Meillä kaikilla on erilaisia perverssioita ja fetissejä. Tällä palstalla on ollut kovasti puhetta miehen ja naisen iän sopivuudesta. Asian voi ratkaista kysymällä itseltään "voisiko Hän olla lapseni?" Jos vastaus on kyllä, hän voisi olla lapseni ikäinen, kannattaa miettiä terapiaan hakeutumista. Kyse on perversiosta.
Vastaus
annatkooo4me
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pyh. Aikuiset ihmiset osaavat itse valita vapaasti kumppaninsa, ja saavat niin tehdäkin lain mukaan. Se että kyse on joidenkin muiden mielestä perversiosta, on sitten ihan niiden muiden ihmisten oma ongelma.
Itse etsin kyllä lähinnä oman ikäistäni, tai ehkä mieluiten pari vuotta itseäni nuorempaa naista, mutta en silti ala sanelemaan että muiden pitäisi tehdä samoin.
Kyse ei tässä asiassa ole todellakaan mistään perverssiosta, ei ainkaan mistään seksuaalisuuteeen liittyvästä perversiosta. Kaikkien normaalien miesten mielestä naiset ovat nuorena ollessaan kauneimmillaan, ja tämä siis nimenomaan varsinaisena naisena naisia ajatellen. Tämä on ihan universaali ilmiö ja se on varsin ymmärrettävistä sysistä näin. Mutta ei tämä suinkaan sitä tarkoita, että kaikki vanhat äijätkin olisivat periaatteessa aina yrittämässä itselleen näitä ihan nuoria naisia, vaikka näitäkin äijiä toki aina esiintyy. Jos on vaikkapa vähintään tuplalti naisen ikäinen, niin eipä sitä hevin sellaisen naisen kanssa edes ilkeäisi ainakaan sänkyyn mennä vaikka tämä tunkisi, toki paljon naisia käsitelleet varsinaiset naistenmiehet voivat mennä ja menevätkin.
Mitä tulee fetisheihin niin ei kait esim. itseään paljon vanhemman naisen kokeminen seksuaalisesti vetoavaksi ole fetishi vaan jotain muuta siihen liittyy. Todella harvinaistakin se varmasti on jos oikesati mies näin kokee eikä syyt takana ole jotain muuta. Tyypillisimpiä miesten fetishejä ovat ne naisten vaatekappaleet jotaka ovat joko perseen päällä tai tissien päällä, ja tämä on siis hyvin ymmärrettävä asia että se näin on. Tyypillisiä miesten fetishejä ovat naisten hienot alusvaatteet, pikkuhousut, rintaliivit, seksikkäät livisetit y.m.s. naisten korkepohjaiset tai korkokengät ovat jo harvinaisempia niinkuin muutkin naisten vaatetukseen liittyvät jutut.