Niin sanottua elämää

Väsynyt

Tällä palstalla on jo aikaisemminkin kirjoiteltu tästä aiheesta, mutta ajattelin aloittaa uuden keskustelun. Siis mulla on kans tosi usein itsemurha mielessä ja olen yrittänyt muutamia kertoja mutta aina olen epäonnistunut. Kun en oikein tiedä miten vois tehdä sen, jos esim. viinalla ja lääkkeillä niin mitä lääkkeitä pitää ottaa ja miten paljon. Haluaisin kuolla nukkuessani, olen meinannut jäädä junan alle mutta en kuitenkaan ole tehnyt sitä sillä pelkään että jos ei se onnistukaan ja saakin vain pysyviä vammoja.

Siis elämälläni ei ole mitään tarkoitusta, mulla ei oo yhtään mitään ja tunnen olevani niin yksinäinen ja hyljätty. Olen 21-vuotias nainen.

Äitini kuoli kun olin ihan pieni lapsi ja isästä tuli sen myötä alkoholisti. Siinä "lapsuus" meni huolehtiessa kännisestä miehestä.

Yläasteella mua ruvettiin kiusaamaan, enkä saanut ystäviä. Olin aina yksin enkä halunnut yksin lähteä viikonloppuisin mihinkään. Tai en uskaltanut lähteä yksin, koska kuitenkin kaikki olisivat vain vittuillut mulle yksinäiselle.

Peruskoulun jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle ja ajattelin että voisin aloittaa alusta ja löytää ystäviä. Mutta ystäviä en vain ole löytänyt, vaikka olen yrittänyt. Kaikki vain ovat hyljeksineet minua.

Olen oikein bilehile ja rakastan baarissa bilettämistä mutta kun ei vain ole ystäviä joiden kanssa voisi lähteä. Eikä yksin aina huvita. Joskus olen meinannut lähteä johonkin mutta baarin ovella olen kääntynyt pois koska ei vain ole huvittanut mennä yksin. Joskus saan itseni pakotettua menemään yksin baariin ja joinakin viikonloppuina vaan itken yksinäisyyttäni kotona.

Nytkin viikonloppu taas tulossa ja huvittaisi lähteä johonkin mutta saa nähdä kuinka käy.

Joskus kun minulla on ollut poikaystävä niin olen häntäkin yrittänyt saada kanssani baareihin mutta kun en ole saanut lähtemään. Kavereidensa kanssa vain on huvittanut lähteä mutta mun kanssa on huvittanut vain istua kotona ja katsoa TV:tä. Tällä hetkellä ei ole poikaystävää, eli ei edes ketään jonka kanssa olla kotona viikonloppuisin.

Olen aloittanut uusia harrastuksia ystävien saamisen toivossa, mutta ei niin ei. Kaikilla on jo ollut ystäviä valmiina mukana uudessa harrastuksessa eikä mua tarvita.

Mun elämässä ei ole mitään järkeä! Mä haluan kuolla, en jaksa tätä yksinäisyyttä!

8

1254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täti

      luettuani tekstisi....olet kyllä vaipunut itsesäälin syvään horrokseen...meneppä joka aamu peilin eteen ja sano "minä olen paras,minä olen hyvä" kirjoituksesi oli synkkää luettavaa ja entisenä kiusattuna ja elämässä paljon oppineena olen löytänyt myös ystäviä sen varrella.Ei muuta kun uusi suunta ja uudet ajatukset..(ammattiauttajiakin löytyy jos apua vaan halee) TSEMPPIÄ

      • Kukkahattu täti

        sössöttää sormi pystyssä. Soo soo, ei saa tähä itsaria kun siitä voi jollekkin tula paha mieli.


      • vai

        Vain yksi on maailmassa paras


    • fdhgdffdg

      Itse teet päätöksesi mitä elämältäsi haluat. Kaikilla on huonoja hetkiä elämässä, joillakin vain on niitä enemmän kuin muilla. Itsellänkin on ollut enemmän huonoja hetkiä, mutta ne alkavat olla historiaa ainakin toistaiseksi. Vaikka asiat menevät päin persettä ei sitä kannata luovuttaa. Suosittelen viinan juomisen lopettamista kokonaan, siitä ei ole muuta kuin haittaa jos juo.

    • viuviu

      luin tosta juttua ,kuinkas muuten.
      ehdin ajattelemaán.
      sinä lieneeet lähelällä rantaa.niin minäkin,vene on tossa jo käännety,meri lienee sulle se jokaa pystyy rauhoittamaan.onko oikeessa.?kerro lisää

    • kksssjj

      helvetti!! itsemurha jos mikä on itsekästeko. tää elämä ei ole paska paikka kuin miltä se välillä tuntuu. älä ole liian innokas uusia kavereita metsästäessä. sydän ystävän kyllä tietää kun sellainen osuu kohdalle. älä ota stressiä!! aina on syy elää!

    • Rilli

      Sinulla on järkeä ihan riittämiin ja se elämän tarkoituskin selviää ennen pitkää. Sinä olet vielä nuori ja elämä on lähes kokonaan edessäpäin. Sinä olet joutunut kokemaan lapsena ja nuorena harvinaisen paljon vaikeita asioita. Tuskin tuleva elämäsi koskaan voi olla vaikeampaa. Minä ainakin toivon, että tästä eteenpäin on helpompaa sinulla. Itsemurha on iankaikkinen vahinko sillä se on epäuskon teko ja vastoin Jumalan tahtoa. Itsemurhan tehneet ihmiset joutuvat kaikki pitkään tuskaiseen iankaikkisuuteen. Sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet löytää oikea onnellisuus ja elämä.

    • Aina yksin baariin

      Mina menen lahestulkoon AINA yksin baariin/yokerhoon. Yleensa sitten jossain vaiheessa loytyykin seuraa sen kummemmin etsimatta...jos on vain sen nakoinen, etta seura kelpaa...

      Mutta jos seuraa ei loydy, niin meneehan se ilta kivasti tanssilattiallakin.

      Tuo ei viela riita syyksi itsemurhaan - usko pois!

      Mutta jos olet todella masentunut johtuen ilmeisesti "aikaisemman elamasi" kokemuksista, niin ymmarran sinua...ehka voisit saada kunnon ystavia vaikka taalta webista..?

      Jotka hyvaksyisivat sinut sellaisena kuin olet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe