Minulla ovat lapsuuden ystävät säilyneet elämässäni mutta en enää koe että meillä olisi enää mitään yhteistä.
Meillä kaikilla on erillaiset kiinnostuksen kohteet.
Osa näistä lapsuuden ystävistäni on nuorena aloittaneet perustamaan perheen ja jollain on käynyt huonompi tuuri jääty yksihuoltajaksi eikä ole ollut suurta tukiverkostoa joka voisi auttaa lapsen hoidossa.
Se ilmenee sillä että nämä ketkä ovat jääneet yksinhuoltajaksi heillä on aina vaikeuksia lähteä mihinkään kun lasten hoitajaa on vaikeaa saada eikä voi suunnitella mitään etukäteen.
Minä taas olen toista maata minulla ei ole itselläni lapsia enkä pode vauvakuumetta ja tykkään mennä ja matkustella.
Ole saanut välillä tästä kuulla ystäviltäni että minä en ymmärrä heitä koska minulla ei ole lapsia.
Mutta olen välillä yrittänyt auttaa heitäkin heidän lapsien hoitamisessa.
Olen tässä miettinytkin pitäisi minun ruveta etsimään samanlaisia ihmisiä ystäväksi joilla samat kiinnostuksen kohteet?
Meillä kaikilla on erillaiset kiinnostuksen kohteet.
Osa näistä lapsuuden ystävistäni on nuorena aloittaneet perustamaan perheen ja jollain on käynyt huonompi tuuri jääty yksihuoltajaksi eikä ole ollut suurta tukiverkostoa joka voisi auttaa lapsen hoidossa.
Se ilmenee sillä että nämä ketkä ovat jääneet yksinhuoltajaksi heillä on aina vaikeuksia lähteä mihinkään kun lasten hoitajaa on vaikeaa saada eikä voi suunnitella mitään etukäteen.
Minä taas olen toista maata minulla ei ole itselläni lapsia enkä pode vauvakuumetta ja tykkään mennä ja matkustella.
Ole saanut välillä tästä kuulla ystäviltäni että minä en ymmärrä heitä koska minulla ei ole lapsia.
Mutta olen välillä yrittänyt auttaa heitäkin heidän lapsien hoitamisessa.
Olen tässä miettinytkin pitäisi minun ruveta etsimään samanlaisia ihmisiä ystäväksi joilla samat kiinnostuksen kohteet?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitäisi etsiä uusia, kohtalo ohjaa aina uusia ystäväehdokkaita kun vaihdat koulua, työpaikkaa, paikkakuntaa, osallistut johonkin. Pitää vaan tutustua.
Lapsuudenystävät ovat hieno juttu, mutta aikuisenakin voi tutustua samantyyppisesti. Nekin toki voivat hiipua jos joku muuttaa pois paikkakunnalta tms.
Aina kannattaa tutustua uusiin ihmisiin, läpi elämän. Silloin et jää myöskään liikaa edes alitajuisesti vaatimaan joiltakin, että teillä pitäisi olla enemmän yhteistä tai märehtimään teidän eroavaisuuksianne. Elämä tuo kaikille, myös noille sinun lapsuudenystävillesi. Silloin teidän on helpompi myös ottaa toisenne sellaisina kuin olette ja pitää toisissanne niistä asioista, mistä pidätte. Ei ihmisten tarvitse toistensa klooneja ollakaan.
Lapsuusajan kaverit tuntuivat silloin aikoineen samanhenkisiltä ja paljon yhtieisä asioita riitti.
Opiskelu vei kutakin eri suuntiin ja vartuttiin, perustettiin perheitä, jokainen muuttui luonteeltaan ja persoonaltaan johonkin suuntaan.
Uusia aikuisen elämän ystäviä tarttui matkaan harrastusten ja työn kautta, kuitenkin se oma puoliso oli ykkönen ystävänäkin.
Vanha lapsuudenkaveri otti vuosikausien jälkeen yllättäen yhteyttä, otti sitten tavakseen soittaa joka viikko kahtena-kolmen iltana samaan kellonaikaan. Kertoi että tämä on hänen omaa laatuaikaa josta ei tingi, kun saa puhua jonkun muunkin kuin oman perheensä kanssa. Sanoi ettei hänen puoliso hyväksy sitä että hän notkuu puhelimessa kerryttämässä puhelinlaskua.
Minulta ei vain satuttu kysymään, onko minulla aikaa kuunella jaarittelua monta kertaa viikossa, se aika oli minun koti-illastani ja minun perheeltäni pois.
Tämän ystävän jutut olivat lähinnä puuolisonsa ivaamista, kettuilua ja itsensä kehumista. Viljalti kertoili myös iltatähtensä touhuista ja vaipan kulloisestakin sisällöstä. Välillä käski minua odottamaan puhelimessa kun hän käväisee huuhtelemassa makaronit tai jotain yhtä älytöntä.
Vanhan ystävyyden nimissä jaksoin näitä jaarittelupuheluita aikani, viimein vihastuin ajatukseen että minun piti olla hänelle saatavilla ja korvana kun hän niin päätti. Meillä ei ollut yhtään mitään yhteistä sitten lapsuusvuosien, hän ei ollut työelämässä päivääkään kun ei ollut käynyt mitään kouluja, ei ollut tietoinen maailman asioista eikä harrastanutkaan mitään.
Hänen ainoat siihenastiset saavutuksensa olivat ilmeisesti kotipaikkakunnalta pois muuttaminen, avioituminen useampaan kertaan ja liuta lapsia.
Lakkasin vastaamasta puheluihin harvemin ja harvemmin ja viimein kokonaan. Jossain vaiheessa vaihdoin numeroanikin ja muutimme, en ilmoitellut muuttuneita yhteystietojani hänelle. Koin hänet taakaksi.