Outo suhde

Olen tapaillut erästä miestä kohta kymmenen kuukauden ajan ja olo on aina vaan epävarma tämän suhteen suhteen.
Esim.Alusta lähtien hän on vaan avoimesti tuijotellut muiden naisten perään ja siinä on tullut vaivautunut olo, että mitä mä tässä sit teen. Mies ei pahemmin juttele puhelimessa muuten kuin joo ja jaa eikä vastaa useinkaan asiallisiin tekstiviesteihin.
Alussa kävi viikollakin, mutta vuoden alusta on jopa ollut äkillisesti viikonloppuja tulematta. Lähes kaiki juhlapyhät olen saanut viettää yksin. Hän vetoaa ns.työvelvoitteisiin vapaa-aikanaan, Kotonanikin hän hakeutuu tekemään aamusta iltaan jotain töitä, joita en vaadi häntä edes tekemään. Alussa hän osallistui ruokakuluihin, mutta huomaan nyt maksavani suuren osan niistäkin-ja hän ne myös syö. Tapaamisestamme lähtien emme ole käyneet yhdessä missään ns. ulkona vaan olleet kotinurkissa ym. ym.
Hänen mielestään tämä on parisuhde, vaikka näemme vain 2-5 kertaa kuukaudessa. Minua ahdistaa tällainen ja olen hänelle sen sanonutkin.
Emme suunnittele yhteistä tulevaisuutta ja näköjään kesälomatkin piti hakea eri aikaan, vaikka alunperin piti olla kerrankin yhteistä pidempää aikaa. Hänellä olikin jo suunnitelmat valmiina kesälomaksi, joihin en tule kuulumaan.
Olenkin sanonut hänelle, että epäilen kaksoissuhdetta tai jotain muuta kummallista tämän perusteella. Mutta mitä vielä mä oon kuulema vainoharhainen. Olenko?
Kysyin, että mikä olen hänelle, niin vastaus ettei tiedä- Voi helvetti sentään!
9451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No eihä tuo peli vetele..eikä vaikuta parisuhteelta. Sun pitää nyt löytää oma hyvä itsetunto ja lakata olemasta tossukka. Ei miehet välitä naisesta, joka ei itse anna itselleen arvoa. Ruokaa tarjoat hänelle...sinun luonako? Entäs menetkö miehen luo koskaan?..elä mee ainakaan ruokien kanssa. Minä kehotan etsimään ihmisen, joka rakastaa sinua oikeasti ja ainakin välittää paljon enempi. Lomat eri aikaan on oiva merkki, et haluu mennä yksin..Tsemppiä ja yritä arvostaa itteäsi enempi.

Äänestä
  • Ei vetele, ei.. Mun itsetunto on murentunut, mutta tossukka en ole. olen avoimesti puhunut hänelle tuntojani, mutta häneltä ei tule vastakaikua. En käy miehen luona oman rajoitteeni vuoksi. Minunkaan mielestä tämä ei ole rakkautta vaan itsensä kiusaamista, mutta ikää on ja ei haluaisi enää takaisin sinkkumarkkinoille
    ( liikaa vääriä ihmisiä), vaikkakin hauskaa aikaa sekin oli omalla tavallaan- aikansa kutakin.
    Kiitos kannustuksesta!

    Äänestä

  • tulossa hullksi kirjoitti:

    Ei vetele, ei.. Mun itsetunto on murentunut, mutta tossukka en ole. olen avoimesti puhunut hänelle tuntojani, mutta häneltä ei tule vastakaikua. En käy miehen luona oman rajoitteeni vuoksi. Minunkaan mielestä tämä ei ole rakkautta vaan itsensä kiusaamista, mutta ikää on ja ei haluaisi enää takaisin sinkkumarkkinoille
    ( liikaa vääriä ihmisiä), vaikkakin hauskaa aikaa sekin oli omalla tavallaan- aikansa kutakin.
    Kiitos kannustuksesta!

    Eikö tämäkin ole sellainen väärä ihminen? Itse päätät, kuka kelpaa sinulle kumppaniksi. Muista, että toista ei voi muuttaa.

    Äänestä

Ehkäpä vastaus on jo tiedossa sinulla itselläsikin, mihin tuollainen tilanne johtaa. Saattaa olla, että miehestä et koskaan tule muuta irti saamaan. Mutta itsesi kannalta voisi olla hyvä, että nostat kissan pöydälle. Yrität keskustella ja kerrot, miltä sinusta tuntuu.

Sitten ainakin huomaat, onko miehestä sinulle oikeasti kaveriksi vai ei. Muuten sinun pitää vaan sitten hyväksyä, että teillä on tuollainen suhde ja hän on sellainen, kun on. Jos et muuta päätöstä halua tehdä.. Mulla läheltä liippaava kokemus takana. Erohan siitä tuli ja menikin pitkään, että selvitin itseni kanssa, että minua ei saa kohdella enää noin. Miehestä ei saanut mitään irti. Pieniä läheisyyden murusia tai joku muu mukava yksittäinen tapahtuma välillämme, jotka saivat minut kuvittelemaan parisuhdetta ja unelmoimaan. Hän ei kyennyt muuhun eikä halunnut muuttua.

Äänestä

"näemme vain 2-5 kertaa kuukaudessa."

Olis parempi jos et näkis tuota miestä lainkaan. Ei se halua sitoutua, eikä tuo ole parisuhde. Sillä on varmaan muitakin naisia joita panee. Mistä naiset aina löytää tuollaisia miehiä joilla aina jotain salattavaa??

Äänestä

Olisin varmana unelma mies tuohon miehees verrattuna.

Äänestä
  • Niin mä aavistan, että tässä on nyt jotain hämärää, vaikka hän on omasta mielestään viattoman roolissa. Päättelinkin siitä, kun olen kohdannut vastaavaa, mutta näin lyhyemmässä ajassa. Olin 25 vuotta naimisissa saman miehen kanssa ja vaikka koin suhteen tylsäksi ja halusin erota- Tää suhde vie voiton tylsyydessään ja epävarmuudessaan. Tällainen vie voimat ja huomaan olevani itkuinen ja ahdistunut- Kaipaan uudelleen iloisuutta elämääni.

    Äänestä

  • tulossa hulluksi kirjoitti:

    Niin mä aavistan, että tässä on nyt jotain hämärää, vaikka hän on omasta mielestään viattoman roolissa. Päättelinkin siitä, kun olen kohdannut vastaavaa, mutta näin lyhyemmässä ajassa. Olin 25 vuotta naimisissa saman miehen kanssa ja vaikka koin suhteen tylsäksi ja halusin erota- Tää suhde vie voiton tylsyydessään ja epävarmuudessaan. Tällainen vie voimat ja huomaan olevani itkuinen ja ahdistunut- Kaipaan uudelleen iloisuutta elämääni.

    Mies on varattu.

    Äänestä

HEI aloitaja helvetti toi kuulostaa aivan aivan samalta kun minun parisuhteeni muijani kansas ja nytten hän ilmoitanut petäneensä meidän suhteen aikana 2 kertaa ja meilä kansa kaiki suunnitelmat mitä minä ehdotan niin häntä ei juurikaan kiinosta vaan hänelä on kaiki erikseen että hän vietää omasa kodisaan omat juhla pyhänsä ja minä omasani ja nyt juhanuksena hän oli juhanus sunutaina kuulema omien puheidensa muklaan pettänyt minua ja sitä enen kuukausi sitten hän kertoi nämä minule PUHELIMESA ja keksustelut ovat hänen kansa juuri tota että kun minäkin koitan jotain häneltä kysyä niin usin on vastaus EMMÄTIIÄ ja hmm ja sitten kun häneltä ei saa keskusteluihin kunolisia vuropuhehelisia keskusteluja vaan ne on yksitäisiä että minä puuhun ja hän hmm hmmm ja emnmätiiä ja sitten meidän suhteen alussa hän epäili minua kokoajan että miniä petän häntä vaikka todelakan en ollut misään vaiheesa pettänyt häntä mutta jotenkin hänsai ppäähänsä että olen pettänyt ja näin noh hänelä myös ihan mahaotamoon huono itse tunto ja siitä ihmetelenkin että miten hän on pettänyt minua jos hänelä on huono itse tunto itselänsä että kuinkä hänelä sitten rohkeuta kuitenkin vieraan kansa pompata sänkyyn mutta joo mneidän suhteesa kansa tämä nainen kaiki JOKA IKINEN ASIA meilä luokiteltiin kansa että MINUN JA SINUN ETTÄ mikään ei olut yhteistä ni olen niiin niinin smanlaisen ihmisen kansa nyt peleilyt 2 vuota että

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulossa hulluksi kirjoitti:

Olen tapaillut erästä miestä kohta kymmenen kuukauden ajan ja olo on aina vaan epävarma tämän suhteen suhteen.
Esim.Alusta lähtien hän on vaan avoimesti tuijotellut muiden naisten perään ja siinä on tullut vaivautunut olo, että mitä mä tässä sit teen. Mies ei pahemmin juttele puhelimessa muuten kuin joo ja jaa eikä vastaa useinkaan asiallisiin tekstiviesteihin.
Alussa kävi viikollakin, mutta vuoden alusta on jopa ollut äkillisesti viikonloppuja tulematta. Lähes kaiki juhlapyhät olen saanut viettää yksin. Hän vetoaa ns.työvelvoitteisiin vapaa-aikanaan, Kotonanikin hän hakeutuu tekemään aamusta iltaan jotain töitä, joita en vaadi häntä edes tekemään. Alussa hän osallistui ruokakuluihin, mutta huomaan nyt maksavani suuren osan niistäkin-ja hän ne myös syö. Tapaamisestamme lähtien emme ole käyneet yhdessä missään ns. ulkona vaan olleet kotinurkissa ym. ym.
Hänen mielestään tämä on parisuhde, vaikka näemme vain 2-5 kertaa kuukaudessa. Minua ahdistaa tällainen ja olen hänelle sen sanonutkin.
Emme suunnittele yhteistä tulevaisuutta ja näköjään kesälomatkin piti hakea eri aikaan, vaikka alunperin piti olla kerrankin yhteistä pidempää aikaa. Hänellä olikin jo suunnitelmat valmiina kesälomaksi, joihin en tule kuulumaan.
Olenkin sanonut hänelle, että epäilen kaksoissuhdetta tai jotain muuta kummallista tämän perusteella. Mutta mitä vielä mä oon kuulema vainoharhainen. Olenko?
Kysyin, että mikä olen hänelle, niin vastaus ettei tiedä- Voi helvetti sentään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu