Mieheni löi tänään nyrkillä säpäleiksi tietokoneen, aiemmin hajottanut kännykän, sohvan pöydän, seiniä.. Olen raskaana, viikolla 12 ja en tiedä miksi, mutta musta tuntuu, etten halua pitää enää lasta. Mä pelkään miestäni tosi paljon. Minua on vaan töninyt ja haukkunut, muttei vielä löynyt. Nytkin pitäisi töihin mennä juhannukseksi ja itkenyt olen koko illan. Onneksi vanhemmat asuu lähellä ja olen täällä nyt. Olen alkanut vihaamaan koko vauvaa, muistuttaisi liikaa hullua isäänsä..
asiaa...
Orvokkitar
5219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi kohdistat vauvaan vihantunteesi?.Eihån sillä ole osaa eikä arpaa miehesi tekoihin.
"mitä ihmettä" no koska se kakara on sen äijän palleista tullut?? kyllä mäkin abortoisin kakarani jos tollanen paskamies olisi!!
Minulla on ollut kaksikin paskaa miestä.
Lapsia on kolme, eikä ole tullut mieleenikään heitä abortoida tai syyttää isiensä teoista.
Lapset ovat parasta, mitä minulla on. Paskat miehet olen poistanut elämästäni ajat sitten.
Kiitos tuntemustesi jakamisesta.
Voi ei, nyt elämäsi tuntuu ylivoimaisen raskaalta. Mielessäsi on varmasti pettymystä ja häpeää, varmaan raivoakin? Hienoa, että sinulla on vanhempasi, jotka asuvat lähellä ja ilmeisesti myös auttavat sinua.
Oletko voinut puhua kenelläkään ajatuksistasi? Millainen on suhde vanhempiisi? Minusta tuntuu, että tarvitsisit yhden ihmisen, jonka kanssa voisit avoimesti ja luottamuksella keskustella tunteistasi ja ajatuksistasi, myös vihastasi vauvaa kohtaan.
Minäkin kyllä ajattelen, että olisi parempi, jos vihaisit miestäsi – viha ehkä antaa sinulle voimaa irrottautua tästä suhteesta? Monen ihmisen kokemus on, että lapsi on sittenkin se, jolta saa voimaa, joka antaa mielekkyyttä ja iloa elämään.
Toivon sinulle hyvää juhannusta ja siunausta koko elämällesi
Päivi-pappi Hämeestä
Hei asiaa…
Ajattelin kirjoittaa vielä tähän yhden oman kokemuksen, siis kuulemani tarinan, tältä päivältä. Se ei liity perheväkivaltaan, mutta lapseen kuitenkin… ja siihen, miten elämä kulkee…
Olin vanhainkodissa pitämässä juhannushartautta. Keskustelimme juhannusmuistoista: juhannuskoivuista, -kukista, -tansseista ja –kokoista. Ajatus kulki muihinkin muistoihin, myös vaikeisiin. Eräs vanha rouva halusi kertoa, että hänellä oli neljä pientä alle kymmenenvuotiasta lasta kun hänen puolisonsa, sodassa ollut mies, kuoli. Ja myöhemmin hautajaisten jälkeen hän huomasi olevansa raskaana ja sai vielä viidennen lapsen. Elämä oli kiireistä, lehmät ja lapset… mutta nyt kun hän on vanha, tämä viides, joka silloin tuntui niin ylimääräiseltä, on hänelle kaikkein tärkein ja merkityksellisin, hän käy useimmin katsomassa ja on tuki ja turva. Hänestä tämä rouva oli erityisen kiitollinen.
Näin siis eräs vanha rouva kun hän uppoutui muistoihinsa.
Päivi-pappi Hämeestä