Aurinko kalpenee hänen rinnallaan. Nyt tulee maailman uusi nousukausi.
Stubb on maailman valovoimaisin johtaja
uusi renessanssi
106371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 106
Vanhimmat
Näin on!
HYVÄ SUOMI! HYVÄ KOKOOMUS!
KOTI, USKONTO, ISÄNMAA!
VASURTIT: MUUTTAKAA POHJOIS-KOREAAN!
Persut voi muuttaa venäjälle, siellä ei homoja suvaita.
Ihan tollo on
Pitää kai lähteä kun te järkkäätte meille tänne omaa neukkulaa.
Mä en siitä niin pitänyt. Olisin pitänyt itsenäisen Suomen, mutta sehän ei teille kokkareille käyny.
Kohta meillä on täällä yksi karvahattu ja mankeli.
Nekin velkarahalla ostettuina.
Stubidot on Puutinin jalanjäljillä ja ryöstettävää ei enää ole.
Otkitko jo loputkin? Käy nuolemassa se astia tyhjäksi.
Mitä ne lupas sulle? Vuoden tripit ilmatteeksi?
Subuhoitoon sä et pääse. Sillan alla on varmaan kiva asua
Stubbio Romanian kerjäläisten kavereita ryysyläinen onkin
Tämä valovoimainen johtaja osoitti jo varusmiesaikanaan olevansa johtaja-ainesta. Tämä johtaja ylennettiin 20 vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen jääkäristä korpraaliksi!
Koviummat natottajat, pääministeri joka on sotilasarvoltaan niukin naukin korpraali ja puolustusministeri joka ei ole käynyt armeijaa. :)
Ei kai ne naura meille?
Luuletko idiootti että armeijan käyminen on puolustusministerin edellytys esim. USA:ssa, joka on maailman mahtavin valtakunta? Armeija ja politiikka pidetään kaikissa maailman demokraattisissa maissa erillään. Se sinulle tiedoksi, idiootti.
Kanttihammas on tämän vuosikymmenen kupla!
Paljon puhetta mutta vähän villoja.
Sinä olet VÄHEMMISTÖSSÄ! Me elämme DEMOKRATIASSA!
Jos ei huvita, niin muuta pohjois-koreaan tai venäjälle, LUOPIO!
Nykyinen USAn puolustusministeri on Vietnamin veteraani, mm. haavoittui siellä kahdesti.
Se perustuu sikäläiseen lakiin, että USAssa on aina puolustusministerinä siviili, ei siis palveluksessa oleva sotilas. Se ei taas tarkoita sitä, että puolustusministeri ei olisi käynyt armeijaa.
SODAN KÄYMINEN EI OLE EDELLYTYS MINISTERIN TEHTÄVÄÄN.
Kylläinen lähti EUyyy, valtava lihaisuus Täällä puhutaataan jostain hampaista,
No pystyyhän se puolustusministerille sanomaan kuinka asento tehdään
Toisella paljon hampaita, toisella läskiä. politiikka samaa.
Onpa outo käsitys demokratiasta, me määräämme, te tottelette.
Minä kun luulin että se on koko kansan kuulemista ja yhteistä
päätöksentekoa, Sveitsi lienee nyt paras esimerkki.
Suomi ei ole todellakaan demokratian mallimaa,
Koko kansaa kuunnellaan aina väliajoin vaaleissa. Sen jälkeen vaalien häviäjien pitää ymmärtää, että voittajat päättävät asioista. Jos se kuitenkin on ylivoimaista, on mahdollista sitten vaikka muuttaa maasta.
Mitä siitäkin tulisi, jos ei tehtäisi päätöksiä enemmistön tekemien valintojen pohjalta, vaan pyöriteltäisiin peukaloita ja kuunneltaisiin jotakin pientä marginaaliryhmää, joka on vähemmistönä kansasta?
Mutta kykenemättömyys armeijan käymiseen kertoo kyllä paljon.
VOELÄKÄÄN JÄRKI KALLON PALLIA PAKOTA ???
ETKÖ OO JO TAJUNNU NIIN YKSINKERTAISTA ASIAA, ETTÄ JUST NE TYPERÄT MOUKAT, JOILLA EI OO MINKÄÄNLAISTA SOTILASKOULUTUSTA, EIKÄ KOKEMUSTA, OVAT TEHNEET NE ÄÄLIÖMÄISIMMÄT JA TYPERIMMÄT VIRHEET VOUHOTTAESSAAN, KUIN HITLERI JA STALIN AIKOINAAN !!!
Teimmekin velkaa lisää maksakaa pois korot juoksee koko ajan
Kuunnelkaa Stubbia. Puhuu hän ruotsia , ranskaatai englatia tai jopa swahilia. Hän puhuu sitä paremmin kuin alkuperäinen. Hän on aikamme Leonardo da Vinci. Jopa Napoleonia suurempi johtaja. Koko maailma seuraa häntä. Puutin lentelee kurjen lailla hänen jalkojensa juureen. Hän on loistava Stubb!
Loistavaa sarkasmia.
Sarkasmi on peiteltyä vihaa.
Sarkasmi on hienoin verbaalinen taiteenmuoto, mitä kirjoittaminen tuntee. Tietääkseen sarkasmin laadun, pitäisi tuntea ihminen, siitä se niin vaikeaa onkin. Ai ei sarkasmiakaan saisi harjoittaa? Pitäisikö vasemmstoa äänestävien vai kehua, kuinka heitä solvataan foorumilla, missä he eivät edes ole?
Onhan se hienoa, jos joku on kielitaitoinen: niin olen mäkin, vaikken koskaan ole omannut sellaista varallisuutta, että London School Of Economics:n olisi ollut opiskelijana asiaa ( rahallahan siellä tutkinnot maksetaan, toisin kuin Suomessa): just Yleisradiossa telkkarissa yksi kertoi alkuperäisbritistä tosi hyvästä yliopistonopettajasta: mä sain siltä samalta loistavalta persoonalta itsekin parhaat arvosanat aikoinaan enkusta, lähinnä englannin kielen ääntämisen taidosta ja sosiaalisesta ilmaisusta, joskin se ihminen arvosteli mua amerikkalaisperäisten sanojen ja brittienglannnin termien yhdistelemisestä, minkä itse veikkasin johtuvan siitä, että koko ikäni mulle on tyrkytetty telkkarissa pelkkää tympeää amerikanenglannin mongerrrusta. Hyvä että uusi pääministerimme osaa monia kieliä, mutta nähtäväksi jää, että mitä muuta se osaa. Ainakin säälittävää on, jos se aikoo jatkaa pakkomielteielta vaikuttavaa sosiaalisen median riippuvuuttaan pääministerinäkin - siitä tulee sille vaikeaa.
Joo Suomen pääministerin valitsijat puolueen- kokoomus puoluehallitus valitsi eilen Suomelle uuden pääministerin, ja BBC ei uutisoinut valinnasta mitään, tylsää!:( Vaikka Suomen Yleisradion television päkanava omisti yhden viidesosan lähetysajastaan asialle! Törkeää!
Tämä on pieni askel Suomelle, mutta suuri askel ihmiskunnalle. Loistava Stubb nousee kaikkien maailman johtajien yläpuolelle. Hänelle haetaan diplomaattipiireissä audienssiä niin , että koko ajan on jono.
Koko Eurooppa ihaileemeidän Stubbia. Venäjä hajoaa lohkoihin kateudesta.
Ei nyt sentään. Putin vain teettää hampaisiinsa paksut posliinikuoret ja antaa istuttaa parit ylimääräiset hampaat vielä viisaudenhampaiden taakse.
Jonka jälkeen Stübb laitattaa botoxia poskeen.
Jonka jälkeen Putin haastaa Stübbin judomatsiin ja Stübb Putinin triathloniin.
