Mitä tehdä

sähläri

Minut jätettiin alku vuodesta omien törttöilyjen takia jotka silloin kielsin mutta nyt tajuan että minusta se ero johtui. Hänen kanssaan oli todella hyvä olla kaikin puolin. Oli todella rakastava mua kohtaan.

Viime viikolla hän katkaisi välit kokonaan minuun ja ilmoitti olevansa uudessa suhteessa. Koko tän viikon minusta on tuntunut todella pahalta koska tiedän että jos oisin korjannut asiat ajoissa olisin hänen kainalossaan edelleen. Tajusin menettäneeni todella rakkaan ja tärkeän ihmisen elämästäni enkä häntä takaisin saa.

Haluaisin pyytää häneltä anteeksi mutta en saa häneen yhteyttä kuin facebookin kautta mutta en uskalla ottaa yhteyttä sieltäkään ku pelkään hänen sanovan pahasti vaikka tiedän sen ansaitseeni.

Ennen lopullista välien katkaisua hän kertoi kuinka hänestä on moni kiinnostunut jne. Luultavasti kertoi tämän siksi että halusi satuttaa takaisin. Viimeisessä viestissä kertoi kuinka rakastaa vielä minua vaikka ei pitäisi kun on uudessa suhteessa jo.

Ei tarvitse kommentoida että oms on vikasi tai jotain sellaista koska tiedän sen valmiiksi jo ja sen takia tämä sattuu vielä enemmän

3

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suosittelen ottamaan häneen yhteyttä Facebookin kautta kun se on viellä mahdollista. Itse menetin vuoden alussa rakkaan kun näin että parempi pitää väliaika suhteessa, mutta hän otti sen lopullisena erona vaikka tiesi etten aina osaa ilmaista itseäni sillä lailla kun haluaisin. Olin säästänyt rahaakin yllätysmatkaan ja olisin kosinut häntä sillä matkalla, mutta toisin sitten kävi ja hänellä on uusi kokenut poikaystävä joka osaa olla parisuhteessa niinkuin pitää eikä tee niitä ensimmäisen kerran virheitä. Ota häneen yhteyttä ja pyydä vaikka tapaamista. Tosirakkauden tähden kannattaa tehdä mitä vain. Lopputulos sen kertoo oliko se rakkautta

      • sähläri

        En uskalla ottaa yhteyttä vielä koska pelottaa hänen reagointi. Tuntuu nyt diltä että parempi antaa olla vähän aikaa rauhassa mutta ei liian kauan kuitenkaan. Sanoin hänelle itse viimeisessä viestissä että sydämeni kuuluu hänelle vielä pitkän aikaa enkä suostunut sanomaan hyvästi vaan näkemisiin. Hän tietää kyllä minun tunteeni tai sitten ei usko että rakastan häntä oikeasti. Tämän jälkeen hänestä itsestäänkään ei ole kuulunut mitään. Odottaako että taistelen hänestä jos oikeasti välitän ja rakastan?


      • sähläri

        Tämä olo on kuin ois ekaa kertaa rakastunut . Pelottaa laittaa viestiä ja kertoa tunteista ku ei toisaalta tiedä mitä toinen ajattelee ja rakastaako vielä ihan oikeasti vielä minua. Se nääs sattuis jos vastaus on ei en halua sinua enää.
        Tuntuu että perhosia lentää vatsassa ku ajattelenki häntä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      49
      1344
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      160
      1156
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1037
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      882
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      198
      871
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      12
      802
    7. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      786
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      771
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      758
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      731
    Aihe