Tiestä -nimimerkkiä käyttävän henkilön perässä kulkeva ja tätä jatkuvasti sättivä kirjoittaja sanoo tänään tänne postaamassaan viestissään näin ->
>>Eli osan aikaa Paavali sanoo elävänsä Hengessä eli toisin sanoin Hengen mukaan, mutta osan aikaa siis lihan mukaan !!!>Ei vastoin Totuutta
25.6.2014 10:07
Älä väitä vastoin Totuutta, tässä Paavalin omat sanat:
Gal. 2:20
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Siis MINKÄ ELÄN LIHASSA !!!
Eli osan aikaa Paavali sanoo elävänsä Hengessä eli toisin sanoin Hengen mukaan, mutta osan aikaa siis lihan mukaan !!!
Älä siis valehtele "tiestä" vastoin Totuutta !!!
Jos Paavali tai joku ihminen kykenisi aina ja kaiken aikaa elämään Hengessä, niin hän ei olisi ihminen vaan Jumala, sillä vain Jumala kykenee elämään Jumalan omassa tahdossa joka hetki !!!
Tämän asian pitäisi avata silmiä, mutta epäilen sitä vahvasti, niin sokea sinä "tiestä" olet Totuudelle !
>>Eli osan aikaa Paavali sanoo elävänsä Hengessä eli toisin sanoin Hengen mukaan, mutta osan aikaa siis lihan mukaan !!!>Ei vastoin Totuutta
25.6.2014 10:07
Älä väitä vastoin Totuutta, tässä Paavalin omat sanat:
Gal. 2:20
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Siis MINKÄ ELÄN LIHASSA !!!
Eli osan aikaa Paavali sanoo elävänsä Hengessä eli toisin sanoin Hengen mukaan, mutta osan aikaa siis lihan mukaan !!!
Älä siis valehtele "tiestä" vastoin Totuutta !!!
Jos Paavali tai joku ihminen kykenisi aina ja kaiken aikaa elämään Hengessä, niin hän ei olisi ihminen vaan Jumala, sillä vain Jumala kykenee elämään Jumalan omassa tahdossa joka hetki !!!
Tämän asian pitäisi avata silmiä, mutta epäilen sitä vahvasti, niin sokea sinä "tiestä" olet Totuudelle !
Vastaukset 231
Vanhimmat
Eikö greeeeen ole lukenut ja kuullut mitä kaikkea pahuutta helluntalaisseurakunnissa tehdään. Tuo ihminen, joka Paavalista tuollaista kirjoittaa, kuuluu sellaiseen yhteisöön, jossa siunataan seurakunnan ryöstöt ja muut pahuudet. Paavali ei ollut kahtaalle horjuva, vaikka mitä muuta väitetään.
Hirvittävää, kun joku kirjoittaa, että Paavali eli lihassa ja Hengessä se ei ole totta.
Paavali eli Hengessä ja hän rakasti Jeesussta palveli häntä koko sydämestään.
Paavali oli uskollinen tekemisissään oli pienessä uskollinen ja Herra näki hänen uskollisuutensa ja pani hänet paljon vartiaksi.
Johtaako Jumalan Pojan usko synnin tekemiseen, vai mitä tuo henkilö tarkoittaa väitteellä Paavalin lihassa ja hengessä elämisestä?
Sanasta totuus löytyy.
Luetaan ja maistellaan Sannaa ilman vihan liekkiä ja vaihdetaan sitten ajatuksia.
Minusta Paavali sanoessaan että kun hän eli osan aikaa hengessä (hengen mukaan) ja osan aikaa lihassa niin hän tarkoitti että eläessään lihassa uskoi
kuitenkin elävänsa Jumalan pojan uskossa ja kun on uskossa on elävä hengessä hengen mukaan.
En osaa ajatella että hän olisi ollut kahtaalle horjuva.
Uskon että Jumalan poikaan usko piti hänet hengen mukaisena eläessään lihassa.
itsekkin etsin tietä totuudessa joka hetki ja Sanassa voi olla yhdessä lauseessa
monta kerrosta.Uskon että kaikki kuitenkin lopulta kirkastuu jokaiselle niinkuin Sana totuudessa on kirjoitettu.
Jumalan pojan usko on pelastus synnistä.
Ainakaan raamatun mukaan Paavali ei ollut kahtaalle horjuva. Pikemminkin päinvastoin.
Mistähän jollakin on sellainen käsitys Paavalista? Paavalin tekstejä on mielenkiintoista lukea. Hän kärsi vaivaa kovasti Kristuksen tähden ja oli uskollinen ja lojaali uskossaan.
Kun ette perusteita edes ymmärrä, niin kuinka teille voisi asioita selittää ???
Hengessä vaeltaminen on sitä, että Uskova toimii Hengen johdatuksessa eli Jumalan hyvässä tahdossa !
Gal. 5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
Sitten sanotaan myös, että se yhä turmeltunut lihamme himoitsee sitä ja tätä, ja uskovakin monella tapaa haluaa vaeltaa OMASSA tahdossaan, ja tämä on sitä lihassa vaeltamista !
Roomalaiskirje 7
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Siis halu on, mutta liha taistelee kaiken elämämme ajan Henkeä ja JUmalan tahtoa vastaan !
Gal. 5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
Tämä on ihan perus asiaa Uskovan elämästä, ja ihan selvästi Paavali siitä näissä kohdissa kirjoittaa, eli osan aikaa Uskova voi kyetä toimimaan Jumalan tahdossa ja sitä sanotaan siis Hengessä vaeltamiseksi, mutta Uskovakin siis elää lihassa eli lihan eli ihmisen omien halujen mukaan, ja silloin yleensä siis Jumalan tahtoa vastaan, ja sitä siis sanotaan lihassa vaeltamiseksi.
Siis vaikka Uskovalla on Pyhä Henki ja tarkoitus olisi mahdollisimman pitkälti elää Hengessä, jotta ei siten lihan haluja ja himoja täyttäisi, niin kuitenkin ihminen on vajavainen ja halunsa eivät katoa Raamatun terveen opetuksen mukaan, siis varmistan vielä, että MIELELLÄ Jumalan lakia ja lihalla eli lihassa teemme vääjäämättä syntiä.
Mutta Paavali siis tuossa alkuperäisessä Sanan kohdassa sanoo, että:
ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa
Siis vaikka Uskova sortuu vääjämättä syntiä tekemään turmeltuneen lihansa vuoksi, niin siinä kohtaa elämme Armon varassa ja Uskon varassa, että Herra on nekin synnit sovittanut ja nekin syntimme kuuluvat Armon piiriin, ja saamme siinä kohtaa siis luottaa Armoon Uskon kautta ja luottaa seuraavaan Sanan kohtaan:
1. Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Eli kun huomaamme syyllistyneemme syntiin, niin meillä on tämä syntien tunnustamisen Tie annettu, ja siinä on tuo lupaus, mutta se koskee vain niiden syntiensä tunnustajaa, ei niitä jotka ne JÄRJESTELMÄLLISESTI KIELTÄVÄT !
1. Joh. 1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
1. Joh. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Joko selvenee ???
Saanen epäillä, sillä kun perusteet ovat JO hukassa, kuinka te voisitte näitäkään ymmärtää te "syntienne kieltäjät" Greeen ja "teistä" etunenässä!
Nimimerkille "Ette perusteita edes"
Mitä mielestäsi merkitsevät Paavalin sanat galatalaisille
"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal, 2:19-20)
ja
"Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!" (Gal. 6:14)
entä
"Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää" (Room. 8:13).
En ole mikään opettaja, ja siten ulosantini on hyvin vajavainen, mutta pyynnöstäsi käsitellään nämä Sanan kohdat yksi kerrallaan !
"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal, 2:19-20)
Tuo alku puhuu siitä, että on siirrytty lain alta ja vanhan liiton lain kautta vanhurskautumis yrityksistä Armon ja Totuuden alle, siis seuraavasta asiasta on kyse:
Joh. 1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Siis uudestisyntynyt uskova ei ole enää lain alla, vaan hänessä tulisi vaikuttaa Jumalan synnyttämä Rakkaus, ja sen Jumalan synnyttämän Rakkauden kautta ja vuoksi uskovan tulisi siis Rakkaudesta Jumalaa kohtaan toimia Hänen tahdossaan !
Mutta huomattavaa on se, että siinä lukee Armo JA Totuus, eli ei yksin Armo vaan Armo ja Totuus yhdessä ja tasapainossa, sillä liika Armon painottaminen vie väärän armon alle ELÄMÄÄN synnissä !
Taas liika Totuuden painottaminen taas voi viedä lakihenkisyyteen suorittamaan itse omavanhurskautta eli ei luotetakaan enää Armoon oikein.
Jatketaan eteenpäin!
Eli otetaan se seuraava kohta: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa"
Eli uudestisyntymässä on vanha kuollut ja Uusi on sijaan tullut, eli Uskovasta on tullut ns. uusiluomus, eli kuten Sana toisin sanoin sanoo, Jumala on antanut Pyhän Hengen ja ikuisen Elämän, sen Hengen saamisen kautta ja Jumala on siis saanut aikaan sen uuden luomuksen, eli sen josta JO kirjoitin, eli se sisäinen uusi luomus, joka haluaa yhtyä Jumalan tahtoon.
Siis Kristus eli Jumala asuu Uskovassa Pyhän Hengen kautta, ja sanotaan myös niin, että uskova on Kristuksen srk ruumiin jäsen, ja koska siis Jumala on yksi niin voidaan siis sanoa, että olemme Jumalan asumus, ja Kristus elää meissä Pyhän hengen meissä asumisen kautta ja vuoksi.
Mutta tähän kohtaan nämä "tiestä" ja Greeen lopettavat lukemisen, eli ottavat vain osan ja jättävät lopun lukematta, eli seuraavan kohdan !
"ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni"
Eli uskovan liha on YHÄ turmeltuneessa tilassa, ja siten lihamme eli omat halumme ja himomme vievät eri suuntaan kuin se sisäinen ihmisemme:
jatkuu...
Pelastiko Jumalan Pojan usko Paavalin tekemästä sitä mitä liha houkutteli tekemään?
Sen minkä elän lihassa, elän Jumalan Pojan uskossa ja siksi en elä synnin tekemisessä.
Jos sinun lihasi saa sinut kumoamaan Jeesuksen, eli Jumalan Sanan, niin et ole uudestisyntynyt Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä.
Jos esimerkiksi lihasi saa sinut himoitsemaan lähimmäisesi omaisuutta ja toteutat sen himon tähden jotakikaan, joka rikkoo käskyn, niin et elä Jumalan VOIMASSA.
Sen minkä Paavali eili vielä lihassa, hän eli Jumalan Pojan uskossa ja siksi liha ei saanut häntä lankeemukseen.
Nimimerkille "Tiestä".
Koen, että ilmaiset itseäsi ja evankeliumia -jos se on evankeliumia- kovin monisanaisesti ja -mutkaisesti (yllä esim. 'Jeesuksesta, eli Jumalan Sanasta' ja 'uudestisyntynyt Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä'). Eiköhän uskovat lukijat tunne, kuka Jeesus on, ilman lisäselvityksiäkin ja kuinka he ovat uudestisyntyneet?
Raamattua tutkineena tiedät varmasti, että ihmisen lihalla tarkoitetaan muutakin kuin vain ihmisen turmeltunutta luontoa? Ethän sotke käsitteitä? Jeesus ilmestyi lihassa eli ihmisenä. Se ei tarkoita, että Hän tuli luoksemme turmeltuneen ihmisen kaltaisena, mutta kuitenkin "tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus, Hän joka on ilmestynyt lihassa".
Raamatun vanhat käännökset (ainakin) erottavat toisistaan 'uskon Jeesukseen' ja 'Jeesuksen uskon'. Mitä yllä kirjoitit asiasta niin tunnustan, että en ymmärtänyt.
Tiestän ongelma on juuri se, että on vailla tervettä opetusta, koska ei halua alistua kenenkään optettavaksi ja siksi hälle on monet asiat sekaisin.
Jukka, Jeesus tuli lihaan. Hän tuli lihaan taivaasta ja se tarkoittaa, että taivas ja maa yhdityivät Hänessä. Pyhä Henki siitti Jeesuksen varjostaen Marian ja näin yhdistyi Ihmisen Poika ja Jumalan Poika samassa Ilmestymisessä. Vaikka Jeesus oli todellakin myös ihmisen Poika, ei Hän tehnyt syntiä, vaan Jumalan Poika, eli se Sana, joka Hän oli voitti. Niin on tänäänkin, Jumalan Poika, Jumalan Sana on VOITTAJA ja joka kuulee Häntä, saa nähdä lihan kuolevan. Lihan kuoleman tarkoittaa sitä, että uskovainen saa kasteen, saa lahjaksi Pyhän Hengen, joka tulee aluksi uskovaisen päälle ja johdattaa uskovaisen Sanan kirkastuksen kautta Jumalan Pojan luokse. Jumalan Poika avaa ahtaan portin, ei kukaan muu kykene sitä tekemään.
Esirippu aukeaa ylhäältä alas ja tuo esirippu on Jeesuksen liha, joka vastaanottaa jokaisen syntinsä tunnustaneen synnit ja päästä esiripun aukeamisen jälkeen Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon.
Jos luet Raamattua järkeillen, niin ei se avaudu ja siksi jokaisen on pyydettävä Pyhän Hengen lahjan toimintaa lukiessaan Pyhää Sanaa. Pyhä voi Pyhän avata.
jatkoa...
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Siis tässä Sanan kohdassa ja varsinkin tuossa lopussa Paavali vahvistaa asian, eli mielellä eli sillä sisäisellä ihmisellä palvelee uskova Jumalan lakia, eli haluaa toimia Jumalan tahdossa, mutta sillä lihalla siis synnin lakia, ikävä kyllä, mutta kun me siis sorrumme vääjäämättä tuon lihamme vuoksi syntiä tekemään, niin me elämme Armon ja Totuuden ajassa, jossa synnit tunnustamalla voi niistä vapautua, eli Armo riittää, mutta toki ei ole Uskovalla lupaa ELÄÄ synnissä, siis paatumuksessa jatkaa sitä syntielämäänsä, vaan parannusta tulee tehdä joka lankeemuksen jälkeen !
Hesekiel 11
19 Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen,
20 niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
Ja siinä uudestisyntymisessä Jumala ympärileikkasi sydämemme, eli teki siitä herkän, ihan kuten luonnollisessa ympärileikkauksessa vehkeet ovat tunto arat, kun esinahka on pois, se on siis hyvä kuva tästä sydämen arkuudesta, eli arasta tunnosta Herran edessä, joka vie uskovan "polvilleen" anteeksi anomaan päivittäin ja hetkittäin !
Tämä on nyt vain lyhyt purku tuosta Sanan kohdasta, sillä kaikkea ei vain voi alkaa rönsyillä ja selittää kerralla, joten tämä siis oli vain lyhyt veriso näin laajasta asiasta ja aiheesta, sitä haluan painottaa, eli kaikki ei ole tässä vielä todellakaan !!!
Lihassa on toinen laki, mitä on Hengessä ja siksi Paavali vaelsi Hengessä ja käski häntä kuulevienkin tehdä niin.
Johannes kirjoittaa kirjeissään siitä, miten jokainen syntinsä tunnustava saa ne anteeksi. Hän todella tarkoittaa sitä, mitä kirjoittaa, sillä Jeesus tuli pelastamaan syntiset ihmiset lain alta ja orjuudelta. Johannes kertoo, että syntinsä anteeksi saaneet eivät tee syntiä, sillä he ovat Jumalasta syntyneet.
Jatkan vielä sen seuraavan Sanan kohdan käsittelyä:
"Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!" (Gal. 6:14)
Ristin kautta Uskova on lähtenyt tämän maailman valtiaan valtakunnan kansalaisuudesta, eli siis "maailmasta", ja uskovasta on tullut Jumalan valtakunnan lapsi, joten hän on siten irti "maailmasta" !
Jumalan ja Herramme Jeesuksen ristin kautta meidät on siis siirretty Jumalan valtakuntaan ja sen lapsiksi, eli erotus on tapahtunut, mutta se ei tarkoita sitä, että emme yhä olisi ja eläisi turmeltuneessa lihassamme, eli kuten JO edellä kirjoitin, niin elämme tässä lihassamme ja liha siis sotii ja himoitsee Henkeä vastaan, että emme kuitenkaan tee sitä mitä tahdomme, kuten siinä Room 7 kohdassa sanotaan selvästi:
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Siis vaikka Uskova on kuollut siinä ristillä, niin kuitenkin USKOVALLE sanotaan SEN JÄLKEEN, että kuolettakaa maalliset jäsenenne !
Kolossalaiskirje 3
1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
Siis tässä ensin sanotaan, että TE OLETTE KUOLLEET, ja elämänne on kätketty Kristuksessa, ja sen jälkeen vahvistetaan se yhä, että nämä Uskovat ilmestyvät kirkkaudessa Herran kanssa, eli Uskovista on kyse !!
Ja KUITENKIN siinä SANOTAAN, että KUOLETTAKAA MAALLISET JÄSENENNE !!!
Ja sen jälkeen kerrotaan siitä ajasta, jolloin synnissä ELETTIIN, ei siis lankeiltu Armosta pelastettuina, siis luonnollinen ihminen ELÄÄ synnissä.
Mutta nyt siis tässkin kohdassa YHÄ kehoitetaan Uskovia kuolettamaan maallisia jäseniä !!!
Eli joka kohta kertoo samaa sanomaa, eli maalliset jäsenet/liha/lihassa vaeltaminen ja USKOVIEN KOHDALLA, joka ikinen Sanan kohta !
Mutta te ette taida näitäkään haluta vastaan ottaa ???
Miksi opetat muita ja samalla tunnustajat, että sinua ei ole kutsuttu opettamaan?
Kutsun saatuamme saamme tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella antaa peson, jos ihminen antaa pestä itsensä puhtaaksi.
Nyt on lukemattomia "opettajia", jotka sitovat ihmisiä syntiin omilla sepustuksillaan. Synti on orjuus ja on kaksi synnyttäjää, toinen synnyttää orjuuteen ja toinen VAPAUTEEN.
On hyvä simene ja on paha siemen. Ensiksi on paha siemen, mutta niin suuri on armo, että pahan siemenen on väistyttävä sieltä, missä hyvä siemen suorittaa peson.
On hyvä ymmärtää se perus asia, että KUKAAN ihminen eli EI KUKAAN uskovakaan kykene elämään kaiken aikaa Hengessä ja Hengen mukaan, eli suomeksi TÄYSIN JUMALAN TAHDOSSA !
Ja kun uskova ei tähän pysty, olkoonkin kuinka pyhittynyt Pyhän hengen pyhitystyön kautta, niin silti se on TÄYSIN mahdotonta !
Siis jos vain vähänkin ajattelemme väärin, niin se on Sanan mukaan JO SYNTIÄ, sillä kaikki Jumalan tahdon vastainen on SYNTIÄ !
Joten on järjetöntä väittää siis että ei muka syntiä tee tai siihen syyllity tai lankea, joten "tiestän" perinteinen selitys siitä, että kun hän meinaa langeta, niin Jumalan Armo muka häntä siitä pelastaa, on täyttä puppua, sillä joka ikinen lankeaa syntiin ja tekee sitä siis, ja se Uskovaksi itseään nimittävä, joka muuta väittää voi lukea seuraavat Sanan kohdat:
1. Joh. 1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
1. Joh. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Tuossa noiden jakeiden välissä sanotaan tämä vastakkainen sanoma:
1. Johanneksen kirje 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Siis kumman me valitsemme ???
Kumman TE valitsette "Greeen" ja "Tiestä" sun muut saman henkiset, jotak LUULETTE kykenevänne jollain tasolla synnittömyyteen ???
A) Syntien tunnustamisen ja niistä vapautumisen Herran avulla !
B), vai syntienne kieltämisen ja siten valheen ja itsepetoksen omalla kohdallanne, kuten nuo Sanakohdat asian vahvistavat ???
Teillä on ihan vapaa valinta, ja sen valinnan vapauden Jumala on antanut teillekin, mutta miten siis valitsette ???
Ei kukaan ihminen kykene elämään Hengessä, jos ei ole saanut uudestisyntymistä Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimalla.
Itsessään ei ihminen voi mitään ja siksi Jeesus muistuttamalla muistuttaa, että pysykää Hänessä.
Käsitelläänkö vielä se seuraava eli viimeinen Sanan kohta ?
Vai onko se jo turhaa, siis eikö noista edellisistä löydy jo vastaus siihenkin Sanan kohtaan ?
Otit vain tuon jakeen 13 ja irroitit sen asiayhteydestään, joten minä otan sen Room 8 kohdan vähän laajemmin, ja sitä kautta nämäkin asiat kyllä selviävät !
10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
Siis puhutaan yhä uskovasta, ja jos jakeen 13 olisimme yksin ottaneet, niin Totuus ei hekä löytyisikään tämän VAIN YHDEN JAKEEN kautta, mutta tuossa edellä siis varmistetaan se, että uskovista puhutaan, ja jakeessa 12 sanotaan sitä ihan samaa, jota JO MONIEN Sanankohtien kautta olen painottanut ja selventänyt !
Eli Uskova voi valita kaiken aikaa kahden välillä, eli joko pyrkiä elämään Hengen mukaan, mutta jos se ei haluta ja huvita, niin silloin eletään lihan mukaan, ja se taas vie lopulta luopumukseen uskovankin kohdalla ja siten kuolemaan lopulta, siis Hengelliseen kuolemaan !
Mutta jos ja kun Uskova siis pyrkii kuolettamaan ne maalliset jäsenet, eli pitämään sen lihan käsivarret pois toiminnasta, eli uskova pyrkii ne kuolettamaan, keskittymällä Hengellisiin eikä maallisiin, niin silloin enenevässä määrin hän elää Hengessä ja Hengen mukaan eli Jumalan tahdossa ja johdossa !
Siis samoista asioista TAAS puhutaan, eli ei eroa !
Tuossa sanotaan toki se jakeessa 11, että jopa kuolevaiset ruumiit tehdään lopulta eläväksi, mutta sitä tarkennetaan myöhemmin, että milloin se tapahtuu:
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
jatkuu...
jatkuu...
Siis milloin luomakunta uudistetaan on kysymys ???
Silloin kun luodaan uudet taivaat ja uudet maat !
Ja Uskova pääsee lihastaan eroon vasta kuolemassaan, tai ylös otossa:
1. Kor. 15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Toki kaiken aikaa pyhitymme, ja Uskovan tulee elää jatkuvassa Pyhän Hengen pyhityksessä, mutta valmiita meistä ei tule tämän maanpäällisen elämämme ajan aikana, sillä Paavalikin kiitti vain siitä elämänsä lopussa, että oli Uskonsa onnistunut säilyttämään kaikkien elämänsä vaiheiden jälkeenkin, eli ei hänestäkään täydellistä tullut !
24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
Kun Raamatussa puhutaan "täydellisistä" niin silloin puhutaan täysi-ikäisistä, eli Hengellisistä aikuisista, mutta TÄYDELLINEN on VAIN Jumala, ihminen on vajavainen ja pysyy vajavaisena, joka muuta väittää, valehtelee ja nostaa ihmisen Jumalaksi, ja vajavainen ihminen ei ole Jumala, sillä se vaatisi IHAN KAIKEN TIEDON taivaassa ja maassa, ja silloin ihmisellä tulisi olla TÄYSI TIETO Jumalan tahdosta, mutta sitä ei ole kuin Jumalalla !
Mutta nämä "Tiestä" ja Green ja muut siis LUULEVAT olevansa lähes Jumalaia, eivätkä näitäkään perus asioita tajua, eli he luulevat kykenevänsä itse kaiken oikein arvoimaan ja tietämään ja siten myös Jumalan TÄYDESSÄ tahdossa muka elämään, ja se on SUURTA ja VALTAVAA HARHAA, kuten jo väli spiikissä kirjoitin !
Ja se vielä, että ihan kuten luonnollisesti täysi-ikäinen ei ole mikään TÄYDELLINEN, niin ei siis Hengellisesti täysi-ikäinen ole täydellinen millään tavalla vaan oppii ja kypsyy ja kasvaa yhä Jumalan antamaa kasvua !
Riittääkö tämä asioiden käsittely jo sinulle "vastaathan veli" ?
Mielestäni asiat on käyty läpi pääpiirteittäin, mutta jos joku asia on yhä epäselvä, niin kysy toki, ja minä en siis ole mikään opettaja, vaan olen vain rivi Seurakuntalaisena Herralta opetukseni saanut ITSELLENI, Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta !
Ja nyt vain jaan sen teillekin, kun halusitte tietää tämän hetkisen näkemykseni näistä asioista, siksi tuo "tämänhetkisen", että minä pysyn AINA ja lopuun asti oppilaana, ja Herra opettaa asioista lisää ja syvemmin ajallaan, eli sitten kun on Herran aika ja paikka oppia lisää näistäkin asioista.
Olen oppinut nimittäin senkin, että mitä enemmän olen opetusta saanut, niin sitä vähemmän käsitän ymmärtäväni, se on jännä todeta näin, mutta se on Totuus !
Kiitos Jumalalle kirjoituksistasi ”En ole ope”.
Hyvin selvitit aiheen. Minulle ei ainakaan jäänyt mitään epäselvää tai kysyttävää.
Kaikkien syntisyytensä kanssa painiskelevien kannattaa lukea huolella ja ajatuksella kirjoituksesi.
Samoin myös synnittömien, jotka ovat omasta mielestään painiskelunsa painineet ja voittaneet. Saattaapi olla ettei matsi olekaan vielä päättynyt eikä vastustaja selätetty.
Tai sitten ovat käyttäneet kisassa vääriä otteita ja tuomari tulee heidät diskaamaan.
Jospa et selittäisi, mitä >>"tiestä" ja Greeen
>>En minä väitä olevani täydellinen ihminen, vaan väitän, että TÄYDELLISYYS, joka asuu minussa Sanana ja Pyhänä Henkenä kasvattaa minua täydellisyyttä kohti.>Uudeksi syntynyt elää siis Jeesuksessa, Hänen Voimassaan, ei omassa voimassa, vaan Jeesuksen Voimassa. Sen takia ihmisen ei tarvitse enää syntiä tehdä. Miksi käytän sanaa tarvitse? Sen takia, että uudestisyntynyt Jumalan lapsi on täydellisen vapaa valintaankin. Hän voi toki valita synnin ja tehdä sitä, mutta uudestisyntynyt ei tahdo. Hän on jo kulkenut synnin ja kuoleman laakson läpi ja tietää mitä synti saa hänen elämässään aikaiseksi.
Ymmärrätkö nyt? Jumala siis kasvattaaa kutsumansa Sanallaan ja kutsutussa vaihtuu valta. Vanhan vallan alla ihminen teki lihan tekoja. Uuden vallan alla ihminen vaeltaa Hengessä ja on vapaa. Kaikki tulee ylhäältä, Jumalalta. Kutsu tulee sieltä, kasvatus ja uudistus, vapaus ja rauha. Kaikki on Jeesuksen ansioita.>En ole täydellinen, mutta Jeesus on täydellinen ja saan elää Hänessä. Saan Hänen voimallaan vastustaa syntiä silloin, kun Sanan lampun ja Pyhän Hengen öljyn valossa sitä havaitsen. Saan elää vapaudessa ja se on suurinta mitä ihmiselle voi tapahtua.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
Esim. Paavali ei todellakaan elänyt lihan mukaan, vaan varoitti kaikkia kuulijoitaan elämästä lihassa, sillä lihan mieli on kuolema, Hengen mieli on ELÄMÄ.
Liha ei voi pitää Jumalan lakia. Onhan opetusta, että lakia ei ole uudessa liitossa, mutta se on harhaopetusta, sillä rakkaus on uuden liiton laki, joka pitää voimassa pienimmänkin käskyn.
>>Ja siinä uudestisyntymisessä Jumala ympärileikkasi sydämemme, eli teki siitä herkän, ihan kuten luonnollisessa ympärileikkauksessa vehkeet ovat tunto arat, kun esinahka on pois, se on siis hyvä kuva tästä sydämen arkuudesta, eli arasta tunnosta Herran edessä, joka vie uskovan "polvilleen" anteeksi anomaan päivittäin ja hetkittäin !
>>Eli Uskova voi valita kaiken aikaa kahden välillä, eli joko pyrkiä elämään Hengen mukaan, mutta jos se ei haluta ja huvita, niin silloin eletään lihan mukaan, ja se taas vie lopulta luopumukseen uskovankin kohdalla ja siten kuolemaan lopulta, siis Hengelliseen kuolemaan !
Totta, Paavali ei elänyt lihan mukaan!
Tämän vastustajasi mukaan aina silloin kun ei haluta ja huvita pyrkiä elämään Hengen mukaan, eletään lihan mukaan. Paavali EI elänyt noin!
Koska et todella ole opettaja, niin älä opeta Jumalan Sanan vastaisesti. Jumalan Pojassa on jokainen peson saanut Hänen täydellisyydessään. Jumalan valtakunta on jo täällä ja Jumala siirtää uudestisynnyttämänsä Poikansa, eli Jumalan Sanan luomaan valtakunaan, joka on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä ja jossa ei enää Uhria tarvita, koska synnit on jo anteeksi saadut ja uusia ei tarvitse Rauhan Ruhtinaan valtakunnassa enää tehdä. Jeesus todella VAPAUTTAA synnin- ja kuoleman lain alla vaeltavat ja se on juopa heidän välillään, jotka vielä uskovinakin väittävät synnin olevan armon alla loputtomasti. Jos ihminen vaikkapa 50 vuotta opettaa toisille sellaista valhetta, on hänen mahdoton enää perua puheitaan, jos nöyryys puuttuu jo kokonaan.
Jos tuollaista opettaa vaikkapa pari kolme vuotta, niin sekin on väärin, sillä ei pidä opettaa ennen kuin on saanut siihen kutsun, mutta kuitenkin on ymmärrettävää, että ihminen, joka vielä tuossa vaiheessa kulkee parannuksen tiellä kohti ristiä ja ahdasta porttia ei voi käsittää vielä uudestisyntymistä. Vain Sana, Pyhän Hengen kirkastuksella synnyttää Jumalan lapset, jotka vapautuvat synnin orjuudesta ja kuoleman laista.
Jumala antaa armossaan aikaa tulla tuntemaan Herra, joka on Jumalan Sana. Älkää hukatko armoaikaa.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Ihmisen ei Pitäisi koskaan mennä siihen harhaan, että hän on täydellinen, synnitön ja pelkästään hengellinen. Eikös Raamatussa ole kohta, missä kerrotaan Jeesuksenkin tulleen maanpäälle syntisen lihan kaltaisuuteen? Olisi mieletöntä ihmiseltä korottaa itsensä jumalaksi ja kieltää lihan vaikutus elämään. Jos olen väärässä, niin Jumala valaiskoon totuuden.