Jonka jälkeen kummassakin maassa päästään valitsemaan uutta johtoa.
Naapureistaanhan ei pääse eroon - johtajistaan pääsee.
On selvä että maailman kansat ihailevatnyt kokoomusta. Kaikkialta satelee kysymyksiä: voiko ulkomaalainen saada Kokoomuksen jäsenyyden.
Puolenkymmentä edellistä kommenttia oli ilmeisesti narsistin itsensä näpeistä lähtöisin.
Voiko 172cm pitkä mies olla homo, vai vaaditaanko vähintään uuden pääministerin pituuden?
Kyllä se hevosnaamankin hymy hyytyy, kun arki ja totuus astuu elämään. Nyt Stubbi viettää vielä kuherrusviikonloppua ja elämä näyttää kovin ruusiselta.
Saa nähdä kestääkö äijän kantti. Itse olen vahvasti sita mielta, ettei tyyppi ole työtehtäviensä tasalla. Tämän johdosta tunnen suurta luottamuspulaa ja turvattomuutta, sekä tulevaisuudenpelko maamme asioiden hoidosta.
ON SINUN KATSOMUKSESI NÄKEMYS !
TOIVOTTAVASTI OPPOSITIO ON VIISAAMPI, JA PYSTYY LYÖMÄÄN PASKATRATTAISIIN VOUHOTTAJILLE !!!
VIHREÄT LENTÄKÖÖN POIS KOKO POLITIIKASTA, HEIDÄN MUKAANTULO SOTKI LOPUNKIN JÄRJEN KOKO TOUHUSTA , KUN VOUHOTTAVAT ENEMMÄN, KUIN LAKI SALLII !!!
Yritin katsella maailman merkittävimpien medioiden palstoilta osaamiskykyni mukaan, löytyykö mitä mainontoja Suomen uudesta päääministeristä heti Suomen medioiden uutisoitua uudesta pääministeristä: ainakaan politiikka-osiossa ei BBC:lla ollut aiheesta mitään heti vaalin jälkeen.:(
Minä vaan ihan oikeasti luulen, että jos kotosuomalaiset mediat vähentäisi herra- uudesta pääministeristäkin uutisoinnin vaikka puoleen ihan tässä jumaloivassa kotimaassakin, niin kansaa ei kiinnostaisi juuri yhtään - ei etenkään uutisoinnit, että demokraattisessa maassa muka muut eduskunassa istuvat puolueet ovat "kateellisia" kokoomuksen "voittokululle". Tavis on v*ttuuntunut korkeintaan siitä, että ei saa nähdä valtamedioissa omia äänestämiään poliitikoita koskaan valtamediassa Yleisradio muuta kuin mollaavassa sävyssä. Ja yhä vielä: jos demarit ja vasemmistoliitto yhdistyisivät yhdeksi puoleeksi, kokoomus ja keskusta ja persut olisi polvillaan - mutta minä en ole politiikkaa seuraava. Jos Suomeen tulisi tämänkin uuuden ihannoimamme pääministerin ihannemaan kaksipuoluejärjestelmä, niin kävisi pikkuisen ohraisesti hänen omalle puolueelleen.
Ja sillä ei ole merkitystä mitä olen, koska en ole kirjoittanut nimellä. En varmasti ole muuta, kuin solvattujen joukossa foorumin osalta.
BBC:llä vimeisin uutinen jossa Stubb mainitaan on Tammikuulta 2013,
siinä se nuolee Cameronin persettä. Ei kanna valovoima Britteihin asti.
Britannia on liian pieni meidän Stubbille.
In Britain there is nothing great but the name.
No mutta, onhan niilläkin hevosen hampaat.
http://www.saintvespaluus.com/bobgrant.jpg
Olen joskus hyvinä aikoina hiukan suosinutkin kokoomusta, mutta en enää.
On turha puhua kokoomuksen kohdalla enää sellaisista arvoista, kuin koti, uskonto ja isänmaa. Koti on liian kallis, uskonto kiikunkaakun ja isänmaa on menetetty tai siirretty Brysseliin, jossa Suomen pakolaiset nauttivat suurta palkkaa.
Stubbista puheenollen voisin todeta, että onko hänellä tänään jo niin kiire Natoon ja lyömään päätään Karjalan mäntyyn, ettei ole aikaa tulla kirkkoon, vaan he aloittavat oman messunsa klo 10.30 Sibeliustalossa.
Nyrkit pystyssä oli puheenjohtajalla, mikä on huono enne, sillä kaikki ne johtajat, jotka heiluvat heti alkuun nyrkit pystyssä, ovat kokeneet vähemmän mieluisan lopun.
Höpöhöpö, Stubb tuo maailmanrauhan. Hän on paljon enemmän kuin Suomen johtaja.
Stubb tuo myös jokaiselle poikamiehelle puolison. Tarvitaan vain myönteisyyttä ja hymyä.
Hän voi neuvotella kaikkien maailman johtajien kanssa näiden äidinkielellä.
Onko kansa koskaan valinnut Stubia eduskuntaan, en ainakaan muista
mutta ehkä joku muu tietää?
Stubb on niin suuri. Suomen eduskunta on niin pieni.
No, voi, voi en sitä kiellä, mutta taitaa olla niin, että se tärkein kieli, venäjä, on kuitenkin osaamatta. Pari muuta kieltä voisi pudottaa pois, kun osaisi venäjää niin paljon tärkeämpää se olisi Suomen turvallisuuden kannalta, josta aina puhutaan kun on kyse Venäjästä.
Helppoa se on lännenmielisten kanssa kuherrella, mutta Suomi kaipaisi nyt rohkeita, diplomaattisia ja viisaita poliitikkoja, jotka uskaltaisivat mennä avoimesti keskustelemaan venäläisten johtajien kanssa. Viisaus näyttää kuitenkin tulevan vain vaikeuksien kautta, sen näimme sotiemme jälkeen, kun vaikeuksien kasvattamat miehet nostivat Suomen pinnalle todella vaikeissa oloissa. Tähän eivät meidän kultalusikka suussa syntyneiden johtajiemme kyvyt riitä.
En koskaan äänestänyt kommunisteja, mutta siitä huolimatta voi panna asiat oikeaan järjestykseen.
Aika Huijari stubbio
Seuraava presidentti, luulen vahvasti.
YKn pääsihteeri myös myöhemmin
Jokainen joka ei tästedes hymyile on juntti ja hänet lähetään Espoossa piakkoin avautuvaan Suomen Myönteisyyskeskukseen uudelleenkoulutettavaksi.
Stubb on nyt kieltänyt kiusaamisen ja haukkumisen. Mitäs nyt teet Arhinmäki?
Stubb on Suomen tunnetuin psykopaatti!
Olet juuri syyllistynyt psykopaatille tyypilliseen rikolliseen ja narsistiseen toisen ihmisen kunnian herjaamiseen
Minähän vain kehuin Stubbia!
on aika positiivisen maailmanjärjestyksen
Aurinkopaneelien tilalle/lisäksi Suomeen voitaisiinkin hankkia Stub-paneelit.
Tyypillistä suomelle.
suomessa palkitaan naamailusta, sen tubbi osaa.
Valtava urakehitys saamatta mitään oikeasti aikaiseksi.
Porukka hurraa täysin tyhjää kuorta.
Kukaan ei varmaan voi epäillä Stubbin kielitaitoa, siinä hän ykkönen.
Sitä epäilen, että voiko politiikkaa ja hyviä päätöksiä tehdä impulsiivisesti, jota Stubbilta voisi odottaa aikaisempien kannanottojen ja toiminnan perusteella.
Esimerkkinä voisi mainita tuon valtavan fanaattisuuden Natoon liittymiseen, joka vaikuttaa aivan siltä, kuin hän ei haluaisi edes yrittää ottaa lähempää kontaktia Venäjän johtajien kanssa.
Onko Stubbilta jäänyt mahdollisesti venäjä opiskelematta, siitä olisi nyt valtava etu.
En pysty mieltämään sitä, että koko Suomen itäraja olisi myös itäinen Natioraja.
Jos näin kävisi, silloin Suomikin saisi varsinaisen asevyöryn rajan taakse, eli rajan väärälle puolelle.
Voisimme Nato-Suomessa vain naureskella kun Venäjä tuhoutuu
Tuomioja puhuu suomea, ruotsia, englantia, ranskaa, saksaa ja viroa. Stubbilta puuttuu listasta viro.
Loistava johtajavalinta koska kaikki kommarit ja ääripersut tuntuvat olevan silmittömässä raivossa ja hakkaavat näppäimistöt savuten kilpaa solvausviestejä. Tästä ei voi olla pitämättä.
Käveleekö vetten päällä ja muuttaa veden viiniksi? Ja tekee nallesta nöyrän?
Kävelee vetten päällä, no problem
Muuttaa veden viiniksi,
mutta ei saa nallesta nöyrää
Ei osaa mitään aika ponneton on
Kaikki maailman johtajat haluavat olla kuin Stubb. Kukaan ei halua olla mikään Arhinmäki
TÄSSÄ OLISI KESKIAIKA
Suomen maksut EU:lle
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=97138&contentlan=1&culture=fi-FI#.U53mYxLrSIU
Lisää EU maksuja
"Suomen maksut EU-budjettiin kasvavat kuluvan kauden 12,3 miljardista eurosta 12,6 miljardiin kaudella 2014-2020. Samalla Suomen saannot pienenevät 9,46 miljardista 8,96 miljardiin."
Lähde
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/02/12/hallitus-nettomaksu-eulle-nousee-taman-verran/20132368/12
Suomi maksaa omat ja toisten kerhomaksut
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53030-ennatysmaksun-syy-paljastui-suomi-maksaa-muiden-helpotuksia
24 miljardia lisää maksettavaa (toisten laskuja)
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116071-eu-jasenmaksuja-muiden-puolesta-24-miljardia
"Valtava hävikki"
http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti/Suomimaksaa.htm
ONKO tää teidän mielestä hyvin neuvoteltu sopimus?
Jäsenmaksut nousee n 35 miljoonaa vuodessa
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1390927097510
MITEN TE VERTAISITTE NÄITÄ KULUJA (yllä)
Ja velkakäyrää (linkki alla)
http://www.findikaattori.fi/fi/44
ELI 3,6 miljardin jäsenmaksu.
Käsi ylös, jos tämä on teidän mielestä hyvin hoidettu homma?
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/hallitus suomen eu-maksu nousee yli 3,6 miljardiin/201302360185
Sianruoka direktiivi on vielä perumatta: ruoanjätteetsioille ja muille eläimille.
Olen teille fantsu johtaja
Turha kommunistien on pilkata häikäisevää Alexander Stubbia
On se ainakin teidät usanistit ja natottajat häikäissyt täysin sokeiksi, ja nyt teitä viedään "kuin pässiä narussa"!
Valitettavasti se ei jää siihen, vaan tuho kohdistuu kaikkiin suomalaisiin!
Kommunistit ovat likainen kikkare , jonka Stubbin kiiltävät kengät kiertävät kaukaa
Maailman tärkein kysymys stubidolle!
http://m.youtube.com/watch?v=NjpWeXkKaNE
Joo mä oon niin ihana johtaja teille että te kaikki tulette tahtomaan vielä paratiisiin sen jälkeen kun olen myllännyt KAIKKI vituiksi .
Kysymys kuuluu vielä , miksi joku teini puukotti hetki sitten hyvää tutkijaa kun tämä teini olisi mielummin voinut puukottaa minua.
HEI olen Alexander Stubb ja toivoisin että puukottaisitte ja ampuisitte minut (sen hyvän tutkijan sijaan)!
Stubbi saa aivan ansaitsemaansa kielteistä mainetta mediassa kautta linjan.
Ei voi kuin toivoa, että ajan lyhyyden vuoksi hän ei pääministerinä ehdi tehdä peruuttamattomia vääriä ratkaisuita. Todennäköistä on, että koko hallituksen tahto on se joka ratkaisee, eikä pääministerikään voi heilua aivan mielensä mukaan.
Miksi kokoomus yleensä teki kansalle tällaisen veitsenterällä olevan tilanteen, kun kansa halusi Stubbin Brysseliin.
Tehny brysselissä vielä pahempaa vahinkoa !
Vouhka mikä vouhka !
Kokoomusjohtoinen Suomi on aiheuttanut hirvittävän ahneuden joka on tarttunutr jo kaikkiin puolueisiin, mikään ei riitä, mulle kaikki ja heti tyyli on tullut, eikä suuret voitot riitä pitää saada jättivoitot, joka puolella tämä vallitsee, tuosta yhtenä esimerkkinä viimeajoilta on Nordea!
Tämä uusi pääministeri on vielä enenpi oikealla kuin entinen, saapa nähdä....
Aloiottaja, miten valo sammuu, kuin saunalyhty !
Ei mee puoltavuottakaan, kun jonninjoutava lärvistely siltä klownilta loppuu !!!
Nyt se klowni lärvistelee, mutta ei tajua sitä, että hän ei tajua vielä asioita oikein, koska kokemus puuttuu aivan kokonaan, ja siitä kertoo pohjia myöten se, että riemuitsee omahyväisesti, vaikka SUOMEN MAA JA KANSA OVAT PAHASSA JAMASSA JUST ENTISTEN POLIITIKKOJEN IDIOOTTIMAISUUDEN TÄHDEN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
NIIN MITÄ AIHETTA SILLÄ KLOWNILLA ON LÄRVISTELLÄ "OOLRAITTIA " ???
ON MUUTEN SEN NÄKÖINEN ROKOTIILIN KITA, että MINÄ ainakin pitäisin sen pienemmällä tuolla paikalla SIIHEN ASTI, kun JÄRKEÄ ALAKAISI KASVAA !!!!!!!!!
Teille heikkolaatuisille tekisin sterilisaation. Saisitte haitata ympäristöä, mutta ette enää lisääntyä.
Stubb ja Niinistö tulevat kenties taistelemaan siitä, miten Suomessa päätetään. Häviääkö Niinistön näkemys? Hänhän sanoi Lavroville Nato-kantojen olevan halpa-arvoisia näkemyksiä ja että kukaan vakavamielinen ei harkitse Natoa. Tai ainakin noin sen uutisen perusteella käsitti. Suoria sanoja ei ole, mutta tulkintaviiva siinä ja Lavrov tulkitsi sen niin, ettei niillä enää ole huolta Suomen Natoon menemisestä.
Mutta minä epäilen, että tulee kova köydenveto Niinistön ja Stubbin välille siitä, mennäänkö Natoon vai ei. Ja Niinistön näkemys Natoon menemisestä on se, että se on halpa-arvoista.
Russiinit tulkitsevat aina mitä sattuu. Älä luota russiiniin.
Tämä on paras parodinen avaus pitkään aikaan.... ah hah hah hah haaaaaa.....
En hyväksy pienintäkään kritiikkiä johtajaamme kohtaan. Positiivisuus on ainoa vaihtoehto!
Stubb on majakka Suomilaivalle. Suurmies joka ohjaa meidät oikealle tielle.
Kommunistit. Lopettakaa maamme tärkeimmän ihmisen herjaaminen ja tunnustakaa hänen asemansa!
Stubb nujertaa helposti kommunismin.
Kulkeeko laivat tiellä?
Ei haaveilla suuria. Toivotaan vaan että hoitaa homman paremmin kuin edeltäjänsä. Koska huonomminkaan ei varmaan oikein voi?
Katainen on saanut rauhan näillä palstoilla. Nyt on saatu uusi nokitettava. Ei hän ole ehtinyt vielä edes taitojaan näyttää, kun jo nämä repostelijat ovat käyneet kimppuun oikein voimalla.`
Katainen viis` välitti teidän mollaamisesta. Toivottavasti Stubb osaa ottaa juttunne huumorin kannalta ja toisekseen tyhmyydelle ei voi muuta kuin nauraa.
Jos ei ole oikeaa asiaa sanottavana, niin täytyy louskuttaa leukojaan typeryyksillä ajan kuluksi.
samaa mieltä
Stubb setä asuu suomessa..stubb setä antaa lahjoja..ilmatkin hymyilee, kun stubb setä hallitsee.
Saksa tiesi v. 23.08. 1939 murhaaja Leninin ja murhaaja Stalinin tappanneen älyllisen elämän ja rikollinen venäläinen miehittäjä lakkaamatta ampui aina Venäjällä rauhallisia ihmisiä niskaan. Historia on kirjoitettu jo usein väärin. Talvisodassa virtasi apu koko ajan kaikilta länsimailta Saksastakin salaa!
Molotovin-Ribbebrtopin sopimuksen saatoimme täten myös Suomessa hyväksyä, koska vainolainen oli surmannut kaikki oikeat upseerinsa heti joukkohautoihin mätänemään ja milloin mihinkin. He olivat myös tappaneet kaikki tehtailijat, kirjailijat, länsimieliset ja vapauden kaipuun. Kaikki kodit oli varastettu ja ihmiset raiskattu. Teemme aina Saksan kanssa esivalmisteluja!
Esim. Kenraali Patton, Urho Kekkonen ja Kenraali Airo olisivat heti halunneet
lopettaa ilkivallan rikollisen venäläisen miehityksen yhdessä Saksan kanssa.
Juutalaisia korkeasti oppineet eurooppalaiset inhosivat kun luulivat heidän
tuovan yhteisen kirkon vastaista erilaista oppia ja tekevän vain kevyttä työtä. Juutalaiset kuitenkin vapautettiin ja ovat hekin täysin kuten me Nato-ihmisiä.
Tiesitkö että Napoleon hyökkäsi Saksaan! Venäjä on hyökkäämässä tänne.
Eikö juuri nyt ole makein tilanne, Kaikki vapaat kansat ovat rikollisen Venäjän vastaisia. kaikki me olemme täysi Nato ja yhteenkuuluvuus. Ketään ei saa jättää yksinäiseksi. Koko maailma on yhdistynyt hävittämään kaikkipahan rikoksen kauhistuksen. Nato on puolustusjärjestö, Pahalla Venäjällä on vain hyökkäysvoimat . Lainkuulaiset ihmiset puolustavat Kenraali Mannerheimia!
paavo väyrynen nulikka - kirjoitti rikostausta puhe juha sipilälle js hikisenä luki
jokainen tietää natossa liittolaisineen on paikallaan miljardeja väkeä ihmiskunta
Vapaa maailma ei ole äärioikeisto. Yhtenäiseksi Suomen kansa ei ole äärioikeistoa! Stubb puolustaa hyvää elämää kaikille on se aivan oikein!
Hämmästyttävää miten tollo venäjämielinen rikos jaksaa tukea rikolllista.
Puhe ei ollut Juha Sipilän. Hän kertoi saaneensa sen umpikierolta jalasmökiltä.
Hassua että kehtasi lukea kakkaa törkeän puheen. Suomen Vapaussota 1918
jossa me ajoimme pois vainolaisen on tärkeää puolustaa Naton avulla täysillä.
Venäläiset hävisivät murhaaja Leninille ja murhaaja Stalinille. NL hävisi meille.
" Nato on puolustusjärjestö" Mitä puolustusjärjestö tekee Ukrainassa...? Provosoi ja Valmistelee itäänpäin kohdistuvia hyökkäystoimia. Se ei ole enää puolustusta vaan hyökkäystoimintaa. Nato on siis selvästi hyökkäykseen tähtäävä organisaatio.
Ketkä ovat enää vapaita kansoja? Miten tämä vapaus määritellään? Onko NSA-paljastusten jälkeen enää mitään vapautta olemassa?
Kuuluu ilmeiseti auringon temppelinporukkaan, Johonkin pakanalliseen lahkoon!
Niin sen seurauksena menetetään demokraattinen päätöksenteko, ne maailman 85 rikkainta rikastuvat edelleen, uusia monopoli yrityksiä tulee markkinoille, jotka sanelevat toimintatavat, eikä kuluttajille jää muuta kuin tyytyä siihen mitä monopoliyritykset tuottavat. Suomen luonnonvarat ryöstetään näiden monopoliyritysten toimesta. Sekö on sitä nousukautta?
Juuri sen haluan kokea. Et pysty ketään hämäämään.
Stubb vie Suomen loistokkuuden aikaan, jolloi syntyy paljon tiedemiehiä ja muita merkkihenkilöitä. Vaihtotase nousee niin paljon plussalle, että verotus alenee 20%. Uusia kaupunkeja perustetaan , tie ja rataverkko uusitaan , useita uusia metrolinjoja avataan.
joka maalle oma Stubb
Stubbia herjaavat täällä änkyräkommunistit. Naama väärinpäin irvistäen , kuola valuen he kiroilevat ja puristavat nyrkkejään. Pahinta mitä nuo vihasta elävät haisevat villapaitaoliot voisivat kokea on positiivisuus, jonka Stubb tuo koko Suomeen.
otan aurinkoa ja seuraan Stubbin menestystä
Suomen poliittisten pakolaisten turvapaikka on Bryssel, johon kaikki epäonnistuneet pakenevat.
Stubb teki toisin. Hän tuli Brysselistä pelastamaan Suomen.
mutta Antti Rinne ottaa lisää velkaa
Stubb kykenee ymmärtämään jopa kiskoliikennettä, joka on monille aivan liiann monimutkaista.
Näistä hallitusneuvotteluista sanoisin, että on perin helppoa jakaa rahaa sinne sun tänne, kun se otetaan velkana koko kansan ja tulevien sukupolvien laskuun.
Siihen pystyy jakomieheksi melkeinpä kuka tahansa, ja jopa paremmin se kuka tahansa.
Tässä sullemulle jakosysteemissä velaksi otetun luun jakamisessa suurin vaikeus on vain se, että puolueintohimot tulevat tyydytetyiksi.
Näyttää todella siltä, että tämänkin jakotoimenpiteen, jonka velan lisääminen mahdollisti, pääasiallinen tarkoitus oli puolueitten mainostaminen seuraavia eduskuntavaaleja silmällä pitäen.
Nämä pikaneuvottelut on täydellinen näytös siitä, miten helposti kansaa voidaan manibuloida kun homma hoidetaan puolueiden piikkiin korostamatta erikoisesti sitä, että se on kaikki syömävelkaa.
Stuppi Lontoon yIiopistossa 2008
"On aika alkaa ajatella vakavasti uuden maailmanhallinnon järjestelmää (NWO). Järjestelmän pitäisi perustua kansainväIisiin instituutioihin, eikä halIitusten väIiseen toimintaan. "
http://www2.lse.ac.uk/assets/richmedia/channels/publicLecturesAndEvents/transcripts/20081120_Stubb_tr.pdf
http://richmedia.lse.ac.uk/publicLecturesAndEvents/20081120_1830_whoSaysWorldPoliticsIsBoringInternationalRelationsAfterGeorgiaAndTheFinancialCrisis.mp3