Tapasimme 3 vuotta sitten. Muutimme nopeasti yhteen. Minä hain turvaa miehestä, sillä olin kokenut kovaa väkivaltaa ja vapaudenriistoa edellisessä parisuhteessani. Mies rakastui minuun nopeasti, mutta silti kohteli minua kuin vähäosaista, ala-arvoista naista, joka jäi kaiken muun varjoon. Näin ei ollut heti, mutta noin kuukausi sen jälkeen, kun olimme muuttaneet yhteen.
Mies kertoi minulle avoimesti menneisyydestään, johon liittyi paljon omia arvojani vastaan sotivia asioita, kuten huumeet. Se oli minulle liikaa. Tahdoin pois suhteesta. Pakkasin tavarani ja lähdin, mutta mies ei päästänytkään minua lähtemään. Hän lupasi korjata asioita, hän lupasi muuttua, hän lupasi, lupasi, lupasi.. mutta hän tuhosi minua vain lisää, lisää ja lisää..
Minä alistuin. Suhteeseen astui väkivalta, lisää pelkoa, lisää alistumista. Rukoilin, että hän antaisi minun mennä, muttä hän uhkasi, että jos aloitan elämäni uuden miehen kanssa, hän tulee ja tappaa meidät molemmat.
Eräänä päivänä hän sanoi, että mikäli maksan hänelle määrätyn summan rahaa, hän antaa minun mennä. Ehdin maksaa pienen osan hänen laskujaan, kunnes tajusin, ettei hän pitäisi lupaustaan.
Kun mies ei ollut kotona, surffailin netissä ja etsin itselleni oman asunnon. Muutin salaa, hänen huomaamattaan pois. Minä säälin häntä, vein hänelle ruokaa, siivosin, pidin huolta. Ja eräänä iltana mieheni ilmoitti irtisanoneensa asunnon ja olevansa koditon. Minun ei auttanut muu kuin ottaa hänet kotiini. Ja sille tielle hän jäi.
Olen käynyt puhumassa tästä monelle eri taholle. Mies on uhkaillut tappaa itsensä, jos jätän hänet ja on jo tavallaan uhkaustaan toteuttanutkin. Hän tietää, etten (jo kaiken menettäneenä: minulla ei ole perhettä) kestäisi sitä, että joku tappaisi itsensä minun takiani. Ja hän on oikessa siinä.
Tämän 3 vuoden aikana olen hakenut helpotusta omaan olooni. Olen pettänyt häntä viiden eri miehen kanssa enkä tunne kerrassaan mitään.
Jollain sairaalla tavalla minä rakastan häntä. En kestä hänen suruaan, en pahaa oloaan, en ajatusta, että loukkaan häntä. Mutta jotta pysyn hengissä, enkä itse riistä henkeäni, on minun pakko tuntea olevani elossa. Olen seksiriippuvainen ja se ehkä tavallaan selittää käyttäytymistäni. En ole kuitenkaan koskaan oirehtinut näin. Kun mies suuttuu, hän muuttuu agressiiviseksi. Vuosi sitten hän pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, en tehnyt rikosilmoitusta - en vain pysty. Kuten sanoin, rakkauteni häneen on sairasta. Hyväksyn tämän, koska koen, että ansaitsen tulla kohdelluksi näin. Kuristusta, seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kuritusta ja kidutusta..
Kaksi viikkoa sitten sain veitsen kaulalleni ja rukoilin hiljaa mielessäni, että hän tappaisi minut. Hänellä vain napsahtaa, ja sitten hän palautuu normaaliksi, nauraa ja antaa kaiken olla. Eikä asioista saa puhua. Kaulani oli viiltojälkien ja mustelmien peitossa viikon, hän katsoi niitä ja sanoi "pahat jäljet" ja käveli pois. Yritin peittää jälkiä. Turhaan.
Mies ei käytä enää huumeita, mutta on todella mustasukkainen ja väkivaltainen. Kun nyt mietin syytä miksi kirjoitan tälle palstalle, lähinnä toivon vastausta siihen, kuinka tapan itseni parhaalla mahdollisella tavalla ilman, että tunnen enää yhtään turhaa tuskaa?
Mies kertoi minulle avoimesti menneisyydestään, johon liittyi paljon omia arvojani vastaan sotivia asioita, kuten huumeet. Se oli minulle liikaa. Tahdoin pois suhteesta. Pakkasin tavarani ja lähdin, mutta mies ei päästänytkään minua lähtemään. Hän lupasi korjata asioita, hän lupasi muuttua, hän lupasi, lupasi, lupasi.. mutta hän tuhosi minua vain lisää, lisää ja lisää..
Minä alistuin. Suhteeseen astui väkivalta, lisää pelkoa, lisää alistumista. Rukoilin, että hän antaisi minun mennä, muttä hän uhkasi, että jos aloitan elämäni uuden miehen kanssa, hän tulee ja tappaa meidät molemmat.
Eräänä päivänä hän sanoi, että mikäli maksan hänelle määrätyn summan rahaa, hän antaa minun mennä. Ehdin maksaa pienen osan hänen laskujaan, kunnes tajusin, ettei hän pitäisi lupaustaan.
Kun mies ei ollut kotona, surffailin netissä ja etsin itselleni oman asunnon. Muutin salaa, hänen huomaamattaan pois. Minä säälin häntä, vein hänelle ruokaa, siivosin, pidin huolta. Ja eräänä iltana mieheni ilmoitti irtisanoneensa asunnon ja olevansa koditon. Minun ei auttanut muu kuin ottaa hänet kotiini. Ja sille tielle hän jäi.
Olen käynyt puhumassa tästä monelle eri taholle. Mies on uhkaillut tappaa itsensä, jos jätän hänet ja on jo tavallaan uhkaustaan toteuttanutkin. Hän tietää, etten (jo kaiken menettäneenä: minulla ei ole perhettä) kestäisi sitä, että joku tappaisi itsensä minun takiani. Ja hän on oikessa siinä.
Tämän 3 vuoden aikana olen hakenut helpotusta omaan olooni. Olen pettänyt häntä viiden eri miehen kanssa enkä tunne kerrassaan mitään.
Jollain sairaalla tavalla minä rakastan häntä. En kestä hänen suruaan, en pahaa oloaan, en ajatusta, että loukkaan häntä. Mutta jotta pysyn hengissä, enkä itse riistä henkeäni, on minun pakko tuntea olevani elossa. Olen seksiriippuvainen ja se ehkä tavallaan selittää käyttäytymistäni. En ole kuitenkaan koskaan oirehtinut näin. Kun mies suuttuu, hän muuttuu agressiiviseksi. Vuosi sitten hän pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, en tehnyt rikosilmoitusta - en vain pysty. Kuten sanoin, rakkauteni häneen on sairasta. Hyväksyn tämän, koska koen, että ansaitsen tulla kohdelluksi näin. Kuristusta, seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kuritusta ja kidutusta..
Kaksi viikkoa sitten sain veitsen kaulalleni ja rukoilin hiljaa mielessäni, että hän tappaisi minut. Hänellä vain napsahtaa, ja sitten hän palautuu normaaliksi, nauraa ja antaa kaiken olla. Eikä asioista saa puhua. Kaulani oli viiltojälkien ja mustelmien peitossa viikon, hän katsoi niitä ja sanoi "pahat jäljet" ja käveli pois. Yritin peittää jälkiä. Turhaan.
Mies ei käytä enää huumeita, mutta on todella mustasukkainen ja väkivaltainen. Kun nyt mietin syytä miksi kirjoitan tälle palstalle, lähinnä toivon vastausta siihen, kuinka tapan itseni parhaalla mahdollisella tavalla ilman, että tunnen enää yhtään turhaa tuskaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tee yks hyvä työ ja soita oman paikkakuntasi terapeutille/diakonissalle ja käy juttelemassa ammattilaisen kanssa.
Jotenkin toivoisin, että tuo lukemani ei olisi totta. Todella kamalan ja epäuskottavan kuuloista, mutta jos on totta, niin samaa kuin hissu: Hae apua ja sinuna lähtisin tuosta suhteesta. Se tuhosi sinut ja tuhoaa yhä. Ja myöskin ilmianna miehesi! Kenenkään ei pitäisi kärsiä samaa kuin sinä jouduit eikä sinunkaan tulisi enää kärsiä. Kun miehesi joutuisi vastaamaan teoistaan, sinäkin voisit olla viimein vapaa!