Joku kirjoittaa näin ??? ----> Siis vaikka Uskova sortuu vääjämättä syntiä tekemään turmeltuneen lihansa vuoksi, niin siinä kohtaa elämme Armon varassa ja Uskon varassa, että Herra on nekin synnit sovittanut ja nekin syntimme kuuluvat Armon piiriin, ja saamme siinä kohtaa siis luottaa Armoon Uskon kautta ja luottaa seuraavaan Sanan kohtaan:
VASTAAN SULLE----> Ihmettelen kovasti koska se merkitsisi että tuhlajapoika pala syömään sikojen kanssa kun hän on palannut takaisin Isän luo ja saanut kaiken anteexi !!!!
Näyttä minulle sen Raamatunpaikan kun tuhlaajapoika palaa sikojen luo ,, niin uskon sun väie ettei Jumalaa voi tehdä ihminen ihan UUdexi ja ihmeellisexi niin ettei hän koskaan lankea UUdestaan mitä Raamattu kertoo kahdessa paikkassa ja voin helposti näyttä sulle vaikka et halua ottaa niitä vastaan luulisin ,,, ´koska
Koskahan mahdat käsittää että teet joka päivä sataa syntiä Jumalan Pyhyyden mitassa !
vai et suinkaan kuvitellut lihasi jo kokonaan kuolleen, häh?
34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
(Joh. 8:34)
__________
15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.
(Room. 6:15-16)
__________
Joka päivä sataa syntiä tekevä on takuulla synnin orja.
Sitten olet juuri sellainen, koska jokainen viestisi sisältää Jumalan mitalla lihallisuutta ja synnin siementä ihan kuin tavallinen pelto, jossa on rikkaruohon siementä tuhansia kappaleita joka neliöllä, tiesitkö sitä ?!
olet uudestisyntymätön opillinen orja, ja silti pyrit opettajaksi joka paikkaan mihin menet !!
siinä on jo yllin kyllin syntiä tarjolla!
Kommenti edellisiin teksteihin. Jos nyt uskova oikeasti saa koko uskonelämän ajan toistuvasti sortua lihan himoihin ja haluihin eli synnin tekemiseen, niin siinä tapauksessa kaikki maailman ihmiset ovat uskovia. Näin ei siis mielestänne ole mitään erotusta uskovalla ja ei uskovalla.
Jonkun katkera kommentti väitti greenin ja tiestä nimimerkistä aika erikoisia juttuja. Asia on juuri toisin päin. Te ette vieläkään ymmärrä asia sisältöä täysin ja vastaatte siitä ymmärryksestä käsin, jossa tietenkin nyt olette.
Haluaisin kuulla teiltä viimeiseksi kirjoittaneilta perustelut siihen, ettei mielestänne ole mitään virkaa uskovassa ololla, uudestisyntymisellä tai sillä, että edes pyrkisi olemaan tekemättä syntiä, jos ne kerran jo on annettu anteeksi. Siis mitä me ihmiset siis teemme enää täällä maan päällä? Eihän meidän uskonelämällä olisi teidän teorian mukaan enää mitään virkaa, vaan olemme siinä tapauksessa koko porukka jo kadotuksen puolella.
Tulkitaanko tekstinne siis näin: Jeesusko käskee Sanassaan, jos joku lyö teitä poskelle, lyökää te siten häntä takaisin kaksin verroin? Aika erikoinen on ilosanomanne, täytyy kyllä myöntää.
Siinä toinen onttopäinen mies !
Sinulla ei näytä olevan mitään tajua mitä on SYNTI kun Jumala sitä mittaa.
Tajuatko yhtään että mitä ihmettän teksti vilisee lihallisia asioita !
Kun Jumala lukee tekstisi, siihen tulee täyteen punakynää, vaikka kirjoittaja itse on sit mieltä että laitoinpas todella synnittömän ja hurskaan tekstin koko mailmanikkunaan !
siinähän ihan oikein tutkin muiden synnillisyyttä, miikä vika siinä muka on !?
SYNTI on hiukan ennemmän kuin muutaman asian välttely. Ja se on ihan taatusti tekoja, eikä jotain usvassa kelluvaa perisyntiä jota häädetään vesidesillä ja kummien muminalla, ei,.. isommasta on kyse kun puhutaan synnittömyydestä ja siihen pyrkimisestä.
Erittäin hyviä huomioita ja kysymyksiä.
Ja samantien tämä 'En ole ope' aloittaa solvaamisen...
Ei greenin ja tiestän kysymyksiin kannata vastata, eiväthän hekään vastaa heille esitettyihin kysymyksiin!
Vastarannan kiiski ja monet ovat pyytäneet monen monituista kertaa heiltä vastauksia joihinkin kysymyksiin, jotka nämä vesselit poistattivat, kun ne tuotiin omana ketjunaan täälä esiin.
En lue hetikään kaikkea mitä täällä solvausten joukossa asiallisetkin kirjoittavat, joten toivon vastarannan kiisken kuuluvan asiallisiin, jotka tulevat kysymään uudelleen.
Onhan täällä nimittäin eräskin, joka kirjoittaa hyvinkin rehellisen oloisesti kirjoittaessaan nimimerkillä, mutta ilman nimimerkkiä kirjoittaessaan alkaa solvaus ja laittomien kanssa yhdessä huuteleminen. Hän on ihminen, joka on erittäin mielellään puolustamassa syntiä ja syntielämää väittäen sellaisen kuuluvan loputtomasti armon alle.
Ei kuulu armon alle synti, vaan armon alle kuuluu synniltä pelastuminen, orjuudesta vapautuminen.
En ole poistattanut yhtään mitään, joten äläpäs valehtele taas.
Vastarannan kiiskelle totesin jo sen, että en ala omaa elämääni avaamaan sen suuremmin täällä vallitsevassa tahallisen vääristelyn ilmapiirissä (joka näkyy taas tässäkin keskustelussa). Ne on ihan toiset paikat, joissa voi tuoda esille mitä vain, joutumatta sitten korjailemaan jatkuvaa tahallista vääristelyä.
Jokainen meistä olkoon oikeutettu kirjoittamaan täällä niistä asioista, joista itse haluaa tällaisella palstalla keskustella. Mm. Jaikal on hyvä esimerkki siitä, miksi täällä ei kannata kaikkea avata. Hänen uskonelämänsä on revitty ja vääristelty täällä niin rumasti ja niin moneen kertaan.
"Onhan täällä nimittäin eräskin, joka kirjoittaa hyvinkin rehellisen oloisesti kirjoittaessaan nimimerkillä, mutta ilman nimimerkkiä kirjoittaessaan alkaa solvaus ja laittomien kanssa yhdessä huuteleminen. Hän on ihminen, joka on erittäin mielellään puolustamassa syntiä ja syntielämää väittäen sellaisen kuuluvan loputtomasti armon alle."
Tarkoitatko minua? Ainakin rehellisyydestä olet minua kiitellyt, ja täällä lisäkseni vain harvat kirjoittavat nimimerkillä.
En tosin ole puolustamassa syntielämää, enkä varsinkaa väitä etttä kaikki kuuluu"loputtomasti armon alle."
En nimittäin jaa uskovaisten ajatusmallia mistään synneistä tai armosta. Olen agnostikko, mielestäni kukaan -ei ateisti eikä uskovainen-voi saada tietoa Jumalan olemassaolosta.
Todisteita ei ole puolesta eikä vastaan. Kristinuskon ajattelen olevan ihmisvetoinen uskonto. Jeesuksesta ei ole aikalaistodisteita, ja evankeliumit ovat epäuskottavia.
Minut voi siis hyvällä syyllä jättää pois uskovaisten kinoista ja riidoista, en liity niihin mitenkään.
Minua häiritsee että jotkut uskovat kirjoittavat minulle kuin asioista jotakin tietäisin vaikka olen ulkopuolinen, ja arvioin asioita ja helluntailaisuutta ulkopuolisena.
Sinä evankelioit minulle tuota rakkauden kaksoiskäskyä. Noudatatko sitä itse? Jotenkin tuntuu että sinulle pelkkä tavallinen ystävällisyyskin kanssaihmisiä kohtaan on sekin kiven alla.
Toki olet viime aikoina pidättäytynyt siitä minun kohdallani.
Mutta mielestäni asiat pitäsi pystyä sanomaan suoraan. Jos epäilet minun ampuvan sinua puskasta ja uskonnollisin termein(synti ja armo)niin soisin että siitä sanottaisiin kahdenkeskisissä keskusteluissa. "Tee toiselle se mitä toivot itsellesi." Et varmaan sinäkään tahdo että joku puhuu sinusta pahaa selän takana.
Se on hyvä periaate tuo kultainen käsky. Evankeliumin julistamisen kohdalla ...sinä varmaan toivoisit että jos olisit itse uskon ulkopuolella joku evankelioisi sinut.
Tässä kohtaa parempi neuvo olisi: tee toiselle se minkä hän itselle toivoo." Sillä minä en erityisesti nauti olostani kun olen käännytyksen kohde.
Elämme lihan ruumiissa niin kauan kuin olemme täällä maan päällä tässä ruumiissamme. Paavali tarkoittaa, että elää lihan ruumiissa , Paavali ei elänyt lihassa vaan hengessä ja oli nöyrä Jeesuksen seuraaja joka tunsi oman syntisyytensä. Hän näki Pyhässähengessä mitä seurakunnissa tapahtuu. Emme pääse synnin ruumiistamme eroon ennenkuin kuolemme ja muutumme. Paavali oli ihminen ja tunsi synnin vaivan. Jeesus yksin oli ja on synnitön.
Sana sanoo , "jos joku sanoo, että hänellä ei ole syntiä niin totuus ei ole hänessä vaan hän on valhettija".
Aivan, niin Paavali eli, eli hän eli Hengessä, eikä lihassa. Johannes kertoo ihmisten, jotka väittävät, että eivät ole tehneet syntiä, olevan valehtelijoita. Yksikään lihasta syntynyt ei ole syytön ja synnitön, vaikka sellaista opetusta liikuu paljon.
Kaikki olemme syntyneet lihasta lihaksi, mutta Jeesus tuli tekemään muutoksen heille, jotka ottavat Hänet vastaan. Hän synnyttää jokaisen syntinsä tunnustavan hengelliseksi ja siksi tuo Johanneksen kirjeiden opetus on monille käsittämätöntä, kun Johannes toisaalla kertoo, että Jumalasta syntynyt ei tee syntiä. Eivät käsitä, että ensin täytyy tapahtua muutoksen, eli Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen peso ennen uudestisyntymistä, eli Jumalasta syntymistä. Uudestisyntynyt, eli Jumalasta syntynyt ei tee syntiä.
Opetuslapset kertovat katselleensa ja kosketelleensa tuot Elämän Sanaa, eli Jeesusta, joka Ihmisen Poikana toi tien luokseen taivaaseen. Hän oli Opettaja ja antoi Uhrin puolestamme ja lähetti Pyhän Hengen lahjan kaikille kastetuille kirkastamaan Jumalan Pojan, eli opetuksensa. Jumalan Poika on Jumalan Sana.
1. Johanneksen kirje 1
1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
Ja Sana sanoo sinulle Reetu että jos teet syntiä olet perceleestä niin mitä percele täällä tekee ?? Onhan niitä percelen occulttismia keskustelufoorumia missä voit käydä kertomassa miten nautinnollista on saada tehdä syntiä niin kuin sun jumala ja opettaja sua kehottaa..
Muuten Rakas Tiestä ja Green.. Kova on vastustus mutta Jumala teitä varustaakon perixiantamaton asenneella eikä minkäänlaista ymmärrystä tarvitsee olla perceleelle. Hän halua hukkuttaa kaikki uskovaiset ja tehdä halla Jumalalle jos mahdollista.
Ahaa ja äxääjäkin on saanut päänsä irti yöunilta ja taas täysi seko päällä..hah !
Vastustaja tekee parhaansa nielläkseen kaikki uskovat, jotka eivät ole vielä päässet Sanan kasvatuksen kautta täyteen miehuuteen ja uskon varmuuteen. Jeesusta pilkattiin enemmän kuin meitä koskaan, mutta Hän kykeni lähtemään pilkkajien keskeltä niin, että pilkkaajat jäivät vihassaan paikalleen. Niinhän mekin teemme, poistumme pilkkajien keskeltä, eivät nuo voi mitään meille tehdä:), jäävät paikalleen kehittymään kykenemättöminä. Ei kaikissa idä hyvä siemen, ei heissä, joissa ei ole juurta itsessään. Tulemme kaukaa menneisyydestä juurta itsessämme tuoden ja siementä joukkoomme kylväen ja siemen kehittyy vielä siihen asti jälkeemme tulevilla, että täysi luku on täysi. Jo alussa kävi niin, että toiset alkoivat pilkata Jumalaa. Siis, Jumalaa, joka on kaiken Luoja ja ylläpitäjä ja tuo pilkkaava suku kulkee kaukaa tullen yhä täällä.
Jeesus on VOITTAJA ja usko Jeesukseen vapauttaa synnin orjuudesta jokaisen henkilökohtaisesti, ei laumana. Jumala tietää edeltä kaiken, mutta on antanut lupauksen kaikille tulla Jeesuksen opetuslapsiksi, mutta kaikki eivät koskaan siihen suostu. Jumala on oikeudenmukainen, eikä hyljeksi ketään. Ihmiset sen sijaan eivät ole oikeudenmukaisia, koska hylkäävät Luojan. Onneksi on suku, joka seuraa kaiken keskellä Jeesusta. Seuraa uhkien, pilkkojen ja muiden pahojen asioiden keskelläkin Jeesusta pysyen itse vapaudessa ja rauhassa. Usko Jeesukseen on VOIMA.
Taas tuli valetta ja väärää todistusta tuutin täydeltä tältä synnittömältä likijumalalta !
Taisi kylläkin tulla ihan sinulta itseltäsi. Ja sen lisäksi solvaat jatkuvasti eri kirjoittajia.
Vain Jeesus on synnitön. Yksikään ihminen ei ole itsessään synnitön ja siksi Jeesuksen omaisuuskansa pysyy Hänessä, eli evankeliumissa, Jumalan Sanassa.
Luukas 16
10 Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.
Te valehtelette Paavalin eläneen välillä hengessä ja välillä lihassa ja näin te johdatte ihmisiä vääryyteen. Mitä kaikkea tapahtuu seurakuntien sisällä? On insestiä, on rahojen kavaltamista, on lähimmäisten halveksintaa, pakottamista, painostamista, väärien todistusten antamista ja kaikkea sitä, mitä Jumalan Sana kieltää tekemästä.
Te annatte itsellenne ja toisillenne luvan elää synnissä ja valehtelette armon riittävän kunhan anteeksi pyytää. Siis, te teette syntiä, pyydätte sitä anteeksi ja taasen teette syntiä ja näin jatkatte loputonta vaellusta, josta valo vähenemällä vähenee ja lopuksi saapuu valon puutteesta tuleva paatumus ja kuolema.
Nuo, jotka tekevät seurakuntien sisällä syntiä, ovat paljon vaarallisemmassa asemassa kuin he, jotka eivät edes teeskentele uskovansa. Seurakunnan sisällä syntiä tekevät paimenet ja muut johdattavat sieluja harhaan ja jokaisesta sielusta he ovat itse vastuun ottaneet.
Ei ihmisestä tule synnitön täällä maan päällä ollessamme. Mutta uudestisyntynyt elää armossa ja tarvitsee anteeksiantoa koko ajan. Ajatuksemme ja suumme ovat sellaisia, että on mahdottomuus olla synnitön tai sitten ei näe syntiänsä.
Valossa ja totuudessa elävä myöntää tämän syntisyytensä ja tarvitsee Jeesusta pelastajakseen ja armahtajakseen. Paavalikin valitti Jeesukselle syntisyyttään mutta sai vastauksen, että" minun armossani on sinulle kyllin".
Jeesus todella tuli vapauttamaan meidät synnistä. Olen moneen kertaan kertonut, että ihminen EI ole synnitön ja siksi Hänen tulee olla sellainen oksa Jeesus puussa, että kuljettaa elävän veden virtaa lävitsensä, eli ottaa kalliin Öljypuun ravintoa, ei enää omaansa, eikä ensimmäisen Aadamin siemenestä itänyttä. Vain Jeesuksessa ihminen kuolee synnille, mutta omassa lihassa, irti Jeesuksesta ihminen on syntinen.
Retu3 ehkpä on parempi ottaa jokin esimerkki. Jos sinä tiedät saavasi kovan voiton, eli paljon rahaa, kun annat pienen valheen lähimmäisestä oikeudessa, niin teetkö voiton takia niin?
Jos et niin lankea tekemään, niin miksi et langennut?
Näin Paavali oikeasti opetti ->
15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon
(Room. 6:15-16)
__________
Onko päivittäin sataa syntiä tekevä kuuliainen Jumalalle? Paavalin mukaan joko palvellaan syntiä, tai sitten ollaan kuuliaisia Jumalalle.
__________
Ja näin sanoi Itse Jeesus ->
34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
(Joh. 8:34)
No ei kai kukaan todella uskova nyt lankea noin räikeään syntiin, kaikkea otatkin malliksi !
kysy mieluummin kuka käskee jankata vuosia foorumilla ja tuputtaa omia harhaisia oppejaan sinne, ihanko onJumala vaiko oma jääräpäisyys eli lihan teko !
Niin, epäiletkö että joukossa on joku ei osaa lukea ja ymmärtää tuota ?
vai meinaatko sanoa, että jos sanon sinulle lihallisesti harmistuneena vuosien jälkeen kaikkiin temppuihisi, olen synnin orja ?!!
Paavali ei valittanut Jeesukselle syntisyyttään saadessaan tuon vastauksen, eikä Paavalin pistin lihassa ollut syntisyys. Tietävämpien mukaan tuo pistin oli joku sairaus tai joku muu vastaava asia, joka piti Paavalin nöyränä kaikkien hänen kokemiensa hienojen asioiden keskellä.
Otetaan sitten esimerkiksi sellainen, että jos sinulle tulee paha mieli sen takia, että huomaat syöneesi aivan itse, vapaasta tahdostasi, tarjolla ollutta väärää ravintoa ja joku tulee sen sinulle kertomaan käskemällä lukea evankeliumia, niin oletko iloinen, että se sinulle kerrottiin? Oletko niin nöyrä, että et ala heti tuomioitasi jakamaan kertojalle, vaan menet Herran luokse evankeliumin kautta ja kysyt Häneltä mitä sinun on tehtävä, että saat palata Jumalan valmistamalle kaidalle tielle?
Vai alatko ennen asian tutkimista kulkea vainoten tuon ihmisen perässä, joka lähettiin tuomaan sinulle totuutta? Onko ylpeytesi esteenä iänkaikkiselle ihanalle elämälle, joka alkaa jo täällä?
Joka vähässä on uskollinen, on sitä paljossakin, joka vähässä on väärä, on sitä paljossakin ja jokainen Jeesuksesta irti oleva on väärä, sillä vain Jeesus on synnitön. Jokainen parjaaja on irti Jeesuksesta, eikä tunne Hänen lakiaan.
Pysypä asiassa. Peilaahan sanomaasi Raamatun sanaan ja kerrohan, oletko päivittäin sataa syntiä tekevänä siis synnin orja, vai kuuliainen Jumalalle?
Luulenpa Retu3, että sinä et missään tapauksessa tekisi tuota vääryyttä. Onhan laki sydämeesi kirjoitettu.
Jos sen sijaan eläisit lihassa, ei laki hengessä olisi avautunut (lihan ympärileikkausta ei olisi tapahtunut) silloin tekisit lihantekoja ja sainoisit väärän todistuksen saadaksesi ajallista hyvää, joka tulessa palaa, eikä siitä jää mitään jäljelle. Vain rakkaus jää jäljelle ja vaikka me puhuisimme enkelien kieltä ja meillä olisi kaikki tieto, emme mitään olisi, jos meillä ei olisi rakkautta. Rakkaus on laki.
Moni uskossa oleva on langennut paljon vakavampiinkin synteihin. He uskovat, mutta todellinen uudestisyntyminen, se sydämen ympärileikkaus, eli syntisen luontonsa poisriisuminen, on jäänyt puuttumaan.
sinäkö se määrittelet milloin ollaan asiassa tai sen vieressä ?
jos et eroita synnin TEKEMISTÄ lihallisuudesta jota on JOKAISESSA uskovassa, niin vaikeaa on aiheesta vuoropuhella.
ja vähälläkin ällillä varustettu tajuaa että sanonta sataa syntiä... on metafoora eikä matematiikan oppitunti.
Oho kannattaako noin paljon itseään paljastaa?
_greeeeen, Paavali suri koko loppuelämänsä ajan sitä, että oli tietämättömänä ja epäuskoisena vainonnut Jeesuksen seuraajia. Vaikka hän sai kutsun tulla kärsimään Jeesuksen nimen takia, ei hän unohtanut entistä syntisyyttään ja siitä koitui hyöty lukemattomille. Entiset syntiset saavat tulla armon kasvatukseen ja itsensä esimerkiksi ottamalla Paavali tuosta kertoi kaikille, jotka vain suostuivat kuuntelemaan. Paavali uskoi saaneensa syntinsä anteeksi, mutta kertoi siitä syntiajastaan aina uudelleen ja uudelleen opettaessaan kuulijoitaan. Paavalia eivät noin sanotut isoiset apostolit pitäneet minään, mutta tämäkin on Paalin omaa ajatusmaailmaa, sillä hän muisti entiset tekonsa ja uskoi kaikkien ne muistavan.
Kutsun saatuaan Paavalin piti lähteä kauas sieltä, missä hän oli vainoteot tehnyt. Hän eli vuosia kaukana sieltä, missä hän oli tehnyt syntiä, eikä Jumala näin ollen vaatinut ketään uskomaan entiseen vainoojaan, vaan lähetti tämän muualla kasvamaan, oppimaan ja julistamaan. Myöhemmin Paavali palasi takaisin Jerusalemiin ja teki matkoja Kreikkaan, Roomaan ja muualle. Roomassa hän asui kaksi vuotta vuokra-asunnossa ja otti vastaan kaikki, jotka halusivat oppia tuntemaan Jeesuksen.
Paavali muisti aina kertoa, että hän entinen vainooja ja väkivallantekijä sai armon.
Piikkinä lihassa oli se, että hän ei tuntenut saavansa koskaan sitä arvoa, jonka nuo ns. isoiset apostolit saivat ja tuon arvon hän mielestään menetti ihmisten silmissä niillä entisillä syntiteoilla.
Miksi kirjoitat sellaista, jota et muka sitten enää tarkoita? Sanot väliin toiselle uskovalle, että tämä tekee sataa syntiä päivittäin, ja toiseen väliin, että tämä tekee kymmentä syntiä joka päivä, ja nyt sitten syytät minua siitä, että ->
>>jos et eroita synnin TEKEMISTÄ lihallisuudesta jota on JOKAISESSA uskovassa, niin vaikeaa on aiheesta vuoropuhella.
Asia voi olla hyvinkin myös noin. Kautta aikojen Paavalin kertomaksi pistimeksi on arveltu jotakin ruumiintilaa, joka sai Paavalin pelkäämään sitä, että ihmiset eivät hyväksyisi häntä sellaisenaan, ja joka muutenkin vaivasi Paavalia, mutta on totta, että tuollainen menneisyys saattoi olla myös se pistin. Joka tapauksessa Paavali kirjoitti korinttolaisille pelkäävänsä näiden tapaavan hänet sellaisena, kuin he eivät tahtoisi. Hän myös toivoi, että kukaan ei ajattelisi hänestä enempää kuin mitä näki hänen olevan tai mitä hänestä kuuli. Jostakin Paavalin henkilökohtaisesta asiasta, jostakin muusta kuin senhetkisestä syntisyydestä, oli selkeästi kyse.
No johan olikin nokkelaa. :)
Näin Paavali itse todistaa:
7. Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
9. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2. Kor. 12.
Eiköhän pysytä siinä, mitä kirjoitettu on.
Kertoohan Paavali asiasta muuallakin, eli mikä siis oli mielestäsi väärin?
Jumala johtaa lapsiaan.
Näin myös Paavali todistaa, kuinka hänen lihallinen mielensä alkoi ylpistymään.
Ylpeyden synnin vuoksi Paavalin parhaaksi, Jumala salli rusikoinnin.
Kristuksen voima tuli taas lihallisesta ylpeyden synnistä puhdistettuun sydämeen asumaan.
Paavali tarvitsi Jumalan lapsena kuritusta ja johdatusta, olisihan lihallinen ylpeys asettunut Kristuksen kunnian levittämisen etenemisen esteeksi Paavalin kautta.
Liha himoitsee Henkeä vastaan, henkilökohtainen ylpeys Jumalan kunnian
sijaan oli vakava lihallinen synti.
Sanooko Paavali, että hänen lihallinen mielensä oli ylpistynyt ja että hän jo teki sellaista syntiä, vai sanoiko hän kenties, että hänen lihaansa on annettu pistin, jotta hän ei ylpeilisi niin erinomaisten ilmestysten tähden. Oliko yhteys Kristukseen siis pitänyt Paavlin erossa synnistä jo alunpitäen, vai oliko Paavali jo tehnyt ylpeyden syntiä? Minusta Raamattu kertoo nimenomaan siitä, että tuo pistin oli annettu estämään ylpistyminen. Tällä tavoin yhteys Kristukseen pitää ihmisen poissa synnistä.
Jos sinulla, Usko Toivonen, on antaa Raamatusta joku kohta, joka tukee sinun käsitystäsi, laittaisitko sen esille tähän.
Aikamoinen keskustelu ja kinastelu täällä :(
Vähän jäi kuitenkin minulle epäselväksi että mistä ollaan erimieltä?
Onko kysymys siinä että elikö Paavali yhtäaikaa Hengessä ja lihassa, tai vuorotellen?
Minulla on vielä vähän vajavaista tieto ja ymmärrys mutta tässä raamit:
Henki ei tee syntiä vaan täyttää Jumalan tahdon
Liha tekee syntiä, jo himoiten katsominen sellaista on.
Hengen kasvaessa liha vähenee. Vaeltaessa Hengessä ei edes tahdo tehdä syntiä, se jää pois ilman omin voimin kamppailua.
Kysymys mikä on ilmassa lie se että kuoleeko liha kokonaan pois jo tässä maailmanajassa ja eläminen olisi vain Hengessä?
Mahtavaa elämää se olisi ja siihen taatusti pyrin täällä erämaassa vielä vaellellessani mutta mitä te sanotte?
Onko kiista siinä että tuleeko/voiko uskova tulla täysikasvuiseksi tässä maailmanajassa ja päästä lihastaan eroon kokonaan?
Kyllä lihantahto katoaa. Se on Jumalan VOIMAvaikutusta, ei ihmisen omaa. Esim. jos paha ajatus tulee houkuttamaan, katoaa se heti pois Jeesuksen ristillä saaman voiton takia. Jumalasta syntynyt ei halua ajatella kenestäkään pahaa ja näin hän ei lankea tekemään pahaa. Kaikki alkaa ajatuksista.
Tästä asiasta on erittäin hankala keskustella palstalla, jossa on alku askeleita uskontiellä ottavia, heitä jotka eivät usko ja täysi-ikäisyyden saavuttaneita. Paavalikin puhui täydellisyyttä täysi-ikäisten kanssa, mutta nyt on niin, että julistajan on julistettava koko Ilosanomaa, eikä hän voi jäädä julistamaan puolta sanomaa. Itse harvemmin menen toisten ketjuun tuomaan omaa kasvuani, paitsi niihin ketjuihin, jossa tiedän aloittajan hyväksyvän minut, tai aloituksessa juorutaan, tai puhutaan opistani, mutta minun ketjuuni tulevat aina sellaiset, jotka eivät halua uskoa ja he saavat koko ketjun niin sekaiseksi, että kukaan ei enää käsitä mitä kerrotaan.
Saatan joskus käväistä lohduttamassa jonkun ketjussa jotkin epätietoista, tai hätääntynyttä ihmistä ja joskus yritän hetken keskustella eri uskonnäkemyksiä omaavan ketjussa, mutta jos näen, että hän ei ota minua vastaan, niin lähden jäämättä enempää asiasta keskutelemaan. Omat ketjuni täyttyvät syyttävien ihmisten soimauksista. Onpa käynyt niin, että muutaman päivän kuluttua tänne tullut ihminen on muuttunut uhkailijaksi kertoen miten Jumala varoittaa minusta, vaikka tiedän, että Jumala ei varoita kenestäkään, joka osoittaa evankeliumeihin, eli Herraan. Tuollaiset ihmiset eivät tarkkaile hiljaisuudessa ja nöyryydessä lähimmäisen hedelmitä, vaan heillä on kiire tuomita, syyttää ja valehdella. He eivät käsitä mitä he tekevät.
Minä tiedän, että täällä on Jumalan valtakunta, jossa ei ole syntiä. Jeesuksessa, eli Jumalan Sanassa elävä ei tee syntiä, hänen ei tarvitse tehdä, sillä niin paljon parempaa hän on saanut tillalle, mitä lihantahto ja sen kyvyt ja omistusoikeudet koskaan kykenevät antamaan.l
Jos vaikka paha ajatus lähimmäistä kohtaan tuleekin, niin se ei koskaan muodostu synnin tekemiseksi, koska Jeesus puhdistaa joka hetki omaisuuskansansa jäsenet. Siitä syntyy sellainen vapaus, että monille sitä on turha kertoa, koska he eivät usko ELÄVÄÄN JUMALAAN.
Uuden liiton laki on RAKKAUS ja Jumalan Sana kertoo, että rakkaus ei saata tehdä pahaa.
On aivan valtava ero Jumalan lasten ja maailman lasten välillä ja siksi maailma ei voi tuntea Jumalan lapsia.
Muistakaa rakkaus. Kiteytät tuossa lyhyesti ajatukseni miten tuo asia on .
Paavali eli Hegessä koko ajan, nytkin kun uudesti synnymme niin ei Pyhähenki lähde ja pompi jonnekin muualle ja olemme taas lihassa. Pyhähenki ei lähde ennenkuin sielunvihollinen saa väsytettyä ja eksytettyä vietyä harhaan jolloin Pyhähenki poistuu ihmisestä ,ja se on vuosien tulosta.
Me olemme tässä lihan ruumiissa niin kauan kuin elämme täällä maan päällä. Paavali valitti, että kuka "pelastaa tästä kuoleman ruumiista" kiitos Jeesuksen Kristuksen, ja miten se nyt jatku.
Olavi Peltolan saarnoissa ja kirjoituksissa on oikein selkeitä ja selventäviä asioita tästä aiheesta syntisyydestä ja armosta.
Sohaisin näköjään melkoiseen muurahaispesään :)
"En ole mikään ope" kirjoitukseni aloitti melkoisen kuohunnan näköjään !
Joku penäsi sitä, että miksi opetan kun en ole ope ?
En opettanut, vaan vastasin "Vastaathan veli" nikin kysymyksiin kun hän halusi tulkintani noista muutamista Sanan kohdista, eli minä kesksutelin hänen kanssaan, en opettanut !
Siis keskustelussa kysytään ja vastataan, eikä yksipuolisesti vaain julisteta, ja kun olin vastannut, niin nähdäkseni tämä kysyjä nikki kiitti vastauksesta, johon keskustelumme loppui !
Minua ei huivta keskustella osan teistä kanssa, sillä olette niin syvällä herhopeissanne, että sellainen keskustelu ei olisi hyödyllistä, siis Sanan mukaan:
2. Tim. 2:23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
Tit. 3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
Kirje Titukselle 3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
Siis olen JO muutamaan otteeseen varoittanut, kuten noissakin kirjoituksissani varoitin, joten on aika karttaa ja välttää tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä ne aiheuttavat vain riitoja, ja siinä helposti omakin rokki ryvettyy, eli itsekin syyllistyy helposti syntiin.
Joten olen vastineeni antanut ja se on luettavissa kyllä, tässä ketjussa "en ole ope" viesteissä !
Nämä asiat ovat siis kohdaltani loppuun käsitelty, en näe tarvetta enempään, enkä tyhmiin ja taitamattomiin väittelyihin siis halua antautua, siis täysin turhiin juupas - eipäs jankkamisiin !
Siunausta kaikille keskustelijoille, avatkoon Herra Totuuden, kohta kohdalta, kullekin Uskovalle, puhtaasta sydämestä sitä etsivälle !
Sohaisehan vain, sillä hyvä on kirjoitus, onhan se vapaus kirjoittaa, sopivalla ja sopimattomalla hetkellä.
Siunausta vain - wanhalta-aatulta.- Tuntui hyvältä ajatuksesi sisältö.
Ja toisaalta, eihän kaikki ole kaikesta samaamieltä, eli ajatus nostaa joillekin pohdintaa ja se on hyvä.
Pidä "lippu korkealla"... Hän elää.
Muurahaispesään, oletko sitä mieltä, että emme saa olla erimieltä? Hyvä, että kerrot, että et ole opettaja, sillä kirjoituksistasi saa helposti käsityksen siitä, että opetat asioita, joita et vielä käsitä.
Puhe on siitä, että elikö Paavali toisin ajoin lihassa ja toisin ajoin Hengessä. Joku väittää tuota tapahtuneen, mutta niin ei tapahtunut. Paavali varoittaa kaikkia elämästä lihassa, sillä lihan mieli on kuolema. Liha ei voi pitää Jumalan lakia.
Paavali on väärinymmärretyin apostoli ja siksi Jeesuksen täytyy olla tuttu, jotta voi käsittää sen, mitä Paavali kirjoittaa. Paavali piti lakia hyvänä, sillä vain lain kautta hänkin pääsi vapaaksi lain alta. No, tuota on kyllä aika vaikea käsittää, jos ei tunne Jeesusta, mutta se tarkoittaa sitä, että Paavali teki parannuksen käskysanojen näyttäessä hänelle synnin- ja kuoleman lain. Koska hän teki parannuksen, ei lailla ollut häntä vastaan enää voimaa ja näin hän tuli uskon kautta Jeesukseen vapaaksi. Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen. Joka tuntee Herran, tietää että laki on voimassa ja rakkaudessa pysyy Jeesuksen täyttämä laki voimassa. Jeesuksessa oleva ei ole lain alla, vaan elää rakkauden laissa.
Näitä asioita ei voi käsittää ennen kuin Jeesus on tullut tunnetuksi ja tunnustetuksi. Kuinka monet täällä rikkovat Jumalan lain ja vetävät tuomiota päälleen. Se hyväksytään aikamoisen yleisesti tällä palstalla, mutta heitä ei hyväksytä, jotka kertovat, että laittomuus johtaa tuomioon. Pahuutta ja syntiä siedetään, koska ei edes käsitetä mikä on syntiä. Syntiä on lain rikkominen, joka on rakkaus ja joka sanoo väärää todistusta lähimmäisistään rikkoo rakkauden lakia ja jää lain alle.
Sinäkö itse muka ymmärrät !
Itselläsi on perustasta asti kaikki sekaisin, etkä uskon alkeitakaan ymmärrä !
Lisäksi sinä LUULET pyhittyneesi ja kasvaneesi ja käyneesi ahtaasta portista, mutta oppimattomuutesi paljastaa asian todellisen laidan, eli et todellakaan ole Herralta saanut opetusta Pyhän Hengen avaaman sanan kautta, vaan olet ITSE omalla vajavaisella ymmärrykselläsi rakennellut oppeja, jotka eivät kestä YHTÄÄN MITÄÄN KOETTELUA !
Olet siis itse eksyksissä ja pahassa harhassa, ja siten sokeana ja ymmärtämättömänä eksytät kaiken aikaa muitakin, ja se on todella ikävä asia !
Siinä kun sohiskelet pesiäsi, niin vastaisitko samalla tähän erittäin keskeiseen asiaan, johon jätit aiemmin tässä keskustelussa vastaamatta ->
_greeeeen
26.6.2014 12:51
Miksi kirjoitat sellaista, jota et muka sitten enää tarkoita? Sanot väliin toiselle uskovalle, että tämä tekee sataa syntiä päivittäin, ja toiseen väliin, että tämä tekee kymmentä syntiä joka päivä, ja nyt sitten syytät minua siitä, että ->
>>jos et eroita synnin TEKEMISTÄ lihallisuudesta jota on JOKAISESSA uskovassa, niin vaikeaa on aiheesta vuoropuhella.
Hyvä kirjoitus nimmarilta "sinäkö ymmärrät?"
Green: "Moni uskossa oleva on langennut paljon vakavampiinkin synteihin. He uskovat, mutta todellinen uudestisyntyminen, se sydämen ympärileikkaus, eli syntisen luontonsa poisriisuminen, on jäänyt puuttumaan."
Ehkä täällä vängätään enemmän terminologiasta kuin itse asiasta. Itselle käsitteet "olla uskossa" ja "uudestisyntynyt" ovat sama asia.
Ihminen ei voi uskoa jumalisia asioita - ne ovat hänelle hullutus - ellei hänen sisällään vaikuta Jumalan Pyhä Henki. Uudestisyntyneenäkin voi langeta syntiin, mutta sydämen uudistumisesta kertoo ko. henkilön suhtautuminen lankeamukseen. Uudestisyntynyt pyytää syntejään anteeksi ja tekee niistä parannusta. Ei omassa voimassaan, vaan Pyhän Hengen kautta.
Lihallinen, uudestisyntymätön ihminen ei voi valita muuta kuin syntiä. Jopa hänen hurskaan oloiset tekonsakin, ovat lihallisia, sillä niitä ohjaa lihallinen, langennut luonto. Tällainen ihminen olla "tullut tuntemaan totuuden" eli elää seurakunnan yhteydessä, nähdä ja osallistua srk: eri toimituksiin, mutta sisäinen uudistuminen on jäänyt tapahtumatta.
Uskovalla taas on kokonaan uusi luonto. Se erottuu juuri suhteessa syntiin ja muihin uskoviin: Kammotaanko/murehditaanko omaa ja muiden syntiä ja miten suhtaudutaan muihin uskoviin?
Esim. leijonaa (lihallinen ihminen) voi opettaa vuosia syömään heinää karitsan kanssa. Mutta kun nämä kaksi lopulta laitetaan vierekkäin, toinen tulee syödyksi. Ei. Leijonan tulee muuttua karitsaksi, jotta se voi elää samassa tilassa. Eli syntinen ihminen tarvitsee vanhurskauden, joka tulee hänen ulkopuoleltaan lahjana hänene sisimpäänsä.
Moni luulee olevansa uudestisyntynyt Jumalan lapsi, vaikka elää lihassa ja tuottaa lihan tahtoa. Kaikki lähtee sydämestä ja uudestisyntynyt Jumalan lapsi tuottaa hyvää hedelmää, rakkautta, armoa ja viisautta. Uudestisynymätön sen sijaan tuottaa painostamista, pakottamista ja toisten alentamista näilläkin palstoilla. Jeesus sanoo, että hedelmistä tunnetaan kuka on Hänessä ja kuka ei ole. Jeeus on monille tunnustamaton herra, ei Herra joka tunnustetaan suulla ja sydämestä lähtevillä teoilla.
On uskonnollisia ihmisiä, jotka johtavat toisia samaan uskonnolliseen henkeen ja näiltä jää kokematta uudestisyntyminen, joka on siemenen kypsyminen syntymävalmiudeksi ja Pyhän Hengen kaste syntymän jälkeen. Tuon kasteen antaa yksin Jumala, ei kukaan ihminen.
Matteus 15
17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
18 Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
Jumala valmisti Pietaria menemään pakanain keskuuteen julistamaan pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta näyn ja käskyn kautta.
15. Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
Apt. 10. ( Apt. 11. )
Kun Pietari sitten julisti evankeliumia Herrasta Jeesujksesta Kristuksesta, niin
kuulijat ottivat ristin evankeliumin vastaan ja Jumala puhdisti heidän sydämensä uskolla.
Apt. 15:7-11, Apt. 11:5-17, Apt. 10:34-48.
He, Kornelius ja hänen perheväkensä tulivat uusiksi luomuksiksi Kristuksessa
evankeliumin kuultuaan ja uskottuaan.
He saivat Pyhän Hengen, he puhuivat kielillä, he saivat Pyhän Hengen kasteen.
Jumala oli heidän todistajansa, ei ihmiset.
Ihminen Pietari tarvitsi evääkseen Jumalan sanat:
"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat jo valmiiksi hurskaita ja Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä. Kornelius antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat jo aiemmin kuulleet sanoman Jeesuksesta. Kornelius näki näyssä Jumalan enkelin, joka ilmoitti hänelle, että hänen rukouksensa ja almunsa ovat nousseet uhrina Jumalan eteen ja että Jumala on muistanut hänet.
Se, mitä Pietari ja muutkin oppivat tästä tapauksesta, jossa Pyhä Henki laskettiin kaikkiin paikalla olleisiin, on se totuus, että JUMALA HYVÄKSYY JOKAISEN, JOKA PELKÄÄ HÄNTÄ JA NOUDATTAA HÄNEN TAHTOAAN, KUULUI TÄMÄ MIHIN KANSAAN TAHANSA. Tuota ennen vallitseva ajattelutapa oli ollut se, että juutalaisen ei ollut sallittua seurustella toiseen kansaan kuuluvan kanssa. Nyt Pietari ymmärsi, että tuollaisia raja-aitoja ei saanut pystyttää, vaan Jumalan perheväkeen olivat tervetulleita kaikki ne, jotka olivat nöyriä ja uskollisia Jumalan edessä. Sitä juuri, nöyrä ja uskollinen, oli Korneliuskin siis ollut jo ENNEN tuota tapahtumaa, jossa sai Pyhän Hengen.
