Ei löydy

Minä laitoin ilmoitukseni tositarkoituksella 1.10, eli nyt ilmoitus on ollut yhdeksättä päivää ja poistan sen viikonlopun jälkeen.

Sivuilla on käynyt tutustujia 1348 (käyntien määrä - monet käyneet useampia kertoja), yhteydenottoja vain 12, jotka kaikki ovat kyllä olleet erittäin asiallisia ja muutamiin olen vastannut, mutta saanut vastaukseksi takaisin, että asun liian kaukana (lähin vastaajista on asunut 60 km päässä ja hänen mielestään matka oli liian pitkä). Ja toki se on, mutta pikkukylässä asuvana minun on aika vaikea löytää kovin läheltä seuraa, lähin kaupunki on 40 km päässä. Ja minäkään en sitten ole enää vastannut, jos välimatka on kymmeniä kilometrejä.

En voi valittaa, että olisin pettynyt, koska tutustumiset eivät ole johtaneet "tunnetasolle" ,ei muutamaa viestiä pidemmälle ja kirjoittelijat ovat rehellisesti, tai ainakin hienotunteisesti sanoneet syyn, miksi eivät voi jatkaa kirjoittelemista. Oletin, että isoissa kaupungeissa asuvat löytävät ystäviä helpommin, mutta ei sekään näytä pitävän paikkansa.

Olen palstalla sieltä "iäkkäämmästä päästä", eli yli neljänkymmenen. Suurin osa miehistä ovat huomattavasti nuorempia ja ymmärrettävästi he etsivät ikäistään seuraa, mutta yllättävintä profiileita selatessa on se, että 50-55-vuotiaat miehet etsivät korkeintaan 40-vuotiasta naista. Nelikymppiset miehet kuitenkin etsivät ikäisiään tai nuorempia.

Joka tapauksessa, jokaisella on omat toiveensa ja kannattaa lukea profiilit huolellisesti läpi ennen kuin vastaa, niin ei tule turhia pettymyksiä.

Foorumissa sinänsä ei liene mitään "vikaa", netin käyttäjät ovat etupäässä nuorempaa ikäluokkaa. Yksinäisyys on kuitenkin suurempi ongelma meidän ikääntyvien joukossa.
141712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Täällä pääkaupunkiseudulla tuntuu yksinäisyys olevan iso ongelma monella. Paljon on ihmisiä mutta kontaktin luominen on vaikeaa. Sekä kapakoissa että täällä netissä. Tosi vaikeaa löytää sielunkumpaania vaikka vaatimustaso ei mahdoton olisikaan. Ystäväpiirissäni on useita lapsettomia sinkkuja (naisia) jotka valittavat samaa, ovat kokeilleet kapakoita, nettiä, harrastuksia ym. Kyseessä olevat naiset on fiksuja, avoimia, katseenkestäviä, keski-ikäisiä. Ei pitäisi olla ongelmaa miesten suhteen mutta kuitenkin on. Kuka keksisi sellaisen palvelun jossa sinkut voisivat livenä tavata toisiaan ja tutustua? Jotain vaikka sinkkumatkoja, harrastuksia, illanviettoja tms.

Äänestä
  • Kaipaamiasi 'palveluita' löytyy pääkaupunkiseudulta tietääkseni ainakin kaksi:
    www.eurosinkut.fi ja groups.msn.com/bonkut.

    Molemmat järjestävät kaikenlaista toimintaa yhteisistä illanvietoista viikonloppuleireihin jne.

    Jälkimmäinen on pääasiassa suunnattu 30-50-vuotiaille ja edellinen ehkä hiukan nuoremmille.

    Suosittelen!

    Äänestä

  • ehkä näistä? kirjoitti:

    Kaipaamiasi 'palveluita' löytyy pääkaupunkiseudulta tietääkseni ainakin kaksi:
    www.eurosinkut.fi ja groups.msn.com/bonkut.

    Molemmat järjestävät kaikenlaista toimintaa yhteisistä illanvietoista viikonloppuleireihin jne.

    Jälkimmäinen on pääasiassa suunnattu 30-50-vuotiaille ja edellinen ehkä hiukan nuoremmille.

    Suosittelen!

    Pääkaupunkiseudulla löytyy palvelut kaikkeen mahdolliseen, mutta entäpä pohjoisemmassa asuvat? Jaksna vaan aina ihmetellä miten pääkaupunkiseudulla olevat voivat olla yksinäisiä - siellähän on vaikka mitä mahdollisuuksia tutustua erilaisissa tilanteissa, luontevasti. Toista se on pohjoisemmissa pikkukylissä, joissa elämän syke on aika lailla poikkeava tuosta pääkaupunseutulaisesta hektisyydestä.

    Äänestä

  • Babyface kirjoitti:

    Tuo yksinäisyys. Sitä voi olla vaikka Lontoossa tai New Yorkissakin miljoonien ihmisten ympäröimänä. Jos se ystävä/sukulais- ym.verkosto puuttuu eikä ole kumppania. Vaikka mahdollisuuksia olisi löytää niin ei yrittämisestä huolimatta kuitenkaan löydä.

    Äänestä

itselläni oli ilmoitus myös tositarkoituksella laitoin sen elokuun alussa ja se oli noin kaks viikkoa, ilmoitus luettiin kokonaista 21 kertaa ja vastauksia nolla. Ei sulla pitäisi olla mitään valittamista jos ilmoitukses on luettu yli tuhat kertaa ja vastauksia 12.

Äänestä
  • Anyway, olen profiilini poistanut. Syy, miksi minun profiilini luettiin niin monta kertaa johtui varmasti siitä, että se oli kuvallinen. Monet käy ihan huvikseen katselemassa kuvallisia profiileita, vaikkeivät aikoisikaan vastata. Eli mielenkiinnosta se ei kerro mitään.

    Minun profiilini oli aika vakavahenkinen ja varmasti siinä karsiutui paljon sellaisia, jotka tulkitsivat, että olen kenties liian tosikkomainen - mitä en ole. Ihmissuhteisiin toki suhtaudun vakavasti ja kun seuraa ollaan hakemassa yritetään tietenkin tehdä sellainen profiili, jossa mahdollisimman tarkasti annetaan kuvaus. Mulla oli niin paljon tekstiä, että eihän sitä jaksanut "kukaan" lukea.

    Äänestä

  • Hengetär kirjoitti:

    Anyway, olen profiilini poistanut. Syy, miksi minun profiilini luettiin niin monta kertaa johtui varmasti siitä, että se oli kuvallinen. Monet käy ihan huvikseen katselemassa kuvallisia profiileita, vaikkeivät aikoisikaan vastata. Eli mielenkiinnosta se ei kerro mitään.

    Minun profiilini oli aika vakavahenkinen ja varmasti siinä karsiutui paljon sellaisia, jotka tulkitsivat, että olen kenties liian tosikkomainen - mitä en ole. Ihmissuhteisiin toki suhtaudun vakavasti ja kun seuraa ollaan hakemassa yritetään tietenkin tehdä sellainen profiili, jossa mahdollisimman tarkasti annetaan kuvaus. Mulla oli niin paljon tekstiä, että eihän sitä jaksanut "kukaan" lukea.

    näinhän se on kyllä kuvallinen ilmoitus on mielenkiintoisempi. totuus kuitenkin on että ei täältä sitä oikeaa löydy tai jos löytyy niin kyllä melkoinen tuuri täytyy käydä.

    Äänestä

  • No hei, niistä 12 vastauksesta oli vain muutama asiallista ja potentiaalista ja niistäkään ei sit loppujen lopuksi tullut mitään. Et se siitä. Ei se määrä vaan se laatu.

    Äänestä

profiiliin tutustumista, noin 5 yhteydenottoa, kahden kanssa treffeille joista toisen kanssa juuri loppunut pari kuukautta kestänyt suhde. Ei oikein hyvä hyötysuhde näillä markkinoilla. Mutta kuitenkin tyhjää parempi. Olen siis mies ja profiilini on ollut esillä puolisen vuotta.

Äänestä

Itse kerkesin roikkua vasta viikon kun olin löytänyt iselleni kumppanin. Olemme seurustelleet nyt reilut 3 kuukautta ja hän tuntuu olevan se oikea. Välimatkaa meillä on 160 km mutta ei se estä seurustelua. Tapaamme useana päivänä viikossa eli se on vain itsestä kiinni miten asiat sujuu. Itsekkin sain alussa vastauksia joista karsiutui aika pian pois sellaiset jotka eivät tuntuneet sopivan minulle. Kävin tapaamassa ainoastaan yhtä ja hän oli se oikea. Kirjoittamalla saa toisesta aika hyvin selvyyden.

Äänestä
  • No, olet todellakin voittanut 7oikein lotossa. Minun kokemukseni mukaan se on yhtä suuri todennäkisyys tätä kautta tavata se pitempiaikainen kumppani.

    Äänestä

  • Lady kirjoitti:

    No, olet todellakin voittanut 7oikein lotossa. Minun kokemukseni mukaan se on yhtä suuri todennäkisyys tätä kautta tavata se pitempiaikainen kumppani.

    Meillä, esim. sinulla ja minulla, voi olla ehkä korkeammat kriteerit kaverin suhteen kun edellisellä kirjoittajalla, ei se ole siitä kiinni, ettemmekö "löytäisi". Totta kai täältä LÖYTÄÄ, jos laskisi rimaa. Niinkin epätoivoisia naisia on, jotka ottavat ukon kuin ukon - kunhan on joku. Ja ei siinä mitään pahaa ole, hyvä niin, jos molemmat ovat tyytyväisiä. Yksinolo on minun mielestäni parempi ratkaisu kuin "kuka tahansa".

    Äänestä

  • Niiskuneiti kirjoitti:

    Minä en todellakaan laskenut rimaa vaan mulla oli omat tiukat kriteerit. Onhan niitä juopottelevia, juoruavia ja toisten miesten perässä juoksevia naisia vaikka kuinka paljon mutta löydäppä se oikea joka on valmis sitoutumaan ilman mitään taka-ajatuksia ja hyötymistarkoitusta. Ehkä se oli todella lottovoittoon verrattavissa oleva sattuma olen sitä itsekkin miettinyt, mutta jos tietää mitä etsii niin kyllä sen tunnistaa kun kohdalle sattuu. Ps. sain näemmän uuden nimimerkin.

Kommentoi aloitusta

Hengetär kirjoitti:

Minä laitoin ilmoitukseni tositarkoituksella 1.10, eli nyt ilmoitus on ollut yhdeksättä päivää ja poistan sen viikonlopun jälkeen.

Sivuilla on käynyt tutustujia 1348 (käyntien määrä - monet käyneet useampia kertoja), yhteydenottoja vain 12, jotka kaikki ovat kyllä olleet erittäin asiallisia ja muutamiin olen vastannut, mutta saanut vastaukseksi takaisin, että asun liian kaukana (lähin vastaajista on asunut 60 km päässä ja hänen mielestään matka oli liian pitkä). Ja toki se on, mutta pikkukylässä asuvana minun on aika vaikea löytää kovin läheltä seuraa, lähin kaupunki on 40 km päässä. Ja minäkään en sitten ole enää vastannut, jos välimatka on kymmeniä kilometrejä.

En voi valittaa, että olisin pettynyt, koska tutustumiset eivät ole johtaneet "tunnetasolle" ,ei muutamaa viestiä pidemmälle ja kirjoittelijat ovat rehellisesti, tai ainakin hienotunteisesti sanoneet syyn, miksi eivät voi jatkaa kirjoittelemista. Oletin, että isoissa kaupungeissa asuvat löytävät ystäviä helpommin, mutta ei sekään näytä pitävän paikkansa.

Olen palstalla sieltä "iäkkäämmästä päästä", eli yli neljänkymmenen. Suurin osa miehistä ovat huomattavasti nuorempia ja ymmärrettävästi he etsivät ikäistään seuraa, mutta yllättävintä profiileita selatessa on se, että 50-55-vuotiaat miehet etsivät korkeintaan 40-vuotiasta naista. Nelikymppiset miehet kuitenkin etsivät ikäisiään tai nuorempia.

Joka tapauksessa, jokaisella on omat toiveensa ja kannattaa lukea profiilit huolellisesti läpi ennen kuin vastaa, niin ei tule turhia pettymyksiä.

Foorumissa sinänsä ei liene mitään "vikaa", netin käyttäjät ovat etupäässä nuorempaa ikäluokkaa. Yksinäisyys on kuitenkin suurempi ongelma meidän ikääntyvien joukossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu