Hepreankielinen sana on הבל (hebel). Hebel on kirjaimellisesti höyry tai henkäys. Tarkoittaa myös tyhjyyttä.
Saarnaajan kirjassa siis sanotaan:
" Tyhjyyksien tyhjyys, sanoi Saarnaaja, tyhjyyksien tyhjyys, kaikki on tyhjyyttä! "
( käännetty: "Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!" )
Tyhjyys onkin kaiken perusta, ja jopa kuolemanjälkeiset tilat lepäävät siinä. Tämä tyhjyys on täynnä kirkkautta ja selkeyttä. Tyhjyys on meidän todellinen itsemme, mutta persoonat luulevat olevansa erillisinä ja puhuvansa erillisinä toisillensa. Tyhjyydessä me olemme vapaat erillisyyden harhasta, sillä tiedämme silloin, että olemme yksi ja sama.
Myös materiaalinen maailma on tyhjyyttä. Muodot ovat tyhjiä itsestään, niillä ei ole itsenäistä olemassaoloa. Tyhjyydessä nekin lepäävät.
Saarnaajan kirjassa siis sanotaan:
" Tyhjyyksien tyhjyys, sanoi Saarnaaja, tyhjyyksien tyhjyys, kaikki on tyhjyyttä! "
( käännetty: "Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!" )
Tyhjyys onkin kaiken perusta, ja jopa kuolemanjälkeiset tilat lepäävät siinä. Tämä tyhjyys on täynnä kirkkautta ja selkeyttä. Tyhjyys on meidän todellinen itsemme, mutta persoonat luulevat olevansa erillisinä ja puhuvansa erillisinä toisillensa. Tyhjyydessä me olemme vapaat erillisyyden harhasta, sillä tiedämme silloin, että olemme yksi ja sama.
Myös materiaalinen maailma on tyhjyyttä. Muodot ovat tyhjiä itsestään, niillä ei ole itsenäistä olemassaoloa. Tyhjyydessä nekin lepäävät.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meidänlaisille (merkitys) "tyhjyys" on mahdotonta käsittää nimenomaan sen vuoksi että me sanan varsinaisessa merkityksessä juur 'olemme'.
Olemme siksi vastakkaista kuin tuo 'Tyhjyys/Jumala' pelkästään "ollessamme jotain"("minä olen").
Emme löydä myöskään koska etsimme.
Etsimme sellaista mikä on olematonta("Jumala" meille).
Löydämme toki, mutta ainoastaan subjektiivisen hyvänolon tunteen ja rauhan(mm. elämä kokemus, "tää on jo nähty" etc)parhaimmillamme, sen jonka määritämme jumalaksemme.
Konkretisoituuko Rakkaudesta=/"Jumalasta" meidänlaisille aikuisten oikeasti mitään?
Rakkauden olemusta on ehkä mahdotonta syvemmässä mielessä tuoda koskaan esiin,,,erilliseksi juuri siksi että Rakkaus/"Jumala" on täydellistä yhteyttä!
Jos Jumala pystyttäisiin (Rakkautena) ikään kuin ahtamaan "koeputkeen" arvioitavaksi kun meidän pyyteellinen hyvänolon hakeminen("rakkaus") määritettäisiin jumalaksi,,menettäisimme senkin vähän mielenkiinnon joka vielä ihmiselämässä on.
Ps. luojia olemme, niin yksittäin kuin kollektiivisesti,,itse asiassa
a j a t u s( "sana"=teko)t a
kaikesta tästä.
Erillisinä ("Jumalasta" ) olemme sidoksissa sellaiseen että tarvitsemme aina jotain(toiseutta) mihin vertaantua tunteaksemme edes olemassaoloa,saati tyydytystä.
Emme siis ole (juuri siksi) Itseolevaisia kuten "Jumalan"/ Rakkaus joka ei tarvitse "ketään eikä mitään".
Toiseudesta ei irtoa iätöntä tyydytystä, ja voi olla ettemme irtoa olemuksestamme ikuna, mutta juuri sen vuoksi on ensiarvoista olla ns. "keveästi"?
Miksi?
Siski jotta voisimme edes yrittää luoda teko-yhteyden(raskaat rakenteet estävät yhteyden)itseemme ja toisiimme.
Vain yhdessä voimme kestää tiedon siitä että olemme helvetissä ja eron Jumalasta(Jumala= eri kuin me/luojat)eli tämän hirvittävän yksinäisyytemme.
Tekstisi kuvastaa sellaista tietoisuutta kuin apostoli Paavalilla - synnintunto, mielettömyyden tunne tai joku epämääräinen paino. Kaipuu yhteyteen. Kun Vanha Aatami on tekemässä kuolemaa, syntyy yksinäisyyttä ja mitättömyyden tunnetta
Sielun pimeä yö, vrt. Ristin Johannes.
Tiedämme suunnan, tyhjyys absoluuttisen absoluuttisena jää varmaankin ikuisuuksiksi kaikilta meiltä. Mutta tätähän ei tarvitse tiedostaa, kunhan olemme se mikä olemme? Tyhjyys edes jossain määrin oivallettuna on niin riittävästi, että mielemme rauhoittuu ja tunnemme ja matkaavamme oikeaan suuntaan,
Tästä lisääntyvästä itsetuntemuksesta syntyy lisääntyvää tyydyttävyyden tunnetta. Niin kauan kuin on olemassa hienoistakin epätyydyttävyyttä edes ajatuksissa, ollaan matkalla. Kenties ollaan matkalla aina?
Olen sen kuitenkin huomannut, että voimme olla kohtuullisessa mielenrauhassa, ja tämä ekstaattinen mielenrauha toimittakoon Jumalan virkaa? Lisääntyvää abstraktin ajattelun ja havainnoinnin kykyä.
Tässä mielenrauhassa ei ole tarvetta pelastumiseen tai valaistumiseen, koska ollaan niin vähäisessä määrin ajattelemassa itseä.
Mielettömyyden tunne, josta olet joskus kertonut, on tuttua. Se syntyy siitä, että ei ymmärretä vielä jotain, joka odottaa ikäänkuin nurkan takana. "Olemassaolon tuska".
Välillä voimme olla täydellisemmässä mielenrauhassa, ja tällöin ei ole olemassaolon tuskaa, joka syntyy vahvasta erillisyyden tunteesta ja/tai ajatuksesta. Kun emme tiedosta olemistamme, ajantaju katoaa. Onneksi olen nyt lomalla töistä kuukauden, ja voin kadotella ajantajuja.
Loma-aika on loistavaa meditaation aikaa. Kun istun, mieli hakeutuu lähes automaattisesti meditaatioon vuosien treenin vuoksi. Tällaiset lomatilaisuudet kannattaa itsekukin hyödyntää.
Voin kertoa sinulle, että samadhi eli mielen rauhoittuminen on kuin hidas supernovaräjähdys. Kuin tietoisuus leviäisi hyvin laajaksi ja mielestä tulisi hyvin ohut ja ekstaattinen. Kuin "lukkiuduttaisiin universumin hiljaisiin rakenteisiin".
Tällaista kontempaaltiota voimme harrastaa ennen nukkumaanmenoa, niin tarvitsemme untakin vähemmän. Ja muulloinkin voimme rauhoittua. Jos ei pysty ihan heittäytymään pois mielestään hiljaisuuteen, niin kirjan lukeminen voi antaa vähän osviittaa?
Kyse on mielenrauhasta tavalla tai toisella saavutettuna, ettei tiedosteta olevamme "joku jossain". Tietoisuus säilyy kyllä olemattakin joku jossain.
Meidän oikea olemuksemmehan ei käytännössä ajattele eikä tunne, se on oma itsensä - ihan kuin joku toinen elämänmuoto. Se kyllä tiedostaa ajattelemattakin. Ihminen on minusta ajatuksiin ja tunteisiin, kun voidaan olla vielä enemmän (tai vähemmän).
Siis tuohon piti skriivailla lopuksi, että ihminen on ajatuksiin ja tunteisiin vaipunut (unohtuntu) olento. Oleminen siellä mitä sanot olemattomuudeksi, on vähemmän kuin ajatus tai tunne. Oleminen on tyhjiötä, omaa itseämme, emme tiedosta silloin maallista minäämme. Se on ekstaasia.
Ajattelin tunnettani(lainaus);"Mielettömyyden tunne, josta olet joskus kertonut, on tuttua. Se syntyy siitä, että
ei
y m m ä r r e t ä
v i e l ä
j o t a i n,
joka odottaa ikäänkuin nurkan takana. "Olemassaolon tuska" (lainaus päättyy)
tänään ja mietin;"kuka voisi ymmärtää, tuntea samoin", "olenko yksin ajatusteni kanssa"? Nyt ilokseni tajuan sen että "meitä" on muitakin. Olimme sattumoisin ikäänkuin samassa "moodissa"? :)