Luin että TV 7:n Ojares sanoi ettei hän keskustele Herzogista, koska Jumala ja PH on ohjannut hänet oikein jo. Sitten Petri Paavola sanoo, että PH ohjaa häntä ja Herzog on väärä. Sitten Meller sanoo että PH sanoi hänelle samoin kuin PP.lle.
Paavola sanoo tänään kirjoituksessaan että PH antaa hänelle kyvyn ymmärtää tekstit.
Paavola sanoo tänään kirjoituksessaan että PH antaa hänelle kyvyn ymmärtää tekstit.
Vastaukset 24
Vanhimmat
No se on ihmisten luuloja että jokin riitelyn alainen henki ohjaa ketä mihinkin. Eiköhän molemmat kaverit ole aivan maallisten "henkien" ohjattavissa.
Nythän on niin, että Jumala jakaa tehtäviä ja armolahjoja mielensä mukaan. Ihmiset kun ovat erilaisia ja Herra valitsee heitä eri tehtäviin ja samalla varustaa tarvittavilla ominaisuuksilla. Ei ole tasa-arvoa sillä rintamalla.
" Nythän on niin, että Jumala jakaa tehtäviä ja armolahjoja mielensä mukaan. "
Täysin näin !
"Miksi Pyhä henki opettaa eri lailla eri ihmisille? "
Ja ap, oletko tavannut kahta TÄYSIN samanlaista ihmistä, ja nyt ei ole kyse identtisistä kaksosista ect. Heidänkin hengellinen tasonsa/ taustansa voi olla eri.
Eri srk..(Ev.lut vert. hell.srk.) Raamattua opetetaan eri tavalla tai ei opeteta ollenkaan.
Itse olen pitänyt Ojaresta vilpittömänä uskovana ja pidän edelleen. Kuuntelin sattumalta ohjelman jossa Ojarekset puhuivat Hertzokista. (en ota kantaa, onko huijari vai Jumalan asialla, en tunne tapausta niin hyvin )
Martti Ojares sanoi ETTEI OLE KUTSUNUT HERTZOKIA NYT ! Vain heidän kuvaus ryhmänsä on mukana.
No, jos päästään siihen, että Pyhä Henki on johdattanut kirkastamaan Kristusta, sekä pannut Jumalan lain sydämeen, on ohjaus ollut oikeaa.
No, jos päästään siihen, että Pyhä Henki on johdattanut kirkastamaan Kristusta, sekä pannut Jumalan lain sydämeen, on ohjaus ollut oikeaa.
Jumalan laki. Jos sinä et jotain lakia ole koko elämäsi ajan noudattanut oikein, niin ei se laki ollut sinulle oikea, vaan sinun on tehtävä oma laki sen tilalle, ja vesitettävä hieman armollisemmaksi silloin muutkin 10 käskyä....Mutta pohiimmiltaan sinun on tehtävä silloin hyvin lähelle samat säännöt kuin nuo. Hellyyden laki ei ollut Mooskselle vielä tuttu, eikä se Julmille juutalaiselle ollut koskaan tuttu, Salomokin kielsi hellyyden, kun sanoi, että "hellä isku särkee mieheltä kovan luun"....Jostain syystä nainen kestää paremmin tuon todellisesti hellän iskun? Hellvetin hellä isku on väärä? Ei välttämättä ole....
Paitsi että jokaisella uskonnollisella liikkeellä on erilainen Pyhä Henki. Kaikki ohjaavat eri suuntiin, mutta kaikki ovat silti oikeassa.
Ihme juttu.
Erilaisten äänien kuulemisen ongelma johtuu siitä, että kun hurmoshenkisille ihmisille tulee ajatuksia päähän, he haluavat uskoa että Pyhä Henki on puhunut heille, vaikka he ovat itse ajatelleet jotakin ja uskoneet että se on Jumalan ääni.
