylkää kun mennään eri teille.
Olen tehnyt kumminkin sellaisen päätöksen että jos hän ei halua maksaa niin häneltä loppuu tapaamisoikeus tyttöön.Ymmärrän sen jos hän haluaa kostaa mulle mutta kostaa samalle viattomalle lapselle sen myös.
En tiedä mitä kohta tehdä olis kiva kuulla mielipiteitä.

T:eroomassa oleva nainen