Hei me rikastutaan pakolaisilla!

- Kulujahan siitä ei kaupungille tule, joten siksi sitä päätöstä on vähän vaikea ymmärtää. Meillä on kaupungissa maahanmuuttajien kotoutumistoimintaa ja Lieksan kristillisellä opistolla on esimerkiksi kotoutumiskoulutus ja aikuisperuskoulu, jossa on paljon maahanmuuttajia. Siinä mielessä elinkeinoelämän kannalta kaupunginhallituksen päätös on vähän käsittämätön, Pehkonen pohtii.

http://yle.fi/uutiset/lieksan_pakolaispaatos_kummastuttaa__perheryhmakodissa_olisi_tilaa/7142258

Elinkeinoelämälle piristettä pakolaisuudesta. Kohta on lama voitettu, kunhan nyt vaan otetaan joka kuntaan maksimimäärä pakolaisia!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei enää ensimmäistäkään mustaturpaa tai aavikkonegrua Suomeen sillä nämä maksavat veronmaksajille ihan liikaa, muutenkin monet näistä maahan väkisin tunkevista ääliöistä ovat päästään sekaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


browser kirjoitti:

- Kulujahan siitä ei kaupungille tule, joten siksi sitä päätöstä on vähän vaikea ymmärtää. Meillä on kaupungissa maahanmuuttajien kotoutumistoimintaa ja Lieksan kristillisellä opistolla on esimerkiksi kotoutumiskoulutus ja aikuisperuskoulu, jossa on paljon maahanmuuttajia. Siinä mielessä elinkeinoelämän kannalta kaupunginhallituksen päätös on vähän käsittämätön, Pehkonen pohtii.

http://yle.fi/uutiset/lieksan_pakolaispaatos_kummastuttaa__perheryhmakodissa_olisi_tilaa/7142258

Elinkeinoelämälle piristettä pakolaisuudesta. Kohta on lama voitettu, kunhan nyt vaan otetaan joka kuntaan maksimimäärä pakolaisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu