Olen avoliitossa. Minulla on mies jolle minä ja yhteiset lapsemme olemme kaikki kaikessa. Minulle se vaan ei enää riitä. Minusta tuntuu, että olemme yhdessä vain ja ainoastaan alkuhuuman hätiköimisen ja nyt myöhemmässä vaiheessa hänen tarkertumisensa johdosta .. hän on päättänyt ettei luovuta. Minä olen muuttunut; ennen vain olin ja se riitti minulle. Nyt tahdon ympärilleni ihmisiä joilla on järkeä, yleissivistystä, omia mielipiteitä, tahtoa, empatiakykyä, keskustelutaitoa ja huumorintajua. En halua että elämänkumppanini on "joojoo -ihminen" jolle kaikki käy ja mihinkään asiaan ei ole omaa kantaa. Väkinsinkin on alkanut ruoho vihertää aidan toisella puolen. :'(
Ääääääää!
irmeliini
4179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Puhu miehesi kanssa. Kerro mitä toivot suhteeltanne. Kysy mitä hän haluaa. Menkää keskenänne uudelleen reffeille. Käykää kävelyllä käsikädessä, hassutelkaa yhdessä... Tee kaikkesi liittoasi korjataksesi. Pettäminen ei ole ratkaisu.
Kiitos vastauksestasi. Mutta kaikki tuo on moneen kertaan jo kokeiltukkin. :(
Ota ero ja vehtaa vasta sitten. On rehellisempää ja reilumpaa kaikille. Lasten asiatkin helpompi jakaa, kun rehellisesti lähtee omille teilleen.
Moi Irmeliini
Et tarvitse neuvoja, mutta ehkä tarvitsisit ihmisen, jonka kanssa voisit pohtia parisuhdettanne ja perhettänne. Olette siis jo kokeilleet puhumista: suurin toivein aloitettuja keskusteluja, jotka eivät tuo mitään muutosta. Ja siis pettymys toisensa jälkeen.
On ymmärrettävää, että ihmiset muuttuvat elämän aikana ja hyvä niin. Mun mielestäni on ihan kohtuullista toivoa ympärilleen hauskoja, fiksuja, keskustelukykyisiä ja empatiakykyisiä ym. ihmisiä. Sitä minäkin haluan.
Mutta ehkä voin jättää tähän muutaman ajatuksen sulle pohdittavaksi:
Ajatteletko, että puolisosi tehtävänä on tuottaa sinulle kaikki tuo fiksuus ja muu hyvä? Voitteko yhdessä etsiä ympärillenne yhteisiä tuttavia, monenlaisia ihmisiä? Naapurista, lasten harrastuksista, töistä…? Ajattelen, että usein perheet ovat kovin sulkeutuneita ja silloin asetamme kohtuuttoman suuria odotuksia puolisolle – juuri hänen pitäisi täyttää kaikki toiveet. Entä jos perhe olisikin sellainen, että siinä olisi tilaa sinun ja minun ja meidän ystäville ja lapsille ja heidän kavereilleen …erilaisille ihmisille, jotka toisivat jotain erilaista elämään?
Toinen asia on se, että silloin kun perheessä on yhteisiä lapsia, suhteen purkaminen koskettaa aivan eri tavalla. Mikä olisi tässä tilanteessa lasten etu? Minkähän ikäisiä lapset ovat?
Ystävällisesti tervehtien Päivi-pappi Hämeestä