Siinäpä kysymys, sanoisi Hamlet. Mutta tällainen kysymys ja siitä kinaaminen on aika hedelmätöntä, kun kinaajina ovat uskovainen ja ei-uskovainen. Toinen uskoo ja toinen on tietävinään. Uskovaisella on uskonnon logiikan mukaiset argumentit uskontonsa perustelemiseksi ja yleensä ne ovat uskovaisen mielestä aukottomat. Epäilijä taas vetoaa siihen, ettei ole olemassa ihmismäistä näyttö mistään jumalista eikä ole sen vuoksi mitään syytä uskoa todennäköisesti ihmismielikuvituksesta peräisin oleviin satuolnetoihin.
Tätä mielenkiintoisempi kysymys on se, mitä seurauksia ja vaikutuksia uskonnoista on ihmisille. Aktiiviset uskonnot (kuten islam, vanhoillislestadiolaisuus) tai niiden uinuvat olotilat (tapakristillisyys) vaikuttavat tyystin eri lailla ihmisten arkipäivään ja pitemmän aikavälin kehitykseen.
Akltiivivaihetta elävissä uskonnoissa on yleensä vallalla pysymättömyyden mantra. Uskontoa ei saa muuttaa eikä muu kehitys saa olla ristiriidassa uskonnon kanssa. Tämän vuoksi näyttää siltä, että islamilaisissa maissa ollaan juututtu elämänmenossa vuosisatojen takaiseen tilanteeseen, kun taas kristytyissä maissa on siirrytty viimeisen sadan vuoden aikana uskonnon passiivivaiheeseen ja annettu kehityksen rauhassa kehittyä. Tästä johtuvat osittain ne suuret erot yhteiskuntien tilassa länsimaiden ja arabimaiden välillä. Islamilaisissa maissa mikään ei kehity omasta takaa vaan ne elävät lähes yskinomaan muun maailman kehityksen varassa ja jäävät koko ajan jälkeen elintasossa, jota tähän asti on pitänyt yllä suuret öljyvarat. Kenties massamuutto länsimaihin voi tuoda ajatteluun pitkällä aikavälillä muutoksen ja islamkin siirtyi enemmän kohti passiivivaihetta.
Uskonto siis hyvin suuressa määrin joko rajaa tai antaa tilaa muulle kehitykselle. Fundamentaalinen aktiivivaihetta elävä uskonto on se, joka rajaa sitä historiallisen tiedon valossa. Se ei näyttäisi suuresti liittyvän uskonnon sisältöön. Kristinusko ei tässä suhteessa ole ollut yhtään suvaitsevaisempi uskonto kuin islamkaa. Niiden erot johtuvat vain siitä, että ne elävät uskontoina tulivuorten lailla aivan eri kehitysvaihetta (aktiivine/uiinuva).
Toinen kysymys on sitten minkälaisia kaikkia vaikutuksia uskonnoilla tai niiden merkityksen vähentymiselle on ihmisten elämään sinänsä riippumatta siitä, sallivatko ne kehityksen vai onko niillä taipumus ylläpitää pysähtyneisyyttä. Uskontojen näkökulmasta passiivivaihe voi tarkoittaa yleisen moraalin rappeutumista (Putinin ja islamistien politiikan keskeinen väite) ja yhteisöllisyyden vähentymistä. Väitteet saattavat joiltain osin pitää paikkansakin eikä niitä tulisi sivuuttaa vain siksi, ettei satu olemaan uskovainen. Riippuvuus kehitykseen on toki yleensä aina tässäkin suhteessa olennainen ja vaikeasti erotettavissa, sillä uskonnon kahleiden hellittäessä ihmisillä voi olla taipumus viedä kehitystä myös huonoon suuntaan, vaikka nettosumma on ehkä positiivinen jollain mittarilla mitattuna.
Tässä vielä linkki Esko Valtaojan koluminiin, missä käsitellään sitä, että uskonto voi olla kaiken kehityksen jarru eli sitä samaa, mikä oli tarkoitukseni tuoda tässä vähän esille. Eteenpäin ei päästä, ellei uskovaisten piirissä tapahdu herätystä todellisuuteen. Se näyttää uskosta luopumiseltä ja siksi se on ymmärrettävästi hyvin vaikeaa.
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/391389/Islamin todelliset viholliset
Tätä mielenkiintoisempi kysymys on se, mitä seurauksia ja vaikutuksia uskonnoista on ihmisille. Aktiiviset uskonnot (kuten islam, vanhoillislestadiolaisuus) tai niiden uinuvat olotilat (tapakristillisyys) vaikuttavat tyystin eri lailla ihmisten arkipäivään ja pitemmän aikavälin kehitykseen.
Akltiivivaihetta elävissä uskonnoissa on yleensä vallalla pysymättömyyden mantra. Uskontoa ei saa muuttaa eikä muu kehitys saa olla ristiriidassa uskonnon kanssa. Tämän vuoksi näyttää siltä, että islamilaisissa maissa ollaan juututtu elämänmenossa vuosisatojen takaiseen tilanteeseen, kun taas kristytyissä maissa on siirrytty viimeisen sadan vuoden aikana uskonnon passiivivaiheeseen ja annettu kehityksen rauhassa kehittyä. Tästä johtuvat osittain ne suuret erot yhteiskuntien tilassa länsimaiden ja arabimaiden välillä. Islamilaisissa maissa mikään ei kehity omasta takaa vaan ne elävät lähes yskinomaan muun maailman kehityksen varassa ja jäävät koko ajan jälkeen elintasossa, jota tähän asti on pitänyt yllä suuret öljyvarat. Kenties massamuutto länsimaihin voi tuoda ajatteluun pitkällä aikavälillä muutoksen ja islamkin siirtyi enemmän kohti passiivivaihetta.
Uskonto siis hyvin suuressa määrin joko rajaa tai antaa tilaa muulle kehitykselle. Fundamentaalinen aktiivivaihetta elävä uskonto on se, joka rajaa sitä historiallisen tiedon valossa. Se ei näyttäisi suuresti liittyvän uskonnon sisältöön. Kristinusko ei tässä suhteessa ole ollut yhtään suvaitsevaisempi uskonto kuin islamkaa. Niiden erot johtuvat vain siitä, että ne elävät uskontoina tulivuorten lailla aivan eri kehitysvaihetta (aktiivine/uiinuva).
Toinen kysymys on sitten minkälaisia kaikkia vaikutuksia uskonnoilla tai niiden merkityksen vähentymiselle on ihmisten elämään sinänsä riippumatta siitä, sallivatko ne kehityksen vai onko niillä taipumus ylläpitää pysähtyneisyyttä. Uskontojen näkökulmasta passiivivaihe voi tarkoittaa yleisen moraalin rappeutumista (Putinin ja islamistien politiikan keskeinen väite) ja yhteisöllisyyden vähentymistä. Väitteet saattavat joiltain osin pitää paikkansakin eikä niitä tulisi sivuuttaa vain siksi, ettei satu olemaan uskovainen. Riippuvuus kehitykseen on toki yleensä aina tässäkin suhteessa olennainen ja vaikeasti erotettavissa, sillä uskonnon kahleiden hellittäessä ihmisillä voi olla taipumus viedä kehitystä myös huonoon suuntaan, vaikka nettosumma on ehkä positiivinen jollain mittarilla mitattuna.
Tässä vielä linkki Esko Valtaojan koluminiin, missä käsitellään sitä, että uskonto voi olla kaiken kehityksen jarru eli sitä samaa, mikä oli tarkoitukseni tuoda tässä vähän esille. Eteenpäin ei päästä, ellei uskovaisten piirissä tapahdu herätystä todellisuuteen. Se näyttää uskosta luopumiseltä ja siksi se on ymmärrettävästi hyvin vaikeaa.
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/391389/Islamin todelliset viholliset
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei olla.
Tämä oli niin hyvä avaus, että pitää kiittää Jumalan ja kaiken Luojan ohella myös avaajaa. Olen itsekin pohtinut jotain tuon kaltaista ja asioita käsittelevässä mielenkiintoisessa kirjallisuudessa näitä juttuja pohdiskellaan tuohon tyyliin.
Eräs mielenkiintoinen kysymys Islamin historiassa on se, miksi se heti valloitusvaiheen jälkeen oli kulttuurille ja tieteelle suorastaan ihanteellinen kasvualusta, mutta parissa sadassa vuodessa surkastui jopa keski-ajan kristillisyyttäkin kuivemmaksi hiekkaerämaaksi. Juuri Islamissa fundamentalismi liittyy erittäin selkeästi köyhyyteen ja yleiseen kehittymättömyyteen. Rikkaammissa arabimaissa maallistuminen on edennyt paremmin. Ääri-Islam jos mikä on selvästi köyhien ja katkerien kostouskonto, ja muistuttaa siinä ateismin erästä äärihaaraa, nimittäin Leninin ja Stalinin kommunismia, josta toki Pohjois-Korealainenkaan variantti ei ole kaukana.
Vaikka tätä ei pidäkään perussuomalaisille ääneen sanoa, nehän vauhkoontuisivat siitä aivan sekopäisiksi, niin sosiaalinen status on keskeisiä kysymyksiä maahanmuutossa. Sen voi ymmärtää tietysti muutenkin kuin rajoittamisen tarpeen kannalta.
Islamin "kukoistus" johtui siitä että sulattivat sisäänsä edistyneempiä kansoja ja kalifaatti näitä houkutteli omiin leipiinsä. Oppineet olivatkin sitten usein jotain muuta kuin hartaita muslimeita. Samanlaista ryöstörahoilla kulttuurinedistämistä se oli kuin kristityillä keisareilla Konstantinapolissa.
*Ääri-Islam jos mikä on selvästi köyhien ja katkerien kostouskonto*
Ugandalaista on lähteestä riippuen 66-84% kristinuskoisia. Vaikka kristinusko ei selitä valtion kehittymättömyyttä, ei se myöskään ole auttanut Ugandaa kehittymään länsimaiden tasolle. Ne ovat ihan muut asiat kuin uskonasiat, mitkä valtiot nostavat kehittymättömyyden suosta.
Ehkä kristinusko on vaikuttanut Ugandassa liian lyhyen ajan. Onhan Uganda jo nyt kuitenkin kehittyneempi kuin länsimaat olivat keski-ajalla :-))
Tosi tietysti tuo, että kehittyneisyyteen vaikuttavat monet tekijät, joista vain yksi on uskonto. Sekä kristinusko että Islam osoittavat osaltaan, että uskonto voi kyllä merkittävästi estää kehitystä. Kummatkin uskonnot ovat kuitenkin saattaneet tietyssä vaiheessa tarjota filosofista kasvualustaa myös tieteelliselle ajattelulle ja humaaniselle asenteelle.
Ääri-Islam on mielestäni hyvä esimerkki siitä kuinka taantunut maailmankäsitys luo omalle olemassaololleen mitä suotuisimmat olosuhteet. Siis köyhyyden, kouluttamattomuuden ja yleisen tietämättömyyden kautta.
Kristinusko laski Roomankin sivistystasoa. Kesti 1800-luvulle että osattiin edes tehdä esi-kristillisen Rooman tasoisia teitä.
Betonin valmistustaitokin unohtui.
Kristinuskon toimesta rakennustaito nousi roomalaisesta eteenpäin jo keskiajan alkuvaiheessa, kun rakennettin Herralle toinen toistaan suurempia katedraaleja. Seuraavan kerran rakennustaito nousi vasta keksittiin teräsbetoni ja pilvenpiirtäjät. Muslimimaissa eletään käytännössä vielä savimajoissa, paitsi araabiemiirikunnissa, jossa länsimaisella teknologialla rakennettiin Burj Khalifa.
"Kristinuskon toimesta". Ja sitten on paljon asioita, jotka ovat kehittyneet kauan ennen kristinuskoa, ja nykyinen kehitys jopa Japanissa, joka ei ole kristinuskosta kuullutkaan.
Jos joku valtio on luonteeltaan kristinuskoinen, niin ei se tarkoita, että uskovaisuus on saanut kehitystä aikaan. Ihmiset vaan ovat valtiollisesti kristinuskossa. Onhan kristinuskoa Afrikassa ja Etelä-Amerikassakin, muttei voi puhua hyvästä taidosta ja kehityksestä.
Taidat unohtaa Kiinan, Japanin ja muun Aasian temppelit, Intian temppelit, Egyptin pyramidit, Taj Mahalin ja muut,. Voisin luetella loputtomiin, Inkojen rauni Etelä-Amerikassa, Rooman vesijohtojärjestelmät. Olkoon siinä tällä kertaa.
Sivumennen sanoen islam kirjoitetaan pienellä iillä.