Onko Suomi vaarassa esim. sotilaallisen uhan alla? Tällaista arvuuttelee moni kansalainen tänä päivänä, kun naapurimme on aiheuttanut (tai osaltaan vaikuttanut) jopa sotilaallista levottomuutta Ukrainassa. Useiden mielestä Venäjällä ei ole mitään järkevää syytä hyökätä esim. Suomeen. Päättäjämme ovat kuitenkin levottomia.
En halua omalta osaltani aiheuttaa ahdistusta, mutta olisiko aihetta muistuttaa jostakin. Me uskomme, että maailman tapahtumat ovat yhteydessä henkimaailman tapahtumiin "taivaan avaruuksissa". Siksi haluan meidän kiinnittävän huomiota hengellisiin asioihin ja nyt Suomen hengelliseen tilanteeseen. Raamatusta on jo tuttua, että onettomuuksilla ja sodilla oli usein yhteys maan hengelliseen tilanteeseen.
Tänä päivänä yhä harvempi edes Suomessa uskoo kristinuskon Jumalaan. Pimeyden voimat ovat uhkana kaikille ihmisille (myös Suomalaisille) ja historiasta tiedämme, millaisiin järjettömyyksiin nämä voimat ovat maita ja sotilasjohtajia ajaneet. Niiden takana ei ole ollut järki, vaan näkymätön pahuus on saanut joitakin valtiojohtajia tekemään uskomattomia pahoja asioita. Onko meillä Jumalan antama hengellinen suoja mahdollista uhkaajaa vastaan? Antaako armeijamme meille turvan?
Me tarvitsemme Jumalan antaman turvan niin fyysisesti kuin esim. saadaksemme elää uskonnonvapaassa omassa maassamme. Hengellinen tilanteemme? Katsokaa ympärillenne, kuinka tärkeänä pidämme Jumalaa ja laitammeko kansana turvamme Häneen. Minä haluan venähtäneen alustuksen jälkeen "Suomen siionia", uskovia, ryhtymään rukousrintamaan näitä pahoja voimia vastaan. Tarvitsemme parannusta synneistämme ja suoranaista rukousherätystä, ei vain ihmisten uskoon tulemisen puolesta, vaan myös Jumalan antamaan näkymättömään suojamuuriin (esim.enkeliarmeijat) ja johdatusta, että kaikki pahat suunnitelmat Suomea vastaan loppuisivat, eivätkä ainakaan toteutuisi. Tämä vaatii monen uskovan kestävää sydämestä lähtevää rukousta, armon ja Jumalan suojeluksen pyytämiseksi. Nyt on aika toimia tavoilla, joita Raamattu opettaa. Ryhdytään rukoukseen!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ollaan jo ryhdyttykin, mutta lisäjoukot eivät ole pahitteeksi.
Jokainen kkeskiviikko klo 17 alkaen yhdessä rukoukseen Suomen ja suomalaisten puolesta. Lisäisin vielä Israelinkin.
Näitä sopii muistaa päivittäinkin, mutta keskitetyssä ajassa on suuri voima.
Meillä on ollut hyvä ja kestävä suoja rajoillamme, jota rukouksin on vahvistettu. Jumalan armosta rauha on säilynyt.
Päättäjille viisautta toimia oikein kansamme parhaaksi. Tuntuu siltä, että nyt on menossa kiihdytysvauhti. Harkinnalle ei jää aikaa. Presidentillä pitäisi olla valtaa enemmän, koska hänet kansa on valinnut ylimmäksi. Nyt tulee sivusta milloin kukakin johtamaan ilman kansan valtuuttamista.
Kaikessa on kuitenkin tarkoituksensa. Ehkä tarvitsemmekin vastoinkäymisiä, jotta oikea turva löytyisi.
Me rukoilijat taas tarvitsemme kestävyyttä ja luottamusta Kaikkivaltiaan päätöksiin.
Minä rukoilen päivittäin maamme ja Israelin puolesta, pyydän armahdusta suomalaisten syntien puolesta, täällä tehdään kauheita syntejä ja hyväksytään kaikenlainen pahuus päättäjiltäkin, kaikki pitäisi hyväksyä kaikkien mieliksi. Ei ihme olisi vaikka Jumala ottaisi siunaukset pois ja niin voi käydäkin.
Käytetään pikatietä kohti Jeesuksen valtakuntaa, jossa huolia ei ole. Kyllä Putin uskoo siihen mitä Jumala sanoo, koska Jumalalla on voimaa ja hän estää Putinia järjestämästä lisää syntistä sotaa, jossa viattomat kärsivät. Raamatuista voitaisiin rakentaa pyhä muuri, jota venäläiset panssarit eivät kykenisi ylittämään.
Olette kaikki vainoharhaisia ikävä kyllä...