On se vaan niin haasteellinen laji, ettei lisävinkeistä kai ole haittaa. Tyttöystävän hankinnasta en tiedä mitään (mulla on käynyt tuuri), mutta yhden illan heiloista muutamia kokemuksia:
Taustaksi, niin en ole pelimies kovimmasta päästä, mutta mahdun joukkueeseen varmaankin. Kuivia kausia on kärsitty, mutta myös pieniä tulvia. Muutamilla kavereilla kun on niin helppoa, että sama mitä tekee niin aina tulee piparia!
Naiset ovat tietenkin yksilöitä eikä kaikkiin päde samat asiat, mutta joitakin sääntöjä noudattamalla voi parantaa osumatarkkuutta huomattavasti.
Ensinnäkin on valitettavaa, että harvat kauniit ja fiksut naiset päästävät ventovierasta miestä sänkyynsä ensimmäisenä iltana. Laske siis tasoa unelmatytöstäsi. Joudut todennäköisesti juttelemaan mammojen kanssa jostain avain sonnasta, mutta kyyti palkitsee.
Oletko itse isku kunnossa? Suomessa monet osaavat jo pukeutua. Ei siis samoilla vaatteilla baariin kuin kouluun/töihin vaan bilevermeet päälle. Rohkeutta vaatevalintaan! Vaikka kauluspaita ja peruspökät ovat asialliset ja siistit niin niillä saa harvoin pisteitä. Hiukset myös kuntoon, rohkeutta siinäkin. Se vaatii kyllä vähän testailua (itsellä oppiminen vielä meneillään). Itselläni on aina (kolmesti) tärpännyt kun tuttu (kampaaja) on laittanut levottomat bilehiukset. Ja valitettavasti rilleistä on haittaa (muista prosentuaalisesti!) vaikka kuinka näyttäisit paremmalta rillit päässä! Bimbot karsastaa rillimiehiä enemmän kuin tavoittelee niitä. Kertakäyttöpiilarit ei maksa nykyään paljoa, suosittelen! Ja sitten yleinen siisteys ja hygienia kuntoon tietty.
Ja kyllähän naisetkin katsoo kroppaa vaikka ei sitä himmee bodari tarvi olla. Ainakin ryhti kuntoon ettei näytä/paljastu että evoluutio on jäänyt kesken!
Itsevarmuus on tietenkin tärkeimpiä tekijöitä ja se miten palaudut pakeista. Itse kestän ehkä kolmet pakit illassa kun taas monet voi käydä läpi koko baariin ja olla edelleen yhtä itsevarmoja. Eihän muutamat pakit niin kauhea asia ole, opettele kestämään! Itsevarmuutta ei varmaan tarvitse selittää...
Rohkeutta pitää olla myös kysyä seksistä loppuillasta. Joskus se palkitsee jo muutaman keskustele minuutin jälkeen. Ja jos ei niin eihän miestä voi syyttää siitä että nainen on niiiin puoleensavetävä että halut yllättää ;) puhelinnumerot vaihtoon, parit treffit ja bang bang.
Muita juttuja:
- rahasta ei leikit saa kiikastaa
- älä juo liikaa
- purkkaa mukaan etenkin jos poltat
- älä leuhki työllä/opiskelulla, sano mieluummin että olet roskakuski! Ei hätää, ei ne sitä usko ellei pukeutuminen mennyt ihan puihin
- älä pelkää avausrepliikkejä, avaat vaan suusi ja katso mitä sieltä tulee ulos. Tärkeintähän on päästä juttusille.
Paljon jäi varmaan puuttumaan vinkeistä, mutta tällaiset tuli mieleen...
Good luck in the biggest chase of all times!
Vinkkejä naisen iskemiseen
3
2846
Vastaukset
- Jack Russell
1.) Itsevarmuus.
2.) Psykologinen silmä.
No tietysti jotain yleistä kuten siisteys mutta se nyt kuuluu itsestään selvyytenä asiaan jos iskemään lähdetään.
En ole aivan varma onko tuo psykologinen silmä enemmän opittua vai synnynnäinen ominaisuus mutta ainakin omalla kohdallani siitä on ollut paljon hyötyä elämässä yleensä ja myös suhteita hakiessa/luodessa.
Itsevarmuutta on aina ollut ja lisää olen saanut varmaankin siksi, etten juurikaan erehdy yrittämään naista joka ei ole suosiollinen hankkeilleni. Totuuden nimissä on sanottava, että niinkin on käynyt mutta todella harvoin.
Jonkinverran asioimistani edesauttanee se, että naiset näkevät minussa jotain mitä itse en näe vaikka kuinka peiliin tuijottaisin ja myöskin se, etten koskaan ole humala humalassa ja varsin usein olen aivan selvinpäin.
Ja vielä tuosta "harvat kauniit ja fiksut naiset päästävät ventovierasta miestä sänkyynsä ensimmäisenä iltana"
Kyllä he päästävät aivan yhtä usein kuin kaikki muutkin oman kokemukseni mukaan. Ja olisihan vähintään kummallista jos ulkonäkö olisi esteenä sille, ettei ensimmäisenä iltana mentäisi petiin eikä fiksuuskaan poista kenenkään haluja lähikontaktiin.
Jos taas tarkoitat "kauniilla ja fiksuilla" niitä joiden nenä on enimmäkseen korkeammalla kuin otsa niin eihän niihin edes kannata tuhlata aikaa en ainakaan minä tuhlaa. - spark
Kato poikahan on tainnut oppia jotain :). Kyllä noilla eväillä irtoseksiä irtoaa nyt ainakin todennäköisemmin kuin ilman niitä. Jos nyt sitä haluaa. Onnea valitsemallasi tiellä.
- Skorppari
Ei ole! Jos olis mun iskemisestä olis kyse, niin minuun kolahtais nää:
Minun mies makuni on pituus 178- 182 vähintään, tykkään pitkistä kun itse oon lyhyehkö.
Hiukset nätit ei liian pitkät, mutta EI missään nimessä kalju tai pysty tukka! Hyi.
Viikset ja parran sänki täytyy olla ehdottomasti, en tykkää siloposkista!
Hyvä partavesi
Siistit vaatteet, mieluiten tyylikkäästi suorat housut ja silleen. Ei krakaa.
Asiallinen. On joo vaatimuksia, mutta yleisvaikutelma täytyy olla siisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672