Loistavat MM-kisat tulossa kun mediaväen ikuinen suosikki ja jalkapallon syöpä Englanti ulkona. Nautin suunnattomasti siitä kun suomalaiset mieshuorat (Englannin kannattajat) surevat sydänkäpynsä joutumista laulukuoroon.
hyvät MM-kisat -mieshuorat putosi
Latinot osaavat!
34133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
ei ne vielä pudonneet, on vielä mahdollisuus.
Mieshuorat laittavat nyt toivonsa siihen että Italia lyö sekä Costa Rican (jota kaikki vähättelevät yhä) sekä Uruguayn. Kenenkään mieshuoran mieleen ei edes juolahda että Costa Rican voittaminen päätöskierroksella ei välttämättä olisikaan niin helppo juttu.
Sen kerran kun Englannilla on yksi pelaaja jolla ihan oikeasti on tekniikkaa, taitoa ja nopeutta ei hän ilmeisesti kelpaa median ja hypettäjien idoliksi koska on ihonväriltään musta. Sen sijaan palvonnan kohteeksi kelpaa täysin keskinkertainen keskikentän juoksentelija tai sitten lähes lyhyt ja paksu "Unelmien Teatterin" ikuinen lupaus.
dvscvf
Suuri haaveeni siitä että Euroopan suuret maat pelataan viimeistään puolivälierissä ulos kisoista näyttää toteutuvan. Espanja ulkona jo, Englanti todennäköisesti, Ranska jatkanee samoin Saksa. Mutta ei ole edelleenkään poissuljettu että Italia vielä pelataan ulos. Ei tarvita muuta kuin Costa Rican tasuri sitä vastaan ja Uruguay hoitaa lopun teurastuksesta.
Hyvältä näyttää. Eteläamerikkalaiset pelanneet tähän asti hyvät kisat.
Latinot ovat miehekkyyden irvikuvia hienoine kampauksineen. Voitto tulee saksaan!
Jatkopelistä HOL-BRA tulee killeri, jos Hollanti pelaa, kuten ekassa matsissa. Muistettakoon, että 2010 puolivälierässä Hollanti kaatoi juuri Brassit. Taktisesti Hollannin saattais kyllä hävitä lohkonsa vika matsi, koska silloin seuraava vastustaja olis ö-luokkaa.
Hollannin lohkon kakkonen saa brassit vastaansa. Siksi tuon lohkon voittaminen on elintärkeää.
Niinpä olikin, muistin väärin.
dgsfvdsafgv
Jalkapallo ottelu kestää 90 minuuttiia ja lopussa tulee saksa ja voittaa kisat.
Hyvä HUORAPOJAT ! ottakaa KUNNON RAHAT !
Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat näitä dikkaan, Englanti voi viedä päästä jatkoon.
USA saisi myös jatkaa mahdollisimman pitkälle.
Sama ihminen ei voi kannattaa Hollantia ja Saksaa. Kaikki muut yhdistelmät menee.
toivottavasti mtv3 ostaa myös jalkapallo lähetykset maksille.
ymmärtänyt miksi Englannin kaltaista surkeaa futismaata kehutaan lehdistössä.
Mieshuorien masturbointikohde lähetettiin kotimatkalle Costa Rican annettua oppinäytöksen mieshuorille mitä henkilökohtaisella teknisella taidolla sekä taktisella älyllä saadaan aikaan. Tervemenoa kotiin kankeat köntykset.
Mieshuora=Englantia ja englantilaista jalkapalloa palvova suomalainen.
Selostajat paljastavat tietämättömyytensä muista jalkapalloliigoista, esim latinomaiden liigoissa tuomarien spraymaalaukset on olleet jo ainakin 1 v käytössä. Lisäksi jatkuva höpötys valioliiga sitä valioliiga tätä.Uskomatonta kapeaalaisuutta.
Jossain matsissa Juusela tais sanoa, että spray on ollut siellä käytössä pitkään
Koska kaikki kattoo valioliigaa ja luulee, et valioliiga on yhtä kuin englanti, vaikka puolet pelaajista on mm hollannista, ranskasta, uruguaysta jne
ihanaa tuo enklannin putoaminen...
The Mirror:
"ENGLANNISTA TULLUT YLEINEN JALKAPALLON NAURUNAIHE"
http://www.mirror.co.uk/sport/football/news/world-cup-2014-england-become-3733691
Eräs syy on se että seurat tuhoavat kaikki lahjakkuudet (jos niitä ylipäätänsä edes on)
Niiden pelitapa on vuodelta 1930.
Eivät tuoneet peliin koskaan mitään todella innovatiivista. Englanti on vanhoillinen.
Eivät tuoneet peliin koskaan mitään todella innovatiivista. Englanti on vanhoillinen.
Kun Englanti putoaa voidaan aina alkaa keskittyä hyvän pelin seuraamiseen. Monien joukkueiden pahimmista alisuoritujiesta melkoinen osa on näitä Valioliigassa pilalle menneitä. Kisojen aikana esille nousevat uudet ilmiöt tosin ostetaan usein tuohon idioottiliigaan jossa heidän kehittymisensä pelaajana katkeaa kuin kanan lento.
Nyt kun Ghaana voittaisi Saksan niin voisi nahkahousumaakin jäädä alkulohkoon. Toivotaan näin!
Se oli lähellä! Teutoonien jääminen alkulohkoon oli mun unelma. Onneks kaikkien palvomista joukkueista Espanja tippui.
Kaikkein parasta on ollut kun saariapinat putosi ja möhömahat palavat takaisin taas kerran häntä koipien välissä sumujen saarelle.
Legandaarisen "Spillon" kommentti Futisfoorumilta vuosien takaa on taas kerran ajankohtainen:
"Englanti on nolla, nolla ei ole mitään. Tämän kiistattoman ja todistetun faktan perusteella ei tarvitse nostella käsiään pystyyn saariapinoiden pudotessa. Maailman rumin kansa painuu odotetusti suremaan synkkyyteensä heidän suomalaiset mieshuora panoalustansa mukanaan. Suomalaisten mieshuorien persereikä on nyt kovilla kun saariapinoiden on saatava purkaa paineita jotenkin. Come here you fuckin finnish manbitch, under me here right now."
Se on se kuuluisa rytmitaso. Jollain energisyydellä ja hurjalla yrittämisellä, sporttisuudella päästään pitkälle kisoissa. Muttei koskaan mestaruuteen eikä edes mitallipeleihin. Maailmassa on kuitenkin joitakin teknisesti taitavia joukkueita sekä sitten eteenkin eurooppalaista taktista osaamista, luovuutta ja pelaamisen kulttuuria, ettei vanhoillinen Englanti pärjää enää. He saavat siten jatkossakin tyytyä muistelemaan vuoden 1966 rikollisen huonoja kisoja jossa ensin pallotaiturit potkitiin rammoiksi ja lopulta tuomari lahjoitti ratkaisevan maalin Englannille finaalissa. Jopa Argentiina-Englanti ottelun jälkiarviointi on antanut todellisemman kuvan siitä että jalkoillepotkimista harjoitti todellisuudessa Englanti jopa enemmän kuin latinomaat joita kuitenkin syytettiin jälkeenpäin "rumasta pelistä".
Englanti ei ole koskaan voittanut sen paremmin Euroopan kuin maailmanmestaruutta vieraalla maaperällä. Ei ole päässyt edes finaaliin asti. Menestyneimmät maan vieraalla maalla pelatuissa kisoissa:
1. Brasilia 5 mestaruutta
2. Italia 3 mestaruutta
3. Saksa 2 mestaruutta
4. Argentiina, Uruguay ja Espanja yksi mestaruus kullekin
EM-kisat (mestaruudet oman maan ulkopuolella pelatuissa kisoissa):
1. Saksa ja Espanja 2 mestaruutta
2. Ranska, Hollanti, Neuvostoliitto, Tsekkoslovakia ja Ktreikka yksi mestaruus
Jos huomioidaan vielä sekin että finaalissa ovat pelanneet oman maansa ulkopuolella pelatuissa kisoissa Hollanti 3 kertaa, Tsekkoslovakia kerran sekä se että Tsekki on pelannut myös EM-finaalissa hävinneenä osapuolena kerran kuten Espanjakin täsmentyy kuva entisestään. Englanti on menestynyt todellisuudessa huonommin kuin Tsekki, Hollanti ja Kreikka. Euroopassa se on vasta kahdeksanneksi menestyksekkäin maa jalkapallon arvokisoissa.
Englanti ei ole ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeen koskaan maailman paras jalkapallopaa näillä tiukilla kriteereillä. Mm. menestyminen ennen ja jälkeen vuoden 1966 kotikisojen on ollut yhtä surkea. Silmiinpistävää on myös se että usein kun kisojen pelien taso on noussut hyväksi on Englanti ollut joko kokonaan kisojen ulkopuolella tai pudonnut pian. Mitä heikkotasoisemmat kisat sitä paremmin Englanti on pärjännyt. Esim. v. 1966 ja 1990. Englanti on huono jalkapallon "suurvalta".
Suomalaiset elävät aivan käsittämättömässä harhaluulossa että Englanti kuuluu jalkapallon suurmaihin. Itse noteeraan sen ehkä sijalle 12. Potentiaalisesti sitä parempia saattaa näet olla vielä Tsekki ja jopa Ruotsi jotka eivät tosin näissä kisoissa pelaa. Samoin Turkki on hyvin lähellä ohittaa Englanti.
Englantilaisella jalkapallolla on ilmiömäinen kyky tuhota loistavien pelaajien kehittyminen oli kyse sitten nuoresta kotimaan lupauksesta (joita on tosin hyvin harvassa) tai sitten ulkolainen stara. Esim. latinopelaajalle Valioliiga merkitsee rahaa mutta myös pelillisen kehittymisen loppua.
Ihana juttu kuinka Riverin, San Lorenzon, Bocan ja muiden argentiinalaisseurojen pelaajia on yhä jatkopeleissä vaikka Argentiina itse luottaa (vähän liikaa) näissä rahaliigoissa pelaaviin siirtotyöläisiinsä. Se voi kostautua. Harmi vain että Kolumbia ja Uruguay joutuivat jo nyt vastakkain neljännesvälierissä jo hyviä pelaajia joutuu ulos. Peukut pystyyn Kolumbian puolesta. Kisojen todellinen "kauniin jalkapallon" joukkue Costa Rican lisäksi.