Hei!
Olen saanut sekä työnhakijana kylmää vettä niskaani että rekrytoijana nähnyt, kuinka jotkin organisaatiot kohtelevat työnhakijoita tylysti (karsiutumisesta ilmoitetaan todella myöhään, jos koskaan, ja parhaassa tapauksessa kaikki saavat "kiitos, mutta ei kiitos" -viestin. Erityisesti rasismi (ikä-, sukupuoli- yms) sai minut haluamaan tehdä asialle jotakin. Tämä on mielestäni yksi iso syy sille, miksi täällä ollaan "vain töissä" - ts. organisaatiot eivät kykene nykyisellä rekrymallilla oikeasti tunnistamaan hyviä tyyppejä.
Uskon siihen, että työelämä olisi huomattavasti parempaa, jos yhä pienempi osa ihmisistä olisi täällä ”vain töissä.” Teen töitä sen eteen, että päästäisiin lähemmäksi tätä tavoitetta, ja ihmisiä päätymään paremmin tilaan ”työn imu.”
Työhön tyytymättömyyden taustalla on todella monta eri syytä, joita yritämme tunnistaa ja arvottaa paremmin. Kaipaan KAIKENLAISILTA ihmisiltä vastauksia, jotta saadaan kattava kuva erilaisten ihmisten odotuksista työelämän ja työnhaun suhteen - Let’s face it: jokainen tuntee ihmisiä, jotka ovat todella hukassa uransa ja työnhaun suhteen. Työ kuitenkin syö noin puolet ihmisen aikuisiän valveillaoloajasta, joten sen rooli ihmisen onnellisuuden kannalta on hyvin suuri.
Arvostan suuresti panostasi yhteisen ja tavoitteen edistämiseksi! Kysely vie 5-10 min, ja löytyy osoitteesta:
https://www.webropolsurveys.com/S/B885D98D10547D1C.par
Kiitos ajastasi – tehdään yhdessä hienoja asioita!
Terkuin,
Joni

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.