"Hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuudessa Stubb hauskutti mediaa kuvailemalla kollegojaan lempinimillä. SDP:n Antti Rinnettä Stubb tituleerasi Antti Ideanikkariksi, kristillisdemokraattien Päivi Räsästä Päivi Poliisiksi, ja vihreiden Ville Niinistö oli luonnollisesti Ville Vihreä. Rkp:n Carl Haglundia Stubb luonnehti tiukaksi kamreeriksi."
Ei hyvää päivää sentään tämä pellekerhon toiminta. Maamme on pahemmassa jamassa kuin kuuluisalla 90-luvun alamäessä ja tuleva pääministeri leikittää
hiekkalaatikolla roolipelejä. Lupasi varmasti skumpat kaikille jos selvitään tänään hyvissä ajoin kompromisseilla ja kasvojen pesulla tästä minipaletista ja selvittiinhän siitä. Karseaa teatteria eikä mitään kättäpidempää vaan odotellaan vielä tämän vuoden lisäksi ainakin 4 vuotta jos sittenkään tulee sitä kasvua näillä
kosmeettisilla korjausliikkeillä.
Kuulin huhun että Alexi jakoi roolit ja olisi halunnut olla Hannu Hanhi,mutta toisten
mielestä Hannu Hanhi ei ole ADHD joten ehdottivat että pj voisi roolata vaikka sitä sammakkoa jolla on suuri suu siinä yhdessä showssa, olikos se Muppet Show.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli Kermit-sammakko.
http://www.drtuber.com/video/80275
Kokkare Kermithän se siinä.
Pahaa tekee lukea ja kuunnella tätä kivaa ja onnistunutta yhteistyötä ja todellisuudessa sitä lähdetään iloisin mielin juhannuksen ja kesäloman viettoon,
ei paljoa paina huolet hallitusta eikä paina vastuukaan.
http://www.youtube.com/watch?v=Xb5qocJ5vA4
hauska ja mielikuvia herättävä Kermit video jossa Kermit sai kruununkin
päähänsä. Hieman hitaampi kuin meidän Kermittimme.
Sammakko Suurisuu meni valokuvaliikkeeseen.
-Hyvää päivää, tahtoisin otattaa itsestäni kuvan. Minulla on sellainen ongelma, että kaikissa kuvissa minulla on Aivan liian suuri Suu.
-No suurihan tuo näyttää olevan.
-Aivan, en tahtoisi, että suuni täyttäisi koko kuvan.
-Minä voin antaa vinkin. Kun kuva otetaan, niin sano Suklaa. Pidä suusi supussa ja sano sievästi suklaa.
Sammakko suurisuu asettui kuvattavaksi. Juuri kun kuvaaja oli ottamaisillaan kuvaa, niin sammakko suurisuu oli unohtanut, mitä pitäisi sanoa.
(hän tuumi: Hmmm...joku karamelli se oli....hmmm....mikäs se nyt olikaan.... Ai niin jooooo...)
-MAR-ME-LAAAAAAAAAADI
Pellet koolla ja pelkkä kosmeettinen hallitusohjelma kasvun edistämiseksi.
Mitään kasvua tukevia konkreettisia toimia ei hallitus ole tehnyt,ei yhtäkään eikä puuttunut julkisen sektorin jatkuvaan paisumiseen.
Stubbi itse on täysin ulkona maamme talouspolitiikasta ja jo sanasto on hänelle outoa kuten tässä männä päivänä todistetuksi tuli.
Ei talous pelkällä positiivisuudella ja papereihin kirjatuilla ideoilla korjaannu,
mutta sitä on hoettu jo pari vuotta ja sama jatkuu. Kummallista ettei haluta
ottaa neuvoja liike-elämän asiantuntijoilta enkä tarkoita Ollilan tms porukkaa.