"
Fazer sulkee Hyvinkään ja Ulvilan leipomot syksyllä 2015.
Leipomoiden kaikkia 146:ta henkilöä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet, yhtiö tiedottaa. Työntekijöistä puolet työskentelee Hyvinkäällä ja puolet Ulvilassa.
Näillä näkymin leipomossa työskennelleiltä loppuvat työt ensi vuoden syksyllä. Irtisanomiset tehdään keväällä noin viisi kuukautta ennen leipomoiden sulkemista. Mahdollisimman monelle yritetään löytää uusia töitä ennen tätä esimerkiksi konsernin sisältä, kerrotaan Fazerin viestinnästä.
Fazerin mukaan yt-neuvotteluille oli suuri tarve, koska leivän kulutus Suomessa laskee. Myymälöissä paistettavan leivän osuus kulutuksesta kasvaa ja pakatun leivän osuus pienenee.
Fazerin muut leipomot sijaitsevat Vantaalla, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Oulussa."
http://www.ess.fi/uutiset/talous/2014/06/24/fazer-sulkee-hyvinkaan-ja-ulvilan-leipomot

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kansa on järkiintymässä.
Ollut järjissään jo pitempään.
Myymälöissä paistettavat leivät tulevat ulkomailta.
http://yle.fi/uutiset/onko_leivan_alkuperalla_sinulle_merkitysta/6934104
"Paistopisteissä ulkomaisen taikinan osuus on jopa 80 prosenttia."
"Leipomotuotteiden tuonti ulkomailta on kasvanut nelinkertaiseksi parissa vuodessa. Leipuriliiton mukaan tuonnin voimakas kasvu on suurin syy leipomoalan työpaikkojen vähenemiseen."
Ei se leivän kulutus mihinkään laske vaikka suomalaisen leivän kulutus laskeekin.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/viimeiset-ruisleivat-uunista-ulos/1744412
Suomessa on tällä hetkellä hieman vajaat 700 leipomoa. Vuosittain niistä lopettaa noin 10–20 kappaletta.
Tänä vuonna noin kymmenen leipomoa on mennyt konkurssiin ja muutama on lopettanut toimintansa, sanoo Suomen Leipuriliiton toimitusjohtaja Mika Väyrynen.
http://www.pohjolansanomat.fi/Kotimaa/1194906675835/artikkeli/vaasan irtisanoo 56 ja sulkee rovaniemen leipomon.html
"Yhtiö on kertonut yt-neuvottelujen syyksi sen, että leipomoissa valmistettua leipää menee yhä vähemmän, kun kuluttajat suosivat yhä enemmän myymälöissä paistettuja tuotteita."
Vaasan Turun leipomo joutui lopettamaan:
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/03/03/vaasan-lopettaa-turun-leipomonsa/20113099/12
YT-neuvotteluiden taustalla olleet muutokset leivän kuluttajakäyttäytymisessä ovat jatkuneet ja johtaneet siihen, että leipämarkkina on pienentynyt. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme leipämarkkinassa tapahtuneisiin ja mahdollisesti vielä tapahtuviin muutoksiin turvataksemme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo johtaja Juri Jolkkonen tiedotteessa.
Surullistahan se on miten ulkomaalainen leipä valloittaa Suomen ja vie työpaikat kun ei ole enää leipomoille tarvetta. Mutta ei se leivän kulutus silti laske.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2014/03/12/ss-kalakukkolegendan-minian-leipomo-konkurssiin/20143594/137
Kalakukoista tunnettu kuopiolainen Leipomoliike Irene Partanen on hakeutunut konkurssiin, kertoo Savon Sanomat.
Vaasan Turun leipomo joutui lopettamaan:
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/03/03/vaasan-lopettaa-turun-leipomonsa/20113099/12
YT-neuvotteluiden taustalla olleet muutokset leivän kuluttajakäyttäytymisessä ovat jatkuneet ja johtaneet siihen, että leipämarkkina on pienentynyt. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme leipämarkkinassa tapahtuneisiin ja mahdollisesti vielä tapahtuviin muutoksiin turvataksemme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo johtaja Juri Jolkkonen tiedotteessa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/perinteikas-primulan-leipomo-konkurssiin/557283/
Perinteikäs Primulan leipomo konkurssiin
http://www.radiokompassi.fi/uutiset/paikallinen/mummin-pullapuoti-konkurssiin
Mummin pullapuoti konkurssiin
http://selry-fi-bin.directo.fi/@Bin/5c5f566ba46cd43142b28cf35f9c19d8/1404436305/application/pdf/8531570/Elintae_10_2011_NETTI[1].pdf
Leivän kulutuksen lasku uhkaa työpaikkoja
http://www.kymensanomat.fi/Online/2014/04/22/Vaasan Oy aloittaa yt-neuvottelut Kotkassa/2014317271397/4
Vaasan Oy aloittaa yt-neuvottelut Kotkassa