Kysymyksiä teille kaikille

M36

En ole usein, jos koskaan aloittanut keskusteluketjua täällä, mutta nyt ei malta olla kokeilematta.

Lähes 99% keskusteluista täällä lähtevät omasta kriisistä, huoltajuuskiistoista, sotkuisesta eroprosessista, jätetyn tuskasta, tms. Ei siinä mitään, toivon että monet saaneet niin apua ja lohtua tilanteeseen. Mutta pohtivaa keskustelua siitä jokseenkin mahdoton saada aikaiseksi, tilanne liian lähellä kirjoittajaa, ja monet kommentoijat samaistuvat mustavalkoisesti joko kirjoittajaa vastaan tai puolesta. Aina ei jakseta muistaa, että kirjoitus on yhden ihmisen hyvin subjektiivinen näkemys tapahtuneista, vaikka varmasti aito hänelle. Usein ne parhaat keskustelut periaatetasolla vasta siellä ketjujen lopussa ;-))

1. Voiko toinen mies/nainen tulla ja ”rikkoa” perhe ?

Mielestäni ei voi, valinta on aina parisuhteessa elävän … tahtooko hän paeta kriisiä sivusuhteeseen ja hakea lohtua vieraasta. On hänen valinta miten kriisissä käyttäytyy (joita jokaisessa suhteessa), vaikka houkutus olisikin suuri. Joku toinen voi ruveta ryyppäämään kun liitto natisee (ja varma tie eroon myös), syytämmekö Alkoa ja vaadimme kieltolakia? Moni sanoo ”sinkut pysykööt erossa varatuista”, mutta ellei varattu osapuoli kykene pysymään pöydän toisella puolella istuvasta sinkusta erossa (jolla pitäisi olla suuri syy pidättäytymiseen), millä oikeudella sitä vaaditaan sinkulta?

Toisaalta, kun parisuhde on tulehtunut, ihminen luonnostaan hakee vertaisryhmiä ja hyväksyntää … jotain kenelle purkaa tunteitaan. Jos se joku kuuntelemisen sijaan heittää bensaa liekkeihin, ja ajaa toista valitsemaan eron … ehkä ”napatakseen” tämän kun eronnut … niin sitten liikutaan alueella missä ”toisen naisen” tuomitsisin, syystä ettei toimi kuten ystävän kuuluisi, vaan omista tarkoitusperistään.

2. Paljonko on yritettävä avioliiton eteen, missä menee yrittämisen ja uhrautumisen raja ? Voiko ihminen yrittää yksin korjata uppoavaa laivaa ? Entä jos toinen tahtoo muutosta, toinen ei siihen näe tarvetta, mitä tehdään ?

3. Voidaanko erota ystävinä, vaikka ero olisi yksipuolisesti haettu ?

4. Auttaako erosta katkeroituminen, miten sen voi välttää ? Saako rypeä itsesäälissä ?

5. Onko lasten parempi elää kulissiavioliitossa missä ei rakkautta ja välittämistä, vaan oirehtimista … kuin että olisikin kahden kodin/vanhemman sopuisassa ilmapiirissä ? Mitä se edellyttää, mikä sen ”pilaa” ?

En laukonut ajatuksiani kuin tuohon ensimmäiseen, mutta koitin katsastaa asiaa monelta kantilta … peilaten kokemuksiini, mutten niistä kirjoittaen. Kommentoikaa te noita muita, jos niistä mikään yhtään kolahti.

PS. nyt on sitten M36:lla kasvot ... profiiliin lisäsin.

38

5245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma näkemys

      1. Voiko toinen mies/nainen tulla ja ”rikkoa” perhe ?
      Ei voi mielestäni, koska se ihminen voi olla kuka vaan jos perheestä pakenevalla on tyhjiö itsessään ja haluaa muutosta toisen kautta.
      Tietysti itse näkisin että ulkopuolisella on vastuuta asiassa, varattuihin ei pidä sotkeutua. Mutta jos ihminen sitoutuu perheeseen, niin uskon että silloin on periaatteita ja osaa kieltäytyä houkutuksista koska arvostaa sitä mitä hänellä on.

      2. Paljonko on yritettävä avioliiton eteen, missä menee yrittämisen ja uhrautumisen raja ? Voiko ihminen yrittää yksin korjata uppoavaa laivaa ? Entä jos toinen tahtoo muutosta, toinen ei siihen näe tarvetta, mitä tehdään ?
      Jos tuntuu suhteessa että ei voi olla oma itsensä, ei tule arvostetuksi ja hyvästytyksi omana itsenään, jos kumpikin ei yritä yhteistä asiaa eteenpäin tai jos ihmisen seksuaalisuus on aivan erilaista kun kumppanilla niin siinä on mielestäni hyviä syitä pohtia eroa. Loputon riitely, väkivalta, alkoholismi ovat asioita joita ei lasten tule sietää.

      3. Voidaanko erota ystävinä, vaikka ero olisi yksipuolisesti haettu ?
      Riippuu ihmisistä, minkä luonteisia ovat. Joillakin kaveruus ilman parisuhdetta toimii, toiselle riitely saattaa olla tapa katkoa tunnesiteet. Riitely eron jälkeen on kyllä turhaa, miksi ei voi kohdella eksää kohteliassti kuten muitakin ihmisiä.

      4. Auttaako erosta katkeroituminen, miten sen voi välttää ? Saako rypeä itsesäälissä ? Katkeroitumisen välttää puhumalla eronsa halkijapoikki, nöyrtymällä asian edessä, antamalla kumppanilleen anteeksi ja itselleen ja elämällä erosta tarpeeksi kauas. Itsesääli kuuluu kai asiaan, toisaalta kun siitä pääsee niin elämäkin alkaa uudestaan. Pitää tunnustaa tosiasiat ja hakea ne kiinnekohdat mitä on elämässä ja niiden avulla nousta.

      5. Onko lasten parempi elää kulissiavioliitossa missä ei rakkautta ja välittämistä, vaan oirehtimista … kuin että olisikin kahden kodin/vanhemman sopuisassa ilmapiirissä ? Mitä se edellyttää, mikä sen ”pilaa” ?
      Tähän olen sitä mieltä että riippuu siitä miten riitaisaa elo on. Jos kaikki toimii ja vanhemmat on vaikkapa vain kavereita toisilleen niin miksei. Perhe on yksikkö joka täyttää tietyt tarpeet ja ilman eroa vanhemmat saavat olla lastensa kanssa, kummatkin. Mutta jos riitelyä on niin on parempi erota. Itse olen huomannut omista lapsistani että jo se oli kaiken arvoista.

    • keskustelua...

      Olen kanssasi samaa mieltä, asiallinen keskustelu jää vähälle ja "keskustelijat" vain syyttelevät toisiaan julmasti. Olet varmaan oikeassa, ero on niin kipeä monelle, niin henkilökohtainen, siinä on niin tunteet pinnassa, että on hakala pysyä asiallisena.

      Minä olen myös usein miettinyt tuota kysymystä, että koska on yrittänyt tarpeeksi pelastaakseen liittonsa ja missä vaiheessa se muuttuu uhrautumiseksi!

      Minun kohdalla suhde loppui siihen, että mies pahoinpiteli. Sitä tapahtui vuosia. Aina uskoin, että kyllä hän parantaa tapansa. Väkivaltaisuus ei ollut säännöllistä. Joskus oli jopa vuoden tauko väkivallassa. Mutta välillä kuukausittain. Yhden kerran jouduin sairaalaan, luu murtui. Silloin heräsin ja suhde loppui siihen. Jälkeen päin huomasin, että en ollut edes rakastanut miestä aikoihin. Harmittaa niin vietävästi, että tuhlasin tuohon suhteeseen niin monta vuotta elämästäni!!!

      Erään ystävän tarina: hän aikoinaan huomasi, että ei enään rakasta vaimoaan. Mitään muuta ei ollut vialla. Lapset olivat pieniä, joten hän päätti sinnitellä tunteettomassa elämässä, tyhjässä parisuhteessa (niin kuin hän sanoo). Mutta se ei ollutkaan helppoa. Hän tunsi elävänsä vankilassa. Hän ahdistui koko ajan enemmän. Hän halusi elämältään enemmän, onnea ja rakkautta. Hän pystyi elämään tässä suhteessaan kuitenkin muutaman vuoden ahdistuneena. Kunnes tuli mitta täyteen. Hän erosi, vaikka lapset olivat edelleen melko pieniä. Ex-vaimo syytti pitkään, että hän luovutti liian helpolla, että olisi pitänyt mennä ammattiauttajalle, tai odottaa kunnes lapset ovat aikuisia. Mies oli tehnyt eroa mielessään jo vuosia, pitkittänyt ja pitkittänyt eroa, sinnitellyt suhteessa juuri lasten vuoksi. Eikä halunnut enään erovaiheessa ammattiauttajalle, hän oli päätöksen tehnyt ja halusi vapautua. Hän vuorostaan sanoo, että olisi pitänyt erota aikaisemmin, että turhaan oli sinnitellyt suhteessa ja heittänyt hukkaan vuosia omasta elämästään. Lapsillekin ero olisi ollut hänen mukaan helpompi, jos ne ovat ihan pieniä. Nyt hän kuulema on onnellisempi, tyytyväisempi, iloisempi ja jopa parempi isä (hänen omien sanojensa mukaan).
      Toinen tunsi itsensä hyljätyksi, hän olisi halunnut yrittää vielä, hän olisi halunnut tehdä töitä suhteen eteen. Toinen tunsi tehneensä tarpeeksi, uhrautuneen, tunsi, että yhteistä elämää ei voi enään edes yrittää, koska tunteet ovat täysin jo haudatut (siis hänen tunteet).

      • nainen

        sun erään ystävän tarina jäi mieleen....Entä jos mies olisi ollut alusta lähtien rehellinen vaimolleen, osannut puhua tunteistaan, olisi varmaan ollut helpompaa molemmille. Olisi helpompi erota ystävinä jos ei ole toinen mukana kuvioissa. on mielestäni parempi olla rehellinen kuin vuositolkulla vain *yrittää*. Silloin olisi vielä mahdollista korjata asioita. Ehkä lapsillakin olisi silloin parempi olo. Petettynä ei aivan heti osaa suhtautua koko asiaan, mieli maassa ja lapset joutuu kärsimään ihan turhaan.


      • Aamu
        nainen kirjoitti:

        sun erään ystävän tarina jäi mieleen....Entä jos mies olisi ollut alusta lähtien rehellinen vaimolleen, osannut puhua tunteistaan, olisi varmaan ollut helpompaa molemmille. Olisi helpompi erota ystävinä jos ei ole toinen mukana kuvioissa. on mielestäni parempi olla rehellinen kuin vuositolkulla vain *yrittää*. Silloin olisi vielä mahdollista korjata asioita. Ehkä lapsillakin olisi silloin parempi olo. Petettynä ei aivan heti osaa suhtautua koko asiaan, mieli maassa ja lapset joutuu kärsimään ihan turhaan.

        elät parisuhteessa eroa ajatellen, niin erohan on väistämätön, huono parisuhde vähintäänkin.


    • Nainen

      1. Toinen nainen tai mies ei voi rikkoa perhettä. Valinta on varatun osapuolen. Itse en varatun kanssa lähtisi rakentamaan suhdetta mutta jotkut varatut valehtelevat sujuvasti olevansa sinkkuja tai eroamassa.

      2. Yksi ihminen ei voi pelastaa uppoavaa laivaa eikä avioliittoa, molempien on oikeasti yritettävä.

      3. Mielestäni se haetaanko eroa yksipuolisesti tai yhdessä ei vaikuta siihen, miten jatkossa tullaan toimeen. Pikemminkin siihen vaikuttavat eroon johtaneet syyt, esim. kun paljastuu, että puoliso on valehdellut vuositolkulla, tällaiseen ihmiseen on vaikea luottaa jatkossa, jos koskaan. Välit voivat olla korkeintaan viileän asialliset.

      4. Katkeroituminen ei auta mitään eikä itsesäälissä rypeminenkään. Kannattaa käsitellä oma eronsa, itkeä, raivota, vihata... käydä läpi koko tunteiden skaala ja sen jälkeen "pistää koko juttu pakettiin" nimeltä Historia ja jatkaa elämää eteenpäin.

      5. Kahden kodin ilmapiiri ei automaattisesti ole sopuisa. Niinkin voi käydä, että lapset eivät pidä uudesta puolisosta, kemiat eivät synkkaa ja vaikka onkin kiva nähdä omaa äitiä/isää, uusi puoliso oksettaa ja ällöttää aivan omana itsenään (siis ilman mustamaalaamista). Tietysti kaikkien osapuolten kannalta olisi helpompaa, jos lapset pitäisivät uusista puolisoista mutta lapsiakaan ei voi vaatia väkisin pitämään aikuisista. Ns. kulissiavioliitto todennäköisimmin alkaa rassaamaan vähän vanhempia lapsia, jotka kyllä näkevät sellaisen läpi. Vaikea sanoa mikä on hyvä ratkaisu lapsien kannalta. Erossakin lapset aina kärsivät ja he eivät oikein tahdo ymmärtää miksi vanhemmat eivät voisi enää asua saman katon alla.

    • melkein kiinnostunut

      Sähän vaikutat ihan mielenkiintoiselta, vaikka en kyllä aina ole kanssasi samaa mieltä...

      • M36

        ... mitä keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa se, jos kaikesta samaa mieltä olisi. Tarkennapa, mikä mielipiteissäni eniten saa "niskavillat pystyyn" ?


      • edellinen
        M36 kirjoitti:

        ... mitä keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa se, jos kaikesta samaa mieltä olisi. Tarkennapa, mikä mielipiteissäni eniten saa "niskavillat pystyyn" ?

        olen vähän eri mieltä noista elatusavuista. Minusta jos miehellä on rahaa niin maksakoon sitten sen mukaisesti. Mutta se siitä, ei aleta väitellä, kaikilla on oikeus mielipiteeseen...


      • M36
        edellinen kirjoitti:

        olen vähän eri mieltä noista elatusavuista. Minusta jos miehellä on rahaa niin maksakoon sitten sen mukaisesti. Mutta se siitä, ei aleta väitellä, kaikilla on oikeus mielipiteeseen...

        Jaa, juu ... noh, säästetään tuo aihe seuraaviin "taistoihin". Vaikken usko että periaatteessa valtavasti erimieltä olemme.

        Mielestäni voi olla aivan oikein kuvio, missä vaikka sitten erittäin hyvin ansaitseva mies velvoitetaan maksamaan lapsen elatuksesta noin 100%, jos ex-puoliso on esim. pitkäaikaistyötön. Mutta ei kuitenkaan yli 100 prosenttia...


      • edellinen
        M36 kirjoitti:

        Jaa, juu ... noh, säästetään tuo aihe seuraaviin "taistoihin". Vaikken usko että periaatteessa valtavasti erimieltä olemme.

        Mielestäni voi olla aivan oikein kuvio, missä vaikka sitten erittäin hyvin ansaitseva mies velvoitetaan maksamaan lapsen elatuksesta noin 100%, jos ex-puoliso on esim. pitkäaikaistyötön. Mutta ei kuitenkaan yli 100 prosenttia...

        En ole pitkäaikaistyötön vaan pätkätyöläinen elämää eletään muutaman kuukauden jaksoissa töiden osalta. Ex tienaa hyvin ja minusta kohtuulliset elatusavut eli noin 200e/kk/lapsi antaisivat jo lapsille perusturvallisuuden. No tällä hetkellä en ole vielä yhtäkään elatusapua saanut, ulosoton kautta haen. Hengissä ollaan jotenkuten selvitty. Minua ottaa päähän miten jotkut miehet voivat olla noin tyhmiä että jättää kokonaan elarit maksamatta ...


      • M36
        edellinen kirjoitti:

        En ole pitkäaikaistyötön vaan pätkätyöläinen elämää eletään muutaman kuukauden jaksoissa töiden osalta. Ex tienaa hyvin ja minusta kohtuulliset elatusavut eli noin 200e/kk/lapsi antaisivat jo lapsille perusturvallisuuden. No tällä hetkellä en ole vielä yhtäkään elatusapua saanut, ulosoton kautta haen. Hengissä ollaan jotenkuten selvitty. Minua ottaa päähän miten jotkut miehet voivat olla noin tyhmiä että jättää kokonaan elarit maksamatta ...

        Olen samaa mieltä ... enkä osaa sympatiaa osoittaa elaripinnareille.

        Toisaalta, en myöskään hyväksy elareiden määrittämistä "rangaistuksen omaisesti" (lähtökohtana elatusvolvellisen tulot, eivät lapsen tarpeet). Puhumattakaan siitä, ettei elareita käytettäisi siihen mihin ne on tarkoitettu.

        Mutta jos lähdetään liikkeelle laskemalla lapsen tarpeet ja "kulut", niistä vähennetään lapsilisät, ja loppu jaetaan vanhempien maksukykyjen suhteessa (vaikka sitten nettotulojen mukaan ... jotain 0% - 100% väliltä) -- niin ei pitäisi olla kenelläkään "nurisemista".


    • Nekku

      1. Kyllä voi. On tapauksia, joissa ei parisuhteessa ole mitään kriisiä, mutta jompikumpi ihastuu ja tutustuu toiseen ihmiseen, vaikka ensin keskustelu pohjalta josta tuleekin suhde, vaikka se ei ollutkaan tarkoitus, mutta jokin vaan kiinnosti.

      Ja jos oikein ihastuu, niin kyllä voi käydä niin että toinen haluaakin jättää entisen kumppanin vain siitä syystä että ihastui toiseen.

      2.Aina on yritettävä korjata ja tehtävä kaikkensa, ennenkuin lopullisesti päättää lähteä. Paluu on vaikea, jos katumus iskee. Jos toinen ei huomaa, että jokin onvinossa, on kohtuus ja velvollisuus, toisen sanoa mitä voisi tehdä.

      3.En ole ystävinä eroamisen kannalla yhtään. Jos toimeen tullaan niin miksi erota sitten ollenkaan. Jos molemmat ovat sitämieltä että avioliitto ei onnistu mutta muuten olisi kiva olla yhdessä niin mikä ettei. Mutta jos toinen jättää jonkun toisen takia tai syyttä, en olisi enää edes ystävä.

      4.Katkeroitumista ja vihaa ei voi välttää jos toinen on julmalla tavalla jätetty toisen takia. Rypeä saa ja itkeä ja vihata niin kauan kun siltä tuntuu. Jos panttaat tunteitasi niin jossain vaiheessa ne kyllä tulevat esiin rajummin. Sillä tavalla pahanolon pois, kun käsittelee omalla tavlla asian, vaikka viikkoja itkemällä ja raivoamalla.

      5. Kenellekään kulissiavioliitto ei ole hyvä. Mutta asialle voi tehdä jotain olemalla avoin toiselle, jolloin ei tule näitä kriisejä helposti. Puolisoiden on tehtävä kaikkensa suhteen eteen jopa lasten tähden. Mutta jos se ei sitten onnistu, on se ero paikallaan. Mutta harmi vaan, että juuri silloin vaikeiden asioiden kohdatessa, usein ilmestyy ne ulkopuoliset suhteet pilaamaan kaiken, jopa orastavan uuden alun. Ja luulen että miehet ovat herkempiä tässä kriisissä hullaantumaan näihin lohdutusnaisiin. Eli kun vaan joku on hetken, ettei tarvi yksin olla tätä miettimisaikaa. Ja kun alku-innostus on kadonnut näistä lohduttajista, yrittävät miehet sitten palata vaimojensa luo takaisin. Siinä ne miehet usein tekevät virheen, kun kuvittelevat lohduttajanaisten olevan niin ihania, todeten kuitenkin että oma vaimo oli kuitenkin se paras. Mutta onko vaimo enää niin halukas vastaanottamaan katuvaa miestään...??

      • MinNami

        Minuun jysähti tuo sinun vastauksesi kohdassa 5. Eli kun harmittelit miesten lohdutusnaisia. Itse harkitsen eroa, katselen koko ajan lohdutusMIEHIÄ... Eli kyllä me naisitkin osaamme tuon tehdä, pakko häpeillen myöntää...


      • mari
        MinNami kirjoitti:

        Minuun jysähti tuo sinun vastauksesi kohdassa 5. Eli kun harmittelit miesten lohdutusnaisia. Itse harkitsen eroa, katselen koko ajan lohdutusMIEHIÄ... Eli kyllä me naisitkin osaamme tuon tehdä, pakko häpeillen myöntää...

        Joo, minusta kysymyksen ydin on siinä, miksi ne kolmannet tulee kuvioihin, silloin hei on jo jotain pielessä, vaikka sitä ei uskalla itsellekään myöntää. Mulla ei mies suostu edes keskustelemaan erosta, olen avoimesti puhunut tunteistani, aikoo vaan tehdä kaikki mahdolliset kiusat mulle, jos yritän lähteä. Siis keskuteltu on. Ei siinä voi syyttää sitäkään, jos hakee lohtua muualta tällaisessa tilanteessa. Näin toimivat monet miehet ja hävettää tunnustaa, että sama käy jo mielessä mullakin. Turha tuomita aina pettäjiä/jättäjiä, voi myös itse kattoo peiliin, jos uskaltaa.


    • Roope

      Jos ihmisillä olisi edes alkeelliset käytöstavat, ei tarvitsisi vastailla moisiin kysymyksiin lainkaan.
      Minä,minä,mulle heti kaikki lapsista välittämättä.
      Erotaan, kun toinen jätti vessanpöntön kannen auki, ja margariinissa oli aamulla koloja.
      Ihminen taantuu kovaa vauhtia. Nahassa roikkuu samoja killukkeita kuin ihmissyöjillä tuhansia vuosia sitten. Väritetty iho on niin hieno että.
      Sodat ja pommit lisääntyvät exponentaalisesti.
      Oliko meidän hyvä elää "kulissivaltiossa" Neuvostoliiton naapurissa? Ei hyvä, mutta parempi kuin Tsetseniassa.
      "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu".
      Kenen käytöstavat riittävät sopueroon, jos ei pysty elämään edes itsensä kanssa. Jokainen saa minusta syyttää erostaan tavalla tai toisella itseään.
      Antaa tulla kiviä. Kyllä minä sen kestän. Aina on haukuttu, vaikka mitä kirjoittaisi.

      • M36

        Hyvien käytöstapojen arvoa ei kyllin voi korostaa, tapakasvatusta kaipaisi monille nuorille (ja aikuisillekin) lisää. Jo koulussa minulle opetettiin "ulkonäkö niin kuin luoja luo, tavat niin kuin itse tahtoo"

        Se miten tämä fakta liittyy varsinaisiin kysymyksiini on sitten hieman hämärää minulle. Itsekäs ihminen voi käyttäytyä oikein hyvin, tai väkivaltainen naisten hakkaaja olla varsinainen "herrasmies" kotinsa ulkopuolella. Ymmärrän, ettet sinäkään aivan tätäkään tarkoittanut, mutta tulipa vaan mieleeni.

        Joskus ero on nimenomaan lapsista välittämistä ... tavat tulevat mukaan siinä, miten hyvin sinänsä ikävä ero hoidetaan. Ja silloin väärän lainen itsekkyys on pahasta, kuten kirjoitit "Minä,minä,mulle heti kaikki".

        En aivan allekirjoittaisi mielipidettäsi "Jokainen saa minusta syyttää erostaan tavalla tai toisella itseään." -- mutta jokaisella erosta on jotain opittavaa, jotain mitä voi / pitää tehdä toisin seuraavassa suhteessa (jopa väkivaltaisesta suhteesta eronnut nainen ... kumppanin valintaan voisi yrittää kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän)


    • mittakirvesmies

      **Voiko toinen mies/nainen tulla ja ?rikkoa? perhe ?

      Mielestäni ei voi. Parisuhteeseensa sitoutunut ei vain yksinkertaisesti kiinnostu muista suhteista. Syrjähypyn taustalla on käsittääkseni aina epätyydyttävä parisuhde. Syitä siihen, miksi se parisuhde ei toimi, voi olla vaikka mitä, mutta toinen mies/nainen on mielestäni aina seuraus jostain - ei syy.

      **Paljonko on yritettävä avioliiton eteen, missä menee yrittämisen ja uhrautumisen raja ? Voiko ihminen yrittää yksin korjata uppoavaa laivaa ? Entä jos toinen tahtoo muutosta, toinen ei siihen näe tarvetta, mitä tehdään ?

      Paljon. Sitä, missä menee raja, ei oikein voi toisen puolesta määritellä. Se on jokaisen harkittava itse tykönään. Olemme niin erilaisia sietämään epäkohtia ja paineita: tilanne, joka yhdelle on täys katastrofi ja toivoton asetelma, on toiselle haaste ja tapaus, joka odottaa ratkaisuaan. Pari_suhdetta on mielestäni mahdotonta ylläpitää yksin. Taitaa olla varsin tavallinen asetelma, että toinen on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen ja toinen ei. Mitä siinä voi tehdä? Muutosta haluavan on yritettävä saada toinen keskustelemaan tilanteesta. Mikäli minkäänlaista keskusteluyhteyttä ei synny, ovat valinnan vaihtoehdot vähissä: on joko tyydyttävä tilanteeseen tai lähdettävä. Jonkin verran voi muuttaa omaa asennoitumistaan ja toimintaansa, mutta kannattaa miettiä tarkkaan, missä vaiheessa siitä muutoksesta tulisi uhrautumista. Ihmisen elämä on liian arvokas tuhlattavaksi uhraamiseen.

      **Voidaanko erota ystävinä, vaikka ero olisi yksipuolisesti haettu ?

      En usko, että voi. Ajan myötä ystävyyteen voi päästä, mutta ensin on jätetyn saatava aikaa käsitellä tunnekuohunsa. Yksipuolisesti haetussa erossa tilanne lienee poikkeuksetta se, että eroa hakeva on jo käynyt läpi omat tunnekuohunsa ja toimii enempi tai vähempi harkiten ja "erotettavalle" tilanne hyppää silmille yllättäen kuin hirvi tienvarsipuskasta.

      **Auttaako erosta katkeroituminen, miten sen voi välttää ? Saako rypeä itsesäälissä ?

      Ei auta, mutta vaikea sitä on välttääkään, jos tulee yksipuolisesti erotetuksi. Itsesäälissä kieriskely ja katkeruuteen ja vihaan upottautuminen pohjia myöten lyhentää erokriisiä. Olen sitä mieltä, että joskus ne tunteet on kuitenkin käytävä läpi ja mielummin sitten kerralla ja kunnolla kuin loppuelämänsä pikkuhiljaa märehtien.

      **Onko lasten parempi elää kulissiavioliitossa missä ei rakkautta ja välittämistä, vaan oirehtimista ? kuin että olisikin kahden kodin/vanhemman sopuisassa ilmapiirissä ? Mitä se edellyttää, mikä sen ?pilaa? ?

      Kulissiperheessä elävistä lapsista tulee miltei poikkeuksetta kulissi-ihmisiä. Melkoinen karhunpalvelus omia lapsia kohtaan antaa heille malli rakkaudettomasta perheestä. Sopuisa kahden kodin asetelma on mielestäni ehdottomasti parempi. Omat hankaluutensa siinäkin, sillä silloin on kaksi erilaista kotia ja lasten on koetettava sopeutua siihen, että kodissa A on erilaiset pelisäännöt kuin kodissa B. Eroahan ei olisi koskaan tarvittu, jos vanhemmilla olisi yhteinen sävel siitä, miten tätä elämää eletään... Homma toimii, jos hyväsyntä ja itsehillintä riittää: toisen elämäntavan tai edesottamusten arvostelu tai tuomitseminen pilaa koko jutun. Vaikea se on joskus pitää päänsä kiinni, mutta paree vain pitää mölyt mahassaan silloin, kun nuoriso on paikalla.

      • roosa

        Sieltä tuli montaa asiaa pohdiskeltuna ja sanottuna! Olen täysin sun kanssa samaa mieltä!


      • Herttinen

        Pääosiltaan yhden mittakirvesmiehen näkökantoihin... muutaman tarkennuksen jälkeen.
        1. Jokaisessa parisuhteessa on kriisejä ts. kasvun paikkoja. Tälläisessa kohdassa parisuhde on haavoittuvimmillaan. Tälläisessa kohdassa myös ulkopuolinen suhde saattaa tuntua houkuttelevalta ja tarjota helpomman tien ylittää elämän karikot. Joskus "tilaisuus tekee varkaan" eli on huonoa tuuria, että tilaisuus tarjoutui juuri tällaisessa kasvunpaikassa... Parisuhteeseen kuuluu myös huonompia aikoja, se ken väittää, ettei näin ole on joko naiivi tai hedonisti jonka vastoinkäymisten sietokyky on nolla. Siispä mielipiteeni on, että normaali parisuhdekin (=sisältää myötä- ja vastamäkiä, mutta ei ole "kokonaan huono") saattaa haavoittua "väliintulosta". Syy ei siis ole parisuhteen vaan yksilön joka ei ole kypsä normaaliin parisuhteeseen vaan jonka odotusarvot elämältä yleensäkin ovat epärealistiset.

        2. Parisuhdematematiikkaa 1 1>2, 2-1=0

        3. ja 4. Tässä kohdassa olen eri mieltä. Kuulun ns. väkisin erotettuihin joille ero on tullut kuin "salama kirkkaalta taivaalta" sillä minä henkilökohtaisesti uskon sitoumukseen ja kriiseistä kasvamiseen - en luovuttamiseen. Miehelläni ei ollut samanlaista arvomaailmaa. Myönnän, että muutamia kuukausia kului niin itsesäälissä rypemiseen kuin koston hautomiseenkin. Voin valtavan huonosti.

        Huonovointisuus sai minut katsomaan itseäni peilistä ja määrittelemään millainen ihminen itse haluan olla.

        Totesin, että toista ihmistä en voi muuttaa, enkä voi tapahtuneelle mitään - minun on siis jatkettava elämääni sillä periaattella, että menneet ovat menneitä ja vain tällä nykyhetkellä on merkitystä. Nykyhetkessä minun tulee toteuttaa elämässäni omia arvojani ja käyttäytymisessäni niitä asioita jotka tukevat minäkuvaani.

        "Jos tiedämme, että este on ylitsepääsemätön,
        se ei ole enää este, vaan lähtökohta."

        Mieheni ominaisuudet ja se, miten ne edelleen välillisesti (lasten kautta jne) vaikuttavat elämääni eivät ole minulle kynnyskysymyksiä enää vaan kuuluvat sarjaan "lähtökohdat". Minun on ne hyväksyttävä, mutta ei annettava minkään provosoida itseäni sellaiseen käyttäytymiseen tai ajattelumaailmaan joka on minulle itselleni vierasta tai ei sovi minäkuvaani.

        Voin rehellisesti sanoa, että kykenen ystävyyteen ex:ni kanssa. Olen asettanut hänet kategoriaan "sukulaiset" - aina eivät voi miellyttää teoissaan ja sanoissaan, mutta ovat osa elämääsi ja hyväksyttävä sellaisina kuin ovat.

        Asemointia ja itsensä uudelleen ohjelmoimista tämä vaati, mutta nyt on kirotun helppo hengittää.

        5. Lapsen parasta on elää tasapainoisten aikuisten ympäröimänä - asuivat he sitten yhdessä tai erikseen.

        Loppukaneettina;

        Vallalla on romanttisen rakkauden haavekuva, suhde joka vielä 20 vuoden kuluttuakin olisi täynnä rakastumisen ensihuumaa.

        Suhde johon asetetaan tällaisia odotusarvoja ja jonka ei hyväksytä muuttvana muotoaan vuosien vieriessä, ei tule kestämään sillä haaveet ja todellisuus eivät kohtaa. Pitkien liittojen salaisuus ei ole kymmeniä vuosia kestävä rakkauden ensihuuma vaan se, että liitto kasvaa ja kehittyy ja ihmiset sen sisällä tekevät samoin.

        Hedonistinen maailmankuvamme vaatii välitöntä tarpeiden tyydyttämistä ja aina uusien elämysten tavoittamista. Tälläiset tarpeet eivät tyydyty "vanhanaikaisessa" pitkässä, elämänkestävässä parisuhteessa.
        Silti ihmiset peräänkuuluttavat sitä?
        Toiveet ja realismi eivät kohtaa.

        Mikä tekee vaikeaksi hyväksyä sen, että mikäli haluaa elämässään jännitystä ja rakkausendorfiinien jatkuvaa tulvaa, ei voi samanaikaisesti saada pitkää, tasaista ja turvallista parisuhdetta jossa eletään sitä normaali arkea.

        Hei, haloo! Kakkua ei voi samanaikaisesti syödä ja säästää. Elämässä on tehtävä valintoja.
        Valintaan kuuluu se, että saadessaan jotain, voi myös menettää jotain.


      • Nainen

        >>Syrjähypyn taustalla on käsittääkseni aina epätyydyttävä parisuhde.>>

        Tästä olen täysin eri mieltä. Kotona voi kaikki asiat olla aivan hyvin mutta toinen osapuoli haluaa testata omaa viehättävyyttään tai hakee seikkailua. Valinta syrjähyppyyn on aina sen tekijän korvien välissä ja siitä on turha syyttää "huonoa parisuhdetta", johon syrjähypyn tekijälläkin on oma osuutensa.


      • mittakirvesmies
        Nainen kirjoitti:

        >>Syrjähypyn taustalla on käsittääkseni aina epätyydyttävä parisuhde.>>

        Tästä olen täysin eri mieltä. Kotona voi kaikki asiat olla aivan hyvin mutta toinen osapuoli haluaa testata omaa viehättävyyttään tai hakee seikkailua. Valinta syrjähyppyyn on aina sen tekijän korvien välissä ja siitä on turha syyttää "huonoa parisuhdetta", johon syrjähypyn tekijälläkin on oma osuutensa.

        Sinähän taidat lukea viestejä kuin jehovalainen raamattua... Yksittäisen lauseen poimimalla voi juttua viedä haluamaansa suuntaan :)

        Onko naisille ominainen tarve testata omaa viehättävyyttään tai hakea seikkailua, vai mitenkä tuo kommenttisi olisi tulkittava? Mistä kumpuaa tarve kurkata aidan toiselle puolelle, jos kerran asiat ovat aivan hyvin? Onko se jotain arjen pelkoa, vai yksinkertaisesti vain osoitus kyvyttömyydestä luotettavuuteen ja sitoutumiseen?


      • Nainen
        mittakirvesmies kirjoitti:

        Sinähän taidat lukea viestejä kuin jehovalainen raamattua... Yksittäisen lauseen poimimalla voi juttua viedä haluamaansa suuntaan :)

        Onko naisille ominainen tarve testata omaa viehättävyyttään tai hakea seikkailua, vai mitenkä tuo kommenttisi olisi tulkittava? Mistä kumpuaa tarve kurkata aidan toiselle puolelle, jos kerran asiat ovat aivan hyvin? Onko se jotain arjen pelkoa, vai yksinkertaisesti vain osoitus kyvyttömyydestä luotettavuuteen ja sitoutumiseen?

        viestejä kuin "jehovalainen raamattua", sehän oli sinun mielipiteesi, johon kommentoin. Tulkitse viestini ihan niin kuin haluat mutta tarkoitin, että joillakin ihmisillä tuntuu olevan kova tarve hakea muita suhteita vakisuhteen rinnalle vaikka kotona vakuutetaan perheen olevan tärkeä ja kaikki kunnossa. Mieluummin puhuisin ihmistyypistä kuin miehistä tai naisista; on uskollisia ja petollisia ja rinnakkaissuhteen ylläpitäminen ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö kotona olisi kaikki hyvin. Kyse voi todellakin olla arjen pelkoa, pelkoa oman viehätysvoiman laskemisesta (iän myötä?) ja voi hyvin olla kyse myös kyvyttömyydestä sitoutua. Luotettavahan tällainen ihminen ei missään tapauksessa ole.


      • mittakirvesmies
        Nainen kirjoitti:

        viestejä kuin "jehovalainen raamattua", sehän oli sinun mielipiteesi, johon kommentoin. Tulkitse viestini ihan niin kuin haluat mutta tarkoitin, että joillakin ihmisillä tuntuu olevan kova tarve hakea muita suhteita vakisuhteen rinnalle vaikka kotona vakuutetaan perheen olevan tärkeä ja kaikki kunnossa. Mieluummin puhuisin ihmistyypistä kuin miehistä tai naisista; on uskollisia ja petollisia ja rinnakkaissuhteen ylläpitäminen ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö kotona olisi kaikki hyvin. Kyse voi todellakin olla arjen pelkoa, pelkoa oman viehätysvoiman laskemisesta (iän myötä?) ja voi hyvin olla kyse myös kyvyttömyydestä sitoutua. Luotettavahan tällainen ihminen ei missään tapauksessa ole.

        Täsmennyksesi avartaa asiaa. Sattuneista syistä itselläni on taipumusta mieltää kiinnostus rinnakkaissuhteisiin ja sitoutumiskyvyttömyys nimenomaan naissukupuoleen liittyväksi ominaisuudeksi. Saatatpa hyvinkin olla oikeassa siinä, että kyseessä on luonnetyyppi, joka ei ole ehdottomasti sukupuolisidonnainen - olen minä joskus kuullut miehistäkin, jotka pettävät ja jättävät :)

        Anteeksi, jos toistan itseäni, mutta täytyy kysyä taas: Miten on mahdollista kiinnostua rinnakkaissuhteesta, jos kotona on kaikki hyvin?

        Esitit pari periaatteessa ymmärrettävää motiivia pettää, mutta minulle kun on aivan outo asia toimia noin, olisi mielenkiintoista lukea lisää siitä, mikä saa ihmisen syrjähyppimään ja sekoamaan sinne tänne!?
        Mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä, joka väittää parisuhteensa olevan kunnossa ja silti pitää pitää "rinnakkaissuhdetta"?


      • mari
        mittakirvesmies kirjoitti:

        Täsmennyksesi avartaa asiaa. Sattuneista syistä itselläni on taipumusta mieltää kiinnostus rinnakkaissuhteisiin ja sitoutumiskyvyttömyys nimenomaan naissukupuoleen liittyväksi ominaisuudeksi. Saatatpa hyvinkin olla oikeassa siinä, että kyseessä on luonnetyyppi, joka ei ole ehdottomasti sukupuolisidonnainen - olen minä joskus kuullut miehistäkin, jotka pettävät ja jättävät :)

        Anteeksi, jos toistan itseäni, mutta täytyy kysyä taas: Miten on mahdollista kiinnostua rinnakkaissuhteesta, jos kotona on kaikki hyvin?

        Esitit pari periaatteessa ymmärrettävää motiivia pettää, mutta minulle kun on aivan outo asia toimia noin, olisi mielenkiintoista lukea lisää siitä, mikä saa ihmisen syrjähyppimään ja sekoamaan sinne tänne!?
        Mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä, joka väittää parisuhteensa olevan kunnossa ja silti pitää pitää "rinnakkaissuhdetta"?

        Ei hyvään parisuhteeseen mahdu kolmatta osapuolta, niin se vaan on. Toinen juttu on ne ns. parantumattomat tyypit Seikkailijat, jotka eivät pysty sitoutumaan ylipäätään toiseen ihmiseen. Mutta jos on pitkä parisuhde takana, ja siihen tulee se kolmas osapuoli, niin kyllä silloin ei ole parisuhde kunnossa. Se, joka kokee kaiken olevan kunnossa, ei ehkä näe toisen tarpeita/pysty niihin vastaamaan, kaikki menee sen tyytyväisen osapuolen ehdoilla, ja toinen kärsii, kunnes saa tarpeekseen.


      • M36
        mari kirjoitti:

        Ei hyvään parisuhteeseen mahdu kolmatta osapuolta, niin se vaan on. Toinen juttu on ne ns. parantumattomat tyypit Seikkailijat, jotka eivät pysty sitoutumaan ylipäätään toiseen ihmiseen. Mutta jos on pitkä parisuhde takana, ja siihen tulee se kolmas osapuoli, niin kyllä silloin ei ole parisuhde kunnossa. Se, joka kokee kaiken olevan kunnossa, ei ehkä näe toisen tarpeita/pysty niihin vastaamaan, kaikki menee sen tyytyväisen osapuolen ehdoilla, ja toinen kärsii, kunnes saa tarpeekseen.

        Tässäpä oli mielenkiintoinen ketju. Tämä "kolmas pyörä - sivusuhde" kysymykseni oli ainoa johon oikeastaan aloituksessani "vastasin" mielipiteelläni, enkä sitä toista.

        Kirjoitit "Toinen juttu on ne ns. parantumattomat tyypit Seikkailijat, jotka eivät pysty sitoutumaan ylipäätään toiseen ihmiseen." -- hyvin oivallettu. Eikö sellaisen miehen/naisen kanssa elämään ryhtynyt ole "epäonnistunut" valinnassaan, vai onko rakkaus niin sokea ettei ao. piirettä toisessa voi tai tahdo nähdä?


      • miNä
        M36 kirjoitti:

        Tässäpä oli mielenkiintoinen ketju. Tämä "kolmas pyörä - sivusuhde" kysymykseni oli ainoa johon oikeastaan aloituksessani "vastasin" mielipiteelläni, enkä sitä toista.

        Kirjoitit "Toinen juttu on ne ns. parantumattomat tyypit Seikkailijat, jotka eivät pysty sitoutumaan ylipäätään toiseen ihmiseen." -- hyvin oivallettu. Eikö sellaisen miehen/naisen kanssa elämään ryhtynyt ole "epäonnistunut" valinnassaan, vai onko rakkaus niin sokea ettei ao. piirettä toisessa voi tai tahdo nähdä?

        ...mistähän tollasen seikkailija tyypin sit voi tunnistaa?


      • M36
        miNä kirjoitti:

        ...mistähän tollasen seikkailija tyypin sit voi tunnistaa?

        ... hyvä kysymys, varmaan moni miettii miksi "Pena rupes lyömään" ... oisko sen voinut nähdä tai tunnistaa. En osaa vastata tyhjentävästi.

        Kai tässä "tunnistamisessa" tarvis osata ottaa ne "rakstuneen vaaleanpunaiset lasit" pois silmiltään välillä, koettaa tarkastella "unelmien prinssiä" joskus objektiivisesti. Vaarana on tulla kyyniseksi epäilijäksi, mustasukkaiseksi "nartuksi" jonka mielestä kaikki miehet on sikoja ...

        Eli taitolaji, joskus opittava erehdysten kautta.


      • mari
        M36 kirjoitti:

        ... hyvä kysymys, varmaan moni miettii miksi "Pena rupes lyömään" ... oisko sen voinut nähdä tai tunnistaa. En osaa vastata tyhjentävästi.

        Kai tässä "tunnistamisessa" tarvis osata ottaa ne "rakstuneen vaaleanpunaiset lasit" pois silmiltään välillä, koettaa tarkastella "unelmien prinssiä" joskus objektiivisesti. Vaarana on tulla kyyniseksi epäilijäksi, mustasukkaiseksi "nartuksi" jonka mielestä kaikki miehet on sikoja ...

        Eli taitolaji, joskus opittava erehdysten kautta.

        Niinpä, rakkaus on sokea, ja se varmaan eniten vaikeuttaa tunnistamista. Yks varma konsti on, miten suhde on aikoinaan alkanut. Pystyikö kenties kumppani pettämään ex:äänsä, tavattuaan uuden rakkaan (sinut). Jos pystyi silloin, niin miksei sun kanssasikin. Ja kuinka kauan salaili asiaa, miten pitkään pystyi viettämään kaksoiselämää. Toiset pystyy siihen, toiset ei. Pitää varmaan luottaa viime kädessä siihen omaan intuitioon, tunteeseen kuitenkin, ja jos rakastaa, niin ottaa riski. Ja sitten nuolla haavojaan, jos pettyy, eikä jäädä toiseen roikkumaan, se ainakin viimeistään tappaa toisen viimeisetkin tunteet. Sellaista on elämä, varma ei viime kädessä voi olla kun itsestään. Toista ihmistä kun ei voi omistaa, vain hänen rakkautensa. Ja meistä useimmat kai ovat joskus kokeneet pettymyksiä ihmissuhteissa, se on elämää, ja tekee meistä inhimillisiä. Ei sitten olla toisiakaan niin helposti tuomitsemassa, jos uskalletaan kohdata omat kriisimme.


      • mari
        mari kirjoitti:

        Niinpä, rakkaus on sokea, ja se varmaan eniten vaikeuttaa tunnistamista. Yks varma konsti on, miten suhde on aikoinaan alkanut. Pystyikö kenties kumppani pettämään ex:äänsä, tavattuaan uuden rakkaan (sinut). Jos pystyi silloin, niin miksei sun kanssasikin. Ja kuinka kauan salaili asiaa, miten pitkään pystyi viettämään kaksoiselämää. Toiset pystyy siihen, toiset ei. Pitää varmaan luottaa viime kädessä siihen omaan intuitioon, tunteeseen kuitenkin, ja jos rakastaa, niin ottaa riski. Ja sitten nuolla haavojaan, jos pettyy, eikä jäädä toiseen roikkumaan, se ainakin viimeistään tappaa toisen viimeisetkin tunteet. Sellaista on elämä, varma ei viime kädessä voi olla kun itsestään. Toista ihmistä kun ei voi omistaa, vain hänen rakkautensa. Ja meistä useimmat kai ovat joskus kokeneet pettymyksiä ihmissuhteissa, se on elämää, ja tekee meistä inhimillisiä. Ei sitten olla toisiakaan niin helposti tuomitsemassa, jos uskalletaan kohdata omat kriisimme.

        Sellaista ihmistä, joka on oma itsenäinen itsensä ja sinut itsensä kanssa, on paljon helpompi rakastaa, kuin sellaista, joka liimautuu, roikkuu ja elää elämäänsä sen toisen kautta ja jolle se pelkkä parisuhde on kaiken alku ja loppu. Pitää puolisoilla olla kummallakin muitakin ystäviä ja muutakin elämää, ettei se sitten romahda yhteen ihmissuhteeseen, jos se loppuu. Kun rakastatte ja rakastutte, niin ajatelkaa tätäkin.


      • mittakirvesmies
        mari kirjoitti:

        Sellaista ihmistä, joka on oma itsenäinen itsensä ja sinut itsensä kanssa, on paljon helpompi rakastaa, kuin sellaista, joka liimautuu, roikkuu ja elää elämäänsä sen toisen kautta ja jolle se pelkkä parisuhde on kaiken alku ja loppu. Pitää puolisoilla olla kummallakin muitakin ystäviä ja muutakin elämää, ettei se sitten romahda yhteen ihmissuhteeseen, jos se loppuu. Kun rakastatte ja rakastutte, niin ajatelkaa tätäkin.

        Tunnistaminen on todella vaikeaa ja entistä vaikeammaksi sen tekee, jos toinen ei ole sinut itsensä kanssa. Ihastunut on puolisokea ja ruusunpunaiset aurinkolasit päässä tuskin helpottavat tilannetta.

        Aika hyvä keino kiertää pahat pettymykset on pysyä loitolla ihmisistä, joiden itsetuntemus on epävakaalla pohjalla ja mielipiteet usein tasoa "en tiiä".

        Tuo neuvo (?) pätee meihin aikuisiin, mutta ei välttämättä parikymppisiin, jotka vasta opettelevat oman ajatusmaailmansa sisältöä. Muistaapa vaan itseään... muutos on melkoinen siitä, kun olin tuoretta valkolakkia esittelevä teini (nineTEEN) verrattuna nykyiseen. Paljon on samaa, mutta eräät nimenomaan ihmissuhteissa tärkeät mielipiteet/arvot ovat käyneet läpi melkoisen kehityksen - tai taantuman - riippuu tarkastelijan näkökulmasta :)


      • mari
        mittakirvesmies kirjoitti:

        Tunnistaminen on todella vaikeaa ja entistä vaikeammaksi sen tekee, jos toinen ei ole sinut itsensä kanssa. Ihastunut on puolisokea ja ruusunpunaiset aurinkolasit päässä tuskin helpottavat tilannetta.

        Aika hyvä keino kiertää pahat pettymykset on pysyä loitolla ihmisistä, joiden itsetuntemus on epävakaalla pohjalla ja mielipiteet usein tasoa "en tiiä".

        Tuo neuvo (?) pätee meihin aikuisiin, mutta ei välttämättä parikymppisiin, jotka vasta opettelevat oman ajatusmaailmansa sisältöä. Muistaapa vaan itseään... muutos on melkoinen siitä, kun olin tuoretta valkolakkia esittelevä teini (nineTEEN) verrattuna nykyiseen. Paljon on samaa, mutta eräät nimenomaan ihmissuhteissa tärkeät mielipiteet/arvot ovat käyneet läpi melkoisen kehityksen - tai taantuman - riippuu tarkastelijan näkökulmasta :)

        Tuo puoli jäi kirjoittamatta, vaikka sitäkin ajattelin. Siis sellainen ns. parantumaton tyyppi kärsii sekin jonkin sortin tunne-elämän häiriöistä, niinkuin esim. alkoholisti, kyseessä jonkin sortin riippuvuus irrallisiin seksisuhteisiin tms. Tulee mieleen, että tällaisella tyypillä kai jäänyt myös jotakin läheisyyttä, aitoa rakkautta kokematta lapsuudessaan, hakee sitä sitten taukoamatta muualta, jos se kumppanikin on joskus hankalakin (siis tottakai on - se on elämää)niin heti lohtua ja läheisyyttä on saatava muualta. Alkoholismi on sairaus - ja tämä yhtälailla. Kuitenkin tämä parantumaton seikkailija haluaa myös ne perhekulissit = turvaa ja arvostusta, lämmin kodin liesi, niin kuin alkoholistikin. Näille tyypeille tämä on erityisen tärkeää. Eikä siis tietenkään halua erota tästä turvan antajasta, ainoastaan silloin jos uusi turvapaikka on jo katsottuna. Oikeassa olet, vaikea tunnistaa parikymppisenä, aikuisena kyllä. Ja tunnistaa todella siitä, ettei ole omia ajatuksia, ainakaan kovin syvällisiä. Rankkaa on sille kumppanille tämä.


      • Nainen
        mittakirvesmies kirjoitti:

        Täsmennyksesi avartaa asiaa. Sattuneista syistä itselläni on taipumusta mieltää kiinnostus rinnakkaissuhteisiin ja sitoutumiskyvyttömyys nimenomaan naissukupuoleen liittyväksi ominaisuudeksi. Saatatpa hyvinkin olla oikeassa siinä, että kyseessä on luonnetyyppi, joka ei ole ehdottomasti sukupuolisidonnainen - olen minä joskus kuullut miehistäkin, jotka pettävät ja jättävät :)

        Anteeksi, jos toistan itseäni, mutta täytyy kysyä taas: Miten on mahdollista kiinnostua rinnakkaissuhteesta, jos kotona on kaikki hyvin?

        Esitit pari periaatteessa ymmärrettävää motiivia pettää, mutta minulle kun on aivan outo asia toimia noin, olisi mielenkiintoista lukea lisää siitä, mikä saa ihmisen syrjähyppimään ja sekoamaan sinne tänne!?
        Mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä, joka väittää parisuhteensa olevan kunnossa ja silti pitää pitää "rinnakkaissuhdetta"?

        Kerro se minulle, miksi on mahdollista kiinnostua rinnakkaisuhteista, jos kotona on kaikki hyvin? Outo asia se on minullekin ja jos ja kun asiat ovat olleet huonostikin, en koskaan ole edes ajatellut ratkoa ongelmia pettämällä; eihän se mitään ratkaise, lisää vain sotkua. Hyväänkin parisuhteeseen kuuluu aina ongelmia ja kriisejä.

        Joka tapauksessa, olin ilmeisesti naimisissa ns. pelimiehen ja varmasti hyvän näyttelijän kanssa. Muita naisia oli AINA seurusteluajoista asti koko avioliiton (mikä selvisi minulle vasta erottuani). Voi myös kysyä, miksi ihmeessä tällainen ihminen (tässä tapauksessa mies) edes halusi vakityttöystävän, lopulta vaimon ja lapsiakin? Eikö olisi ollut kaikkien osapuolten kannalta järkevämpää pysyä sinkkuna ja elää ns. vapaata elämää? Oliko/onko mies narsisti/psykopaatti tai muuten vain haluaa pitää yllä kulissia ja kulissien takan viettää toisenlaista elämää? Kysymyksiä enemmän kuin vastauksia.


    • Fucoo

      En sulata edes inserttiä: suhteen lopussa on vain periaatetaso, jota maikkani väitti älyn vapaapäiväksi.

      a)parisuhteen sisäinen dynamiikka ei salli ulkopuolisia tekijöitä.

      b)järjetön kysymys: ei suhdetta - ei pelastusta.

      c)"ystävinä"

      d)itsesääli on jotain narsismiin verrattavaa.

      e)?

      Mun mielestä tämä kysymystulva on perin inhimillinen ja ymmärrettävä, siten sallittava ja hyödyllinen :)

    • gatao M

      Vastauksia noihin kysymyksiin minun näkökantojen kautta.

      1.Ei toinen mies/nainen tule ja riko perhettä, jolla on toimiva suhde kaikissa elämänasioissa, mutta kun jompikumpi osapuoli kokee menettäneensä jotain suhteeseen kuuluvaa "turvallisuutta"! Sen jälkeen, noin voi käydä! Mutta, voi se olla väärä harrastus, työ yms.....!(Silloin, kun suhteesta puuttuu luottamus)
      2. Ei yksin voi muuttaa toisen päätöksiä tai mielipiteitä...eli ero on silloin paras ratkaisu!(jos, keskusteluyhteyttä ei saada, ei edes yhteisiä kompromisseja)
      3. Voidaan, jos pystytään ymmärtämään lopultakin ne eron todelliset syyt. Myös ko. tilanteessa täytyisi aina muistaa lapset, jos niitä on.(Normaalissa suhteessa tapahtuva ero...on yleensä raskainta lapsille...alkoholi/väkivaltatapaukset erikseen)
      4. Itsesääli...on sairautta....miksi syyttää asioista itseään ja tuhlata voimia tuollaiseen???
      Jokainen tietänee, miten käyttäytyy "katkeroitunut" ihminen...ei se kannata, vaikka kuinka siltä tuntuisi! Elämää on edessäkin....vaikkakin, sen löytäminen voi viedä aikaa! (Pettymyksille, itsesyytöksille yms....on annettava aikaa...mutta ei saa jäädä niiden "loukkuun".
      5. Vaikea kysymys....varsinkin, jos oirehtiminen ei näy selkeällä tavalla lapsille??
      Toisaalta, itselläni oli raskain kokemus yhteinen joulu viime vuonna ex:n ja lasten kanssa...erottu viime vuoden lokakuussa. Ja siellä lapsetkin tiesivät asiat ja tunnelmaa ei voi kuvailla.....!

      Jos asioista voidaan keskustella ja niistä päästään asiallisiin ratkaisuihin....uskon ja tiedän....elämää on eronkin jälkeen.
      Taisipa tulla aikas pintapuolisesti....mutt eroni on nyt ajatellen aikas "hölmö"...mutta toisaalta, se kuitenkin antoi molemmille oikeuden sellaiseen elämään...mitä olimme halunneet....ja lapsetkin ovat sopeutuneet(ehkä)...kuitenkin heillä on oikeus käydä minun tai ex:n luona muulloinkin...kuin sovittuina aikoina....!

    • MHM

      1. Ei voi, suhde pitää rakoilla jo ennen sitä.

      2. Itse yritin 25 vuotta, joka on mielestäni tarpeeksi kauan. Erosta puhuin noin 15 vuoden jälkeen joka meni kuuroille korville. Lopulta en jaksanut enään tunneköyhää avioliittoa jossa oma mielipiteeni ei merkinnyt mitään. Tuli univaikeudet sekä henkinen pahoinvointi jolloin päätin hakea eroa jota en ole katunut olisi pitänyt tehdä vähän aikaisemin pesäero, mutta ajattelin lapsia ja sinnitelin kunnes he olisivat aikuisia. Nyt on hyvä olo itselläni.

      3. Olen pyrkinyt siihen että olisimme ystäviä jo lastenkin takia. Toivotaan että onnistuu.

      4. Ei auta ja saa rypeä itsesäälissä jonkun aikaa mutta sitten pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja käsittelemään eroa ja omia ajatuksia,
      joko yksin tai mielummin jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa.

      Tässä nämä mun mielipiteeni, sekä oma ero lyhykäisyydessä.
      Terveisiä M36 sun mielipiteitä on kiva lukea.

      • M36

        Kivahan se on, jos mun vuolaita kirjoituksia on joku jaksaa lukea (jos on aikaa, osaan kirjoitta lyhyesti ajatuksia, jopa virheettömästi). Ja hienoa myös päästä välillä oikein kärkkään väittelyn tiimellykseen (mm. nimim. "yh-isä":n kanssa onnistunut joskus yli odotusten ... hermostuin *heh*).

        Hyvin samoilla kannoilla olen myös sinun mielipiteidesi kanssa ainakin tässä kommentissasi.


    • Eevastiina

      Voiko toinen mies tulla ja rikkoa perheen?

      Kokemuksesta voin sanoa, ettei voi mitenkään. Olin ollut aviossa 6 v ja tutustuin ihanaan toiseen mieheen, joka olisi ottanut minut ja 3 lastani, jos lähden mieheni luota. Asuimme kaukana, mutta soittelimme päivittäin. Vaikka toinen mies oli hyvä ja vakavissaan kanssani, niin missään vaiheessa ei tullut mieleenkään lähteä mieheni luota ja niin suhde kuivui omaan mahdottomuuteensa. Avioliittoni oli siis kunnossa, joten muutosta ei tarvittu. Muistelen lämmöllä sitä aikaa ja tiedän nyt, ettei kukaan toinen ihminen voi oikeasti tulla väliin ja rikkoa onnellista perhettä.

      Nyt avioliittoa on kestänyt jo yli 24v. Kun 22v tuli täyteen, (olin uskollinen kaikki vuodet tätä yhtä poikkeusta lukuunottamatta) niin minusta liittoa olisi pitänyt jotenkin uudistaa ja piristää. Mies ei ollut halukas, vaan oli tyytyväinen entiseen. Tein kaikkeni omalta osaltani, mutta miten saada mies mukaan. Ei mitenkään. Nyt olemme erossa. Yksin on tosi vaikeaa piristää liittoa. Joku sanoi hyvin, että 1 1=2 ja 2-1=0

      Voi erota ystävinä. Niin meille kävi. Minä kaipasin muutosta ja mies ei. Lopulta minä lähdin ja mies jäi tyytyväisenä elämään sitä vanhaa elämää, johon minä en ollut vuosikausiin kuulunut. Soittelemme ja kyläilemme, mutta seksiä emme harrasta, puhumme lapsista ja lapset ovatkin aina kyläilymme syy. Mies ei herätä minussa enää mitään tunteita.

      Katkeroituminen erosta.
      Tottakai katkeroituu. Olisin halunnut elää kotonani ja lasteni kanssa, mutta miehen takia en enää jaksanut, vaan masennuin ja elämänilo katosi. Minä en ollut enää minä, vaan ihan joku muu. Olen katkera siitä, ettei mies minusta piitannut ja jouduin tekemään omat ratkaisuni.

      En tiedä onko lapsille huono elää kulissiliitossa. Sellaisessa liitossa tulee lapsille malli, jonka he itse sitten kuvittelevat oikeaksi. Minun tapauksesani en olisi enää jaksanut olla äiti lapsilleni, koska voin niin huonosti. Minusta olisi ennen pitkää tullut mielisairaalan potilas. Mieluummin he tulevat katsomaan minua uuteen kotiin kuin sairaalaan.

      Vanhempien parisuhde on lapsen koti.

    • Cinderella

      1. Ei voi. Liitossa on ongelmia tai puuteellista. Varattu ihminen tai ei, jos rakastuu...
      2. Yrittämistä kannattaa aina, kunnes näkee ettei ole ratkaisu tilanteeseen. Yksi ihminen ei voi korjata mitään yksin.Aina tarvitaan kaksi. Ei voi tehdä mitään jos toinen ei näe tarvetta eroon. Se joka halua lähtee on onneton ja siksi tarpeellista.
      3. Voi jos toinen on tarpeeksi aikuistunut.
      4. Katkeroituminen ei auttaa. Ehkä voi välttää kun pysyy faktoissa. Jos mieti tarkasti koko suhden syvällisesti. Miksi erotaan? Miksi oikeastaan olen katkera, kun ei voi vain toista pakottaa? On järkevää jos ihminen jää minun kanssa vain koska minä sanon?
      Saa rypeä itsesääliin. Kun suruu ja järkytys ovat suuret, se on ymmärrettävää. Kun se on mennyt ohi sitten voi jo ryhdistäytyä.
      5. Lapset pitää aina asua sopivassa ilmapiirissä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe