Pekka Sartolan 2014 kirja sivaltaa jälleen

israelson

Lopunajan profetioita, Israelin kadonneita heimoja tutkivat, saavat jälleen kirjoista uutta hengellistä vahvaa ruokaa! Nuo kysymykset kiinnostavat myös minua!

TUON HEIDÄT TAKAISIN
P.Sartola etsii tässä 10-11/2014 ilmestyvässä uutuus kirjassa
vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

* Missä ovat Israelin kadonneet heimot.
* Vai ovatko kaikki edes olleet kadoksissa?
* Milloin he palavat takaisin isiensä maahan? Mistä heidät voidaan löytää ja minkä nimisinä?
* Muinaiset heimot ja tämän päivän valtiot. Hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä.
* Suomi ja Pohjoismaat, tiedätkö että suvustasi saattaakin löytyä juutalaisia sukujuuria.
* Miksi USA ja Iso-Britannia muiden muassa puuttuvat tyystin lopun aikojen myrskyisistä tapahtumista?
* Mikä on Danin heimon kohtalo, entä sitten Efraim?
* Nämä ja paljon muuta mielenkiintoista ja yllättävää lopun aikojen näkymistä.

Ilmestyy loka-marraskuun vaihteessa.
Tulossa ensi syksynä! 2014
http://www.ajanteos.com/tuonHeidatTakaisin.htm
http://www.ajanteos.com

Pekka Sartolalle viesti!
Toivottavasti tutkit näitä mietteitäni tulevassa kirjassasi? :)

Miten on mahdollista että Efraim olisi eteläisen ”Juudan juutalaisuuteen” kääntynyt?
Samalla tuo 10 heimoa olisi kadonnut Israelista katsottuna pohjoiselle maalueella. Ja Israeliin heidän pitäisi palata yhdessä Juudan jälkeläisten kanssa pohjoisesta maasta?

Kadonnut tuolta pohjoiselta alueelta johon päin he lähtivät, josta heidän kerrotaan tulevan takaisin, pitäisi löytyä merkittäviä arkeologisia löytöjä ja historiallisia todistuksia suuresta Israelilaisesta ihmisjoukosta ja eteläisen ”Juudan juutalaisuudesta” 612eKr → 70jKr väliseltä ajalta.
Skyytit (600eKr → 300jKr) asutti Kasaarivaltion aluetta ennen juutalaisia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Skyytit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasaarit
Ennen kuin Slaavit ja viikinki ruhtinas Rurik loi muinaisen Venäjän.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slaavit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rurik
Israelista katsottuna maanäären pohjoinen alue on ollut suomen sukuisten heimojen ja kansojen hallinnassa todella kauan. Slaavit ajoi heidät vielä pohjoisemmille maa alueille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalais-ugrilaiset_kansat

Ancient Western Civilizations Timeline 3500BC-476AD
http://www.youtube.com/watch?v=jpD01pXsTAE
Israelin ja Israelista katsottuna lähimpänä oleva pohjoinen maaalueen hallinta on historian saatossa vaihtunut tiuhaan. Sen alueen kansojen historiasta, uskonnoista ja valtakunnista löytyy arkeologisia löytöjä, mutta ei juutalaisia ajalta 612eKr → 70jKr.
Imperial History of the Middle East - 5,000 years in 90 seconds - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=2iVXPqnoC_A&feature=related

Pohjoisen Efraimin Assyrian pakkosiirtolaisuuden jälkeen noin 612eKr. Efraim 10 heimoa ei missään vaiheessa ole kääntynyt eteläisen ”Juudan juutalaisuuteen”! He menetti Israelilaisten uskon ja identtiteetin ns."juutalaisuuden", jo ollessaan pohjoisessa Israelissa. Tämän luopumuksen ja syntien tähden he joutui Assyrian orjuuteen. Josta he vapautui noin 612eKr lähtien sen jälkeen kohti pohjoista maanäärtä.

Jos Efraimin jälkeläisillä olisi ollut Israelilaisten juutalainen identiteetti he olisi palanut takaisin Israeliin koska juutalaisuus tarvitsee Jerusalemin temppeliä. Eteläisen Juudan orjuuden jälkeen kirjoitetussa Esran kirjassa kerrottu Babylonin orjuudesta palanneiden nimilistoilla ei mainita Efraimin jälkeläisiä!
http://www.fkf.net/Kadonneet/

Historian kuluessa on yksittäiset kauppiaat ja matkamiehet vieneet mukanaan ympäri itä-eurooppaa, eurooppaa ja maailmaa, vieneet Juudan juutalaisuutta. Heistä on polveutunut Juudan juutalaisuuteen kääntyneiden yhteisöjä ympäri maailmaa. He eivät kuitenkaan ole Efraimin geneettisiä jälkeläisiä pohjoisesta maasta.

Hyvä on muistaa tämä, Juuda oli Efraimin jälkeen orjina samalla alueella kuin Efraim ja Juuda palasi takaisin Israeliin mutta Efraim oli kirjoitusten mukaan silloin pohjoisessa maassa. Eivätkä Efraim ja Juuda siellä Babylonin orjuudessa vielä yhdistyneet.

Miten voi olla mahdollista että Efraim olisi omaksunut samanlaisen Juudan ulkoisen juutalaisuuden pohjoisessa Israelissa tai pohjoisessa maanääressä ja vielä ilman Jerusalemin temppeliä. Herra lupaa yhdistää Juudan ja Efraimin vasta lopunajalla ja edes 700-900-luvun juutalainen Kasaarivaltio ei ole ollut lopunaikaa.

1. Miksi Herra olisi johdattanut Efraimin jälkeläisiä Juudan juutalaiseksi vielä 70jKr jälkeen?
2. Efraimin 10 heimon Asyyrian orjuuden jälkeen sukupolvia on kulunut noin 30-40 sukupolvea, riippuen sukupolven iän laskutavasta (70 / 80vuotta).
3. Kirjoitusten mukaan Efraimin GENEETTISET JÄLKELÄISET palaa Israeliin yhdessä Juudan geneettisten jälkeläisten kanssa pohjoisesta ja ympäri maailmaa. Tämä voi tapahtua niin että USA:n noin 5-6milj "juutalaista" tekee lopunajalla paluumuuton Israeliin Suomen kautta.

51

1593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ole huoleti

      Tohtorilla on aina dokumenttejä sanansa tueksi. Niinpä tulevaisuudessakin.

      • Oletko vapaamuurari?

        Miksi olet ivallinen , kuka on Herrasi ja Pelastajasi? Kellä ei ole Poikaa ....... hänellä ei ole Isäkään! Oletko äärimuslimi joka vannoi käsi koraanilla?

      • Kuka käski rakentaa

        miksi evlut kirkkoja on joka kylässä ja kaupungissa? Suurimmassa temppelissä ei asu meidän Jumala!

      • Tuom.
        Kuka käski rakentaa kirjoitti:

        miksi evlut kirkkoja on joka kylässä ja kaupungissa? Suurimmassa temppelissä ei asu meidän Jumala!

        Valtava kristinuskon voitto, että ev.lut. kirkkoja joka kylässä. Jos kristinusko ei olisi tullut tähän takapajuiseen puustapudonneen luolakansan keskelle, niin missä pimeydessä ja saastassa elettäisiin? Tai ei siis elettäisi välttämättä.
        Nyt kun on luovuttu krisitillisestä sivistyksestä moraalin suhteen ja Jumalan sanan myötä, pääasiassa humanististen piispojen ja muiden epäkristillisten ainesten vaikutuksesta, niin jumalattomuus on saanut vallan.
        Mutta kirkoissa saarnataan edelleen maailman puhtainta evankeliumia. Pidetään siitä kiinni, mitä meillä vielä on!

      • Israelson(Ei kirj.)
        Tuom. kirjoitti:

        Muinais ruotsalaiset ja katolliset teki miehitys ristiretken suomenniemeen noin 1100-luvulla ja miehitti maat.

        Täällä oli ollut jo silloin Jeesukseen uskovia, olivat tulleet idästä jo ainakin 500-luvulla (kertoi ex arkkipispa jukka parma yle hostoria doku,entissa). Sen aikaiseen sodankäyntiin kuului että valoitetun alueen väestö pakkokäännytetään kuoleman pakon edessä valoittajan uskoon, jotta vieraista uskonnoista ei olisi haittaa uusille hallitsijoille.

        Näin muinais ruotsalaiset ja katolliset olivat toimineet jo tanskan, norjan ja muinais rutsalaisten alueilla. Esim tappaja viikinki kuningas "Olavi pyhä" ja muut
        hirmujohtajat.

        Kirkko rakennukset eivät tee ihmisistä uskovia , uudestisyntyneitä, suurimmassa temppelissä ei asu Jumala.

        Suomenniemen historiassa on ollut kuninkaita ja järjestäytynyt hierarkinen yhteiskunta järjestelmä ennennekaa ristiretkeä. Evlut kirkot tulivat vasta Lutherin aikaa satoja vuosia jälkeenpäin, siloin kun koko pohjola kääntyi miekkalähetyksellä eblut suuntaan, pois katollisuudesta, sotivat 30.vuotisen sodan katollisten kanssa jolloin tappoivat 3-4 ihmistä uskonsa nimissä.

        Ekumenia on eksytys ja katollisuus on portto ja sen tytär on evlut, heistä molemmista on löytyvä marttyrien ja pyhien verta.

      • ....

        ....

      • ...

        ...

      • Tundrallatuulee
        Oletko vapaamuurari? kirjoitti:

        Miksi olet ivallinen , kuka on Herrasi ja Pelastajasi? Kellä ei ole Poikaa ....... hänellä ei ole Isäkään! Oletko äärimuslimi joka vannoi käsi koraanilla?

        Saahan sitä olla monista asioista ja historiasta kiinnostunut. Voi olla oppinut ja tutkia asioita, tiedemies ja kristitty. Eivät ne sulje toisiaan pois. Eivät kaikki Jlan hulluja, voi olla yhtä aikaa viisas ja silti Herran oma.

    • ---

      Mikähän olisi se järkisyy, joka pistäisi miljoonia ihmisiä muuttamaan maasta toiseen noin järjettömän ja matkaa hankaloittavan mutkan vuoksi? Siis nykyaikana, jolloin jenkkilästä välimerelle lentää muutamassa tunnissa? Miksi ihmeessä te kehittelette näitä täysin päättömiä huurupääteorioita?

      • Aabrahamson

        Tutustu Raamattuun se kertoo tuosta juutalaisten paluumuutosta.

        USA:n joutuminen sotaan, luonnonmullistukseen, sisällissotaan, talousromajdukseen, ydinsotaan, ei ole mahdottomuus lopunajalla.

        Kadonneita juutalaisia etsii ensin "kalastajat" ja sen jälkeen "metsästäjät" !

        Kaikki Israelin juutalaiset eivät polveudu isä Aabrahamista vaikka isä Aabrahamista lukevat. Eivät ole geneettisiä isä Aabrahamin jälkeläisiä vaikka ovat juutalaisessa uskonnossa. Kaikki voi kääntyä juutalaiseen uskontoon jos haluavat, vaikka sinä, et välttämättä ole Aabrahamin geneettinen jälkeläinen.

    • Tulet suureksi

      --- nikki
      Hyvä, että paljastit tyhmyytesi. Oikein kiitän. Oletko niinkin tyhmä, että tulet palstalle vain herjaamaan. Oletko kuullut Hitleristä. Pienestä sekin aloitti ja pääsi pitkälle. Raamattu profetoi vastaavista ja heidänkin tulevaisuudestaan.

      • Jumalan johdatukses

        Tutustukaa Raamatun profetioihin Pekka Sartolan kirjoista. Tutustukaa muihinkin lähteihin ja viekää ne rukouksella Jumalan eteen Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Herra johdattaa totuuteen, kaikissa asioissa.

