yksinkö

vaan

Mikä minussa on vikana kun en löydä ystäviä mitenkään.
Vaikka olen ollut työpaikoissa jossa on samanikäisiä ihmisiä niin kukaan ei ala kaveeraamaan kanssani työajan ulkopuolella.
Kaikki sanovat että olen tosi mukava ja rauhallinen tyyppi ja että minulle on helppo puhua. Jos jollain on jokin ongelma niin yritän auttaa mahd. mukaan. Harrastan kyllä työväenopistossa useammalla kurssilla mutta sieltäkään en löydä ketään ystäväksi.
Kertokaa ihmiset mistä te löydätte kavereita.
Omasta mielestä täytän ystävän kriteerit jos luit edellisen tekstin.
En juo enkä polta.
Nimenomaan tarkoitan naispuolista kaveria, jonka kanssa voisi jutella ja lenkkeillä ja välillä vaikka shoppailla. Itse olen perheellinen.
Joskus harvoin jos joku alkaa tekemisiin kanssani niin vähän ajan kuluttua tuntuu kuin hän kyllästyisi. Kai minä olen sitten vähän kyllästyttävä tyyppi.
Kertokaa mitä ajatuksia herätin Teissä!

29

1907

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TMH

      Miten viestisi tuntui niin kovin tutulta. Minulla on ollut nuorempana isokin ystäväpiiri, mutta nyt tunnen olevani kovin yksinäinen. Minulla on muutama "ystävä", jotka ovat kuitenkin ystäviä vain sen verran, että MINÄ soitan heille ja pidän yhteyttä. He tuskin koskaan.

      Olen aina tullut hyvin ihmisten kanssa toimeen ja minulle on ihmiset purkaneet sydäntään ja olen heitä neuvonut parhaani mukaan. Kaipaan itselleni juttukaveria, jonka kanssa voisi puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta tuntuu, ettei semmoisia ihmisiä enää löydy. Olen miettinyt samaa, että olenko jotenkin kyllästyttävä tyyppi vai mikä minussa oikein on vikana.

      Onko tämä nykyinen kiireinen elämänmeno todella tehnyt ihmisille sen, ettei jakseta ajatella lähimmäistä, vaan vain omaa itseään. Tunnen itseni loukatuksi, kun odotan, että ystäväni soittaisivat minulle joskus ja kysyisivät kuulumisia, mutta silti puhelimeni ei soi.

      Minulla oli tässä pitempiaikainen hyvä ystävä, joka nyt muutti kesällä takaisin synnyinseuduilleen. Juttelimme paljon ja meillä oli hyvin hauskaa keskenämme, mutta nyt en ole kuullut hänestä mitään. Ei puhelinsoittoa, ei edes sähköpostia, vaikka itse olen ottanut häneen yhteyttä. En voi kuin ihmetellä!!!!

      • vaan

        Kiva kun vastasit viestiini!
        On se varmaan tämä nykyajan maailmakin mennyt siihen että kaikki tosiaan ajattelevat vain sitä omaa itseänsä. Enne oltiin ihmisten kanssa enmmän tekemisissä mutta nykyään ihmiset keskittyvät materiaan ja sen hankkimiseen. Ei ole enää aikaa toisillemme.
        Minulla on ihan sama juttu että minä soittelen joillekin mutta minulle ei yleensä soita kukaan. Se on turhauttavaa ja loukkaavaa kuten itsekin kerroit.
        Tosi kiva kun kirjoittaa tänne viestin ja joku vaivautuu lukemaan sen ja vielä vastaa siihen.


      • TMH
        vaan kirjoitti:

        Kiva kun vastasit viestiini!
        On se varmaan tämä nykyajan maailmakin mennyt siihen että kaikki tosiaan ajattelevat vain sitä omaa itseänsä. Enne oltiin ihmisten kanssa enmmän tekemisissä mutta nykyään ihmiset keskittyvät materiaan ja sen hankkimiseen. Ei ole enää aikaa toisillemme.
        Minulla on ihan sama juttu että minä soittelen joillekin mutta minulle ei yleensä soita kukaan. Se on turhauttavaa ja loukkaavaa kuten itsekin kerroit.
        Tosi kiva kun kirjoittaa tänne viestin ja joku vaivautuu lukemaan sen ja vielä vastaa siihen.

        Useimmat täällä olevat viestit ohitan kyllä vastaamatta, mutta viestisi tuntui niin kovin tutulta, että minun piti siihen vastata.

        Olen miettinyt kovasti, että onko minussa jotain vikaa, mutta huomaan, että tämä näyttää olevan nykyään valitettavan yleistä. Vähän se oloa helpottaa, kun tietää, ettei ole ainoa, mutta olo tulee myös kovin surulliseksi. Toinen mitä olen huomannut, että ihmiset eivät enää kysy toisiltaan "mitä sinulle kuuluu". Keskustelut menevät siihen suuntaan, että kerrotaan vain omista asioista eikä ns. "kuunnella" toista. Ehkä sitä pelätään, että joudutaan syventymään toisen ihmiseen liikaa. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

        Ehkä ajattelen asioita liikaa, mutta hyvä huomata, että sinäkin teet niin. Lohduttaa, että meitä on sentään kaksi, vai mitä?


      • virde
        TMH kirjoitti:

        Useimmat täällä olevat viestit ohitan kyllä vastaamatta, mutta viestisi tuntui niin kovin tutulta, että minun piti siihen vastata.

        Olen miettinyt kovasti, että onko minussa jotain vikaa, mutta huomaan, että tämä näyttää olevan nykyään valitettavan yleistä. Vähän se oloa helpottaa, kun tietää, ettei ole ainoa, mutta olo tulee myös kovin surulliseksi. Toinen mitä olen huomannut, että ihmiset eivät enää kysy toisiltaan "mitä sinulle kuuluu". Keskustelut menevät siihen suuntaan, että kerrotaan vain omista asioista eikä ns. "kuunnella" toista. Ehkä sitä pelätään, että joudutaan syventymään toisen ihmiseen liikaa. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

        Ehkä ajattelen asioita liikaa, mutta hyvä huomata, että sinäkin teet niin. Lohduttaa, että meitä on sentään kaksi, vai mitä?

        Heissan!
        Asioilla, niin tälläkin, on puolensa ja puolensa. Minulla ystäviä on niin paljon - ja puhelin soi niin paljon - että ahdistaa. Olen uudelle paikkakunnalle muutettuani kerännyt ympärilleni "ystävien" kuoron, jotka -niin minusta tuntuu- suorastaan imevät minusta kaikki voimavarat mitä minulla on -tai ei ole. Olen perheellinen ja työssäkäyvä, joten omiakin asioita ja tekemisiä riittää yllin kyllin. Ja ystäviä on toki ennestäänkin. Nyt on tuntunut jo pitemmän aikaa, että en kerta kaikkiaan jaksa kaikkien ihmisien kaikkia juttuja ja murheita enää kuunnella enkä myötäelää. Taidan olla kanssanne samaa mieltä, että ystävistä -oikeista ja oikeesti välittävistä- on huutava pula. Sillä kun itse sellaiseksi alat, olet pian niin suosittu, että saat ystävyysburnoutin ...;-D

        Ehkä en silti yhtäkään vaihtaisi pois. Vaikka toivonkin ystäviltäni pitkämielisyyttä kun en aina jaksa.


      • 2004

        Tiedän tunteen, kun kaikki ystävät yht'äkkiä katoavat ympäriltä. Kouluaikoina mullakin oli paljon ystäviä eikä ikinä tarvinnut olla yksin. Olen aina ollut iloinen ja ystävällinen kaikille ja tiedän että ihmisillä on hauskaa seurassani, mutta mikä sitten vikana kun sitä yhteyttä ei pidetä.

        Kun sitten muutin kolmisen vuotta sitten pois kotikaupungistani, en edes kauas, puolen tunnin junamatkan päähän, ei ketään enää kiinnostanutkaan minun seurani. Pyysin tulemaan katsomaan uutta asuntoa ja yritin pitää ystävyyttä pystyssä, mutta ei. Jäljellä on oikeastaan enää yksi kaveri yläasteelta, ja hänkin asuu monen sadan kilometrin päässä nykyään, on muuttanut synnyinseuduilleen. Muutama muukin vanha ystävä on, mutta hekin asuvat kauempana opiskelun tms. takia. Poikaystävän kanssa lähes kaikki aika meneekin. Hänellä sentäs on kavereita.

        Entisestä työpaikastani sain yhden hyvän kaverin, mutta eipä tuostakaan kuulu koskaan. Laittelen aina silloin tällöin tekstiviestiä ja kyselen kuulumisia, mutta ei kukaan koskaan meille asti vaivaudu. Kaipaan niin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa, shoppailla, joka kenties lähtisi kanssani jumppaan, silloin tällöin lähtisi bilettämään kunnolla, eipä poikaporukka paljoa innostu tanssimisesta. Nykyisessä työpaikassa ei kovin montaa mun ikäistäni ole, ja työ on aika itsenäistä eikä niin tule juteltua saati sitten sovittua menoa työajan ulkopuolelle.

        Mutta en siis ole yksin. Se ehkä vähän helpottaa, toivottavasti silloinkin kun tekisi mieli lähteä ulos, eikä ole ketään kelle soittaa. Päh!


      • vaan
        TMH kirjoitti:

        Useimmat täällä olevat viestit ohitan kyllä vastaamatta, mutta viestisi tuntui niin kovin tutulta, että minun piti siihen vastata.

        Olen miettinyt kovasti, että onko minussa jotain vikaa, mutta huomaan, että tämä näyttää olevan nykyään valitettavan yleistä. Vähän se oloa helpottaa, kun tietää, ettei ole ainoa, mutta olo tulee myös kovin surulliseksi. Toinen mitä olen huomannut, että ihmiset eivät enää kysy toisiltaan "mitä sinulle kuuluu". Keskustelut menevät siihen suuntaan, että kerrotaan vain omista asioista eikä ns. "kuunnella" toista. Ehkä sitä pelätään, että joudutaan syventymään toisen ihmiseen liikaa. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

        Ehkä ajattelen asioita liikaa, mutta hyvä huomata, että sinäkin teet niin. Lohduttaa, että meitä on sentään kaksi, vai mitä?

        Huomaan että meitä on muitakin kun lukee muiden vastanneiden viestejä.
        Ymmärrän mitä tarkoitat? Kauheesti ihmiset selvittävät omia tekemisiään. Joskus tuntuu että joutuu oikein korottamaan ääntään että saisi oman sanottavansa sanottua. Ihmiset eivät enää vaivaudu kuuntelemaan toista. Minusta tuntuu että sitä kestää niin kauan kun ihmisellä menee "hyvin". Joskus tulee se hetki että joutuu laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja silloin ehkä huomaa tämän toisen ihmisen huomioonottamisen tärkeyden.
        Sitte tämä elämä on mennyt niin materiakeskeiseksi että siinä toinen ihminen helposti unohtuu. Keskitytään vain maallisen mammonan hankkimiseen ja vertaillaan omaa omaisuutta naapurin vastaavaan.
        Kun oikein ajattelee niin mikä tässä maailmassa on tärkeää niin hyvät ihmissuhteet ainakin minun mielestäni.
        Minä olen juuri sellainen asioiden pohtija. Aina kun silitän tai teen jotain muuta hommaa niin samalla selvittelen näitä elämä kiemuroita.


      • orpo
        2004 kirjoitti:

        Tiedän tunteen, kun kaikki ystävät yht'äkkiä katoavat ympäriltä. Kouluaikoina mullakin oli paljon ystäviä eikä ikinä tarvinnut olla yksin. Olen aina ollut iloinen ja ystävällinen kaikille ja tiedän että ihmisillä on hauskaa seurassani, mutta mikä sitten vikana kun sitä yhteyttä ei pidetä.

        Kun sitten muutin kolmisen vuotta sitten pois kotikaupungistani, en edes kauas, puolen tunnin junamatkan päähän, ei ketään enää kiinnostanutkaan minun seurani. Pyysin tulemaan katsomaan uutta asuntoa ja yritin pitää ystävyyttä pystyssä, mutta ei. Jäljellä on oikeastaan enää yksi kaveri yläasteelta, ja hänkin asuu monen sadan kilometrin päässä nykyään, on muuttanut synnyinseuduilleen. Muutama muukin vanha ystävä on, mutta hekin asuvat kauempana opiskelun tms. takia. Poikaystävän kanssa lähes kaikki aika meneekin. Hänellä sentäs on kavereita.

        Entisestä työpaikastani sain yhden hyvän kaverin, mutta eipä tuostakaan kuulu koskaan. Laittelen aina silloin tällöin tekstiviestiä ja kyselen kuulumisia, mutta ei kukaan koskaan meille asti vaivaudu. Kaipaan niin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa, shoppailla, joka kenties lähtisi kanssani jumppaan, silloin tällöin lähtisi bilettämään kunnolla, eipä poikaporukka paljoa innostu tanssimisesta. Nykyisessä työpaikassa ei kovin montaa mun ikäistäni ole, ja työ on aika itsenäistä eikä niin tule juteltua saati sitten sovittua menoa työajan ulkopuolelle.

        Mutta en siis ole yksin. Se ehkä vähän helpottaa, toivottavasti silloinkin kun tekisi mieli lähteä ulos, eikä ole ketään kelle soittaa. Päh!

        Se on jännä juttu miten sitä tosiaan ystävät kaikkoavat. Itselläni ei ole jäljellä yhtään ystävää kouluajoilta. Jonkun kanssa joskus juttelen kun nähdään mutta siihen se jää ja ajattele että minä asun sentään koulupaikkakunnallani missä olen elänyt suurimman osan elämääni.
        Olen yrittänyt ja joskus pitää joihinkin yhteyttä mutta ei sitä kauan yksipuolisesti jaksa.


      • 2004
        orpo kirjoitti:

        Se on jännä juttu miten sitä tosiaan ystävät kaikkoavat. Itselläni ei ole jäljellä yhtään ystävää kouluajoilta. Jonkun kanssa joskus juttelen kun nähdään mutta siihen se jää ja ajattele että minä asun sentään koulupaikkakunnallani missä olen elänyt suurimman osan elämääni.
        Olen yrittänyt ja joskus pitää joihinkin yhteyttä mutta ei sitä kauan yksipuolisesti jaksa.

        Välillä sitä miettii, pitävätkö muut vanhat kaverit vielä keskenään yhteyttä, että olenko minä ainoa joka on kärryistä tippunut.

        Elättelen toivoa, että vielä niitä ystäviä ehtii saamaan. Mutta missä vaiheessa. Ehkä sitten, kun lapsia saa tutustuu toisiin äiteihin..


      • TMH
        2004 kirjoitti:

        Tiedän tunteen, kun kaikki ystävät yht'äkkiä katoavat ympäriltä. Kouluaikoina mullakin oli paljon ystäviä eikä ikinä tarvinnut olla yksin. Olen aina ollut iloinen ja ystävällinen kaikille ja tiedän että ihmisillä on hauskaa seurassani, mutta mikä sitten vikana kun sitä yhteyttä ei pidetä.

        Kun sitten muutin kolmisen vuotta sitten pois kotikaupungistani, en edes kauas, puolen tunnin junamatkan päähän, ei ketään enää kiinnostanutkaan minun seurani. Pyysin tulemaan katsomaan uutta asuntoa ja yritin pitää ystävyyttä pystyssä, mutta ei. Jäljellä on oikeastaan enää yksi kaveri yläasteelta, ja hänkin asuu monen sadan kilometrin päässä nykyään, on muuttanut synnyinseuduilleen. Muutama muukin vanha ystävä on, mutta hekin asuvat kauempana opiskelun tms. takia. Poikaystävän kanssa lähes kaikki aika meneekin. Hänellä sentäs on kavereita.

        Entisestä työpaikastani sain yhden hyvän kaverin, mutta eipä tuostakaan kuulu koskaan. Laittelen aina silloin tällöin tekstiviestiä ja kyselen kuulumisia, mutta ei kukaan koskaan meille asti vaivaudu. Kaipaan niin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa, shoppailla, joka kenties lähtisi kanssani jumppaan, silloin tällöin lähtisi bilettämään kunnolla, eipä poikaporukka paljoa innostu tanssimisesta. Nykyisessä työpaikassa ei kovin montaa mun ikäistäni ole, ja työ on aika itsenäistä eikä niin tule juteltua saati sitten sovittua menoa työajan ulkopuolelle.

        Mutta en siis ole yksin. Se ehkä vähän helpottaa, toivottavasti silloinkin kun tekisi mieli lähteä ulos, eikä ole ketään kelle soittaa. Päh!

        Minulla itselläni ei koulupaikkakunnallani ole enää kuin yksi kaveri jäljellä (tosin hänkään ei ollut luokkakaverini) ja myös hänen kanssaan on sitä, että minä soitan kun haluan kuulla mitä kummilapselleni kuuluu. Hän soittaa todella harvoin (selittelee aina kiireitään).

        Olen asunut pääkaupunkiseudulla nyt 17 vuotta ja täällä saamistani kavereista on jäljellä enää yksi, johon tutustuin iltalukioaikanani. Lasten ollessa pieniä meillä oli iso äitiporukka, joka piti tiiviisti yhteyttä, mutta sitten kun yksi toisensa jälkeen lähti töihin, niin nyt ei niistäkään ole jäljellä enää ketään. Eniten harmittaa se yksi silloisista kavereistani, jonka lapsen kummiksi suostuimme. Nyt emme kuule tästä kummilapsesta mitään, emmekä näe häntä, vaikka olemme koettaneet kyläilläkin. Aina on jotain muuta...Kyllästyttää tällainen.


      • 2004
        TMH kirjoitti:

        Minulla itselläni ei koulupaikkakunnallani ole enää kuin yksi kaveri jäljellä (tosin hänkään ei ollut luokkakaverini) ja myös hänen kanssaan on sitä, että minä soitan kun haluan kuulla mitä kummilapselleni kuuluu. Hän soittaa todella harvoin (selittelee aina kiireitään).

        Olen asunut pääkaupunkiseudulla nyt 17 vuotta ja täällä saamistani kavereista on jäljellä enää yksi, johon tutustuin iltalukioaikanani. Lasten ollessa pieniä meillä oli iso äitiporukka, joka piti tiiviisti yhteyttä, mutta sitten kun yksi toisensa jälkeen lähti töihin, niin nyt ei niistäkään ole jäljellä enää ketään. Eniten harmittaa se yksi silloisista kavereistani, jonka lapsen kummiksi suostuimme. Nyt emme kuule tästä kummilapsesta mitään, emmekä näe häntä, vaikka olemme koettaneet kyläilläkin. Aina on jotain muuta...Kyllästyttää tällainen.

        En olekaan nyt vähään aikaan pitänyt yhteyttä vanhoihin ystäviin. Ajattelen, että olkoon sitten, jos ei seura kiinnosta. Suurimman osan numerotkin olen ihan tylysti poistanut kännykästä. Täytyy vaan toivoa, että jossain tutustuisi uusiin ihmisiin. Mutta missä!?

        Jumppapaikka missä käyn, on niin iso ettei siellä tutustu toisiin eikä siellä jutella keskenään. Meidän talossakaan ei oikein näe naapureita kun sattumalta. On tää elämä vaikeeta:]


      • Temahe
        2004 kirjoitti:

        En olekaan nyt vähään aikaan pitänyt yhteyttä vanhoihin ystäviin. Ajattelen, että olkoon sitten, jos ei seura kiinnosta. Suurimman osan numerotkin olen ihan tylysti poistanut kännykästä. Täytyy vaan toivoa, että jossain tutustuisi uusiin ihmisiin. Mutta missä!?

        Jumppapaikka missä käyn, on niin iso ettei siellä tutustu toisiin eikä siellä jutella keskenään. Meidän talossakaan ei oikein näe naapureita kun sattumalta. On tää elämä vaikeeta:]

        Täytyy myöntää, että niin ne näyttää minultakin pikkuhiljaa poistuvan. Muutamia olen vielä jättänyt, koska pieni toivonkipinä vielä elää...mutta taitaa olla turhaa.

        Enpä osaa sanoa mistä niitä löytäisi. Jumppapaikat olen jo unohtanut kokonaan, kapakatkaan eivät tuota tulosta. Ainoa juttuseura löytyy nykyään täältä, huomaan!!!

        Mutta ei menetetä toivoa, ehkä näemme jonkun joskus jossain ja elämä hymyilee!!! (Jos löydätte sen paikan, ilmoittakaa minullekin!)


      • olen yksinäinen
        Temahe kirjoitti:

        Täytyy myöntää, että niin ne näyttää minultakin pikkuhiljaa poistuvan. Muutamia olen vielä jättänyt, koska pieni toivonkipinä vielä elää...mutta taitaa olla turhaa.

        Enpä osaa sanoa mistä niitä löytäisi. Jumppapaikat olen jo unohtanut kokonaan, kapakatkaan eivät tuota tulosta. Ainoa juttuseura löytyy nykyään täältä, huomaan!!!

        Mutta ei menetetä toivoa, ehkä näemme jonkun joskus jossain ja elämä hymyilee!!! (Jos löydätte sen paikan, ilmoittakaa minullekin!)

        Minulla on sama tilanne.Minulla on puoliso,mutta ei ole ystäviä tarkoitan naispuolisia kavereita joiden kanssa voisi jutella naisten juttuja ja käydä lenkillä ja shoppailemassa.Joskus masentaa kun haluaisi myös muita kavereita miehen lisäksi.


      • vaan
        olen yksinäinen kirjoitti:

        Minulla on sama tilanne.Minulla on puoliso,mutta ei ole ystäviä tarkoitan naispuolisia kavereita joiden kanssa voisi jutella naisten juttuja ja käydä lenkillä ja shoppailemassa.Joskus masentaa kun haluaisi myös muita kavereita miehen lisäksi.

        Luulin olevani ensin ainut yksinäinen mutta huomaan tosiaankin että meitä on monia.
        Kun katselee ympärilleen niin muita naisia naapurista ym. menee lenkille ystäviensä kanssa ja minulla ei ole ketään kenen kanssa menisi paitsi puoliso. Se ei kuitenkaan ole ihan sama asia kun se että olisi joku naispuolinen jonka kanssa parantaa maailmaa.


      • Temahe
        vaan kirjoitti:

        Luulin olevani ensin ainut yksinäinen mutta huomaan tosiaankin että meitä on monia.
        Kun katselee ympärilleen niin muita naisia naapurista ym. menee lenkille ystäviensä kanssa ja minulla ei ole ketään kenen kanssa menisi paitsi puoliso. Se ei kuitenkaan ole ihan sama asia kun se että olisi joku naispuolinen jonka kanssa parantaa maailmaa.

        Eikö olekin jännää, kuinka paljon meitä samassa tilanteessa olevia kuitenkin löytyy!? Puolison kanssa käyn lenkillä sunnuntaisin, kun menemme koiraa ulkoiluttamaan, muuten tulee kyllä enimmäkseen mentyä kaksin koiran kanssa ja parannettua maailmaa ihan oman itsensä kanssa. No, täytyy lohduttautua, että ainakaan ei tule kinaa asioista... Vaikka onhan se välillä vähän tylsää!


      • vaan
        Temahe kirjoitti:

        Eikö olekin jännää, kuinka paljon meitä samassa tilanteessa olevia kuitenkin löytyy!? Puolison kanssa käyn lenkillä sunnuntaisin, kun menemme koiraa ulkoiluttamaan, muuten tulee kyllä enimmäkseen mentyä kaksin koiran kanssa ja parannettua maailmaa ihan oman itsensä kanssa. No, täytyy lohduttautua, että ainakaan ei tule kinaa asioista... Vaikka onhan se välillä vähän tylsää!

        Koiran kanssahan minäkin enimmäkseen lenkkeilen tai sitten mieheni. Eipä siinä tule tosiaan kinaa kun itsensä kanssa maailmaa parantaa.
        Taas kun lähdin eräänä päivänä töistä kotiin kuulin kun lähimmät kaksi työkaveria huikkasi toisilleen että soitellaan sitten taas kun oli viikonloppu tulossa. Ajattelin itsekseni miksi ne ei soita minulle. Itse olen nimittäin joskus soittanut toiselle heistä.
        Herää aina vaan kysymys että mikä minussa on vikana kun kukaan ei kaipaa seuraani.


    • matula

      Moi! Olen paraskin neuvomaan kun itsekään en ole onnistunut omaa kultaa löytämään.Etsintäpuuhissa olen kyllä oppinut muutaman asian. Me molemmat tiedämmekin, että kukaan ei tule luoksesi ellet tee jotakin.

      Niinpä on tehtävä jotakin. Et kai vaan kulje kulmat kurtussa suu alaspäin :( ? Kun kuljet koko ajan hymyilevänä alat kerätä ympärillesi ihmisiä kuin hunaja mehiläisiä.

      Koiralenkilläsi voit harjoitella vaikka jonkun toisen ulkoiluttajan kanssa tätä "flirttailua" kehumalla ihanan hyvin hoidettua turkkia tai hienoa Flexiä.

      Lisäksi Olet hyvässä asemassa, voit aina harjoitella miehesi kanssa ystävällisyyttä...takaan, että ukko yllättyy aluksi...ja muista aina hymy ja katse SYVÄLLE silmiin...Silloin toinen tietää, että Olet tosissasi...

      Kun vaan itsekin uskot asiaasi niin käy näin:

      Puolen vuoden kuluttua kirjoitat tänne ja kyselet neuvoja ympärilläsi pyörivien ihmisten häätämiseksi. Moi sano matula.

      • Temahe

        Tosiasiahan tuo on...Iloisella ilmeellä löytyy ystäviä! Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka olen iloinen ihminen ja tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa, niin silti se hyvä kaveri puuttuu. Ihmiset keskustelevat kyllä mielellään minun kanssani omista asioistaan, mutta kenen kanssa minä puhuisin? Olen useammin se vastaanottava puoli kuin antava puoli.

        Toinen minkä olen huomannut, että kun perheeseen tulee lapsia, niin ne ystävät, joilla ei niitä vielä ole, alkavat "karsastaa" seuraasi. Siitäkin huolimatta, että yrittäisi olla puhumatta lapsistasi. Sitten kun menet lasten jälkeen takaisin töihin, niin nämä kaverit, joihin tutustuit lastesi ollessa pieniä, kaikkoavat sillä syyllä, ettei enää töiden jälkeen jaksa ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin edes puhelinsoitolla.


      • vaan
        Temahe kirjoitti:

        Tosiasiahan tuo on...Iloisella ilmeellä löytyy ystäviä! Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka olen iloinen ihminen ja tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa, niin silti se hyvä kaveri puuttuu. Ihmiset keskustelevat kyllä mielellään minun kanssani omista asioistaan, mutta kenen kanssa minä puhuisin? Olen useammin se vastaanottava puoli kuin antava puoli.

        Toinen minkä olen huomannut, että kun perheeseen tulee lapsia, niin ne ystävät, joilla ei niitä vielä ole, alkavat "karsastaa" seuraasi. Siitäkin huolimatta, että yrittäisi olla puhumatta lapsistasi. Sitten kun menet lasten jälkeen takaisin töihin, niin nämä kaverit, joihin tutustuit lastesi ollessa pieniä, kaikkoavat sillä syyllä, ettei enää töiden jälkeen jaksa ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin edes puhelinsoitolla.

        Heippa taas!
        Itsekin olen iloinen ihminen. Olen asiakaspalveluammatissa ja moni on sanonut että sovin siihen hyvin kun olen iloinen ja auttavainen ja aina ystävällinen. En koe kulkevani otsa kurtussa ja maata katsellen esim. kun lenkkeilen.
        Sehän tässä ihmeellistä onkin kun lähistöllä asuu eräskin naisihminen joka tosiaan kulkee otsa kurtussa. En ole koskaan nähnyt hänen edes hymyilevän, mutta hänellä juuri näitä ystäviä tuntuu riitävän. Olen joskus ajatellut että olenko sitten tosiaan vähän tylsä ihminen kun en polta, en ryyppää enkä pahemmin puhu pahaa muista ihmisistä. Ehkä tällainen ihminen ei jaksa kiinnostaa ketään. Mutta sitten kun jollain ihmisellä on jokin ongelma niin kyllä sitten minulle tullaan kertomaan ja kysymään neuvoa. Joku on joskus sanonut että minulle on niin helppo puhua. Mutta miksi sitten en kelpaa muuksi kuin kaatopaikaksi. Sitten kun minulla olisi tarve puhua niin minulla ei ole ketään kuka kuuntelisi. Eiks ole vähän niinkuin väärin!


      • matula
        vaan kirjoitti:

        Heippa taas!
        Itsekin olen iloinen ihminen. Olen asiakaspalveluammatissa ja moni on sanonut että sovin siihen hyvin kun olen iloinen ja auttavainen ja aina ystävällinen. En koe kulkevani otsa kurtussa ja maata katsellen esim. kun lenkkeilen.
        Sehän tässä ihmeellistä onkin kun lähistöllä asuu eräskin naisihminen joka tosiaan kulkee otsa kurtussa. En ole koskaan nähnyt hänen edes hymyilevän, mutta hänellä juuri näitä ystäviä tuntuu riitävän. Olen joskus ajatellut että olenko sitten tosiaan vähän tylsä ihminen kun en polta, en ryyppää enkä pahemmin puhu pahaa muista ihmisistä. Ehkä tällainen ihminen ei jaksa kiinnostaa ketään. Mutta sitten kun jollain ihmisellä on jokin ongelma niin kyllä sitten minulle tullaan kertomaan ja kysymään neuvoa. Joku on joskus sanonut että minulle on niin helppo puhua. Mutta miksi sitten en kelpaa muuksi kuin kaatopaikaksi. Sitten kun minulla olisi tarve puhua niin minulla ei ole ketään kuka kuuntelisi. Eiks ole vähän niinkuin väärin!

        Heippa "yksinäinen"!

        On se väärin. Olen itse vähän samanlainen, kuuntelen juuri kaatopaikan lailla muiden
        ongelmat ja pyrin niihin myös jotenkin vaikutamaan, ts. piristämään tuota oletettua
        ongelmaista.

        Muutama, siis yksikin hyvä ystävä on paljon parempi kuin sata perässähiihtäjää ja mukana-
        naurajaa... Ja hei, Ota irti kaikki siinä työssäsi mitä vaan Saat, aina iloinen ja pieni flirtti ( EI kaksimielinen) piriståå muuten Sinua ja jokaista, joka sitä saa osakseen. Vanha sanonta Sitä saa mitä tilaa... Tsau! matula


      • Temahe
        vaan kirjoitti:

        Heippa taas!
        Itsekin olen iloinen ihminen. Olen asiakaspalveluammatissa ja moni on sanonut että sovin siihen hyvin kun olen iloinen ja auttavainen ja aina ystävällinen. En koe kulkevani otsa kurtussa ja maata katsellen esim. kun lenkkeilen.
        Sehän tässä ihmeellistä onkin kun lähistöllä asuu eräskin naisihminen joka tosiaan kulkee otsa kurtussa. En ole koskaan nähnyt hänen edes hymyilevän, mutta hänellä juuri näitä ystäviä tuntuu riitävän. Olen joskus ajatellut että olenko sitten tosiaan vähän tylsä ihminen kun en polta, en ryyppää enkä pahemmin puhu pahaa muista ihmisistä. Ehkä tällainen ihminen ei jaksa kiinnostaa ketään. Mutta sitten kun jollain ihmisellä on jokin ongelma niin kyllä sitten minulle tullaan kertomaan ja kysymään neuvoa. Joku on joskus sanonut että minulle on niin helppo puhua. Mutta miksi sitten en kelpaa muuksi kuin kaatopaikaksi. Sitten kun minulla olisi tarve puhua niin minulla ei ole ketään kuka kuuntelisi. Eiks ole vähän niinkuin väärin!

        Mulla on sama homma, että olen asiakaspalvelutehtävissä ja joudun tapaamaan asiakkaita joskus ihan nokakkainkin. Tunnen ihan samoin kuin sinä olevani joskus kuin kaatopaikka. Omat tuntemukseni yritän sitten purkaa miten parhaiten taidan.

        Joskus olisi ihan kiva yllätys jonkun kysyvän "Mitä SULLE kuuluu?" ja myös kuuntelevan mitä minulla on sanottavaa. On tämä väärin!


      • vaan
        vaan kirjoitti:

        Heippa taas!
        Itsekin olen iloinen ihminen. Olen asiakaspalveluammatissa ja moni on sanonut että sovin siihen hyvin kun olen iloinen ja auttavainen ja aina ystävällinen. En koe kulkevani otsa kurtussa ja maata katsellen esim. kun lenkkeilen.
        Sehän tässä ihmeellistä onkin kun lähistöllä asuu eräskin naisihminen joka tosiaan kulkee otsa kurtussa. En ole koskaan nähnyt hänen edes hymyilevän, mutta hänellä juuri näitä ystäviä tuntuu riitävän. Olen joskus ajatellut että olenko sitten tosiaan vähän tylsä ihminen kun en polta, en ryyppää enkä pahemmin puhu pahaa muista ihmisistä. Ehkä tällainen ihminen ei jaksa kiinnostaa ketään. Mutta sitten kun jollain ihmisellä on jokin ongelma niin kyllä sitten minulle tullaan kertomaan ja kysymään neuvoa. Joku on joskus sanonut että minulle on niin helppo puhua. Mutta miksi sitten en kelpaa muuksi kuin kaatopaikaksi. Sitten kun minulla olisi tarve puhua niin minulla ei ole ketään kuka kuuntelisi. Eiks ole vähän niinkuin väärin!

        Heippa taas!
        Tässähän viriää ihan mukavaa ajatustenvaihtoa puolin ja toisin.
        Saammepahan keventää oloa vaikka näin palstan kautta. On niin mukava kun huomaa jonkun lukeneen viestisi ja vielä vastanneen siihen.

        Minä kyllä tosiaan pidän työstäni kovasti ja yritän ottaa joka hetkestä irti kaiken mahdollisen.

        Tehtäväni on auttaa ihmisiä ja joskus ajettelen siinä kun joku kertoo ongelmastaan että tässä minä kuuntelen kiinnostuneena ja yritän löytää ratkaisua tätä ihmistä askarruttavaan asiaan mutta ketään ei kiinnosta minun ongelmani. Ja sitten vielä autan muita, mutta en osaa auttaa itseäni.


      • matula
        vaan kirjoitti:

        Heippa taas!
        Tässähän viriää ihan mukavaa ajatustenvaihtoa puolin ja toisin.
        Saammepahan keventää oloa vaikka näin palstan kautta. On niin mukava kun huomaa jonkun lukeneen viestisi ja vielä vastanneen siihen.

        Minä kyllä tosiaan pidän työstäni kovasti ja yritän ottaa joka hetkestä irti kaiken mahdollisen.

        Tehtäväni on auttaa ihmisiä ja joskus ajettelen siinä kun joku kertoo ongelmastaan että tässä minä kuuntelen kiinnostuneena ja yritän löytää ratkaisua tätä ihmistä askarruttavaan asiaan mutta ketään ei kiinnosta minun ongelmani. Ja sitten vielä autan muita, mutta en osaa auttaa itseäni.

        Terve!

        Otetaan tästäkin sitten ilo irti ja ollaan erikoisen hyvällä tuulella siitä, että meitä hyviä kuuntelijoita on näin vähän. Ihmiset eivät tuppaudu huonojen kuuntelijoiden seuraan vaan siis meidän hyvien. Hyvä ME!!!

        Ja kun meillä on jotakin sanottavaa niin korotetaan sitten mekin ääntämme niin kovaksi että nuo pölkkypäät kuuntelevat...vaikka väkisin...


      • yksinkö
        matula kirjoitti:

        Terve!

        Otetaan tästäkin sitten ilo irti ja ollaan erikoisen hyvällä tuulella siitä, että meitä hyviä kuuntelijoita on näin vähän. Ihmiset eivät tuppaudu huonojen kuuntelijoiden seuraan vaan siis meidän hyvien. Hyvä ME!!!

        Ja kun meillä on jotakin sanottavaa niin korotetaan sitten mekin ääntämme niin kovaksi että nuo pölkkypäät kuuntelevat...vaikka väkisin...

        Hei
        Miksiköhän en saa lähetettyä vastausta vaan aina tulee punainen laatikko jossa lukee että olen lähettänyt jo samalaisen viestin!!!!!
        Täälläkin aletaan tietenkin sorsimaan meitä.
        Muutin vähä otsikkoa.
        Niinhän se on että itse sitä täytyy puolensa pitää jos haluaa saada äänensä kuuluville ja asiansa sanottua.
        Kyllä minusta kuitenkin on fiksumpi osapuoli se kuunteleva eli juuri ME.


      • matula
        yksinkö kirjoitti:

        Hei
        Miksiköhän en saa lähetettyä vastausta vaan aina tulee punainen laatikko jossa lukee että olen lähettänyt jo samalaisen viestin!!!!!
        Täälläkin aletaan tietenkin sorsimaan meitä.
        Muutin vähä otsikkoa.
        Niinhän se on että itse sitä täytyy puolensa pitää jos haluaa saada äänensä kuuluville ja asiansa sanottua.
        Kyllä minusta kuitenkin on fiksumpi osapuoli se kuunteleva eli juuri ME.

        Näin on näkkileipä! Ja sen kunniaksi vedetään pää täyteen huomenna...niitä muiden ajatuksia...vai mitä luulit...nii ja kahvit päälle. Ja sitte ku hymyillään ni annetaan täydeltä laidalta sellainen smailis, että... tsau! sano matula


      • Temahe
        yksinkö kirjoitti:

        Hei
        Miksiköhän en saa lähetettyä vastausta vaan aina tulee punainen laatikko jossa lukee että olen lähettänyt jo samalaisen viestin!!!!!
        Täälläkin aletaan tietenkin sorsimaan meitä.
        Muutin vähä otsikkoa.
        Niinhän se on että itse sitä täytyy puolensa pitää jos haluaa saada äänensä kuuluville ja asiansa sanottua.
        Kyllä minusta kuitenkin on fiksumpi osapuoli se kuunteleva eli juuri ME.

        Kun meitä näyttääkin olevan näin paljon, niin meidän pitäisi ihan selvästi perustaa "Hylätyt kaverit"-kerho. Luultavasti juttu luistaisi kaikin puolin ja tuskin kukaan jäisi ilman kuuntelijaa.


      • vaan
        Temahe kirjoitti:

        Kun meitä näyttääkin olevan näin paljon, niin meidän pitäisi ihan selvästi perustaa "Hylätyt kaverit"-kerho. Luultavasti juttu luistaisi kaikin puolin ja tuskin kukaan jäisi ilman kuuntelijaa.

        Hei taas!
        Tossa kerhojutussahan oli ideaa. Sille olis suorastaan tilausta keskuudessamme.
        Se voisi toimia vähän niinkuin yhtäköyttä-yhdistys periaatteella.


    • Emma

      Tutulta kuullostaapi..Mie taidan vaan olla liian puhelias, ja miul on tosi selkeet mielipiteet, oon kai sit jotekii pelottava. Vaikka yritän hillitä itteäni ja osaan myös kuunnella muita. Joteki ois vaa kiva joskus puhua ihmisten kans muustaki ku viimesimmäst elokuvast tai meikeist, ku maailma on mikä on tätä nykyä. Mut ei ketään tunnu kiinnostavan, ku se elämä pyörii tasan oman (ja ah, sen niin täydellisen) poikaystävän ympärillä. Jäin viel just työttömäks, ja yritän taistella masennusta vastaan. Onneks miulla on koira. Mut muista ettet ole yksin maailmassa murheines :) (heh, eipä kuullostanu nii rohkasevalta, ku oli tarkotus..)

      Mut oikeesti, mistä niitä pysyviä kamuja muka löytää, jos jossain alat jonkun kanssa juttelee, se kuitenkin jää siihen. Miks miun pitäs aina olla se joka ottaa yhteyttä..

      • yksinkö

        En tiedä onko ihmisillä niin paljon ystäviä että niiden ei tarvitse ottaa yhteyttä vai eikö ne kaipaa ketään lähelleen. Vaikka ei kaipaisi nyt mutta jossain vaiheessa saattaa tulla sellainen hetki että ajattelee että olisipa joku, esim. jos sairastuu, tulee avioero, läheinen ihminen kuolee ym ym.
        Oli se ihan rohkaisevasti sanottu etten ole yksin...


      • minä vain

        Heissan!! Minä kans yksinäinen vaikka ihana mies mulla onkin ja yksinäisyys vaivaa minua osittain niin että monesti ruukaan olla puolille öin täällä netissä sit... mut oisko ideaa perustaa suomi24.n yksinäisille avio/avoliitossa eläville naisille oma chat huone????? minä kannatan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe