Miltä Suomi näyttää 172 vuoden kuluttua?

Arvioisi siitä.

1) väestö
2) yleinen elintaso
3) yhteiskunnallinen tila ja vakaus
4) ihmisten jokapäiväinen elämä nykyiseen verrattuna
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vaikea sanoa. Jos otamme lähtökohdaksi sen mitä on tapahtunut esim. viimeisen 20 vuoden aikana (lama, nousukausi, uusi lama/taantuma) näyttää siltä että


1) väestöä on melkein yhtä paljon kuin nykysin. Ehkä 5 miljoonaa. Heistä alle puolet on kuitenkin ns. kantasuomalaisten (ennen vuotta 1990 maassa syntyneiden) jälkeläisiä. Enemmistö ei ole etnisesti nykymittapuun mukaan "kantasuomalaisia"

2) yleinen elintaso nykyistä korkeampi mutta mistään valtavasta vaurastumisesta ei ole ollut tietoa edellisen n. 100 vuoden aikana.

3) suuri osa ei edes tiedä sellaisesta mitään kuin "suomalaisuus". Jokainen vetää kotiinpäin minkä ehtii. Suuri osa elää osan elämästään muissa maissa mutta palaa aika ajoin takaisin Suomeen (tai miksi tätä aluetta silloin nimitettäneenkään)

4) työtä, toimeentuloa, eriarvoisuutta, ajoittaista työttömyyttä. Viihdeteollisuus ja sitä tukeva palvelu muodostaa n. 80% kansantaloudesta. Tehtaissa ei ole töissä juuri kukaan koska siellä on käytössä mitä monipuolisempi robotti ym. teknologia. Melkein kaikki ihmiset kaikialla voivat halutessaan kommunikoida ilman mitään erillisiä laitteita sillä heidän elimistöön on asennettu ja syntymän jälkeen omat tietyt hilavitkuttimet. Autoja ei ole ollut enää 100 vuoteen. Ihmiset lentävät kuin lepakot paikasta toiseen.

PS. Rolling Stones aloittaa jälleen kerran maailmanlaajuisen jäähyväiskiertueensa.

Äänestä
  • "PS. Rolling Stones aloittaa jälleen kerran maailmanlaajuisen jäähyväiskiertueensa. "


    Ja joka paikan touhottaja Bono kiertää maailmaa parantamassa ja kuittaa siitä hyvät tulot.

    Äänestä

  • Suomen kieli hävinnyt eduskuntatalo museona päätökset tehdään muualla

    Äänestä

Ainalin, jos liitymme Natoon, Suomen kohdalla on vain radioaktiivinen pommikuoppa!

Äänestä

1. Väestöä noin 20 miljoonaa. Niistä noin 10 miljoonaa on kantasuomalaisia. Loput ovat sekoitusta, maahanmuuttajia tai maahanmuuttajien jälkeläisiä.

2. Nykyisen Irakin tasoa

3. Nykyisen Irakin tasoa

4. Jatkuvaa taistelua

Äänestä

Nyt kantasuomalasia on 5 miljoonaa. Seuraavan 5 sukupolven aikana syntyy aina edellistä 20% pienempi joukko uusia kantasuomalaisia. Eli siis

5 miljoonaa x 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8= 1 640 000. Tosin väestötieteellisesti tuo viimeisin uusi sukupolvi ei vielä ole ehtinyt painaa väestöä noin alas jolloin kiitos vanhuksien kantasuomalaisten osuus on noin 2 miljoonaa. Siirtolaisten määrä on nykysin 25 000 per vuosi. Tälläinen muuttoliike takaa todennäköisemmin lähes 4 miljoonan ei-kantasuomalaisen määrän Suomessa v. 2186.

Kantasuomalaisia on siis n. 1/3 Suomen väestöstä.

Äänestä

Suomi pelaa jalkapallon MM-kisoissa - ensimmäisen kerran.

Äänestä

Suomi näyttää edelleen samalta eli kyllä Suomi on pitkä maa.

Äänestä

2014 plus 172 = 2186 Vuonna 2086 ?
1986 oli sellaista
1886 noin

Äänestä

1. entinen Suomi kuuluu Venäjään ja täällä asuu lähinnä venäläistä eliittiä,
suomalaiset on tapettu/karkoitettu/palvelijoina

2.3. ja 4. venäläisillä asukkailla on hyvät olot ja elintaso on maailman huippua
joitakin "true finns-ryhmiä" on yrittänyt sissisotaa kuitenkaan siinä onnistumatta

Äänestä

Ehkä parituhatta ihmistä elää kivikausitasoista elämää metsästäen ja keräillen. Suomesta tai Euroopasta ei ole mitään tietoa enää jäljellä. Joitakin betonilohkareita ja vessanpöntön muovireunuksia sammalen seassa on jäljellä nykyajasta. Ja isoimpien autojen alustan rakenteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AIKAKONE kirjoitti:

Arvioisi siitä.

1) väestö
2) yleinen elintaso
3) yhteiskunnallinen tila ja vakaus
4) ihmisten jokapäiväinen elämä nykyiseen verrattuna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu