Seurustelen ihanan mieheni kanssa joka tekisi puolestani lähes mitä vain.
Nyt minua on alkanut suhde mietityttää. Jokin hänessä ei vain herätä luottamusta. Hän sanoo jokapäivä että rakastaa, ja jos hän on poissa niin tulee viestiä kuinka upea olen ja hän rakastaa. Hän on jopa liiankin seurallinen.
Kauanpa se onni sitten kestikin, nyt kun aamuisin herättyäni näen nykyisen mieheni naaman, minusta tuntuu kuin heräisin ventovieraan vierestä.
Romanssini on kokenut täyden romahduksen puoleltani, rakkaus on ohitse ja olen alkanut pohtia mitä haluan elämältä yleensä, enkä vain miehiltä. En halua tällaista romanttista rakkautta enää kokea ikinä.
Edellisessä suhteessa en saanut huomiota, tunsin kuihtuvani naisena ja mies myöskin petti. En olisi millään halunnut siitä luopua, mutta voin niin huonosti etten kyennyt muuta kuin eroamaan. Siitä asti olen kasannut itseäni, kunnes viimein koin olevani valmis uuteen suhteeseen.
Olen alkanut tajuamaan miten hyvä exäni oli minulle, ja hänen
kanssa oli hauskaa ja turvallista monesti. Pidin hänestä senkin jälkeen, kun olimme jo eronneet. Jos en olisi roikkunut miehessä enkä vaatisi tietää mitä hän tekee, niin suhde olisi ollut hyvä..
Ennenkaikkea meillä oli paljon yhteistä. Hänen kanssa pystyi jakamaan tärkeät asiat, vaikka hänkään ei ollut mikään mestari parisuhteen hoitajana. Nykyiselle miehelle saan selittää tuhat kertaa jokaisen asian, eikä hän tajua mistään mitään siltikään.
Minua pelottaa kuollakseni se seikka, että olen mennyt huumassa sitoutumaan uuteen mieheen liian tosissani, jopa yhteisestä tulevaisuudesta on puhuttu itsestäänselvänä asiana.
Lisäksi vaikea löytää nykypäivänä miestä joka osallistuu kotitöihinkin ja kunnioittaa naista, ei ryyppää eikä petä.
Niin mikä siinä on vaikeaa, taidan olla yhdenmiehen nainen ja kun tarpeeksi monta kertaa on eronnut ja sitten alkanut uuden kanssa, niin ei oikein enää nappaa rakkaudentunnustukset ja rakkaudessa koen, että olin tyhmä että aloin uudestaan seurustella. Olisin ollut ihan onnellinen sinkkuna ja säilyttänyt sentään vapauteni.
Mikä tässä on ongelma, se että miten pääsen eroon koko parisuhteesta..inhoan itseäni.
Nyt minua on alkanut suhde mietityttää. Jokin hänessä ei vain herätä luottamusta. Hän sanoo jokapäivä että rakastaa, ja jos hän on poissa niin tulee viestiä kuinka upea olen ja hän rakastaa. Hän on jopa liiankin seurallinen.
Kauanpa se onni sitten kestikin, nyt kun aamuisin herättyäni näen nykyisen mieheni naaman, minusta tuntuu kuin heräisin ventovieraan vierestä.
Romanssini on kokenut täyden romahduksen puoleltani, rakkaus on ohitse ja olen alkanut pohtia mitä haluan elämältä yleensä, enkä vain miehiltä. En halua tällaista romanttista rakkautta enää kokea ikinä.
Edellisessä suhteessa en saanut huomiota, tunsin kuihtuvani naisena ja mies myöskin petti. En olisi millään halunnut siitä luopua, mutta voin niin huonosti etten kyennyt muuta kuin eroamaan. Siitä asti olen kasannut itseäni, kunnes viimein koin olevani valmis uuteen suhteeseen.
Olen alkanut tajuamaan miten hyvä exäni oli minulle, ja hänen
kanssa oli hauskaa ja turvallista monesti. Pidin hänestä senkin jälkeen, kun olimme jo eronneet. Jos en olisi roikkunut miehessä enkä vaatisi tietää mitä hän tekee, niin suhde olisi ollut hyvä..
Ennenkaikkea meillä oli paljon yhteistä. Hänen kanssa pystyi jakamaan tärkeät asiat, vaikka hänkään ei ollut mikään mestari parisuhteen hoitajana. Nykyiselle miehelle saan selittää tuhat kertaa jokaisen asian, eikä hän tajua mistään mitään siltikään.
Minua pelottaa kuollakseni se seikka, että olen mennyt huumassa sitoutumaan uuteen mieheen liian tosissani, jopa yhteisestä tulevaisuudesta on puhuttu itsestäänselvänä asiana.
Lisäksi vaikea löytää nykypäivänä miestä joka osallistuu kotitöihinkin ja kunnioittaa naista, ei ryyppää eikä petä.
Niin mikä siinä on vaikeaa, taidan olla yhdenmiehen nainen ja kun tarpeeksi monta kertaa on eronnut ja sitten alkanut uuden kanssa, niin ei oikein enää nappaa rakkaudentunnustukset ja rakkaudessa koen, että olin tyhmä että aloin uudestaan seurustella. Olisin ollut ihan onnellinen sinkkuna ja säilyttänyt sentään vapauteni.
Mikä tässä on ongelma, se että miten pääsen eroon koko parisuhteesta..inhoan itseäni.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eroa ja palaa sen pettäjän luokse. et sinä ansaitse rakkautta rehelliseltä mieheltä.
Ei mun mielestä rakkautta yleensäkään pidä ansaita. Rakastin exää huolimatta siitä mitä hän teki, vaikka hänen tekojaan en hyväksynytkään.
Jos rakkaus olisi kaupan, niin jokainen rakastaisi vain sitä joka on tarpeeksi kiltti. Harmittaa se minuakin että kun hyvä mies olisi, mutta kun ei natsaa.
saisiko asiallisia vastauksia eikä noita katkeria ?
Olen oikeasti hädissäni.
No voi hyvänen aika, ratkaisuhan on kokonaan sinun ja vain sinun. Josset kerran ole onnellinen nykyisen miesystäväsi kanssa, lähde menemään. Opettele elämään itseksesi / itsellesi ja katso, mitä elämä tuo eteen. Ei parisuhde ole ainut onnelliseksi tekevä asia tai ihmisarvon mitta.
Sitä vain kirjoituksesi luettuani jäin ihmettelemään, miten olet onnistunutkin luomaan "kultareunukset" exäsi ympärille, vaikka hän petti sinua..??? Ok, sinulla synkkasi hänen kanssaan, puhuitte ns samaa kieltä... Mutta ei se oikeuttanut häntä käyttämään väärin luottamustasi ja pettämään, eihän?!
Nykyinen miesystäväsi aiheuttaa ahdistusta kietomalla sinut tiukasti rakkauteensa - ja exäsi ei välittänyt tarpeeksi, ja nytkö tuo jälkimmäinen onkin parempi vaihtoehto? Come on nyt, ajattele nyt oikeasti, onko noin?! Olet selvästikin aikalailla sekaisin tunteittesi kanssa!
Sinulla on selvästi aikalisän paikka elämässäsi. Ei parisuhteen tarkoitus ole olla mikään vankila, joten tee päätös nyt äläkä vasta sitten, kun olette jo saman katon alla ja esikoinen tulossa!
Nimenomaan siksi kultareunukset, että hän ymmärsi minua ja hänen kanssaan oli hyvä olla. Hän osoitti välittämisensä muilla tavoin.
Syyt miksi hän petti, voivat johtua minustakin. Asiaa yritettiin aikanaan selvittää, mutta olin liian ylpeä antamaan anteeksi, ja en kyennyt siinä tilanteessa tajuamaan, että pettäminen ja rakastaminen ovat yleisiä asioita,
se että jonkun kanssa oikeasti SYNKKAA, on harvinaista. Heitin siis harvinaislaatuisen ihmissuhteen sen takia meneemään, että mies oli haaveillut vähän liian läheltä aasialaisista tisseistä. Oisin vaan antanut olla, ja hakenut itselleni jonkin suhteen ja balanssi olisi ollut valmis.
Kyllä tää nykuine mieheni on uskollinen ja rakastava, mutta hänen kanssaan on niin tylsää viettää aikaakin että pää hajoaa.
Hänen huumorinsa on ihan tyhmää, ja varmaan minun huumorini myös hänen mielestään..hän tykkää vain sellaisesta huumorista että säikytellään toista, puristellaan, ja katsotan niitä yoytybe videoita joissa kissat leikkivät.
En taida tehdä päätöstä mihinkään suuntaan, eikai tunteet sekaisin ollessa kannata päätöksiä tehdä :(
Ehkä pysyn nyt vain erillään molemmista miehistä sen aikaa, että tulee järki päähän.
Koska ei minua kukaan MIES voi tehdä onnelliseksi, niin periaatteessa eikai tuo mies voi tehdä minua onnettomaksikaan?
Edellisessäkin suhteessa vaikka se mies petti, niin oma suhteellisuuden tajuni siinä kohtaa petti vielä pahemmin. Ei se pettäjämieskään kait minua onnettomaksti tehnyt, vaan minä itse? Minähän sen merkityksen olen antanut hänen munalleen, että minne sen saa työntää. Eikai mun mikään pakko olisi ollut alkaa sen asian takia melkein köyttä rasvailemaan.
"Oisin vaan antanut olla, ja hakenut itselleni jonkin suhteen ja balanssi olisi ollut valmis."
Ei tuo mitään balanssia olisi tuonut. Miehet eivät pysty antamaan anteeksi naisen vieraissa käyntiä. Eikä tuolla asialla ole mitään tekemistä sen kanssa, että he itse vieraissa hyppäävät. Itselleen he sen suovat, mutta eivät missään tilanteessa naiselleen. Suhteenne olisi tuon "tasoituksen" jälkeen ollut varmasti poikki.
No huh huh, on sinulla kyllä erikoinen käsitys toimivasta ja rakastavasta parisuhteesta! Tai no, jos siihen sinun mielestäsi mahtuu pettämistä ja punttien tasoittamista, niin mikäs siinä.... Mutta oikeastiko olet sitä mieltä, että kun sinua petetään ja sinä haet "tasoitusta", kaikki on ok sen jälkeen?
Peilaat elämääsi miesten kautta. Ei kenenkään tehtävä ole tehdä toista onnelliseksi etkä voi kaataa vastuuta omasta onnellisuudestasi toisen niskaan.
Olet näemmä valmis ottamaan vastaan kurjaakin kohtelua ja haet itsestäsi syytä, kun sinua on petetty ym. No, jollet itse näe tilannettasi, ei sinua kukaan muukaan voi saada tajuamaan, että pettäminen parisuhteessa on aina väärin eikä millään tavoin puolusteltavissa. Avoimet suhteet ovat asia erikseen.
Kysyisin että missä ihmeen vaiheessa olen vierittänyt vastuun omasta onnellisuudesta toisten niskaan?
Mä omasta mielestä etsin liikaakin syytä itsestäni, kuten sanoitkin,enkä mitenkään syytä ketään toista..
Jos sanon että nykyiseni tuntuu väarältä, en minä häntä silti syytä.
Jos kuollakseen pelkää elämää, niin paras varmaan ottaa selvää nunnaluostareista.
Ei miestä, ei parisuhdeongelmia. Jäljelle jää vain kasa ongelmia, jotka liittyvät ihmisyyteen yleensä ja omaan henkilökohtaiseen vajavaiseen persoonaan erityisesti.
Ongelma on myös, että omista vaikeuksistaan ei enää voikaan syyttää huonoa puolisoa, vaan peiliin on katsottava ihan ite.
"Ongelma on myös, että omista vaikeuksistaan ei enää voikaan syyttää huonoa puolisoa, vaan peiliin on katsottava ihan ite."
Tuo on ihan totta. Parisuhde tuo asioita käsiteltäväksi, mutta jossain kohtaa menee sekaisin, että onko parisuhde aiheuttanut ongelmat, vai vain osan niistä,
vai olenko minä se ongelma.
En mielestäni elämää pelkää, olen ihan pää pystyssä mennyt rohkeasti suhteisiin ja elänyt sen mukaan.
Mutta vyyhti alkaa kasvaa jo liian suureksi, liian monen tärkeän ihmissuhteen takia, liian monen menetyksen takia.
Kuulostaa varteenotettavalta tuo luostarivaihtoehto, pysyisin pois ihmisiä saastuttamasta. Mutta toisaalta olisi se luostaria kohtaan väärinkin mennä sinne ei jumalaa etsimään, vaan pakoon kakslahkeisia. Toiset menee sinne kuitenkin koska uskovat.
Naiset aina rakastaa pettäjiä. On ihan sun asias mitä teet jos et voi tai osaa itse päättää niin älä seurustele. Kukaan ei elä elämääsi puolestasi.
ymmärrän tuon sun suhtautumisesi ex mieheesi ja hänen pettämiseensä. itse ikävöin pitkään miestä jonka kanssa seurustelin mutta hän halusi enemmän kuin minä tai ei enemmän vaan nopeammin kaiken yhteen muutot jne. koska en vastannut hänen hakuaan hän etsi toisen naisen. ilmoitti sitten että me olimme sitten siinä, hän jatkaa toisen kanssa elämäänsä. kun ajattelen järki päässä tuota, tekisi mieli mennä paukuttamaan pari totuutta, kommenttia joita ei siinä mitä helv tilanteessa tullut sanottua, tehdä selväksi mitä hänestä mietin jne mutta kun tunteet tulee niin.. jeps; se on kyyneleitä ja ikävää, on valmis antamaan mitä vain anteeksi vaikka itselle parisuhteen erittäin suuri ellei suurin vaade on luottamus, heti alusta sen pitää olla sata.
itselleni lukiessa iskisilmään että menneisyydessä on monta surua jne. oletko niitä jotka ovat etsineet suhdetta heti toisen jälkeen, vetämättä henkeä välissä, miettimättä mikä meni mönkään edellisessä? jos olet olisiko vastaus siinä? sinulla mukana liian monta selvittämätöntä asiaa menneisyydessä ja viet niitä mukana uuteen... tämä on tätä kotipsykologiaa 8)
tsemppiä kuitenkin; itse jouduin käymään terapeutin juttusilla kun poltin itseni loppuun tuon suhteen päättymisen jälkeen, pakenin kipua ja elämän tyhjyyttä töihin. jos mahdollista kannattaa käydä. vaikka juttelin ja puhuin ystäville, aina ulkopuoliselle pystyy sanomaan kaunistelematta asiat ja hän antaa ammattilaisen vastaukset...
Sitä vaihtoehtoa tarjotaan että opettele olemaan yksin.
Minä en hypännyt suhteesta toiseen, vaan elin yksinäni melkein 3 vuotta ensin, ja oikeastaan elän vieläkin yksin. Mies vaan on viettänyt liikaa aikaa luonani, ja minä miehen luona. Miehen sukulaiset ja kaikki ovat niin otettuja, kun ollaan niin mahtava pari. Sinne olisi pitänyt juhannukseksi mennä "anoppilaan" mutta jäin kotiin. Yksin olemisessa olen hyvä, en kaipaa ketään seurakseni jatkuvasti.
Varmaan muuten oliskaan parisuhteessa, mutta ystävät on kaikki naimisissa lapsiakin alkaa olla, mitä mä siinä sitten yksin teen vuosikaudet, vaikka uusia ystäviäkin tapaisi niin on se eri asia että on joku oma, ei muutakuin aikaa vierii, pian tapaa miehen ja aletaan olla yhdessä.
ensin kaikki on kevyttä, sitten rakastutaan ja mitä enemmän mies on tähän nyt "pesiytynyt", sitä vakavammalta alkaa näyttää suhde. Ja mies puhuu jo kuinka muutetaan yhteen ja hän ei voisi elää ilman minua.
En ole siis ollut vetämättä henkeä välissä, enkä tarvitse miestä määrittämään oma arvoni,.,.enkä varsinkaan elä miesten kautta. Olen kyllä nähnyt mitä se on kun nainen elää miehen ja parisuhteen kautta, ja siitä on pian tuloksena ulkoisiakin merkkejä joilla myös yhteiskuntakelpoisuutta mitataan. Kuten ne perinteiset 2 autoa ja omakotitalo.
Ehkä kyse on siitä että olen alkanut rakkauden sijaan arvostaa , että on joku joka todella ymmärtää ja on mukavaa yhdessä. Vaikka kuinka rakastaisi ja toinen haluaa minua nu**ia kokoajan jatkuvalla syötöllä, ei se korvaa sitä mitä on kun pystyy sietämään toista vaikka hän olisi minkä näköinen ja minkälainen hyvänsä, eikä ole jatkuvaa kipinää ja painetta kuten seksittömässä avioliitossa jossa mies käy jo vieraissa. en koskaan vaan totu uuten mieheen enää. Ehkä elämässä ei ole niin paljon vuosia enää, että siinä ajassa ehtisi kiintyä.