Ennen niin mukava ja pidetty ihminen muuttuu narsisti kanssa eläessä epämiellyttäväksi ihmiseksi, likipitäen muutos on narsistin kaltaiseksi. Ja mikä kummallisinta, hän alkaa muistuttaa narsistia ja narsisti jää tavallaan tämän uhrinsa varjoon. Muutoksen jälkeen uhri alkaa puhumaan narsistin eli isäntänsä suulla, ajattelemaan narsistin eli isäntänsä ajatuksilla, elämään ja käyttäytymään narsistin eli isäntänsä tavoin. Tuohon tilanteeseen saavuttumisen jälkeen narsisti voi tavallaan vaieta ja uhri hoitaa narsistin osan.
Mukava ihminen muuttuu narsistin kanssa
64
1090
Vastaukset
- Jose2
Pitää paikkaansa. Minä lähdin suhteesta siinä vaiheessa, kun huomasin huomasin itseni muuttuvan "kärkkääksi ja arvostelevaksi". Onneksi tein sen ajoissa ja sain nopeastikin oman itseni takaisin. Ainoa piirre mikä minuun jäi pysyväksi oli epäluulo toisia ihmisiä kohtaan.
- Hedgehoggy
Jokainen meistä muuttuu jos kiusataan se on selvää. Henkisesti sairas persoona kiusaa tervettä persoonaa -->muutos persoonassa tapahtuu terveessä henkilössä. Mitä pidempään kiusaaminen jatkuu, sen varmemmin muutos tapahtuu. Sairas ihminen horjuttaa terveen ihmisen mielen periaatteita ja saa tekemään sellaista jota henkilö ei muuten tekisi. Narsisti sairastuttaa ympäristönsä, uhrit sekä hoviväkensä. Hoviväki alkaa sairaasti ihailla ja uhri alkaa sairaasti inhota ja vihata.
- Woff
Tai sitten vain pienempi ja piikikkäämpi pelkää isoa ja kauniimpaa :)
- Uhriutujat
Woff kirjoitti:
Tai sitten vain pienempi ja piikikkäämpi pelkää isoa ja kauniimpaa :)
Jep... jollakin ollut taas aamun monologi.
pelottava muutos, jose2 ja hedgehoggy on sama tyyppi.
Oletteko huomanneet että muita narsistiksi täällä syyttelevät eivät näe itsessään mitään vikaa. Tällainen ihminen ei ole narsistin uhri, hän on uhriutuja joka saa tyydytystä muiden syyttelystä. Tämä täällä palstalla toistuu kerta toisensa jälkeen:
Omaa uhriutumisen asennettaan voi yrittää tunnistaa seuraavien merkkien ja elämänkokemusten avulla:
* hylkäämis- tai heitteillejättökokemus
* osattomuuden tunteet
* koettu epäoikeudenmukaisuus
* vahva puolustusasema – luottamuspula muita kohtaan
* kaikki aina muiden syytä – osan osallisuuden näkeminen ja myöntäminen heikkoa
* todellinen myötätunto ja eläytyminen toisten osaan vähäistä
* hankalat tilanteet toistuvat, kertautuvat ja vahvistuvat
* kateus
* kokemus, että on omassa elämässään objekti - Mikä hätänä
Uhriutujat kirjoitti:
Jep... jollakin ollut taas aamun monologi.
pelottava muutos, jose2 ja hedgehoggy on sama tyyppi.
Oletteko huomanneet että muita narsistiksi täällä syyttelevät eivät näe itsessään mitään vikaa. Tällainen ihminen ei ole narsistin uhri, hän on uhriutuja joka saa tyydytystä muiden syyttelystä. Tämä täällä palstalla toistuu kerta toisensa jälkeen:
Omaa uhriutumisen asennettaan voi yrittää tunnistaa seuraavien merkkien ja elämänkokemusten avulla:
* hylkäämis- tai heitteillejättökokemus
* osattomuuden tunteet
* koettu epäoikeudenmukaisuus
* vahva puolustusasema – luottamuspula muita kohtaan
* kaikki aina muiden syytä – osan osallisuuden näkeminen ja myöntäminen heikkoa
* todellinen myötätunto ja eläytyminen toisten osaan vähäistä
* hankalat tilanteet toistuvat, kertautuvat ja vahvistuvat
* kateus
* kokemus, että on omassa elämässään objektiMiten niin sama tyyppi jose2 ja hedehoggy on sama tyyppi??? jose2 on saanut 3 hedehoggy 37 Kumpikin kirjoittaa omista kokemuksista, niinku se on??? Miksi agiteeraat?? Uhri ja uhrituja,käsitteenä smaa kaliperia.mutta toisen" uhriuttaja" on eri kaliperia.....
- Jose2
Mikä hätänä kirjoitti:
Miten niin sama tyyppi jose2 ja hedehoggy on sama tyyppi??? jose2 on saanut 3 hedehoggy 37 Kumpikin kirjoittaa omista kokemuksista, niinku se on??? Miksi agiteeraat?? Uhri ja uhrituja,käsitteenä smaa kaliperia.mutta toisen" uhriuttaja" on eri kaliperia.....
Ei ole sama tyyppi. Minun nimimerkkini, jolla vuosia kirjoittelin otettiin käyttöön toisen ihmisen toimesta ja sen seurauksena exäni löysi minut. Ilmeisesti minun on taas vaihdettava nimmaria taikka sitten siirryttävä jonnekin muualle.
- oikeutettu viha.
oikeutesti vihaamaan ja inhoamaan.
- mustaperhonen
Sinun kirjoituksesi antoi minulle lohdutusta! Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Heräsin itse samaan asiaan, alistuvana ja huono itsetuntoisena ajauduin suhteeseen jollaista ei kukaan maailmassa voisi edes kuvitella olevan.
Nöyryytyksiä nöyryytysten perään, ihan uskomattomia juttuja. Jos yritän kertoa jollekin tapahtumia he luulevat minun olevan hullu, ei kukaan usko että niin täysin tunnekylmää ja narsistista ihmistä voi olla olemassa. Etenkin, kun hän on niin mukava ja humoristinen muille ihmisille.
Pahinta, etten ole aikaisemmin uskaltanut edes myöntää asiaa ja on niin vaikeaa tunnustaa joutuneensa niin mielettömien nöyryytysten kohteeksi, kuin minä olen joutunut ja niin vakavissa asioissa.
Nyt heräsin todellisuuteen ja päätin olla tuntematta syyllisyyttä, vaikka voisin hyvin ja äitini saisi itkupotku-kateus-kohtauksen siitä syystä. Meinaan kerätä kaikki sirpaleet ja koota itseni!
Olen tottunut koko ikäni ala-arvoiseen kohteluun ja pahoinpitelyyn enkä ole osannut koskaan arvostaa itseäni ja laittaa muille rajoja! Nyt riitti ja minä nousen!
Kiitos rakas ihminen kirjoituksestasi, vielä kerran. Olit ainut ihminen jonka olen nähnyt ymmärtävän myös uhria, syyllistämättä kuten nykyisin on tapana! - siilin piikit
Kun tarpeeksi ihmistä tai eläintä vaikkapa kiusataan, niin on selvää, että mielenterveys järkkyy ja väärinteon kohde alkaa oirehtia. Harva eläinkään ei puolustaudu ja hyökkää uhkaajaansa vastaan nurkkaan ajettuna.
Henkinen väkivalta on sitä pahinta laatua.
Ennen tasapainoisemmin elänyt, toiminut ja tuntenut ihminen alkaa mennä syviin vesiin ja toimia ja tuntea äärimmäisellä tavalla. Se on itsepuolustusta.
Narsistisen ihmisluonne on pahin kiusaajatyyppi eri ilmenemismuotoineen. Kiusaaminen on manipuloivaa, pitkäkestoista, kieroa - päätelkää itse miten ja kuka ja missä, ja miten oikeutettua tämä toiminta on ollut. - Meitä on moneksi
Jose2 kirjoitti:
Ei ole sama tyyppi. Minun nimimerkkini, jolla vuosia kirjoittelin otettiin käyttöön toisen ihmisen toimesta ja sen seurauksena exäni löysi minut. Ilmeisesti minun on taas vaihdettava nimmaria taikka sitten siirryttävä jonnekin muualle.
Nimimerkki varkaitako täälläkin luuraa?? Exsäsi haluaa akiteerata pakkomielteisesti,sinun elmääsi,toisen ihmisen avustuksella vielä?? Voi voi,kun heidän elämänsä on tyhjääääääää,ilman sinua,sanoisin sairasta rakkautta.Mutta elä anna periksi!
- karmaN LAKI?
siilin piikit kirjoitti:
Kun tarpeeksi ihmistä tai eläintä vaikkapa kiusataan, niin on selvää, että mielenterveys järkkyy ja väärinteon kohde alkaa oirehtia. Harva eläinkään ei puolustaudu ja hyökkää uhkaajaansa vastaan nurkkaan ajettuna.
Henkinen väkivalta on sitä pahinta laatua.
Ennen tasapainoisemmin elänyt, toiminut ja tuntenut ihminen alkaa mennä syviin vesiin ja toimia ja tuntea äärimmäisellä tavalla. Se on itsepuolustusta.
Narsistisen ihmisluonne on pahin kiusaajatyyppi eri ilmenemismuotoineen. Kiusaaminen on manipuloivaa, pitkäkestoista, kieroa - päätelkää itse miten ja kuka ja missä, ja miten oikeutettua tämä toiminta on ollut.Se on totta kun joka puolelta vain tulee paskaa niskaan ni alkaa uskomaan ja käyttätymään eri lailla mitä ennen ja uskoo myös että puolustatatumalla ja olemalla ilkeempi voi voittaa!
Ennen niin iloisesta ja elämänmyöteisestä ihmisestä on tullut pelokas, masentunut ja ilkeä ihminen. - Eikö niin?
karmaN LAKI? kirjoitti:
Se on totta kun joka puolelta vain tulee paskaa niskaan ni alkaa uskomaan ja käyttätymään eri lailla mitä ennen ja uskoo myös että puolustatatumalla ja olemalla ilkeempi voi voittaa!
Ennen niin iloisesta ja elämänmyöteisestä ihmisestä on tullut pelokas, masentunut ja ilkeä ihminen.Tässä maailmassa ei hyväksytä lainkaan erilaisuutta, vanhemmat istuttavat ennakkoluuloiset asenteensa omiin lapsiinsa ja näin ollen käytös toistuu sukupolvelta toiselta. Ihmiset, joissa on narsistisuutta ottavat toisen pihteihinsä, piikittelyn ja virheiden etsimisen ja löytämisen kohteeksi.
Kun tuota tarpeeksi ihminen ottaa vastaan omalla kohdallaan, niin sitä väkisinkin ryhtyy yhtä ilkeäksi takaisin, maksamaan samalla mitalla, näyttämään, että teistäkin vikoja ja virheitä ja haukuttavaa löytyy.
Kun vastassa on narsistinen ihmisluonne hoveineen, niin asetelma kääntyykin ylösalaisin, takaisin antajasta tehdään syyllinen, syntipukki, se ilkeä ihminen.
Eli voisit ainoastaan kiukkusi ja saamasi loukkaukset niellä, alistua kynnysmatoksi, johon nämä sairaat jalkansa pyyhkivät mennen tullen.
Tämä porukka vääntää ja kääntää sinusta sen kaikkein pahimman, projisoiden oman pahanolonsa ja pahuutensa sinuun. Näin ne kiusaamistapaukset yleensä aina menevät, syntipukkiavainhan sopii joka koloon.
Kyllä eläinkin kiusaamalla saadaan luonnevikaiseksi, vaikia totuushan on, että sairaat ihmiset tekevät kaikkein terveimmästä hullun, tai yrittävät tehdä.
Kannattaa kuunnella muuten Cheekin Älä-niminen biisi. Erittäin hyvät sanat.
"Kun sataa paskaa niskaan, niin ei riitä vaan sadetakki." - Peukutan
Eikö niin? kirjoitti:
Tässä maailmassa ei hyväksytä lainkaan erilaisuutta, vanhemmat istuttavat ennakkoluuloiset asenteensa omiin lapsiinsa ja näin ollen käytös toistuu sukupolvelta toiselta. Ihmiset, joissa on narsistisuutta ottavat toisen pihteihinsä, piikittelyn ja virheiden etsimisen ja löytämisen kohteeksi.
Kun tuota tarpeeksi ihminen ottaa vastaan omalla kohdallaan, niin sitä väkisinkin ryhtyy yhtä ilkeäksi takaisin, maksamaan samalla mitalla, näyttämään, että teistäkin vikoja ja virheitä ja haukuttavaa löytyy.
Kun vastassa on narsistinen ihmisluonne hoveineen, niin asetelma kääntyykin ylösalaisin, takaisin antajasta tehdään syyllinen, syntipukki, se ilkeä ihminen.
Eli voisit ainoastaan kiukkusi ja saamasi loukkaukset niellä, alistua kynnysmatoksi, johon nämä sairaat jalkansa pyyhkivät mennen tullen.
Tämä porukka vääntää ja kääntää sinusta sen kaikkein pahimman, projisoiden oman pahanolonsa ja pahuutensa sinuun. Näin ne kiusaamistapaukset yleensä aina menevät, syntipukkiavainhan sopii joka koloon.
Kyllä eläinkin kiusaamalla saadaan luonnevikaiseksi, vaikia totuushan on, että sairaat ihmiset tekevät kaikkein terveimmästä hullun, tai yrittävät tehdä.
Kannattaa kuunnella muuten Cheekin Älä-niminen biisi. Erittäin hyvät sanat.
"Kun sataa paskaa niskaan, niin ei riitä vaan sadetakki."Cheekillä on hyviä biisejä. Minulle mieluinen on myös 'Ukonilmalla'. Cheek antaa monelle tunteelle sanat.
Hyvä kuirjoitus sinulla 'Eikö niin'
- pelottava on
Tämä voi olla uhrin puolustusreaktio, uhri saattaa alkaa käyttämään samoja keinoja kuin narsisti eli antamaan takaisin samalla mitalla. Sama kuin saisit riittävän monesti kadulla turpaasi niin kohta oppisit lyömään takaisin ja käyttämään samoja keinoja kuin väkivallantekijä. Se on uhrin selviytymiskeino (ei kaikkien) ja oppimista kuinka pärjätään kyseisiisä olosuhteissa. Toinen vaihtoehto on alistuminen, eivätkä kaikki uhrit rupea alistumaan, vaan oppivat antamaan takaisin samalla mitalla. Näin uhreistakin tulee samanlaisia kuin narsisteista.
- persoonaton1
Ei ole olemassa narsisteja -vaan enemmän ja vähemmän kusipäitä. Itse olet sairas. Vai oletko lääkäri?
- väärillä jäljillä
Narsisti käyttää henkistä väkivaltaa. Tunnen narsisteja, eikä heistä kukaan käytä fyysistä väkivaltaa. Narsismi on kyllä aivan muuta kuin mihin suuntaan tämä keskustelu lähti tässä menemään.
Mustasukkaisuus, alistaminen, alistuminen ovat kyllä yksittäisiä suhdeongelmia, enkä väittäisi mustasukkaista narsistiksi mustasukkaisuuden takia. Joku voi olla sairaaloisen mustasukkainen, mutta se ei tee hänestä vielä narsistia. Joku on käytökseltään väkivaltainen, mutta ei sekään tee hänestä vielä narsistia.
Kaikki ihmisen negatiivinen käyttäytyminen ei ole narsismia. Valitettavaa, että narsistin ja narsismin piikkiin laitetaan kaikki mahdollinen käytös, mutta sehän kertoo siitä, ettei ole kokenut ja tuntenut yhtään tai ketään narsistia. - njhdf
persoonaton1 kirjoitti:
Ei ole olemassa narsisteja -vaan enemmän ja vähemmän kusipäitä. Itse olet sairas. Vai oletko lääkäri?
Jos sinulla on vatsa kuralla ja varpusparvi lentää, niin tarvitseeko sinun olla lääkäri tietääksesi, että sinulla on ripuli?
- Muut on sairaita
Samaa sairasta mantraa toistellen.
On muutakin kuin taistelu ja alistuminen. Tällaisen ehdottoman ajattelun taustalla on sairas katkera mieli, eikä se ole luultavasti "uhrin". - tuomitsenpahan
väärillä jäljillä kirjoitti:
Narsisti käyttää henkistä väkivaltaa. Tunnen narsisteja, eikä heistä kukaan käytä fyysistä väkivaltaa. Narsismi on kyllä aivan muuta kuin mihin suuntaan tämä keskustelu lähti tässä menemään.
Mustasukkaisuus, alistaminen, alistuminen ovat kyllä yksittäisiä suhdeongelmia, enkä väittäisi mustasukkaista narsistiksi mustasukkaisuuden takia. Joku voi olla sairaaloisen mustasukkainen, mutta se ei tee hänestä vielä narsistia. Joku on käytökseltään väkivaltainen, mutta ei sekään tee hänestä vielä narsistia.
Kaikki ihmisen negatiivinen käyttäytyminen ei ole narsismia. Valitettavaa, että narsistin ja narsismin piikkiin laitetaan kaikki mahdollinen käytös, mutta sehän kertoo siitä, ettei ole kokenut ja tuntenut yhtään tai ketään narsistia.Olet todella väärillä jäljillä,minä olen tavannut hyvin väkivaltaisen persoonan,tuntenut sen vielä omissa nahoissani! Henkinen väkivalta toisinsanoen kiduttaminen,ei ole normihimisen touha.Ymmärrätkö, kuinka se tuhoaa toisen ihmisen? Puolustako ihmisen pahuutta?
- narzismus
Ongelma on siinä että jos tavallinen ihminen ottaa narsistin käytösmallit, ei hän silti voi koskaan olla patologinen narsisti. Joten narsisti voittaa narsistitempuissa kaikki uhrinsa aina. Turpaan saaminen kadulla on eri asia sillä tarpeeksi turpiin saatuaan voi hyvinkin oppia puolustamaan itseään niin ettei enää kukaan uskalla vetää turpiin. Tappelun oppiminen on helpompaa kuin persoonallisuuden pysyvä muutos.
- pelottava on
Tappelun oppiminen ja jatkuva puolustautuminen hyökkäyksiltä voi johtaa myös muutokseen persoonallisuudessa. Ja täytyy sen ollakin muutos jos rupeaa antamaan samalla mitalla takaisin kuin on saanut.
- Persoonat on
pelottava on kirjoitti:
Tappelun oppiminen ja jatkuva puolustautuminen hyökkäyksiltä voi johtaa myös muutokseen persoonallisuudessa. Ja täytyy sen ollakin muutos jos rupeaa antamaan samalla mitalla takaisin kuin on saanut.
Persoona ei voi muuttua :D
- perssonaa
Persoonat on kirjoitti:
Persoona ei voi muuttua :D
Kyllä voi muuttua. Dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivällä ihmisellä esiintyy kaksi tai useampia erilaisia ja erillisiä persoonallisuuksia. Kaikilla persoonilla on omat muistikuvansa, mieltymyksensä ja käytöksensä, vain yhden persoonan piirteet on havaittavissa kerrallaan. Eri persoonat saattavat olla tietämättömiä toisistaan eikä niillä välttämättä ole yhteyttä toistensa muistikuviin.
- näin minulla
Kotona oli puhdas helvetti-nainen joka raapi ja löi, sai niitä kohtauksiaan.
Aina ollut vaikeuksia pitää puolia ja toinen kyllä otti niskaotteen (melkein kirjaimellisesti) musta.
Ihmisenä muutuin tossa suhteessa ja on ollut melkoinen matka tässä löytää itsensä. Kaikki tekee virheitä mutta niistä kuuluu olla pahoillaan ja jotku rajathan niissä virheissäkin pitäis olla. Edelleenkin ihmettelen exää ja ihmettelen mitä hänessä näin, sekä miksi en lähtenyt ekan kiinnikäymisen jälkeen.- Väkivaltajaväkivalta
Hyvä kun olet päässyt suhteesta, oli sitten kyse mistä tahansa. Mutta ikävä kyllä, pelkkä pahoinpitely ei koskaan kerro suhteesta muuta kuin sen, että suhteessa on joku erittäin raskas ongelma, tai sitten jommalla kummalla psyykkeessä.
Eli mitä narsismin oireita tuolla naisella oli? Lyömistä ei missään mainita narsismin oireena, koska kuka tahansa periaatteessa saattaa olla tuolla toimintamallilla.
Tiedän yhdenkin pariskunnan, joka he jo ovat aikoja sitten eronneet, mutta nainen oli lapsesta asti (tunsin hyvin) erittäin kiltti ja kehittyi erittäin fiksuksi ja oli sosiaalinen ja kivaa seuraa. Hänellä oli paljon ystäviä.
Joidenkin tapahtumien seurauksena nainen kuitenkin ajautui suhteeseen miehen kanssa, jolla mahdollisesti oli aspergerin oireyhtymä. Miehellä oli tapana komennella naista tosi paljon ja toisinaan väkivalta oli fyysistä. Kerran nainen sitten kertoi minulle, että hän oli lyönyt takaisin. Suhdetta oli kestänyt kaksi vuotta tuossa vaiheessa ja nainen oli aina ennen paennut nurkkaan kyyryyn ja itkenyt siellä.
Sitten nainen suorastaan otti tavakseen lyödä takaisin. Miehellä tietenkin musta silmä usein. Lopulta mies alkoi väittämään, että nainen pahoinpiteli häntä ja vuosien kuluttua miehellä ei kuulemma ollut tapahtumiin mitään osuutta omien puheittensa mukaan.
Tapahtumat etenivät tyypillisesti. Riidat kovenivat ja pahoinpitelyt kovenivat. Tottakai mies voitti, mutta syytti aina naista. Mies teki pahoinpitelyt niin, että niistä ei koskaan jäänyt jälkiä. Hän syytti naista mustasukkaisuudesta niin kuin koko miehen lähipiiri, jolle hän asian niin kuvaili, että nainen oli muka pirttihirmu ja väkivaltainen mustasukka.
Lopulta nainen jätti miehen ja mies muutti pois naisen asunnosta, jossa oli asunut puolella yhtiövastikkeella edullisesti.
-Tämän esimerkki tapauksen tarkoituksena on todistaa, että pelkkä lyöminen ei paljoa suhteesta kerro, muuta kuin että on paha ongelma.
Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa nainen on lyönyt narsistimiestä, koska tämä on alkanut seksisuhteeseen naisen silmien edessä aivan yllättäin... mielestäni inhimillistä. - väkivaltajaväkivalta
En nyt tarkoittanut, etteikö sinun kumppanisi olisi voinut olla aivan täysin narsisti. Mutta tuo on minun korvasärähdykseni, mikä laittoi minut kirjoittamaan tuon tuntemani naisen tapauksesta.
- näin minulla
väkivaltajaväkivalta kirjoitti:
En nyt tarkoittanut, etteikö sinun kumppanisi olisi voinut olla aivan täysin narsisti. Mutta tuo on minun korvasärähdykseni, mikä laittoi minut kirjoittamaan tuon tuntemani naisen tapauksesta.
Hän oli kyllä muutenkin ilkeä ja kiristi suhteessamme minua. Myöskin äärimmäisen mustasukkainen.
Mikä kuitenkin outoa: hän ei ollut tuollainen ystävilleen, niille muutamalle. Monta kertaa kyllä itki minulle kun joku hänen kaveristaan oli tehnyt häntä kohtaan väärin jne. Musta tuntuu että hän purki minuun vaan kaiken suhteemme aikana. Omiin vanhempiinsa hänellä oli ja tiettävästi vieläkin on, hyvin alistuva suhde. Suhteemme loppupuolella kykeni antamaan isälleen takaisin kun tämä mitätöi häntä. Seurauksena oli usein järjettömät riidat ja ihmiset ihmetteli ympärillä. Mä luulen että purki muhun vaan kaikkea mahdollista ja ei ollut kykeneväinen myöntämään virheitään, pyytämään anteeksi. Tavallaan säälin häntä vaikka mulla olis miljoona syytä vihata, vain vihata. - Pystytkö kertomaan
näin minulla kirjoitti:
Hän oli kyllä muutenkin ilkeä ja kiristi suhteessamme minua. Myöskin äärimmäisen mustasukkainen.
Mikä kuitenkin outoa: hän ei ollut tuollainen ystävilleen, niille muutamalle. Monta kertaa kyllä itki minulle kun joku hänen kaveristaan oli tehnyt häntä kohtaan väärin jne. Musta tuntuu että hän purki minuun vaan kaiken suhteemme aikana. Omiin vanhempiinsa hänellä oli ja tiettävästi vieläkin on, hyvin alistuva suhde. Suhteemme loppupuolella kykeni antamaan isälleen takaisin kun tämä mitätöi häntä. Seurauksena oli usein järjettömät riidat ja ihmiset ihmetteli ympärillä. Mä luulen että purki muhun vaan kaikkea mahdollista ja ei ollut kykeneväinen myöntämään virheitään, pyytämään anteeksi. Tavallaan säälin häntä vaikka mulla olis miljoona syytä vihata, vain vihata."Tavallaan säälin häntä vaikka mulla olis miljoona syytä vihata, vain vihata. "
Pystytkö kertomaan, mitä ne syyt ovat, joiden vuoksi sinun pitäisi vihata häntä?
Entä mitä tarkoittaa sinun kielelläsi "äärimmäisen mustasukkainen"?
Kuuntelitko oikeasti mitä ne tapaukset olivat, jotka saivat hänet itkemään?
Rakastitko häntä koskaan oikeasti, niin kuin todellista naista rakastetaan? - näin minulla
Pystytkö kertomaan kirjoitti:
"Tavallaan säälin häntä vaikka mulla olis miljoona syytä vihata, vain vihata. "
Pystytkö kertomaan, mitä ne syyt ovat, joiden vuoksi sinun pitäisi vihata häntä?
Entä mitä tarkoittaa sinun kielelläsi "äärimmäisen mustasukkainen"?
Kuuntelitko oikeasti mitä ne tapaukset olivat, jotka saivat hänet itkemään?
Rakastitko häntä koskaan oikeasti, niin kuin todellista naista rakastetaan?Rakastin ja kuuntelin.
Se miksi minun kuuluisi vihata häntä saattaisi järkyttää sinua ja myöskin olisi vaara että tuo ihminen paljastuisi. Liian moni tunnistaisi hänet ja minut. Jätän kertomatta siis tarkemmin.
Äärimmäisen mustasukkainen hän oli mutta se oli vain puhdasta vallankäyttöä. Jos esim.totesin jonkun julkisuudenhenkilön olevan kaunis niin hän ei puhunut minulle viikkoon mitään. Kavereitten kanssa kun olin harrastamassa niin tekstiviestejä tuli satelemalla. Pahinta oli kyllä kiristäminen:minulla ei ole ajokorttia. Jos en ollut "kiltisti" niin sitä jo luvattua kyytiä en saanut. Sitten loppupuolella hän uhkasi murhata minut.
Totesi jälkikäteen että "ne olivat vaan sanoja". Myöskin kun oli taas kerran lyönyt minua niin totesi "eihän tollanen voi sattua". - Hyvin kuulostaa
näin minulla kirjoitti:
Rakastin ja kuuntelin.
Se miksi minun kuuluisi vihata häntä saattaisi järkyttää sinua ja myöskin olisi vaara että tuo ihminen paljastuisi. Liian moni tunnistaisi hänet ja minut. Jätän kertomatta siis tarkemmin.
Äärimmäisen mustasukkainen hän oli mutta se oli vain puhdasta vallankäyttöä. Jos esim.totesin jonkun julkisuudenhenkilön olevan kaunis niin hän ei puhunut minulle viikkoon mitään. Kavereitten kanssa kun olin harrastamassa niin tekstiviestejä tuli satelemalla. Pahinta oli kyllä kiristäminen:minulla ei ole ajokorttia. Jos en ollut "kiltisti" niin sitä jo luvattua kyytiä en saanut. Sitten loppupuolella hän uhkasi murhata minut.
Totesi jälkikäteen että "ne olivat vaan sanoja". Myöskin kun oli taas kerran lyönyt minua niin totesi "eihän tollanen voi sattua".Hyvin kuulostaa narsistilta tosiaan. Tuo vallankäyttö... No hyvä että olet päässyt hänestä eroon. Hyvää Juhannusta vain sinullekin!
- näin minulla
Hyvin kuulostaa kirjoitti:
Hyvin kuulostaa narsistilta tosiaan. Tuo vallankäyttö... No hyvä että olet päässyt hänestä eroon. Hyvää Juhannusta vain sinullekin!
Oikeen hyvää Juhannusta sulle myös!
- uhriutuja
Väkivaltajaväkivalta kirjoitti:
Hyvä kun olet päässyt suhteesta, oli sitten kyse mistä tahansa. Mutta ikävä kyllä, pelkkä pahoinpitely ei koskaan kerro suhteesta muuta kuin sen, että suhteessa on joku erittäin raskas ongelma, tai sitten jommalla kummalla psyykkeessä.
Eli mitä narsismin oireita tuolla naisella oli? Lyömistä ei missään mainita narsismin oireena, koska kuka tahansa periaatteessa saattaa olla tuolla toimintamallilla.
Tiedän yhdenkin pariskunnan, joka he jo ovat aikoja sitten eronneet, mutta nainen oli lapsesta asti (tunsin hyvin) erittäin kiltti ja kehittyi erittäin fiksuksi ja oli sosiaalinen ja kivaa seuraa. Hänellä oli paljon ystäviä.
Joidenkin tapahtumien seurauksena nainen kuitenkin ajautui suhteeseen miehen kanssa, jolla mahdollisesti oli aspergerin oireyhtymä. Miehellä oli tapana komennella naista tosi paljon ja toisinaan väkivalta oli fyysistä. Kerran nainen sitten kertoi minulle, että hän oli lyönyt takaisin. Suhdetta oli kestänyt kaksi vuotta tuossa vaiheessa ja nainen oli aina ennen paennut nurkkaan kyyryyn ja itkenyt siellä.
Sitten nainen suorastaan otti tavakseen lyödä takaisin. Miehellä tietenkin musta silmä usein. Lopulta mies alkoi väittämään, että nainen pahoinpiteli häntä ja vuosien kuluttua miehellä ei kuulemma ollut tapahtumiin mitään osuutta omien puheittensa mukaan.
Tapahtumat etenivät tyypillisesti. Riidat kovenivat ja pahoinpitelyt kovenivat. Tottakai mies voitti, mutta syytti aina naista. Mies teki pahoinpitelyt niin, että niistä ei koskaan jäänyt jälkiä. Hän syytti naista mustasukkaisuudesta niin kuin koko miehen lähipiiri, jolle hän asian niin kuvaili, että nainen oli muka pirttihirmu ja väkivaltainen mustasukka.
Lopulta nainen jätti miehen ja mies muutti pois naisen asunnosta, jossa oli asunut puolella yhtiövastikkeella edullisesti.
-Tämän esimerkki tapauksen tarkoituksena on todistaa, että pelkkä lyöminen ei paljoa suhteesta kerro, muuta kuin että on paha ongelma.
Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa nainen on lyönyt narsistimiestä, koska tämä on alkanut seksisuhteeseen naisen silmien edessä aivan yllättäin... mielestäni inhimillistä.Täydellisen tunteettoman ihmisen kanssa ei voi käyttää enää sanoja, sillä ne eivät hyödytä, ei kuvailla tunteitaan kun toinen ei tunne myötätuntoa. Kun sadistinen narsisti pettää toisen kanssa vuoden, ei hän voi ymmärtää miksi kumppani itkee ja raivoaa sillä hän ei tunne tehneensä mitään.
Ymmärtämisen sijaan hän soittaa tuttavilleen, että kumppani on hirviö joka huutaa ja itkee hysteerisesti ja puhelu tietysti siten, että kumppani kuulee. - puhelun jatkot
uhriutuja kirjoitti:
Täydellisen tunteettoman ihmisen kanssa ei voi käyttää enää sanoja, sillä ne eivät hyödytä, ei kuvailla tunteitaan kun toinen ei tunne myötätuntoa. Kun sadistinen narsisti pettää toisen kanssa vuoden, ei hän voi ymmärtää miksi kumppani itkee ja raivoaa sillä hän ei tunne tehneensä mitään.
Ymmärtämisen sijaan hän soittaa tuttavilleen, että kumppani on hirviö joka huutaa ja itkee hysteerisesti ja puhelu tietysti siten, että kumppani kuulee.Toinen mitä harrastaa huvin vuoksi, on sellainen, että soittaa kiusaamalleen ja alkaa sitten muiden kuunnellessa vieressä huutaa ja solvata puheimeen niin, että kuulijoille jää käsitys, että se jolle soitettiin olisi aloittanut syyttelyn tai haukkumisen, johon vain toinen sitten "puolustautuu"
Näin saadaan ulkopuolisten mieliin manipuloitua myös jonkinlaista kuvaa toisinaan jopa ihmisestä, jota eivät ole koskaan tavanneet. Mutta uskovat auliisti kaiken tuollaisen sivusta kuullun puhelun jälkeen.
Helppo kikka. Suosittelen luurin sulkemista kaikille, jotka joutuvat vastaanottamaan puheluita, joiden äänensävy muuttuu huutavaksi ja haukkuvaksi kesken puhelun. Siitä sulkemisesta ei ole koskaan mitään haittaa. - Myös näin: Käydään
puhelun jatkot kirjoitti:
Toinen mitä harrastaa huvin vuoksi, on sellainen, että soittaa kiusaamalleen ja alkaa sitten muiden kuunnellessa vieressä huutaa ja solvata puheimeen niin, että kuulijoille jää käsitys, että se jolle soitettiin olisi aloittanut syyttelyn tai haukkumisen, johon vain toinen sitten "puolustautuu"
Näin saadaan ulkopuolisten mieliin manipuloitua myös jonkinlaista kuvaa toisinaan jopa ihmisestä, jota eivät ole koskaan tavanneet. Mutta uskovat auliisti kaiken tuollaisen sivusta kuullun puhelun jälkeen.
Helppo kikka. Suosittelen luurin sulkemista kaikille, jotka joutuvat vastaanottamaan puheluita, joiden äänensävy muuttuu huutavaksi ja haukkuvaksi kesken puhelun. Siitä sulkemisesta ei ole koskaan mitään haittaa.Myös näin: Käydään lohduttelemassa järkyttävällä ja kamalalla kavalalla tavalla mäskäksi lyötyä uhria ja ollaan kuin ei mitään. Rakastellaan ja luvataan rakastaa ikuisesti ja vaaditaan myös toiselta vastaavaa lupausta... tyyliin kaikki hyvin...
Sitten: Narsisti soittaa uhrille jonain päivänä... rakastathan minua? Onko ikävä, tulen käymään ja tehdään jotain kivaa, mutta ihan nyt en ehdi.. soitan sitten...
Seuraa odotusta, menee viikko... ei kuulu.. tulee öine soitto... rakastathan minua? onko ikävä... minullakin sinua... tottakai rakastan sinua.. soitan huomenna...
Seuraavana päivänä: hei.. taisin soittaa yöllä... en nyt jaksa, olen kipeä... soitan huomenna.. tulen käymään sitten...
Taas odotusta: soitto: olethan aina minun? onko sinulla joku toinen... ja vaikka olisikin, niin ei sen niin väliä... voinko tulla sinun luoksesi... >seuraa tapaaminen ja seksiä.. kaikki alkaa taas alusta.. tulee puheluita..
Sitten minä soitan hänelle: ei vastausta... soitan uudestaan... vastaa: öh.. nyt en ehdi puhua... on tärkeää työtä... (kaikesta kuulee että jotain ei ole niin kuin sanoo). Soitan uudestaan, kun olen kiukustunut. Hän vastaa: ÄLÄ SOITA MULLE! OLENHAN SANONUT! ET SAA SOITTAA MINULLE!
Vastaan haistattelemalla takaisin ja huudan herjaavilta kuulostavia nimityksiä, mutta ovat täysiä tosia... nainen siellä narsistin lähellä kuulee tämän... Narsisti kertoilee siellä sille naiselle kaikenlaista... uskoo varmaan kaiken tämän kuultuaan.
Mutta kun hänen oma vuoronsa tulee, niin uskon, että tämä on jäänyt hänen mieleensä ja palaset loksahtavat kohdalleen... - Puhelin1
Myös näin: Käydään kirjoitti:
Myös näin: Käydään lohduttelemassa järkyttävällä ja kamalalla kavalalla tavalla mäskäksi lyötyä uhria ja ollaan kuin ei mitään. Rakastellaan ja luvataan rakastaa ikuisesti ja vaaditaan myös toiselta vastaavaa lupausta... tyyliin kaikki hyvin...
Sitten: Narsisti soittaa uhrille jonain päivänä... rakastathan minua? Onko ikävä, tulen käymään ja tehdään jotain kivaa, mutta ihan nyt en ehdi.. soitan sitten...
Seuraa odotusta, menee viikko... ei kuulu.. tulee öine soitto... rakastathan minua? onko ikävä... minullakin sinua... tottakai rakastan sinua.. soitan huomenna...
Seuraavana päivänä: hei.. taisin soittaa yöllä... en nyt jaksa, olen kipeä... soitan huomenna.. tulen käymään sitten...
Taas odotusta: soitto: olethan aina minun? onko sinulla joku toinen... ja vaikka olisikin, niin ei sen niin väliä... voinko tulla sinun luoksesi... >seuraa tapaaminen ja seksiä.. kaikki alkaa taas alusta.. tulee puheluita..
Sitten minä soitan hänelle: ei vastausta... soitan uudestaan... vastaa: öh.. nyt en ehdi puhua... on tärkeää työtä... (kaikesta kuulee että jotain ei ole niin kuin sanoo). Soitan uudestaan, kun olen kiukustunut. Hän vastaa: ÄLÄ SOITA MULLE! OLENHAN SANONUT! ET SAA SOITTAA MINULLE!
Vastaan haistattelemalla takaisin ja huudan herjaavilta kuulostavia nimityksiä, mutta ovat täysiä tosia... nainen siellä narsistin lähellä kuulee tämän... Narsisti kertoilee siellä sille naiselle kaikenlaista... uskoo varmaan kaiken tämän kuultuaan.
Mutta kun hänen oma vuoronsa tulee, niin uskon, että tämä on jäänyt hänen mieleensä ja palaset loksahtavat kohdalleen...Juuri tähän halpaan menin. Exäni piti satunnaisesti yhteyttä suhteemme loputtua, kunnes uusi kumppani lähti. Melkein heti alkoi soitella monta kertaa päivässä, tuli käymään - kun oli niin huono olla - ja seurauksena oli seksiä monta viikonvaihdetta peräkkäin. Kaikki loppui kuin seinään. Kun minä menin soittamaan, niin sain hakkuryöpyn niskaani - mitä tänne soittelet -tyyliin.
- Kauheaa. Silloin aik
Puhelin1 kirjoitti:
Juuri tähän halpaan menin. Exäni piti satunnaisesti yhteyttä suhteemme loputtua, kunnes uusi kumppani lähti. Melkein heti alkoi soitella monta kertaa päivässä, tuli käymään - kun oli niin huono olla - ja seurauksena oli seksiä monta viikonvaihdetta peräkkäin. Kaikki loppui kuin seinään. Kun minä menin soittamaan, niin sain hakkuryöpyn niskaani - mitä tänne soittelet -tyyliin.
" Kun minä menin soittamaan, niin sain hakkuryöpyn niskaani - mitä tänne soittelet -tyyliin. "
Kauheaa. Silloin aikanaan oli todellakin kauheaa, mutta nyt kun joku toinen kertoo samaa, niin vähän naurattaakin : ). Onko sinun tapauksestasi jo aikaa? Et kuitenkaan huutanut takaisin? - Puhelin1
Kauheaa. Silloin aik kirjoitti:
" Kun minä menin soittamaan, niin sain hakkuryöpyn niskaani - mitä tänne soittelet -tyyliin. "
Kauheaa. Silloin aikanaan oli todellakin kauheaa, mutta nyt kun joku toinen kertoo samaa, niin vähän naurattaakin : ). Onko sinun tapauksestasi jo aikaa? Et kuitenkaan huutanut takaisin?On aikaa. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka menevät ns. mykäksi tällaisissa tapauksissa. Nyt pystyn ajattelemaan rauhallisesti. En koskaan ole aikonutkaan palata hänen kanssaan yhteen, mutta hänen kanssaan seksi on hyvää. Opin jo yhdessäollessamme, etten ole ainoa kumppani. Silloin se satutti ja oli yksi monista syistä eroon.
- Tuli sitten niitäkin
Puhelin1 kirjoitti:
On aikaa. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka menevät ns. mykäksi tällaisissa tapauksissa. Nyt pystyn ajattelemaan rauhallisesti. En koskaan ole aikonutkaan palata hänen kanssaan yhteen, mutta hänen kanssaan seksi on hyvää. Opin jo yhdessäollessamme, etten ole ainoa kumppani. Silloin se satutti ja oli yksi monista syistä eroon.
Olet varmasti ns. ihanneuhri. Minä sain torumista "vähästä järjestäni" kun en "ymmärtänyt" olla vaiti.
Tuli sitten niitäkin hetkiä, kun enemmänkin pohdin että mistä hitosta tässä kaikessa on kysymys ja olin myös erittäin järkyttynyt ja masentunut. Vastauksenkin olen saanut, kun tänne palstalle olen löytänyt.
Raivoistuin yhä enemmän ja enemmän, mitä enemmän narsisti hyöri elämässään. Raivostuin ja huusin, huusin ja raivostuin. Narsisti-psykopaatin korvat punoittivat ja pelkäsikin lopulta minua.. ja syystä. Mielestäni ketään ei saa kohdella niin kuin narsisti tekee. Olin sitä mieltä, että hänen on lopetettava...
Sain joitain rajoja asetetuksi. Lopulta narsisti-psykopaatti ymmärsi, että hänen on suljettava oma suunsa ja että minä en arvosta hänen naikkosjuttujaan enkä pip**li-tekemisiään vaikka miten ne esittäisi. Oikeastaan nyt kun ajattelen, niin oli oikeastaan nautinto ojennella häntä kun sai tulosta aikaiseksi.
Miten sinä? Kertoiliko sinulle seikkailuistaan ja muista naisistaan vai miten? - Minä pidin myös
Puhelin1 kirjoitti:
On aikaa. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka menevät ns. mykäksi tällaisissa tapauksissa. Nyt pystyn ajattelemaan rauhallisesti. En koskaan ole aikonutkaan palata hänen kanssaan yhteen, mutta hänen kanssaan seksi on hyvää. Opin jo yhdessäollessamme, etten ole ainoa kumppani. Silloin se satutti ja oli yksi monista syistä eroon.
Minä pidin myös seksistä narsisti-psykopaattini kanssa tosi pitkään sen jälkeen, kun varsinainen suhteemme katkesi, mutta ainakaan nyt en välitä hänen kanssaan olla. Jotenkin siinä seksissä on jo pitkään maistunut niin selvästi sellainen psykopaatin kaava, vaikka se pitkään tuntui aivan päivastoin toisenlaiselta, että oli monipuolinen ja vivahteikas ja lahjakas verbaalisestikin seksissä.
En osaa edes selittää, mitä siinä oli sitä kaavamaista. Aloin aistimaan seksissäkin tietynlaisen kiireen maun, koska hän on luonteeltaan kiireinen. Ehkä myöskin ADHD tai jotain sellaista.
Saattaa olla, että sama piirre, mikä ensiksi viehätti todella paljon, alkoi sitten tuntumaan ikävältä... ajatella, tähän asti en ole pystynyt erittelemään tuota, nyt se tapahtui. -Tämä vertaiskirjoittelu on yes : ). - Puhelin1
Tuli sitten niitäkin kirjoitti:
Olet varmasti ns. ihanneuhri. Minä sain torumista "vähästä järjestäni" kun en "ymmärtänyt" olla vaiti.
Tuli sitten niitäkin hetkiä, kun enemmänkin pohdin että mistä hitosta tässä kaikessa on kysymys ja olin myös erittäin järkyttynyt ja masentunut. Vastauksenkin olen saanut, kun tänne palstalle olen löytänyt.
Raivoistuin yhä enemmän ja enemmän, mitä enemmän narsisti hyöri elämässään. Raivostuin ja huusin, huusin ja raivostuin. Narsisti-psykopaatin korvat punoittivat ja pelkäsikin lopulta minua.. ja syystä. Mielestäni ketään ei saa kohdella niin kuin narsisti tekee. Olin sitä mieltä, että hänen on lopetettava...
Sain joitain rajoja asetetuksi. Lopulta narsisti-psykopaatti ymmärsi, että hänen on suljettava oma suunsa ja että minä en arvosta hänen naikkosjuttujaan enkä pip**li-tekemisiään vaikka miten ne esittäisi. Oikeastaan nyt kun ajattelen, niin oli oikeastaan nautinto ojennella häntä kun sai tulosta aikaiseksi.
Miten sinä? Kertoiliko sinulle seikkailuistaan ja muista naisistaan vai miten?Ei yksin kertonut vaan kuvasi naiset ja lähetti minulle kuvat. Olihan ne ensimmäiset järkytys, mutta vuosien mittaan niihin turtui. Huvittavaa olikin se, kun hän todisteli, ettei hänellä ole heidän kanssaan mitään tekemistä. He vain tulevat hänen kotiinsa.
Puhelin1 kirjoitti:
Ei yksin kertonut vaan kuvasi naiset ja lähetti minulle kuvat. Olihan ne ensimmäiset järkytys, mutta vuosien mittaan niihin turtui. Huvittavaa olikin se, kun hän todisteli, ettei hänellä ole heidän kanssaan mitään tekemistä. He vain tulevat hänen kotiinsa.
!"Huvittavaa olikin se, kun hän todisteli, ettei hänellä ole heidän kanssaan mitään tekemistä. He vain tulevat hänen kotiinsa. "
Tsih, jotain tuollaista minäkin olen kuullut, että ihan kotiinkin tungettiin plus että eihän hän niitä naisia/seksiä halunnut, mutta pakkohan hänen oli kun ne naiset halusi/märkä p'mppi eteen pantiin, vaikka väliin valittelikin ettei saanut naisia, jollaisia sitte vissiin ei katsonut ed. mainittujen olleen...
Että voihan narsistia toki hyvällä syyllä sanoa "uhriksikin"..
Joo noh, tiedä onks tää munkaan "muistelu" aina niin viisasta, mutta jos ja kun joku lukee ja kuulee omassa suhteessaan samanlaista tekstiä esim. entisistä naisista niin voi ehkä alkaa miettimään, että voisiko olla kyse semmosesta tapauksesta josta täällä keskustellaan...- Juu voi, oman typ
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
!"Huvittavaa olikin se, kun hän todisteli, ettei hänellä ole heidän kanssaan mitään tekemistä. He vain tulevat hänen kotiinsa. "
Tsih, jotain tuollaista minäkin olen kuullut, että ihan kotiinkin tungettiin plus että eihän hän niitä naisia/seksiä halunnut, mutta pakkohan hänen oli kun ne naiset halusi/märkä p'mppi eteen pantiin, vaikka väliin valittelikin ettei saanut naisia, jollaisia sitte vissiin ei katsonut ed. mainittujen olleen...
Että voihan narsistia toki hyvällä syyllä sanoa "uhriksikin"..
Joo noh, tiedä onks tää munkaan "muistelu" aina niin viisasta, mutta jos ja kun joku lukee ja kuulee omassa suhteessaan samanlaista tekstiä esim. entisistä naisista niin voi ehkä alkaa miettimään, että voisiko olla kyse semmosesta tapauksesta josta täällä keskustellaan..."Että voihan narsistia toki hyvällä syyllä sanoa "uhriksikin".."
Juu voi, oman typeryytensä uhriksi.
On naisia jotka tunkevat ja eteen lykkäävät, on nähty ja kuultu. Puhelin soi ja ovikello rimpatti... Että on joutunut ylimääräisiä kirjaimellisesti jaloistaan karistamaan. Mutta ne naiset eivät tule ilmaiseksi sillätavoin, etteikö narsisti olisi työtä tehnyt maineensa ansaitsemiseksi. Ja aivan höveli mies oli. Kuulin kun torjui noita naisia, niin itsensä kanssa kamppaili kun loppupuolella ilmoitteli, ettei NYT tahdo... Alussa tosin oli ripeä.
Väitän että minunkin oveni ulkopuolella on pitkä jono alas kadulle miehiä, jos sellaisen maineen hankin. - Minun narsisti-psyk
Puhelin1 kirjoitti:
Ei yksin kertonut vaan kuvasi naiset ja lähetti minulle kuvat. Olihan ne ensimmäiset järkytys, mutta vuosien mittaan niihin turtui. Huvittavaa olikin se, kun hän todisteli, ettei hänellä ole heidän kanssaan mitään tekemistä. He vain tulevat hänen kotiinsa.
"Ei yksin kertonut vaan kuvasi naiset ja lähetti minulle kuvat."
Minun narsisti-psykopaattini ei uskaltaisi lähettää kuvia minulle. Hänen mielikuvituksissaan teen mitä hullumpia tekoja kuvien kanssa... lähetän niitä kiertokirjeenä eteenpäin. Olen antanut hänen ymmärtää, että täältä pesee, jos sitä on vajaa. - nähty ja koettu
uhriutuja kirjoitti:
Täydellisen tunteettoman ihmisen kanssa ei voi käyttää enää sanoja, sillä ne eivät hyödytä, ei kuvailla tunteitaan kun toinen ei tunne myötätuntoa. Kun sadistinen narsisti pettää toisen kanssa vuoden, ei hän voi ymmärtää miksi kumppani itkee ja raivoaa sillä hän ei tunne tehneensä mitään.
Ymmärtämisen sijaan hän soittaa tuttavilleen, että kumppani on hirviö joka huutaa ja itkee hysteerisesti ja puhelu tietysti siten, että kumppani kuulee.Tämän toimintatavan tunnistan myös omalta narsisti-psykopaatiltani. Niin tuttua.
Että osaavatkin käyttäytyä aivan samoin. Johtuneeko häiriön laadusta.
Tyypillistä näköjään tuo raivon herättäminen uhrissa. Kiusaamita pahimmillaan, ja kieroa sellaista. Eihän kukaan voi tuollaisen kanssa eläessä terveenä säilyä.
Johtuu siitä epärehellisyydestä ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta teoistaan.
Kieroonkasvaneita ovat.
Siksi kai pitää olla niitä lähteitä ettei se raukkamaisuus paljastuisi, voi aina vaihtaa maisemaa valehdellen kun alkaa maa polttaa jalkojen alla.
- EdgarW
Paluuta entiseksi ei ole. Muutos ei ole kuin takki jonka voi riisua pois vaan se on pysyvä muutos (sillä hetkellä). Ei voi ajaa backuppia joka palauttaisi aivot sellaisiksi kuin ne olivat ennen. Persoonallisuuden muutos on sama kuin aivojen muutos. Lyhytaikainen altistuminen narsistille voi aiheuttaa sähköisiä muutoksia pidempiaikainen altistuminen jättää niihin pysyvän jäljen. Aivoissa olevia muutoksia ei voi palauttaa entiseksi vaan aivot ovat alituisessa muutostilassa, siksi olisi tärkeää tälläiselle ihmiselle antaa kokemuksia päinvastaisista asioista kuin mitä narsistin kanssa on ollut. Aivot voivat muuttua lähelle sitä mitä ne ennen olivat mutta eivät samoiksi kuitenkaan. Aivan kuin sellaista nopanheittoa jossa tulokseen voisi vaikuttaa sillä kuinka noppia ravistetaan ja kun nopat heitetään on tulos joku, eikä tulosta ei voi enää muuttaa kuin aina uudelleen niitä ravistamalla ja heittämällä.
- mustaperhonen
Miten luulet EdgarW, kuinka menee jos on ollut kauan narsistien uhrina voidakseen päästä jaloilleen?
Äitini oli tai siis on sadistinen narsisti, joka nauttii minun nöyryyttämisestä ja tietysti olen löytänyt vain samanlaisia kumppaneita (esim. koska minulla ei ole autoa käy äitini minut mukaansa ostoksille ja sen jälkeen ajaa jonnekin kauas, josta ei kulje linja-autoja ja jättää sinne minut kävelemään kantamuksineni kotiin. Ollesssani lapsi manipuloi kumppaninsa pahoinpitelemään minut aina päivittäin raa'asti ja sulkemaan lukkojen taakse, jossa olin kaikki vapaa-ajat ja käyttämään seksuaalisesti hyväkseen yms...)
Heräsin vasta eilen tilaani kumppanini, ihan miellettömän nöyryytyksen jälkeen, siis sen viimeisimmän.
Haluan oppia kulkemaan selkä suorana ja uskaltamaan nauttia asioista, että uskoisin minullakin olevan saman ihmisarvon, kuin muilla, enkä aina alistuisi ja luulisi etten ansaitse parempaa.
- ei ollut normaali
Minä huomasin narsistin (?) kanssa ollessani että minusta yritettiin ja onnistuttiinkin tekemään mustasukkainen. Aloin joskus itsekin yrittää sitä että mies olisi tullut minusta mustasukkaiseksi. Niissä tilanteissa en siinä onnistunut mutta sitten tuli jotain odottamattomia tilanteita että mies olikin yhtäkkiä mustasukkainen tai kontrolloivan oloinen. Esim suuttui kun olin luvannut kyydin miespuoliselle henkilölle. Tai kun menin naispuoleisen kaverin kanssa kahville.
- epäaikuismaista
"ei ollut normaali" kuulostaa ihan "normaaleilta" ihmissuhdepelailuilta.
Yritetään tehdä mustasukkaiseksi!!? - Nimimerkin tuntevat
epäaikuismaista kirjoitti:
"ei ollut normaali" kuulostaa ihan "normaaleilta" ihmissuhdepelailuilta.
Yritetään tehdä mustasukkaiseksi!!?Nimimerkin tuntevat tietävät, että mies oli ainakin hyvin narsistinen, oikeaa diagnoosiahan ei näille kukaan saa. Vankeusrangaistuksen yhteydessä joillekin diagnoosi voi tulla...
- 2+3
Katsokaa tämä elokuva:
http://www.imdb.com/title/tt2708782/ - kokemusta on
kyllä narsistin kanssa pärjää jos on oma elämä ja henkinen tietous asiasta ja oma vahva minuus,väitän niin,muttA HEIHIN TÄYTYY SUHTAUTUA ERITAVOIN ja pitää etäisyyttä,eri asia on jos lisänä häiriintynyt ja persoonahäiriöinen tyyppi samassa...ei tuu mitään,
- Aivan, mutta suht.
Aivan, mutta suhtaudunpa kiperästi tuohon ajatukseen, jos se narsisti on vaikka oma aviopuoliso tai sen tyyppinen. Siinä kyllä oma elämä ja henkiset tietoudet ja vahvat minuudet kärsivät vaikka kuinka päin olisi. Mahdoton ajatus. -Tuota etäisyyttä ei nimittäin silloin saa.
Siis OIKEASTI! Narsistihan on häiriintynyt ja persoonallisuushäiriö... Haloo! - etkö ymmärrä?
Kaikki narsistit ovat häiriintyneitä persoonahäiriöisiä. Narsisti on juuri sellainen, ei mitään muuta.
- pirun palkkaamia
Ei kannata lähteä veljeilemään narsistin kanssa, se käy ennen pitkää kuolemaksi. Narsut ovat kuoleman kätyreitä,
- Huko
Pelottava muutos ja jose2 ovat nimenomaan asian ytimessä! Nänhän se menee, jos on yhtään aiheesta perillä!
- muutos pelottava
Seura tekee kaltaisekseen,kun siinä tarpeeksi kauan on,jos olet huolissaan mukavasta ihmisestä, auta häntä,ennenkuin on liian myöhäistä..... UHRI HOITAA NARSISTIN OSAN.SE ON TOTTA! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- ....................
- 3+5
naiset täällä vähän hukassa taas ja ei pysähdy. Ihme maanista syyttelyä ja ei löydä itsestään vikaa. Toi on tosi harmillista koska voisitte eheytyä ihmisinä jos vain tutkiskelisitte sitä omaa osuuttanne asioihin ettekä aina vaan syyttelisi. Pyritte aina löytämään narsismia kaikesta siinä toisessa.
- Sinua harmittaa,
Sinua harmittaa, että emme pysähdy... hyväksikäytettäväksi vaan jatkamme matkaamme kohti parempaa elämää ja sinä raukka jäät sinne yksinäsi ruikuttamaan. Voi voi, hellanlettas, onkos joku sinua sanonut syylliseksi, voi pientä. Ja tiinä toitetta kaikki vika, voi voi. Talvittekkot tuttia?
- Koljaan: talkoitin
Sinua harmittaa, kirjoitti:
Sinua harmittaa, että emme pysähdy... hyväksikäytettäväksi vaan jatkamme matkaamme kohti parempaa elämää ja sinä raukka jäät sinne yksinäsi ruikuttamaan. Voi voi, hellanlettas, onkos joku sinua sanonut syylliseksi, voi pientä. Ja tiinä toitetta kaikki vika, voi voi. Talvittekkot tuttia?
Koljaan: talkoitin että tinutta ittettät kaikki vika ja muut tanoo että tiinä toitetta, voi voi. Ei taiti pienen mieltä pahoittaa noin. Jot tinä kellan tanot että te on tinutta niin te on titten tinutta.
- kuhan kysyn
Mistä päättelet että kaikki kirjoittajat ovat naisia?
- joka toista haukkuu
kuhan kysyn kirjoitti:
Mistä päättelet että kaikki kirjoittajat ovat naisia?
Ehkä hänkin pyrkii näkemään kaiken vian vain siinä toisessa sukupuolessa. :)
- Madon lapsia
Todella tyypillistä suomalaisille tuo, että luonnekin mukautuu seuran mukaan. En tarkoita uhreja, jotka antavat narskuille takaisin, vaan näitä valmiita hovilaisia. He varmasti myötäilevät myös esim. työpaikkakiusaajia. Ei siinä mitään varsinaista muutosta tapahdu. Nykyään ei osata kasvattaa lapsille selkärankaa.
- Vettimitäpaskaa
Voi Jumaliuta, että sylettää tää touhu. Narsistit riehuu työpaikoilla, eikä alistuvat esimiehet suojaa edes omia työntekijöitään näiltä perseennuolijoilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5471787Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543