        Varokaa Jouko Pihon huu haa profetioita joita hän ja muut levittää tännekin, kuin ne olisi oikeita, se mies on vallanhimoinen joka istuu evlut suuntauksen kokouksissa.

        Pitäen totuutta vääryyden vallassa Jouko haluu maalliseen valtaan vielä jonkun "laillisuuspuolueen" jonka pohja on raamatun totuuksia kieltävässä evlut kirkossa... vähänen hapatus hapattaa koko taikinan!

      • ??????.
        Jumalan johdatukses kirjoitti:

        Viettääkö Pekka Sartola 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa maanpäällä, vai taivaassa 1000-vuotta ?

      • Asiaan'

        Jouko Piho ei itse levitä mitään tänne tai harvemmin. Minä siirrän niitä tälle sivustolle.
        Jouko ei niitä itse keksi, vaan hänelle lähettään näkyjä, unia ja profetioita. Katsohan tarkemmin aina tilanteet, niin et tule sanoneeksi väärää todistusta lähimmäisestäsi. Ev. lut kirkkoon kuuluu paljon Herran omia vieläkin. Liberaali siipi tekee päätöksiä, mutta rukoilevaisia on Sro:ssa, Kansanlähetyksessä ja Hengenuudistus kirkossamme ym...

      • ---
        Asiaan' kirjoitti:

        Piho on itse kertonut omaavansa valtuudet joko vahvistaa tai jättää vahvistamatta näky/profetia oikeaksi. Ja kertonut jumalan kertoneen hänelle että hän, Piho, on suomen tuleva pelastaja ja johtaja. Tavisunennäkijät unineen ovat pientä tuollaisen megalomanian rinnalla.

      • ilm.17-18
        Asiaan' kirjoitti:

        Jouko Piho ei itse levitä mitään tänne tai harvemmin. Minä siirrän niitä tälle sivustolle.
        Jouko ei niitä itse keksi, vaan hänelle lähettään näkyjä, unia ja profetioita. Katsohan tarkemmin aina tilanteet, niin et tule sanoneeksi väärää todistusta lähimmäisestäsi. Ev. lut kirkkoon kuuluu paljon Herran omia vieläkin. Liberaali siipi tekee päätöksiä, mutta rukoilevaisia on Sro:ssa, Kansanlähetyksessä ja Hengenuudistus kirkossamme ym...

        kaikkien lähettävä evlut lahkosta ulos vaikka on uskossa ,koska ojentautumiskehoitus on raamatussa

      • Soita ja kysy Pekalt
        ??????. kirjoitti:

        Viettääkö Pekka Sartola 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa maanpäällä, vai taivaassa 1000-vuotta ?

        kysykää Pekalta! On hyvä kysyä myös Herralta Jeesukselta Kristukselta!

      • '.-.'
        ??????. kirjoitti:

        Viettääkö Pekka Sartola 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa maanpäällä, vai taivaassa 1000-vuotta ?

        Jumalan valtakunta tulee maan päälle, Pekka on myös kirjoittanut siitä kirjan 'Millenium - tuhat rauhanvuotta'. On Raamatun vastaista väittää menevänsä taivaaseen 1000-vuodeksi. "Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa"

      • Juu kyllä se tulee
        '.-.' kirjoitti:

        Kai sinne mennään siten kaikki aikanaan, kaikella on aikansa, kuten on 1000 vuotisella rauhanvaltakunnalla. Ollaan sitten missä tahansa, ollaan Herran armosta ja hänen voimalla, ei omasta voimasta.

      • olenkuullutonkaupunk
        '.-.' kirjoitti:

        Jumalan valtakunta tulee maan päälle, Pekka on myös kirjoittanut siitä kirjan 'Millenium - tuhat rauhanvuotta'. On Raamatun vastaista väittää menevänsä taivaaseen 1000-vuodeksi. "Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa"

        Kyllä sinne taivaaseen vaan osa porukasta menee 1000 vuodeksi, eikä ole Raamatun vastaista, ja se heille suotakoon. Kahden kerroksen väkeä !

      • Pekka 11
        Jumalan johdatukses kirjoitti:

        Tutustukaa Raamatun profetioihin Pekka Sartolan kirjoista. Tutustukaa muihinkin lähteihin ja viekää ne rukouksella Jumalan eteen Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Herra johdattaa totuuteen, kaikissa asioissa.

        Varokaa Jouko Pihon huu haa profetioita joita hän ja muut levittää tännekin, kuin ne olisi oikeita, se mies on vallanhimoinen joka istuu evlut suuntauksen kokouksissa.

        Pitäen totuutta vääryyden vallassa Jouko haluu maalliseen valtaan vielä jonkun "laillisuuspuolueen" jonka pohja on raamatun totuuksia kieltävässä evlut kirkossa... vähänen hapatus hapattaa koko taikinan!

        Piho on profetioiden kerääjä, eikä niiden saaja , kuin vain ihan muutamissa tapauksissa. Hän ei väitä niitä oikeiksi tai vääriksi, vaan sanoo että jokaisen on itse mietittävä miten asia on. Pihoa on syytä arvostaa viitseliäisyydesta ja hänen sivuillaan on satoja profetioita. Lukijan pitää jokainen koetella ja päätellä itse voiko profetia olla aito Jumalalta saatu, vai onko siinä oman sielun tuotetta.

      • Room.1:18-32
        ilm.17-18 kirjoitti:

        kaikkien lähettävä evlut lahkosta ulos vaikka on uskossa ,koska ojentautumiskehoitus on raamatussa

        Jerusalem oksensi ulos Suomen Lähetysseuran!

        Jyrki ja Mia Valkeakarin kirje suomen kristityille:
        SUOMEN TUOMIO ALKOI HERRAN HUONEESTA

        Suomessa on käyty keskustelua evankelis-luterilaisen kirkon päätöksestä hyväksyä homoseksuaalisuuden harjoittaminen ja homoseksuaalisessa suhteessa eläminen jopa kirkon työntekijöille. Asia on nähty jotenkin suomalaisena asiana, ikäänkuin kristinusko olisi syntynyt suomalaisten keskinäisestä sopimuksesta. Suomessa on toimittu aivan kuin suomalaiset voisivat päättää Jumalan evankeliumin sisällöstä.

        Mutta kun luterilaisen kirkon kaikkia seurakuntia edustava Suomen Lähetysseura alkoi viedä tätä kirkon uutta oppia ja sen mukaista käytäntöä ulkomaille, siitä tulikin kansainvälinen asia. Siihen alkoi ottaa kantaa maailmanlaajuinen Kristuksen ruumis ja varsinkin Kristuksen ruumis Israelissa ja Jerusalemissa, josta Jumalan evankeliumi on lähtöisin. Ja kannanotto oli täysin selvä ja yksimielinen: Suomen Lähetysseuran oppi ei ole Jumalan evankeliumia, vaan vakavassa ristiriidassa Raamatun kanssa. Raamatussa on myös selkeä kehoitus erottaa Jumalan seurakunnasta ne, jotka näin räikeästi opettavat ja elävät vastoin Jumalan sanaa.

        Tuomio Israelissa oli täysin selvä: Kaikki Israelin messiaanisten juutalaisten yhteistyötahot yksimielisesti katkaisivat suhteensa Suomen Lähetysseuraan. He eivät ole enää minkäänlaisessa suhteessa Lähetysseuran kanssa, eivät ota edes rahaa vastaan siltä. Myös kaikki Israelissa toimivat pohjoismaiset luterilaiset lähetysjärjestöt yksimielisesti katkaisivat suhteensa Suomen Lähetysseuraan.

        Tämä tarkoittaa siis sitä, että Suomen Lähetysseura on heitetty ulos Jumalan maailmanlaajuisesta seurakunnasta. Koska se on täysin naimisissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa, jonka oppeja ja käytäntöjä se toiminnassaan toteuttaa, tämä ulosheittäminen Jumalan seurakunnasta koskee myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Suomen ev.lut. kirkon asema osana Kristuksen maailmanlaajaa seurakuntaa on siis päättynyt. Kun siltä on otettu pois asema olla Jumalan palvelija Suuren Kuninkaan kaupungissa Jerusalemissa, se ei voi olla sitä enää missään muuallakaan.

        Tästä Suomen kirkkohistorian kenties järkyttävimmästä käännekohdasta kertoo TV7:n ohjelma Kuningaskunnan tuuli (jakso 13) to 13.3. klo 20:30, joka on sen jälkeen nähtävillä myös TV7:n ohjelma-arkistossa.
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=35209
        Liitetiedostossa on tarkempaa tietoa tämän asian taustoista ja dramaattisista seurauksista Suomelle.

        Kahdessa muussa liitteessä on israelilaisten yhteistyökumppaneiden yhteinen tiedote yhteistyön päättymisestä Lähetyssseuran kanssa alkuperäisenä englanninkielisenä ja suomenkielisenä käännöksenä.

        Jyrki ja Mia Valkeakari

        http://www.shalom.fi/

      • Itse ihmettelen.....
        Pekka 11 kirjoitti:

        Piho on profetioiden kerääjä, eikä niiden saaja , kuin vain ihan muutamissa tapauksissa. Hän ei väitä niitä oikeiksi tai vääriksi, vaan sanoo että jokaisen on itse mietittävä miten asia on. Pihoa on syytä arvostaa viitseliäisyydesta ja hänen sivuillaan on satoja profetioita. Lukijan pitää jokainen koetella ja päätellä itse voiko profetia olla aito Jumalalta saatu, vai onko siinä oman sielun tuotetta.

        Outoa jos joku levittää satoja profetiota jotka ovat huuhaata, varsinkin kun tiedämme että omista sanoistakin joutuu vielä vastaamaa Jumalan edessä.

        Niin mieti... Miksi ei sitten valheellisten profetia sanojen levityksestä?

      • Tundrallatuulee

        Onko tuo fiksua haukkua tyhmäksi? Ei hieno sivistynyt ihminen mollaa ketään sosiaalisessa mediassakaan, vaan kielenkäyttö on neutraalia, maltillista ja asiallista.

    • Hupsista'

      Sekö on sinun murheesi? Muutenko kaikki hyvin?

      • hups keikkaa

        onko sul murheit jota selvittelet täällä? Tarviitko apua?

    • Juuban 5-6milj

      paluumuuton pitäisi tapahtua samaa reittiä takaisin Israelin jota reittiä Efraim on mennyt kohti pohjoista maanäärtä. Se lukee profetioissa. Aikamoinen lössi, mitä siihen sanoo proPalestiina aktivistit?

      USA:n laivat ja lentokoneet on silloin buukattu täyteen, siloin on aikamoinen merisilta ja ilmasilta Suomeen ja Israeliin.

    • Nje njet

      Aktivistien sanoma on aina, että syökykää mereen. Ei mikään ole muuttunut.

      • Hei aaaktiiiVitsi

        Miten tämä kommentisi nyt tänne kuuluu?

    • ...

      ...

    • Kiitosta'

      Tilasiko joku ko. kirjan. Voisiko referoida meille?

      • Israelson(Ei kirj.)

        Käy kysymässä kirjastosta, josko he tilaisi sen paikkakunnallesi?
        En ole vielä kirjaa lukenut.

    • filade

      Hes.48. Juutalaisheimot ovat Messias valtakunnassa.

      Nyt on Israelin naapurivaltioiden synnin mitan täyttymisen aika joka tietää Kristuksen tulo noutamaan omiaan kuin myös Jumalan lähettämän Antikristuksen ilmestymistä näyttämölle (Dan.8:22-23, 2Tes.2:9-12).

      • Israelson(Ei kirj.)

        Sakaria.13:7-9 kohta kertoo että Israel ja 12 vastaan ottaa luvatun Messiaan vasta hirmuisten koettelemusten ja sotien jälkeen. Vasta Herranpäivänä. Silloin heistä pelastuu vain 1/3 , samoin koko maailmanväestöstä (ilm).

        Sakarja.13:7-9 kohta ei ole vielä tapahtunut.

        Nykyiset sodat Israelin vieressä ovat vasta synnytystuskien alkua!

        Ilmestyskirja.11 profetioiden perusteella, lopunajan 7.v puolessa välissä (ehkä), juutalaisten toimesta Israelissa tapetaan Jerusalemin kaduille 2 säkkipukuista todistajaa, ehkä Elia ja Eenokh

        ps.Israel ja juutalaiset sotii lihankäsivarrella ja ovat pahuuta ja syntiä täynnä aina hirmuiseen Herranpäivään asti. Siinä missä muutkin maailman valtiot ja niiden kansalaiset.

    • ;Kyllä

      niin luulen minäkin. Merkkejä näkyvissä.

    • Luulen ma

      Kirja kiinnostaa meitä suomalaisia ja taitaa mennä yksi painos käsistä.

      • @@@

        Tilasin sen joskus keväällä, ja odottelen innolla, kun se ilmestyy ja tulee postitse kotiin.

    • Mitä tämä oli kesällä heinäkuussa 1982 kohti ... Finland suuntaa heinäkuun ensimmäisiä viikkoja kuulin Taivaalla sanat "kärmeenä tiellä" vrt. Daan on oleva ..... ja 1982 Toukokuussa lopulla länsi ruotsissa sanat: "minä olen oikea Daan" ajattelen tietenkin siinä samassa vaaleisiin palvelusvaatteisiin pukeutuneita ja pipopäisiä henkilöitä järjestäytyneenä osoitteeseen, mutta tämä Taivaalta leikkaava ilmiö "TIEDÄTKÖ SUSAN" ... suhteutan Egyptissä autiomaissa esiintyväksi kukkaseksi .......... egyptistä minä kutsuin poikani .......... ja asiassa arvioituna maallisempi puoli Haaparanta - Tornio tienoolla "NAFTALI" kesällä 1980 ensimmäisinä viikon päivinä ... ajatella RUOTSI tunnettuna mahdollisia esiintymäää Israel tai Suomi/Ruotsi Eurooppa ja Venäjä ......... asetelmaa DAAN ja NAFTALi ovat veljeksiä Leevi ja simeon ... mutta rukoillen mahdollista Israelin maan ja Israel - Efraim ja Juuda

    • ----

      Olet saanut kirjan. Voitko hieman sitä raottaa meille?

      • Israelson(Ei kirj.)

        Shalom! Joko Pekka Sartolan uusin kirja on myynnissä? En ole kirjaa saanut tai ostanut. Luulisin että aloituksessa kirjoittamia mietteitä ja asioita siinä ei tutkien käydä läpi. Jos olen väärässä niin kertokaa kirjasta tekstinpätkä ja sivunumero. Kiitos :)

    • Vastahyökkäys

      Suomen lähetysseura häpäisi minuakin. Kuuluuko Raamatun mukan liberaalit seurakuntaa, tottelemattomathan tulisi poistaa seurakunnasta uskovien yhteydestä?

      Muistaakseni Raamatussa on tähän määräys olemassa, Raamatunkohtaa en muista.

      Jos sanoin jotain väärin niin en tahallani koittanut kotiinpäin vetää vaan näin muistelen.

      Pyhä Jumala ja joitkin ilveilijöitä palvelutehtävissä kirkossa....

      Mitä Leo Meller, Tapani Suonto jne johtavat paimenet aikovat tehdä kirkkoasialle?

      Minulla olisi suunnitelma. Kaikki konservatiivit liittyvät lyhyessä ajassa kirkon jäseniksi ja ajaisivat tunkeilijat pois, jos on niin että Raamatun mukaan tulee tietty aines poistaa seurakunnasta.

      Jos en kirjoittanut yhtäkään asiaa virheellisesti niin toimita tämä viesti kaunisteltuna joillekin johtaville paimenille. Murtakaa Jerikon muurit ja ottakaa kirkko takaisin haltuun.

      • evlut=porton tytär

        Ei evlut suuntausta pystytä parantamaan kertoo Jumalan sana. Sieltä täytyy lähteä ulos jotta ei tule heidän synteihin osalliseksi. (ilm.17-18). Sieltä on löytyvä marttyyrien ja pyhien verta.

        Älä kuluta voimiasi ja aikaasi tukemalla ekumeenista Israel vastaista korvausteologiaan!

      • KTS (Ei kirj.)
        evlut=porton tytär kirjoitti:

        Ei evlut suuntausta pystytä parantamaan kertoo Jumalan sana. Sieltä täytyy lähteä ulos jotta ei tule heidän synteihin osalliseksi. (ilm.17-18). Sieltä on löytyvä marttyyrien ja pyhien verta.

        Älä kuluta voimiasi ja aikaasi tukemalla ekumeenista Israel vastaista korvausteologiaan!

        Me toki tietenkin toki tuemme ev.lut.kirkkoamme, Eappia, Palestiinalaisia ja vastustamme Ruotsin messiaanisten kaltaista hapatusta, jossa Jeesuksen kustannuksella ollaan tekemässä kompromisseja judaismin suuntaan.

        Dagen-lehden mukaan ruotsalainen Shalom-yhdistys on ottamassa irtioton kristillisistä seurakunnista. Tämä messiaanisten poppoo ei usko kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.

        http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821

      • evlut lahko on tytär
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        tälle portolle
        https://www.youtube.com/watch?v=fKRB--yPQf8

      • Kuvas Luther

    • KTS (Ei kirj.)

      Me toki tietenkin toki tuemme ev.lut.kirkkoamme, Eappia, Palestiinalaisia ja vastustamme Ruotsin messiaanisten kaltaista hapatusta, jossa Jeesuksen kustannuksella ollaan tekemässä kompromisseja judaismin suuntaan.

      Dagen-lehden mukaan ruotsalainen Shalom-yhdistys on ottamassa irtioton kristillisistä seurakunnista. Tämä messiaanisten poppoo ei usko kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.

      http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821

    • Israelson(Ei kirj.)

      Tuli kirja luettua, mielenkiintoinen kirja, ajankohtainen. Israelin, 12 heimon, jaheidän jälkeläisiään koskeva lopunajan profetioita käsittelevä kirja.

      Joistakin asioista olen erimieltä. Joihinkin kysymyksiin olisi halunuttarkennusta. Ehkä kakkososa tästä kirjasta voisi tuoda lisää tietoa kysymyksiin joita kirja on herättänyt.

    • Sopiiko niin?

      Tekaisetko uuden aloituksen ja kerrot meille jotakin uutta.

    • Kun ihmettelemme nykyisen väestön salassa ja ilmi ilmiöitä ja tarkkuudella siinä missä Herra on: "sama tänään ja huomenna ja eilen" erilaisia sairausryhmiä esiintyy, esim. vakuutan mitä erin omaisimpia ilmiöitä ja pidän kiinni ajatuksesta, juuri Herra on muutamalla sanalla vakuuttanut olevansa ilmiöiden takana ja ihmettelenkin miksi minun osani ollut ......... ei kärmeenä tiellä, ei olla oikea daan, ei olla minä olen valtakunnan silmä, ei minä olen nähnyt mitä he ovat tehneet .... "kun kuulen sanan takaani edestä sivuiltani ..." olla varuillaan "minä esittelen sinulle tyttäreni" sisältää mahdottoman monta mahdollisuutta ... ja noin, ajatellen Herra mitä olemme saavuttaneet, raittiuden tärkeän ja varmimman oikean suunnan Jumalan suhteen ja savuttomuuden Kemiasta ja aineksista vapaa Herran kokea, olisi tänään töitä teillä varmasti "teillä ja aitovierillä" en aio osoitella yhtään mitään, kiitos kuitenkin ja huutaa avuksi nimeänsä ... "ei jumalalta salassa"

      • Justjoopajoo

        Vai niin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      131
      3109
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2961
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      105
      1351
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      137
      1071
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1057
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1047
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      959
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      763
    Aihe