Uffe on väittänyt Pekkaa huijariksi jo vuosia sitten!
0Äänestä
Puskan ansiot
perustuvat tutkimukseen, jossa tutkimusdataa on ohjailtu ja kirjoitettu hatusta halutunlaiseen tulokseen pääsemiseksi. Tällainen tutkimus kaatuu aikanaan omaan mahdottomuuteensa.
Paljastavaa on Puskan reaktio eriäviin mielipiteisiin.
"Jos joku on mun kanssa eri mieltä, niin pannaan se RIKOSVASTUUSEEN".
0Äänestä
se on politiikkaa
Hyvä kun totuus tulee ilmi....olen aina pyrkinyt syömään voita se on maukkaanpaa.....levitteet on pahanmaksuisa!
0Äänestä
veikkailija
Diabeteksen syy ei ole selvillä. Veikkaan bakteerien olevan syyllisempiä siihen kuin ravinnon. Kuten jutussa todetaan, kun syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo.
0Äänestä
pää piiloon
Varmaan uutisissa asiasta puhutaan ja viikkoja ja vuosia jauhetaan ;)
Aika nolo valevedätys ja sai jatkua vuosikymmeniä!
0Äänestä
rasvaarvo
Terveyskeskuksesta saa kolesterolireseptin yhdellä korkean kolesterolin verikokeella. Reseptin antamisen jälkeen kukaan ei kysele vointiasi tai edes sitä, oletko hakenut ja uskaltanut syödä pillerisi.
0Äänestä
sokeri pannaan
Onhan se nyt tiedetty jo pitkään, että sokeri on suurin tappaja. Ihmisen energiasta kolmasosa pitäisi saada rasvasta. On kuitenkin selvää, että rasvan laatu määrää siinäkin mikä on terveellisintä. Sokeri pilaa jo lapsena suomalaisten terveyden. Puska on periaatteessa kuitenkin enemmän oikeassa, kuin väärässä.
0Äänestä
12+20
Jääkarhu syö hylkeestä vain pelkän rasvakerroksen ja aivot. Kaikki muu jää lokeille.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.rasalas.fi/RavnskovinLisaluku.pdf
Uffe on väittänyt Pekkaa huijariksi jo vuosia sitten!
perustuvat tutkimukseen, jossa tutkimusdataa on ohjailtu ja kirjoitettu hatusta halutunlaiseen tulokseen pääsemiseksi. Tällainen tutkimus kaatuu aikanaan omaan mahdottomuuteensa.
Paljastavaa on Puskan reaktio eriäviin mielipiteisiin.
"Jos joku on mun kanssa eri mieltä, niin pannaan se RIKOSVASTUUSEEN".
Hyvä kun totuus tulee ilmi....olen aina pyrkinyt syömään voita se on maukkaanpaa.....levitteet on pahanmaksuisa!
Diabeteksen syy ei ole selvillä. Veikkaan bakteerien olevan syyllisempiä siihen kuin ravinnon. Kuten jutussa todetaan, kun syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo.
Varmaan uutisissa asiasta puhutaan ja viikkoja ja vuosia jauhetaan ;)
Aika nolo valevedätys ja sai jatkua vuosikymmeniä!
Terveyskeskuksesta saa kolesterolireseptin yhdellä korkean kolesterolin verikokeella. Reseptin antamisen jälkeen kukaan ei kysele vointiasi tai edes sitä, oletko hakenut ja uskaltanut syödä pillerisi.
Onhan se nyt tiedetty jo pitkään, että sokeri on suurin tappaja. Ihmisen energiasta kolmasosa pitäisi saada rasvasta. On kuitenkin selvää, että rasvan laatu määrää siinäkin mikä on terveellisintä.
Sokeri pilaa jo lapsena suomalaisten terveyden.
Puska on periaatteessa kuitenkin enemmän oikeassa, kuin väärässä.