He kyllä sanovat että Pyhä Henki puhui heille (persoonana), mutta kukaan heistä ei ole vielä kertonut millaiselta ääni kuulosti. Ei edes maailmankuulut superpastorit. Mikäli PH olisi persoona, luulisi että hänellä olisi aina samanlainen ääni, eikä niin että se on välillä kimeä ja välillä möreä. Kuulevatko he kaikki äänen samassa taajuudessa?
Kukaan ei ole vielä kertonut millaiselta se ääni kuulosti, joten en usko että ovat kuulleet yhtään mitään ääntä Pyhän Hengen suusta, vaikka sanovat että Pyhä Henki puhu heille. Pikemminkin on kyse siitä, että sanonta "Näin sanoo Pyhä Henki" on viittaus siihen, että esim. Jumala puhuu profeettansa kautta uuden liiton puolella, kun taas "Näin sanoo Herra" on viittaus vanhan liiton tapauksiin jossa Pyhää Henkeä (Jumalan voimavaikutusta) ei ollut vielä vuodatettu maailmaan, sillä sehän sai alkunsa vasta heluntaipäivänä, yläsalissa, Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen.
Edellämainitulla asialla en halua tehdä tyhjäksi sitä, etteikö Jumala voi myös puhua ääneen ihmisille, jos hän niin haluaa. Mutta jos hän sen tekee, se tapahtuu yleensä hänen voimavaikutuksensa kautta (Pyhän Hengen kautta), siten että hän luo ajatuksia ihmisten mieleen. Mutta valitettavasti on niin, että suurin osa "äänien" tavoittelijoista eivät elä Pyhän Hengen täyteistä elämää, ja Jumalan johdatuksessa, ja siten he eivät myöskään saa Jumalalta ääniä tai ajatuksia, vaan ovat luoneet ne oman mielkuvituksensa kautta ja väräittäneet vuosien varrella omat ajatuksensa "puheiksi" kun muistikin on hämärtynyt. Poikkeuksia toki löytyy.
Tämä kirjoitus oli siis vastaus viestiketjun aloituksen kysymykselle:
"Miksi Pyhä henki opettaa eri lailla eri ihmisille?"
ÖÖ, mulle puhuu enimmäkseen Jumalatar, erillisenä äänenä, ja olen varma, että mun äiti, vaikka se kuoli pari vuotta sitten. Itte äänet on olleet jo yli 20 vuotta, ja se sama äityliini.... Kyllä siellä mieskin äänenä, omien ajatusten lisäksi silloin tällöin rykäisee.. Muuta ajatusta on helppo pongata milloin tahansa keneltä tahansa, ja siksipä muut psykoppatit kai mieluummin täällä täysin vaikenevatkin ajatuksiltaan, etteivät kuuluisi....
Tiedepojulina selittäisin sen 74-vuotiaana menehtyneen äitini kuulemisen, menneisyyden ajankohdan harhaunesta käsin mulle puhumiseksi, tai Taivaan näystä käsin, jossa äiti minut näkee, ehkäpä nukkumassa toisen "uni"-egoni puolesta jatkuvasti, jossakin lapsuuteni kodeista...
Silleen vaan Jeesuskin oli telepatia taannoin kun kertoi omasta pojastaan: "Tämä(ääni) on minun rakas poikani, kuulkaa häntä": Jos lapsia haluat, tee se omasta ajattelustasi, se henki pojulillesi aluksi, jos se oikeasti on sinun lapsesi edes silloinkaan" Äitihän tietysti olisi samalla logiikalla kohta tyttäreni, jos vain saisin vaimon, en ole "Herran suosiossa silti"; koska en ole saanut....
Pyhä Henki opettaa vain Totuutta !
Aina on ollut niitä, jotka vaittävät valhetta totuudeksi ja oikeaa Totuutta valheeksi !
Siksi jokaisen uskovan tulisi ITSE tarkistaa asiat Raamatusta !
Eli ei turhaan ole sanottu, että Pyhän Hengen tulisi opettaa ihan joka Uskova !
Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 6:45 Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
Jer. 31:33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Ja siten jokainen väittämä tulisi itse varmistaa Herralta ja saada Pyhältä Hengeltä se henk koht opetus ja varmuus, sillä toisen uskolla ei tule autuaaksi, eikä nykyisessä maailman ajassa tule uskoa kaikkia, jotka Herran nimeä lausuvat, sillä todella paljon on eksytystä ja eksyttäjiä !
"Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä" Raamattu valheesta kiini: Joh.20:22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: Ottakaa Pyhä Henki. Luuk.3:22. Ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt. Ei ole vielä, tullut vastaan uskovaa kyyhkynen pään päällä, tai tulisia kieliä.
Nimimerkille Vaikeaa.
On totta, että Raamattu on siinä mielessä vaikea kirja, että vilpittömät, Sanaa tutkivatkin uskovatkin tulkitsevat monia Raamatun kohtia hieman eri tavalla. Sen seurauksena syntyy erilaisia ryhmittymiä, joissa usein korostuu tietyt asiat ja eri tavalla tulkitsevia pidetään epäraamatullisina tai peräti hengettöminä. Pyhä Henki tahtoo opettaa Sanaansa oikein, mutta nöyrästi joudumme tunnustamaan sen tosiasian, ettei ole olemassa ketään, joka tulkitsisi kaikki Raamatun kohdat sillä ainoalla, oikealla tavalla. Saatamme olla samaa mieltä siinä, että pelastus tulee Jumalan Sanasta, joka kirkastaa meille Jeesuksen syntiemme sovittajana - ja sitten olle selvästi eri linjoilla esim. siihen, mikä on ehtoollisen tai pyhityksen merkitys ja syvin sisältö.
Tärkeintä on se, että pelastuksen kannalta olennaisimmissa kysymyksissä olemme yhtä mieltä. Jos Jeesus Kristus ei ole uskomme keskiössä, Raamatun punainen lanka, eksymme elämän tieltä. Kaikki voima Jeesuksen seuraamiseen tulee Sanasta. Matt.22:29: "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."
Otat esille David Hertzogin ja suhtautumisen häneen. Jumala on antanut seurakunnalle, joillekin uskoville, henkien erottamisen ja opettamisen armolahjan. Ne auttavat erityisellä tavalla arvioimaan, toimiiko Hertzog tai kuka muu tahansa Jumalan Pyhässä Hengessä tai väärässä hengessä - ja opettaako ja julistaako hän Sanan mukaan vai oman voimansa ja itsensä korottamisen mukaan. Pelkkä uskovaisuus ei riitä oikeaan arvioimiseen, jos Sana ei ole meidän ylin auktoriteettimme tai emme tunne Jumalan Sanaa kuin pintapuolisesti. Kaikki on koeteltava Jumalan Sanalla. 1.Tess5:21 "mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on."
Hyvä on kysyä, onko toiminnassa ja julistuksessa pöyhkeilyä, oman itsensä esilletuomista ja korostamista yli ns. tavallisten uskovien. Jakaako ihminen seurakuntaa ja tuleeko tuntuma, että kuulijan tulisi kuin automaattisesti asettua julistajan itsensä puolelle, kanntaa toimintaa eikä niinkään Kristusta ja Hänen armoaan. 1.Kor.4:6 "Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan."
Vain Totuutta huomauttaa aivan oikein, että "aina on ollut niitä, jotka vaittävät valhetta totuudeksi ja oikeaa Totuutta valheeksi!" Uskovatkaan eivät huomaa helposti, jos toiminta menee epäraittiiksi ja julistaja tulee toiminnan keskiöön Jeesuksen sijasta. Kuulija joutuu kuin lumoukseen: tässä on Jumalan mies, tässä on voimaa, tähän virtaan haluan tulla mukaan. Gal.3:1 ""Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?"
Vain totuutta kirjoittaa myös:"Ja siten jokainen väittämä tulisi itse varmistaa Herralta ja saada Pyhältä Hengeltä se henk koht opetus". Vaarana tässä on se, että uskova ei tukeudeu Jumalan muuttumattomaan Sanaan, vaan alkaa kokea, että "saan Herralta henkilökohtaista opetusta ja erityisen varmistuksen". Mm. torontolaisuus, nauruherätys, Benny Hinnin käsittämätön, harhainen toiminta - kaikki selitetään sillä, että Herra toimii näin henkilökohtaisesti minun kohdallani ja Jumala toimii minun kauttani uudella tavalla, jota ei Raamatustakaan löydy. Ei niin, vaan kaikki on tutkittava ja alistettava Sanan alle!
Olen lukenut Petri Paavolan Hertzogia koskevan opetuksen, lukenut Hertzogin opetusta ja katsonut hänestä julkaistuja videoita. Minusta on suorastaan käsittämätöntä, että jotkut uskovat, Jeesuksen omiksi tunnustautuvat ylipäätään voivat puolustella ja kannattaa kynsin hampain Hertzogia - minulle vastauksen kyselyyni antoi Galatalaiskirje "...kuka on lumonnut teidät". Lumous on jotain, jonka valtaan ihminen joutuu, lumous pitää kiinni, se on jotain suurta, voimakasta ja valloittavaa, että sen valtaan joutuu kuin liimaan.
En voi tarkistaa, antaakoi avaaja oikean todistuksen kirjoittaessaan: "Ojares sanoi ettei hän keskustele Herzogista, koska Jumala ja PH on ohjannut hänet oikein jo". Jos tuo on totta, niin siinä on jo monta lumouksen merkkiä. Jumala on ohjannut minua Hengellään erityisellä tavalla, en edes halua keskustella ja kyseenalaistaa näkemystäni, en halua eikä minun tarvitse kuulla keneltäkään Raamatun opettajalta, mitä Herran Sana tästä ilmiöstä sanoo. Herra on puhunut minulle, joten minä olen oikeassa, minä kannatan tätä. Missä on nöyryys?
Siinähän se villakoiran ydin on, että opettaako tai saarnaako joku sitä, mitä Raamatun kirjoitukset tekstiyhteydessään sanovat vai käyttääkö puhuja vain Raamattua tukemaan omia käsityksiään, jotka hän on omaksunut jostakin muusta lähteestä tai jotka kumpuavat omasta petollisesta sydämestä. Oleellisin kysymys toguuden erottamisessa on se kuinka juurtunut olen Jumalan sanaan. Puhuja voi todellakin lumota puheillaan ja tempuillaan jopa tv kanavajohtajan. Paavola on arvioinut oikein, samoin Patmoksen edustajat, mitä tulee tapaus Herzogiin.
Mitä on nöyryys? Suurin voima, koska se näkee.... Se ei ole tehokas, eikä kunnia vielä vauvana ja lapsena, mutta se yleensä muuttuu....
Pyhä Henki ei opeta erilailla ketään. Ihmiset panevat omia mielipiteitään kehiin ja kuvittelevat sen olevan PH: opetusta!
ÖÖ, tajuatko ettei kovin loogista, Pyhän Hengen täyttynyt olisi väärä?
No, jos oikealle onkin veli väärä? Pyhä Henki matemaatiikassa on ainoa totuus, kaiken on oltava yhtälön puolilla yhtä suurta. On siellä epäyhtälöitä, joissa joku on suurempi tai pienmpi vaan ne juuri ovat epäyhtälöitä, vaikka ne ratkaistaan silti samoin kuin yhtäsuuruus....
Matematiikka ei vääryyttä suvaitse, eikä mikään kolminaisuuden henki ole väärä, paholaisen ja pedon luona oli vääryys, ja sen profeettakin....Ja siksi se oli se Luciferin kapina, että maailmankaikkeuteen syntyi vääryys, ja pahuus....
Jeesuspa oli ehkä Lucifer joskus? Mutta se teoria on tietysti väärä, jos olikin suorastaan se pahin vastustjansa, jotka vain inkarnoituvat iankaikkisuudessa joskus olla toisiaan... Minä olen ollut sinä, joskus ja sinä olet ollut minä, eikä sillä ole pohjimmiltaan väliä, on se samaan aikaan vai eri sukupolvessa, kosk Asarja oli Israelin prfoeetoille oikeampi idea kuin rinnakkaisuus, jossa kaikki ovat yht'aikaa eri kategoriassa muka kaikki....
Se on varmasti totta että:"Ei KAIKKI totta ollutkaan"....
Sulkeutuneen oves nään, ja hänet sinä suljit oves ulkopuolelle, joka kävi kapakassakin, koska et tuntenut häntä, mutta siksi Jeesus sinulle lopulta sanoo oman ovensa edessä:"En tunne sinua", koska olisit vain halunnut tuntea minut.....Ja ei minun sieluni sillä säily että joku muu minua tuntee....Ei minun sydäntäni kukaan näistä höpinöistäni tunnista....Vain äitini minut tuntee, en minä muiden ääntä sydämeessäni psykoppattisesti ja telepaattisesti enää kuule, valitettavasti, kuten kävi Tapio Rautavaarankin, Jeesusta en minä kauan kestä, tuskansa oli minun pienelle sydämelleni lähes Saattanan tuntoista....En minä Herran suurinta ristiä vielä näin vauvana kykene tuntemaan. Eikä heidän sielunsa olekaan ole pohjimmmiltaan erilaisia, he olivat myös toistensa inkarnaatioita, kuten minäkin ulkonuajuoksevan hiirellekin jokin tulevaisuuden tai menneisyyden inkarnaatio....Jos haluat käsityksen millainen sieluni on, niin luepa Aku Ankasta, Mikki Hiirestä....
En tarkoita, että Murhaajaa päästäisit sisään, jos olet varma että hän on murhaaja, mutta en minä tavallisia varkaita jättäisi päästämättä sisään, ei minulla mitään liian kallista omaisuutta, noin irtaimistona ole, ja jos varas itte käyttää sitä yhtä hyvin, niin ei sen esineen tarvi välttämättä mulla olla....Mutta jos olen varma, että käyttäisi huonommin, niin en minäkään silloin anna itteltäni rahaa ja omaisuutta varastaa....
Varaskin maksaa heti, kiitollisuudella, jos et liian vaikeaksi tee itteltäsi varastaa... Jeesuskin sanoi, että "Anna jokaiselle se, mitä hän sinulta pyytää"..: Se on vain lisää tietoa kaikelle, jos pyytää sellaista, mitä ei ole edes mahdollista vielä antaa sinulta pois....Jos Jeesukslta pyytää henkeään, niin antaapa kirjoittaa mitä tahansa, ja jos Ruuminsaa pyytää, niin sen olet jo saanut, koska olet lähes samanlainen kuin Jeesus ruumiiltasi, mutta jos sieluaan pyydät, niin silloin Rakkaus sanoo:"Stop"....
En minä sellaislle rahaa anna, joka pistäisi sen vain pankkitililleen... Se pitää käyttää....Ihan sama mitä se sillä ostaa....Kaikki on maailmassa yhtä kallista.
Mutta mullapa on rahaa niin vähän, että voisin antaa siitä ihan minkä tahansa mahdollisen summan:-) Mutta jos vuokran tai muutaman muun pakollisen maksun multa pyyät, minkä itte tarvitsisin, niin silloin saisin jo kohta edunvalvojan, joka se ittekin muutaman satasen multa vuodessa, veisi, mutta ei antaisi kyllä mun kenellekään enää mitään rahaa ainakaan vipata....
Älkää eksykö:"Viimeisinä aikoina koittavat vaikeat ajat, useimmat rakastat silloin vain MINÄ-itseään ja rahaa"(Pietari).
Minua ei pitkissä peleissä(yli 20 minuuttia per äijä aikaa) shakissakaan alle 2000:set voita.
Lyhvissä peleissä(alle 10 minuuttia) minut saattaa voittaa jopa alle 1000 selot....
Voit tulla minua vastaan, mutta jos et, et ole noudattanut Jeesuksen sanaa:"Viholliset olivatkin oman talon väkeä". Rakastammehan me silti niin paljon toisiamme, ettei mitään liian pahaa siinä tietenkään tapahdu, vaan se on riita.
Minusta fundamentalistinen kristillisyys on kammottavan ruma ja julma maailmanselitys. Joskus siihen kuuluu Nuoren Maan kreationismi, jolloin maailma olisi vain sen 6000-10 000 vanha. Jota maailmaa hallitsisi muuan massamurhannut heimojumala, ja se on fundamentalisteista hyvä asia. Kaikki pyörisi Israelin ympärillä. "Lopun ajat" olisivat (taas kerran) juuri nyt, ja sen jälkeen ne jotka "Hyvänä Sanomana" eivät ole uskoneet Jeesukseen ja vielä sillä oikealla kunkin hihhulin uskomalla tavalla, joutuvat ikuiseen kärsimykseen. Maailmahan olisi silloin ihan toivoton loukko ja Jumala pelkkä piru.
Kuka pervertikko tuollaista edes haluaa ja kieltäytyy jo ihan yleistiedosta, ettei tuossa maailmanselityksessä ole mitään perää? Iloitahan heidän pitäisi, ettei tuo painajainen olekaan totta.
Mutta eikö mitä, monet väittävät "Pyhän Hengen" nämä heille ylilluonnollisesti kertovan!
No se tuskin on totta, ei PH heille kenellekään mitään puhu. Sen näkee tosiaan jo siitä, että sellaista väittävät ovat keskenäänkin erimielisiä ja syyttelevät toisiaan että heille se PH oikeasti puhuu, muttei niille samaa väittäville erilahkolaisille.
Sitten nämä "pyhähenkeilijät" eivät sitä kautta saakaan mitään uuta faktatietoa, sen kummemmin kuin toisen hörhöt, "ufojen kontaktihenkilöt". Uskovaisilta tulee siltä "Pyhältä hengeltä" vain ihan ihmisiltä opittuja iänikuisia uskiskliseitä, "kaanaankieltä". Ja joskus aina uudestaan pieleen meneviä "profetioita".
Jos he alkavat laajemmin perustelemaan Raamatun oikellisuutta, tulkintaansa siitä tai historiaa sekä luonnontietetä, he joutuvat turvautumaan taas ihan ihmisltä oppimaansa apologetiikkaan ja omaan ajatteluunsa..... jotka nekin eri "pyhähenkeilijöillä" poikkkeavat toisistaan, näkeehän sen täälläkin.
Jos ja kun Pyhä Heni ei heille oikeasti mitään puhu tai edes tunnelmia anna, mielestäni tässä on kaksi vaihtoehtoa (jotka toki voivat mennä lomittain):
1. Nämä ihmiset ovat aidosti mielisairaita. Lääketíeteellinen diagnoosi tuollaiselle on skitsofrenia. Valitettavasi uskontonsa suorastaan tukee sen mielitaudin etenemistä
ja/tai:
2. Nämä ihmiset ovat tietoisia valehtelijoita. Koska siinäkin tukena on että uskisyhteisö kannustaa itsepetokseen ja muiden pettämiseen niin pitkälle, että siitä tuleekin palkittu hyve.
Jos sitten vähemmän karismoiva hihhuli kertookin saavansa oppinsa suoraan Raamatusta, hänkin pettää itseään ja muita. Totta kai Raamatun sekavasta ja ristiritaisesta kirjakokolmasta voi jakeesta toiseen hyppimällä perustella monenlaisa ja yhtä "tosia" oppeja, eri kirkoilla ja lahkoilla kullakin omansa ja yksitysihihhulien päähänpinttymät lisäksi. Raamatussa kun ei ole yhtenäistä sanomaa, teologiaa tai punaista lankaa ollenkaan, minkä eksegeetikkoteologit tekstejä tekstien omilla ehdoilla kunnioittaessaan hyvin tietävät.
Nyt tuollainen äärikarsimaattisuuttakin vastustava fundamentalisti usein alkaakin vihjailla, että sittenkin se Pyhä Henki just häntä ohjaa Raamatun luvussa :-) Eli on karismahuuhaapelle lopulta itsekin.
Tuo mainittu Petri Paavola maallisilla foorumeilla tosiaan vastustaa äärikarismaatisuutta, mutta sanoopa kuitenkin, että "Pyhä Henki ohjaa häntä kirjoitusten kautta".
No selvästikään ei ohjaa. Jopa minäkin (nimimerkillä "gat" olen monesti narauttanut Petrin väittämästään "Raamatun ristiriidattomuudesta" niin että vastalauseensa loppuvat, vaikka kiusallani olen joskus ottanut asian uudestaan esille... niin eipä vastausta kuuluu. Myöskään kritisoimistaan luonnontieteistä Paavola ei ymmärrä paljon mitään, joten eipä se PH ole vaivautunut selittämään Perille edes mitä kritisoi.
Joten väitän, että jos ja kun Paavola ei ole ihan tyhmä, hän jo itsekin ymmärtää valehtelevansa sen "Pyhän Hengen" johdatuksensa. Hän ei vain välitä, on itse päättänyt ketkuilla. Tai sitten Pyhä Henki on tietämätön idiootti itsekin :-) Uskovaiset ovat siis epärehellisiä ja saippuanliukkaita. Ja on röyhkeyden huippu pistää omat kummalliset mielipiteensä korkeamman voiman auktoritetin piikkiin.
Ks vasta viimeisin Petriketju tuolla, 47 sivua tuossakin. Näet miten ei-hihhulit eli tolkumpi vataväestö Petrin horinoihin syytäkin suhtautuu.
http://kitina.net/viewtopic.php?f=7&t=9753
Pyhä Henki opettaa samalla tavalla kaikille. Jos opettaa. Kyllä ihminen, joka on Pyhässä Hengessä, tunnistaa opetuksen, joka on Pyhästä Hengestä.
Tärkeää on, että itsellä on suhde Jumalaan kunnossa. Kyllä koira koiran tuntee, sanotaan. Ihan samoin on nää Hengen asiatkin. Sellainen uskova, joka paljon arvostelee toisia, ei voi olla Hengen alla.
Uskon asiat ei ole arpapelejä, niin kuin Sana sanoo. Pitäisi tulla pois arpapeleistä ja eksytysten kavalista juonista. Se ei onnistu muutoin, kuin, että itsellä on suora yhteys Herraan Hengessä. Me tarvimme Opettajan, ihan henkilökohtaisen. Muuten me eksymme, niin kuin Sanakin sanoo, jollemme tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa.
Tarvitaan siis Pyhä Henki henkilökohtaiseksi Opettajaksi. Ihminen ei voi olla Opettaja. Jos juoksee näiden "opettajien" perässä, niin eksyy varmasti. Ihmisellä voi olla ainoastaan opettajan virka ja silloin tämä opettajan virassa oleva on itsekkin sen opetuksen alainen ja oppimassa ihan samalla tavoin, kuin muutkin kuulijat.
Jari-pekka:
Toisin sanoen sinä hihhuli valehtelet, että just sulle ja sun uskonsuunnalle se Pyhä Henki puhuu, mutta ei muille samaa väittäville toisin ajatteleville ja myös samaa valehteleville hihhuleille.
Häpeäisit, teidät kekkulit on nähty.
Et sinäkään siltä Pyhältä Hengeltä oikeasti saa mitään faktatietoa, kunhan ihan itsesi ajattelemaa hihhulien kaanaankielisiä kliseitä.
Kyllä sinä tuon itsekin tiedät, kunhan kulttuuriisi kuuluu moinen röyhkeys laittaa omat kuvitelmat muka jonkun hengen tiedoksi.