Mikähän ihme siinä on että jos ihminen on väsynyt ja haluaa nukkua siinä on jotain väärää. Joidenkin perheenjäsenieni mielestä aamulla pitkään nukkuminen (tai päiväunet) on huono asia ja saan siitä tasaisin väliajoin kuulla. Siis minulle vihjaillaan että olen laiska tai nukun liikaa tai väärään aikaan. En ole pois töistä koska olen sairauden takia kotona (asun yksin) eli nukkumiseni ei ole pois mistään eikä keneltäkään. Pyrin myös pitämään unirytmin niin että nukun yöllä ja valvon päivällä. Sairauteni ja lääkitykseni takia olen normaalia väsyneempi ja tarvitsen enemmän unta kuin normaalisti. Siis 7-8 tuntia ei tahdo riittää että olisin kunnossa. Hoitotaho kyllä ymmärtää ja on samaa mieltä kanssani siitä että parempi nukkua silloin kun tarvitsee unta eikä yrittää väkisin sitkutella liian vähillä unilla ja mennä mahdollisesti huonompaan kuntoon. (On käynytkin niin että nukun liian vähän tai en ollenkaan ja olen pian sairaalakunnossa) Tai jos luontainen rytmi on se että on enemmän aamu- kuin iltauninen on nukuttava oman rytmin mukaan jos mahdollista. Miksi ihmiset eivät tajua että kaikki eivät voi elää samalla kaavalla? Jotenkin kyllästyttää koko aihe kun muille perheenjäsenille/sukulaisille ei huomautella samalla tavalla kuin minulle.
En jaksa kuunnella enää
Väsy
8247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jatkoa.. Olen siis 29-vuotias opiskelija joka on tällä hetkellä sairaslomalla kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia.
Fiksusti ajateltu.
Mistä sukulaiset tietävät milloin nukut, jos asut yksin? Jos he kyselevät siitä, niin älä kerro. Minulle siis tulee mieleen, että onko yksityisyysasiat ihan kunnossa, jos 29-vuotiaan nukkumiseen täytyy ottaa kantaa sukulaisten taholta (tunkeilua)? Vaikka sinulla on sairaus, olet kuitenkin aikuinen ja saat asianmukaista hoitoa sairauteesi. Ehkä noiden kysymysten takana on huolta, pitäisi "reipastua" niin kuin jotkut kehottavat masentuneillekin, mutta siitä huolimatta nukkumisesi tai valvomisesi ei kuulu heille ollenkaan eikä sinun tarvitse antaa heille siitä raporttia.
Jos olisin tilanteessasi, niin sanoisin, että lääkitykseeni ja sairauteeni kuuluu väsymys, mutta periaatteessa se milloin nukun tai en nuku, ei tarvitse ollenkaan olla kenenkään huolenaihe, kun olen kumminkin aikuinen ihminen. Jos keskustelu siitä niin voit sanoa, että monet terveetkin ihmiset ottavat kauneusunet keskellä päivää ja se on terveellistä.
Kiitos vastauksesta. Totta onkin se että nukkumiseni ei pitäisi kuulua kellekkään. Olemme kuitenkin tekemisissä päivittäin vanhempieni ja sisarusteni kanssa ja yleensä he tietävät missä olen ja mitä teen vähän liiankin hyvin. Ehkä pitäisi tosiaan ottaa sellainen asenne etten kerro nukkumisestani mitään ja jos joku kysyy vastaan että se on oma asiani. Tuo varmaan myös pitää paikkansa että pitäisi "reipastua" joidenkin mielestä. Voihan sitä sanoa niin masentuneelle mutta jokainen masennuksen/uupumuksen kokenut tietää kyllä ettei se mene niin että vaan itse päättää olla pirteämpi.
Mennessäsi nukkumaan, puhelin pois päältä.
Heräät silloin kun olet saanut tarpeeksi unta. Sinä ET ole tilivelvollinen kenellekään omasta biologisesta aikataulustasi. Olet jo tarpeeksi vanha, sairas tai et, päättämään omasta uniohjelmastasi!
Ihmisten kyselyihin aikataulustasi ja tekemisistäsi, vain vaihda puheeaihetta aivan kuin et olisi koskaan kuullutkaan tuota typerää kysymystä.
Ethän sinä jää tonkimaan koiranakakkakasaa kadullakaan, vaan ohitat sen huomaamattomasti.
Jokainen tietää tarkkaan mitä siihen astumisesta (tonkimisesta) seuraa!
:)
Sinä ITSE valitset epämukavuusaiheesi. Typerät kyselyt ovat helposti sivuutettavissa.
Miksi ihmeessä olette noin usein yhteyksissä??
Alkoi naurattaa. Täällä yksi kohta 40-vuotias jonka "yksityisasiat eivät ilmeisesti ole ihan kunnossa." Joskus sitä on enemmänkin muiden kanssa liikenteessä ja toki en asukaan yksin, joten selväksi on tullut että en osaa nukkua enkä syödä oikeaan aikaan enkä oikealla tavalla enkä oikeita määriä juuri kenenkään mielestä. Minun tulisi maata keskimäärin 3 tuntia aamulla hiljaa kääntyilemättä valveilla koska jos nousen ylös niin se haittaa muita. Yritänkin usein painella pihalle mahdollisimman äkkiä mutta ei siellä keskellä talvea aamuyöllä aina ihan hirveesti puuhaa ole. Vastaavasti illalla ei saisi tietenkään nukahtaa.
Matkoilla en tarvitse kahvitaukoa koska kumppanini ei juo kahvia eikä tarvitse taukoakaan. Jos taas käymme tauolla minut suostutellaan ottamaan myös purtavaa ja vatsani mielestä se on ateria: Kuitenkin vartin päästä aletaan yllätyksekseni haeskelemaan ruokapaikkaa ja se on pakko syödä ja "kunnolla". Ei auta vaikka ehdotan nappaavani kaupasta jonkun hedelmän tmv. jos tulee nälkä myöhemmin. Toisaalta jos se nälkä tulee niin valitettavasti olisi saatava purtavaa aikalailla heti, eikä sitten kolmen tunnin päästä kun muille sopii, mutta ei sen tosiaan tarvitse olla mikään lämmin ateria vaan voisin sitten napata vauhdissa jotain mutta kun ei. Myös vessassa kannattaa käydä varmuuden vuoksi silloin kun tilaisuus koittaa. Melkoisen yhteisöllinen meininki sanoisin kun itse taas jotenkin kuvittelisin näiden ruumiin perustoimintojen olevan vähän niin kuin oma asia joita hoidetaan siinä järjestyksessä kun tarvetta ilmenee, varsinkin kun yritän kyllä joustaa siinä missä pystyn eikä sen verensokerinkaan nostamiseen juhla-ateriaa tarvittaisi. Kumppanini mielestä on ilmeisesti loistavaa ajanvietettä myös istua pahantuulisen muijan kanssa samassa autossa tunnin, pari, kuin uhrata vajaata viittä minuuttia elämässään siihen että sen kahvin saisi noudettua pahvimukissa edes mukaan. Itselle ei ajovuorossa vilahtaisi pieneen mieleenkään ihan kirjaimellisesti kieltäytyä piipahtamasta huoltoasemalla jos jollain seuralaisella jotain tarvetta ilmenee.
Jos puuhailen jotain (mieluista) niin neuvoja on aina paikalla. Jos ei muuta niin voi aina kysästä onkohan toimintani kannattavaa. Siivota, pyykätä ja tiskata saan sen sijaan rauhassa, silloin ovat kaikki (muut) tyytyväisiä.
Viisas kerran sanoi että jotkut ihmiset herättävät jonkun mystisen halun neuvoa, auttaa ja huolehtia ja toisessa ääripäässä on taas niitä ihmisiä joista aina ajatellaan että kyllä ne aina pärjää, eikä kummallakaan tulkinnalla ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
On ihmisiä jotka viihtyvät parhaiten itsenäisessä elämäntyylissä jolloin saa itse määrätä ja määritellä omat elintapansa ja ruokailu sun muut rytminsä.
Suosittelen tätä harkittavaksi myös sinulle.
Tiedän. Olihan se vakaassa harkinnassa, mutta sitten tietenkin harkinta katosi kun tapasi ihmisen. Eikä sitä yleensä osaa kuvitella etukäteen millaisten asioiden kanssa sitä lopulta onkaan tekemisissä vaikka ei olisi ihan eilisen teeren tyttöjäkään. Ihmiset ovat niin erilaisia. Minulle nämä ovat jotenkin aivan sivuseikkoja vaikka toki nautin hyvästä ateriasta jos sellaista tarjotaan eikä totisesti ole minullekaan erityisen paljon helpompaa kuin muillekaan olla nälissään tai väsynyt tai syödä väkipakolla vaikka ei ole nälkä. Tai ehkä se kello sitten kertoo muille mitä pitää tehdä milloinkin ja vatsat ja unet tottelee kiltisti?
Tuntuisi uskomattomalta joutua eroamaan aivan tyhjänpäiväisten asioiden vuoksi mutta myös siksihän se niin paljon ahdistaakin kun kyse on mielestäni aivan tyhjänpäiväisistä asioista. Onhan se rytmi olemassa nytkin, se vaan ei ole minun rytmini joten ainakin toinen saa määrätä. On se varmaan kivaa.