Johtajien palkat uuteen ennätykseen

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061818419819_uu.shtml

On sitten lama tai nousukausi, näiden p*skojen palkat senkun nousee ja nousee ja nousee ja nousee.

Mutta jos duunarien palkat nousevat sentinkin niin SUOMI KAATUU!!!
1959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kuitenkn pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkan ja työntekijän suhde pysyi noin kahdenkymmenen tasolla.

Verotuksen tasauksen jälkeen suhde on noin kymmenen.

Uutinen kertoo lähinnä siitä että toimitusjohtajien ja työntekijöitten palkat ovat nousseet samassa suhteessa.

Toimitusjohtaja on yrityksen tärkein henkilö joten hänelle kuuluu kunnon palkka.

Duunari voi toki kouluttautua ja hankkiutua toimitusjohtajaksi joko omaan tai toisen yritykseen,

Äänestä
  • Jälleen nähtiin että yksikään lakko ei koskaan ole liikaa tai laiton, se on vain takaisin lyömistä. Nuo johtajat ovat täysiä roistoja ja kuuluisivat linnaan, mutta koska viranomainen ei toimi niin lainvalvonnan täytyy hoitaa AY-liike.

    Äänestä

  • Tollo, ei kukaan johtaja ole tuon arvoinen, siinä puhuu taas joku aivopesty tollo, joita Suomessa riittää.

    Äänestä

  • raivostuttaa kirjoitti:

    Jälleen nähtiin että yksikään lakko ei koskaan ole liikaa tai laiton, se on vain takaisin lyömistä. Nuo johtajat ovat täysiä roistoja ja kuuluisivat linnaan, mutta koska viranomainen ei toimi niin lainvalvonnan täytyy hoitaa AY-liike.

    Ei näköjään kaikista rikoksista joudu linnaan, vaan palkitaan ylisikasuurella palkalla ja eläkkeellä.

    Äänestä

  • talous nero kirjoitti:

    Tollo, ei kukaan johtaja ole tuon arvoinen, siinä puhuu taas joku aivopesty tollo, joita Suomessa riittää.

    Mikä on sinun mielestäsi oikea palkka pörssiyrityksen johtajalle? Oletetaan että liikevaihto on vaikka yksi miljardi euroa (1 000 000 000 euroa) vuodessa. Viisituhatta euroa kuukaudessa vai?

    Duunaria toki tarvitaan yrityksessä mutta toimitusjohtajan päätöksillä on yrityksen pärjäämisessä paljon enemmän vaikutusta. Se vaikuttaa myös duunariin sillä työt voivat loppua jos päätökset ovat huonoja ja toisin päin.

    Suomen kansa on kateellista ja katkeraa eikä taida muuksi muuttua.

    Äänestä

  • Turpa Kiinni kirjoitti:

    Mikä on sinun mielestäsi oikea palkka pörssiyrityksen johtajalle? Oletetaan että liikevaihto on vaikka yksi miljardi euroa (1 000 000 000 euroa) vuodessa. Viisituhatta euroa kuukaudessa vai?

    Duunaria toki tarvitaan yrityksessä mutta toimitusjohtajan päätöksillä on yrityksen pärjäämisessä paljon enemmän vaikutusta. Se vaikuttaa myös duunariin sillä työt voivat loppua jos päätökset ovat huonoja ja toisin päin.

    Suomen kansa on kateellista ja katkeraa eikä taida muuksi muuttua.

    Sopiva palkka 5000 euroa, siinäkin liikaa ja eläke 2000 euroa.
    Turpa kiinni taitaa olla kova herrojen perseennuolija tai itse sellainen.

    Äänestä

  • talous nero kirjoitti:

    Sopiva palkka 5000 euroa, siinäkin liikaa ja eläke 2000 euroa.
    Turpa kiinni taitaa olla kova herrojen perseennuolija tai itse sellainen.

    Taidat olla sossupummiloinen joka ei ole tehnyt koskaan mitään hyödyllistä.

    Perustaisit edes firman ja palkkaisit jonkun töihin niin olisit hyödyksi mokoma elätti.

    Äänestä

  • raivostuttaa kirjoitti:

    Jälleen nähtiin että yksikään lakko ei koskaan ole liikaa tai laiton, se on vain takaisin lyömistä. Nuo johtajat ovat täysiä roistoja ja kuuluisivat linnaan, mutta koska viranomainen ei toimi niin lainvalvonnan täytyy hoitaa AY-liike.

    Optiorosvot ilman yrittäjäriskiä rosvoaa yrityksiä ja yhteiskuntaa...alkaa kansan mitta olla täynnä !

    Äänestä

  • talous nero kirjoitti:

    Sopiva palkka 5000 euroa, siinäkin liikaa ja eläke 2000 euroa.
    Turpa kiinni taitaa olla kova herrojen perseennuolija tai itse sellainen.

    no niin "talous nero"(on muuten yhdyssana),

    parempi että menet takaisin nukkumaan sinne sinun pimeään koloon.
    Jätä nämä isojen poikien asiat aikuisille.

    Äänestä

Tälläkin palstalla tyhjäpäät Stubbin äänestäjät inisevät työntekijöiden palkkatason olevan syynä talousongelmiin. Samat imbesillit tyhjätasku-riistokapitalistit ovat pian itse konkurssissa talo-, auto- jne lainoineen, kun Kokoomus tuhoaa työpaikat maasta.

On selvää, että kun äärioikeisto johtaa Finveraa, joka jakaa veronmaksjien rahoista joka vuosi miljardeja tukiaiaisia ökyrikkaille teollisuusomistajille tuotannon ja työpaikkojen siirtämiseksi Suomesta maailman orja- ja lapsityövoiman maihin voittojen maksimoimiseksi, niin talouden kurjistuminen vain kiihtyy ja kiihtyy.

Kokoomusta äänestävä "tavis" joka ei ole multimiljonääri teollisuusomistaja, on jotain niin äärimmäisen sairasta ja tahalllista oman hyvinvoinnin tohoamista, että mitkään adjektiivit eivät riitä kuvaamaan sellaista typeryyden määrä.

Äänestä
  • Vasemmistoliittoa ja Sdp:tä äänestäneiden äänet menivät suoraan Kokoomukselle.

    Äänestä

pitäisi olla tulos vastuu palkka eikä väen vähennys vastuu palkka että johtajan palkka voisi nousta.

Äänestä

Hyvä että hoitaa. Saa demari bensaa bemariin.

Äänestä

Sammon Kari Stadigin palkka nousi miljoonalla ja Sammon tulos puolella miljardilla. Hyvin on palkkansa ansainnut.

Kaikki on suhteellista

Äänestä

turhaa jeesustelua.

A) ylimmän johdon palkoista päättää yrityksen hallitus & omistajat
Ne voivat tehdä omilla rahoillaan mitä haluavat

B) Näitä top-johtajia on vain marginaalinen määrä

C) Valtio kiittää, koska myös verotulot nousevat

D) Kukapa ei ottaisi vastaan palkankorotusta?
Jos teillä olisi mahdollisuus palkankorotukseen, etkö muka ottaisi?

ja lisäksi, tosiaan tama asiat ovat omistajien päätettävissä,
jos ei mielyttä, yhtiökokous on paikka missä ilmaista kanta,
osakkeenomistajalla on oikeus ääneen.

Äänestä
  • ...,ja emmehän olisi edes lamassa, jos meillä ei olisi tuollaisia johtajia!
    Nyyh!
    Ahneus kunniaan!
    Ahneella on enemmän!

    Äänestä

demarit ovat pönkittäneet kokoomusta jo holkerin hallituksen ajoilta asti.

Äänestä

tuotanto tarvitsee vähemmän ihmistyötä, pitää hyväksyä se, että ihmisen toimeentulon täytyy olla turvattu vaikka hän ei voi osallistua yhä harvempien ulottuvilla olevaan perinteiseen palkkatyöhön. Valtiovallan vastuulla on luoda olosuhteet, joissa jokainen työkykyinen voi mielekkäällä tavalla osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Tarvitaan perustuloa, joka rohkaisee toimeliaisuuteen ja turvaa kohtuullisen toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa.

Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.

Työn tarjoamista on helpotettava merkittävästi. Tämä voidaan toteuttaa korvaamalla nykyiset työn sivukulut maksulla, joka peritään tuotannon jalostusarvon perusteella.

Verotuksella on huolehdittava tuloerojen tasaamisesta. Voidaan kysyä, mihin kukaan tarvitsee vaikkapa yli 10 000 euron käteen jääviä kuukausituloja. Ellei tuolla tule toimeen, on syytä tarjota verovaroin elämänhallinnan kursseja.

http://www.anttipesonen.fi/2014/05/tyo-ja-toimeentulo-vaatii-uutta.html

Äänestä
  • Ongelma on siinä että kaikilla ei ole sellaista koulutusta jota voitaisiin hyödyntää. Automaatio on edennyt sellaista vauhtia että tietyt ammatit katoavat ja tilalle tulee uusia. Moni hallntotyö on hävinnyt niin virastoista kuin pankeistakin.

    Siitä olen samaa mieltä että parempi on jokaisen työikäisen ja -kuntoisen antaa panoksensa yhteiskunnan eteen. Kysymys onkin palkasta mitä on vara maksaa jos täyttä ammattitaitoa ei ole. Työajan lyhennys varmasti sopisi monelle mutta johtaisiko se lisäväen palkkaamiseen jos kerran vähemmälläkin pärjättäisiin.

    Verotuksella tasataan tuloja erittäin rankasti niin että suurituloiset maksavat veroja ja maksuja reilusti yli puolet palkastaan. Luulisi sen jo riittävän.

    Vastuulliisista tehtävistä pitää mielestäni maksaa hyvin koska muuten se on yksi keino motivoida toimitusjohtajia antamaan kaikkensa firman tuloksen eteen. Hyviä toimitusjohtajia ei ole liikaa ja varsinkaan sellaisia joilla on näyttöä osaamisesta on vielä vähemmän.

    Jos toimitusjohtaja pystyy luotsaamaan yrityksen sadan miljoonan voittoon niin eikö miljoona ole kohtuullinen korvaus hyvin tehdystä työstä? Loppujen lopuksi toimitusjohtajan palkan maksavat osakkeenomistajat eivätkä duunarit eli mitään kateusmomenttiakaan ei pitäisi olla

    Välillä sitä ihmettelee miksi urhelijoille on sallittu miljoonien tai kymmenien miljoonien palkat mutta suuren yrityksen toimitusjohtajalle ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raivostuttaa kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061818419819_uu.shtml

On sitten lama tai nousukausi, näiden p*skojen palkat senkun nousee ja nousee ja nousee ja nousee.

Mutta jos duunarien palkat nousevat sentinkin niin SUOMI KAATUU!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu