Olen kovin mietteissäni, johtuen pitkälti sosiaalisesta tuomitsemisesta. Enkä edes todellisesta sellaisesta, vaan kuvittelemastani tuomitsemisesta. Tässä taustani ja tilanteeni.
Olen ollut 3 kertaa naimisissa. Eka liitto 18-vuotiaana, kesti pari vuotta. Oltiin ihan penikoita... Siihen aikaan oli "muotia" mennä kihloihin, kun oli ainakin vuoden "seukannut" ja meillä se meni sitten vähän liian pitkälle. Olin siis 20v ja eronnut.
Sitten tapasin 21 vuotiaana miehen, jonka kanssa asiat etenivät rauhallisemmin. Naimisiin menimme, kun olin 27v. Vuosi siitä, ja syntyi kaksospojat. Oli onnellisiakin aikoja. Toki kahden pienen kanssa sitten aika raskastakin, mutta luulin ettei mitään maata kaatavaa. Erosimme kun lapset olivat 3v. Miehellä oli ollut suhde jo vuoden ajan. Eromme oli kuitenkin sopuisa, ja lapsilla on säilynyt hyvä suhde isään.
Tapasin aivan liian nopeasti uuden miehen. Sekä minulla että tuolla myös eronneella miehellä oli biologisen kellon tikitys, ja halu saada vielä lapsi. Olin raskaana puoli vuotta tapaamisemme jälkeen. Naimisiin menimme kun lapsemme ristiäisissä. Miksikö? Koin silloin, että kun lapsikin jo yhdessä on, niin avioliitto on jotenkin "sopivaa" yms.
Tuo mies kuitenkin paljastui sekä alkoholistiksi että kännipäissään hyvin väkivaltaiseksi. Myöskään raha-asioissa mies ei ollut luotettava, ja haki netistä naisseuraa. Sitä en tiedä, löysikö seuraa. Yritin ihan sinnikkäästi... Mietin että pakko pysyä yhdessä. Laspset, kolmas avioliitto...
Lopulta kun mies hakkasi minut verille sänkyyn, niin päätin lähteä. Totesin että se mitä muut miettii minun eroistani on paljon pienempi paha kuin elää Helvetissä, jossa lapsetkaan eivät ole turvassa. Olin 35 vuotias, kun erosin kolmannen kerran.
Elämä tuntui hyvältä, ja tuntuu siltä yhä. Nyt minulla on ikää 43v. Lapseni ovat jo "isoja", eli siis 15v esikoiset ja 11v kuopus. Olen elänyt vakaassa ja onnellisessa suhteessa nyt vajaa 7 vuotta. Avoliitto.
Rakas puolisoni sanoi eilen muka ohimennen, että jos hän kosii minua, niin vastaankohan kyllä... Olin kuin en kuuliskaan...
Meillä on siis hyvä liitto, yhteinen talo, elämä mallillaan, luottamusta jne. Huolimatta kolmesta kariutuneesta liitosta, en ole menettänyt uskoa onnelliseen ja kestävään suhteeseen. Minulla ei ole mitään avioliittoa vastaan. Olen saanut myös kasvatuksessani hyvän esimerkin, sillä lähes 70-vuotiaat vanhempani ovat olleet 50 vuotta rakastavassa ja onnellisessa liitossa.
Siis haluaisin miehen kanssa naimisiin, jos hän kosii. Miksi en haluaisi? Hän ei ole sellainen viripää johon ei voi luottaa, meillä menee hyvin joten naimisiin ei mentäis siksi että yritetään korjata tai vakuutella jotain yms. Mies on vajaa 50v ja ei ole ollut naimisissa.
Mutta mietin miltä se kuulostaa, että menee neljättä kertaa naimisiin... Olen lukenut, että tilastollisesti neljäs liitto kestää paremmin kuin mikään muu.;) Mutta jotenkin koen, että aihe on minulle pettymysteni takia vaikea.
Toisaalta mietin, että viimeisimmästä avioliitostani alkaa olla lähemmäs 10 vuotta aikaa, ensimmäisestä reilusti yli 20 vuotta... Onko niin vanhoilla asioilla tänä päivänä enää mitään merkitystä? Ehkä pitäisi vain luottaa siihen, että asiat ovat nyt hyvin, ja elää tätä päivää. Ilman kuvitelmaa sosiaalisesta paineesta.:) Lähipiiri kyllä tulee meidän liittoamme, aivan varmasti.
Olen ollut 3 kertaa naimisissa. Eka liitto 18-vuotiaana, kesti pari vuotta. Oltiin ihan penikoita... Siihen aikaan oli "muotia" mennä kihloihin, kun oli ainakin vuoden "seukannut" ja meillä se meni sitten vähän liian pitkälle. Olin siis 20v ja eronnut.
Sitten tapasin 21 vuotiaana miehen, jonka kanssa asiat etenivät rauhallisemmin. Naimisiin menimme, kun olin 27v. Vuosi siitä, ja syntyi kaksospojat. Oli onnellisiakin aikoja. Toki kahden pienen kanssa sitten aika raskastakin, mutta luulin ettei mitään maata kaatavaa. Erosimme kun lapset olivat 3v. Miehellä oli ollut suhde jo vuoden ajan. Eromme oli kuitenkin sopuisa, ja lapsilla on säilynyt hyvä suhde isään.
Tapasin aivan liian nopeasti uuden miehen. Sekä minulla että tuolla myös eronneella miehellä oli biologisen kellon tikitys, ja halu saada vielä lapsi. Olin raskaana puoli vuotta tapaamisemme jälkeen. Naimisiin menimme kun lapsemme ristiäisissä. Miksikö? Koin silloin, että kun lapsikin jo yhdessä on, niin avioliitto on jotenkin "sopivaa" yms.
Tuo mies kuitenkin paljastui sekä alkoholistiksi että kännipäissään hyvin väkivaltaiseksi. Myöskään raha-asioissa mies ei ollut luotettava, ja haki netistä naisseuraa. Sitä en tiedä, löysikö seuraa. Yritin ihan sinnikkäästi... Mietin että pakko pysyä yhdessä. Laspset, kolmas avioliitto...
Lopulta kun mies hakkasi minut verille sänkyyn, niin päätin lähteä. Totesin että se mitä muut miettii minun eroistani on paljon pienempi paha kuin elää Helvetissä, jossa lapsetkaan eivät ole turvassa. Olin 35 vuotias, kun erosin kolmannen kerran.
Elämä tuntui hyvältä, ja tuntuu siltä yhä. Nyt minulla on ikää 43v. Lapseni ovat jo "isoja", eli siis 15v esikoiset ja 11v kuopus. Olen elänyt vakaassa ja onnellisessa suhteessa nyt vajaa 7 vuotta. Avoliitto.
Rakas puolisoni sanoi eilen muka ohimennen, että jos hän kosii minua, niin vastaankohan kyllä... Olin kuin en kuuliskaan...
Meillä on siis hyvä liitto, yhteinen talo, elämä mallillaan, luottamusta jne. Huolimatta kolmesta kariutuneesta liitosta, en ole menettänyt uskoa onnelliseen ja kestävään suhteeseen. Minulla ei ole mitään avioliittoa vastaan. Olen saanut myös kasvatuksessani hyvän esimerkin, sillä lähes 70-vuotiaat vanhempani ovat olleet 50 vuotta rakastavassa ja onnellisessa liitossa.
Siis haluaisin miehen kanssa naimisiin, jos hän kosii. Miksi en haluaisi? Hän ei ole sellainen viripää johon ei voi luottaa, meillä menee hyvin joten naimisiin ei mentäis siksi että yritetään korjata tai vakuutella jotain yms. Mies on vajaa 50v ja ei ole ollut naimisissa.
Mutta mietin miltä se kuulostaa, että menee neljättä kertaa naimisiin... Olen lukenut, että tilastollisesti neljäs liitto kestää paremmin kuin mikään muu.;) Mutta jotenkin koen, että aihe on minulle pettymysteni takia vaikea.
Toisaalta mietin, että viimeisimmästä avioliitostani alkaa olla lähemmäs 10 vuotta aikaa, ensimmäisestä reilusti yli 20 vuotta... Onko niin vanhoilla asioilla tänä päivänä enää mitään merkitystä? Ehkä pitäisi vain luottaa siihen, että asiat ovat nyt hyvin, ja elää tätä päivää. Ilman kuvitelmaa sosiaalisesta paineesta.:) Lähipiiri kyllä tulee meidän liittoamme, aivan varmasti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi välität, miltä uusi avioliitto kuulostaa? Miksi ottaa asia niin vakavasti? Elämässä tehdään virheitä, jotkut tekevät niitä enemmän kuin toiset, ja joskus olosuhteet muuttuvat ilman omaa syytä.
Mitä avioliitto teille merkitsee? Mitä se muuttaisi? Se ei takaisi mitään, mutta haittaisiko se? Avioliiton voi halutessaan ottaa ihan puhtaasti juridisena sopimuksena, joka helpottaa käytännön asioita. Ja jos sen haluaa nähdä rakkauden sinettinä, sitoumuksena tai mahdollisuutena tarjota lähipiirille hyvät bileet, mikäs siinä.
Avioliitto merkitsee minulle molempia, eli sekä juridisia etuja että rakkauden sinettiä. Tässä iässä ja kun omaisuuskin on yhteinen, on tietysti tärkeää ajatella myös sitä yhdessä vanhenemistä -lesken oikeuksia jne.
Ja pienet vaatimattomat juhlat muutaman ystävän kanssa olisi myös mukava järjestää - siis ilman sellaista älytöntä hypetystä. Vaikkapa yllätyksenä jossakin grilli-illassa tms.:)
En koe että avioliitto muuttaisi mitään arjessa -ja hyvä niin, sillä meillä on hyvä ja onnellinen elämä, toimiva arki ja jaettu juhla. Avioliitto olisi enemmänkin sellainen "taustalla" oleva turva ja lisäksi perinne, josta en kokemuksistani huolimatta haluaisi luopua.
Olen hyvin varma, että mies ajattelee hyvin samalla tavalla. Luulenpa että kun mies on sisaruskatraansa nuorin, ja hänen ihanat vanhempansa lähestyvät jo 80 ikävuotta, niin mun kulta haluaisi naimisiin vielä vanhempiensa eläessä, ja miettii asian ajankohtaisuutta nyt siksikin. Ymmärrän häntä hyvin. Mitään painetta vanhemmilta ei siis ole tullut, mutta varmasti olisivat onnellisia, jos meidät vihitään. (Toki omatkin vanhempani olisivat onnellisia, huolimatta aiemmista erioistani.)
Neljäs kerta toden sanoo.:)
Neljäs liitto kestää !!
Ja eihän ne ole kuin numeroita kuten ikävuodetkin.