Eli tuossakin tapauksessa Pyhä Henki laskettiin ihmisiin, jotka jo pelkäsivät Jumalaa ja jotka jo noudattivat Hänen tahtoaan, ei siis uskosta osattomiin pakanoihin, kuten asia usein ymmärretään (pakana ei siis tarkoita tässäkään uskosta osatonta).
Tarkoitatko, että Saulus tarsolainenkin oli kuvauksesi täyttävä hurskas?
Katsotaanpa vielä, mitä Pietari todistaa Korneliuksen perheväen uskoon tulemisesta.
7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
Apt. 15.
Mitä Pietari tässä sanoo?
Minkä sanan pakanat ( tässä viitataan Korneliukseen ja perheväkeensä ) saivat
kuulla Pietarin suusta ja minkä vuoksi?
Jan-Hus ja Tiestä, minäkin olen jo aiemmin todennut sen, että monien erimielisyyksien takana voi olla se, että uskovat käsittävät eri termit eri tavoin. Jan-Hus toteaa tuolla, että hänelle "olla uskossa" ja "uudestisyntynyt" ovat sama asia. Hän erottaa totuuden tuntemaan tulleen ihmisen, joka elää seurakunnan yhteydessä, todella uudestisyntyneestä. Minä esimerkiksi taas puhun yleisesti uskovista, erottaen muista ne uskovat, jotka ovat kokeneet todellisen uudestisyntymisen, eli sen muutoksen, jossa MUUTUTAAN maailman ystävistä Jumalalle uskollisiksi. 'Tiestä' taas puhuu tuon lisäksi usein niistä uskovista, jotka ovat jääneet 'Herra, Herra' -huutajiksi (samoin minäkin), kuvatessaan niitä ihmisiä, joilta tuo muutos on jäänyt kokematta alkaneesta uskosta huolimatta. Hänkin ajattelee kaikki kuitenkin uskoviksi.
Miksi minä ja 'Tiestä' sitten puhumme uskovista. Ainakin minun kohdallani asia johtuu siitä, että nuo ihmiset, joissa ei todellista uudestisyntymistä ole koskaan tapahtunut, kertovat itse olevansa uskossa. Ja uskovathan he. Tuollaiset uskovat ovat niitä, joista 'Tiestä' on monesti kirjoittanut. He ovat niitä, jotka tunnustavat Jeesuksen nimeä, mutta eivät Hänen opetuksiaan siten, että se näkyisi muutoksena heidän tavassaan elää ja kohdella lähimmäistään. Minulle tuo on selkeästi sitä, että Sanan Siemen iti ja usko alkoi, mutta ihminen ei kuitenkaan sitten nöyrtynyt Sanan kasvatettavaksi siten, että olisi uudistunut, eli uudestisyntynyt. Samoin ajattelee nähdäkseni myös 'Tiestä'. Ja Kylväjävertauskin puhuu juuri niistä, jotka ottavat Sanan heti iloiten vastaan, mutta kestävät vain hetken. Tuollainen ihminen voi nähdäkseni elää sitten juuri siten kuin Jan-Hus toteaa, eli elää seurakunnan yhteydessä totuuden tuntemaan tulleena, mutta ei kuitenkaan todellisesti uudestisyntyneenä (Jan-Hus korjatkoon, jos olen ymmärtänyt hänen ajatuksensa väärin).
Raamattukin puhuu noista 'Herra, Herra' -huutajista, joilla on selvästikin ollut usko - hehän sanovat sitten lopuksi tehneensä Jeesuksen nimessä monia voimatekojakin. He ovat siis minun terminologiassani niitä uskovia, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan todella uudestisyntyneet. Jan-Hus:n terminologiassa he taas eivät ole uskovia ollenkaan. En voi sanoa toisen olevan oikeassa. Minusta molemmat ajattelutavat ovat perusteltuja.
Tästä päästään siihen asiaan, jota minä pidän kauhistuksena. Eli kun joku uskosta osaton ihminen esimerkiksi menee johonkin seurakunnan kokoukseen ja ottaa vastaan Sanan, eli tulee tuntemaan totuuden, hän yleensä todistaa tulleensa uskoon. Tällaisesta ihmisestä sitten välittömästi todistetaan, että Jumala puhdisti hänen sydämensä uskolla ja hän on nyt uudestisyntynyt. Minä sanon tähän: EI. Minusta uudestisyntyminen EI tapahdu tuossa hetkessä, vaan se tapahtuu Jeesuksen seurassa oleilemalla ja muuttumalla Häntä katsellessa. Minulle uudestisyntyminen on takuulla prosessi, jossa Sanan siemen alkaa uskon ja riippuen maaperästä, se sitten joko kasvaa luoden ihmisen kokonaan uudeksi, tai sitten ei.
Oliko Kornelius hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies. Oliko hänen perhekuntansa hurskasta ja Jumalaa pelkääväistä. Luetaan Raamatusta (minun oma kuvaukseni se ei ole) ->
1 Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa.
2 Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.
(Ap. t. 10:1-2)
Ja mitä enkeli Korneliukselle totesi ->
4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut.
(Ap. t. 10:4)
__________
Usko Toivonen, olen todennut jo aiemminkin sinulle sen tosiasian, että pakana-sana ei tarkoita läheskään aina uskosta osatonta ihmistä.
Raamattu kertoo päivänselvästi sen, mikä oli tämän tapauksen opetus Pietarille (ja muillekin). Tuo opetus on se, että JUMALA HYVÄKSYY JOKAISEN, JOKA PELKÄÄ HÄNTÄ JA NOUDATTAA HÄNEN TAHTOAAN, __KUULUI TÄMÄ MIHIN KANSAAN TAHANSA__.
__________
Ja Raamatun mukaan Kornelius ja hänen perhekuntansa oli jo aiemmin kuullut sanoman Jeesuksesta.
__________
Ja Raamattu toteaa, että Jumala, sydänten tuntija, TODISTI HEIDÄN PUOLESTANSA, antaen heille Pyhän Hengen. Pyhä Henki annettiin jo ennestään hurskaalle ja Jumalaa pelkääväiselle miehelle ja hänen jo ennestään hurskaalle ja Jumalaa pelkääväiselle perhekunnalleen.
Voi sinua, Usko Toivonen. Haluan ehdottomasti uskoa sinusta hyvää ja uskonkin, mutta olet joutunut kokemaan samaa kasvatusta, mitä kaikki evankeliumin yli hypänneet kokevat. Jumala puhdistaa sydämet uskolla, mutta ei niin, että eikö ihmisen pidä ottaa tuo peso vapaasta tahdostaan vastaan. Miten puhdistus siis tapahtuu. Se tapahtuu niin, että otetaan eläväksi tekevä siemen vastaan ja, kun tuo siemen saa kasvattaa ihmisestä uuden luomuksen, on tämä tullut Jeesukseen, eli ahdas portti on Jumalan Pojan avaamana avautunut.
Kornelius oli hurskas, kuten hänen perheväkensäkin oli ja tuo perhe sai kasteen Jeesuksen nimeen, eli Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja sai Pyhän Hengen opastamaan heidät sitä tietä, joka on UUDEN LIITON TIE.
Kaikki kastetut saivat ja saavat Pyhän Hengen lahjan. Siis aivan kaikki vauvat ja keski-ikäsiset ja nuoret ja vanhat jotka kastettiin/kastetaan tuohon kalliseen nimen ja näin noista kaikista tuli/tulee Jeesuksen opetuslapsia. Pietarikin huomaa miten kastetut saavat Pyhän Hengen lahjan kuten he, opetuslapsetkin alussa, siis ALUSSA saivat. Pyhän Hengen kaste tulee heidän osakseen, jotka ottavat Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen peson vastaan. Vain peso puhdistaa ja tyhjentää ja täyttää uudella. Uutta viiniä ei lasketa vanhaan, täysinäiseen leiliin, se on aivan mahdotonta.
Opetelkaa lukemaan evankeliumeja ja tuntemaan kaksi kastetta, joista yksi on ihmisen antama ja toinen Jumalan antama. Yhäkkin täällä kasteen antajan perässä kulkee Hän, joka kastaa valittunsa Pyhällä Hengellä ja tulella. Nuo ovat niitä opetuslapseuden läpikäyneitä, jotka Sana muutti.
Niin.
Ja mikä on hurskaan ja vanhurskaan ero?
?
Eivät he osaa vastata näihin kysymyksiin, onhan se nyt nähty sata ja tuhat kertaa.
Vastausta ei tule, koska eivät opeta Raamatun mukaisesti ja heillä ei ole antaa Raamatullista vastausta ja tietävät että heidän omat epäraamatulliset oppinsa eivät mene enää läpi täällä.
Usko Toivonen, oliko Kornelius kääntynyt Jumalan puoleen jo ennen kuin Pietari tuli hänen ja hänen perhekuntansa luokse? Rukoiliko Kornelius Jumalaa? Osoittiko hän uskollisuuttaan antamalla almuja kansalle?
Vai kääntyikö Kornelius yhtäkkiä uskosta osattomana Jumalan puoleen ja sai samantien Pyhän Hengen?
Kummin se Raamatun mukaan meni?
Jos keskustella haluat, niin osoita, mikä edellisessä sanomassani ei ole Raamatusta. Tuollainen tyhjänhuutelu ei ole keskustelua.
'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14. hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
15. Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Apt. 11.
"Hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut .."
Pietari julisti pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta, sanomaa rististä.
"Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
Apt. 15.
Tätä julistusta, sanaa rististä, varten Pietarin piti mennä Korneliuksen kotiin.
He ottivat vastaan sanan rististä, heille se ei ollut hullutusta.
Ja heistä tuli uusia luomuksia, vanhurskautettuja Jeesuksessa Kristuksessa.
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Room. 3.
Tätä ilosanomaa varten Pietari meni Korneliuksen kotiin.
Miksi ette sitten vastaa teille esitettyihin kysymyksiin vaan poistatitte senkin ketjun johon oli koottu noita kysymyksiä joihin ette olleet vastanneet?
Pois silmistä pois mielestä, niin te luulette ja haluatte aina ohittaa ne kaikella muulla asiaan kulumattomalla höpötyksellä.
Tässä taas Tiestä julistamassa valheevankeliumia jossa vauva saa jo vauvakasteessa Pyhän Hengen, mutta ei kuitenkaan uudestisynny.
TÄMÄ ON MITÄ JÄRKYTTÄVINTÄ HARHAA ja sekaoppia, jossa Pyhä Henki tulee vastasyntyneeseen, mutta hän ei kuitenkaan uudestisynny, vaan tulee sen jälkeen vielä ensiksi uskoon ja sitten vasta kun Pyhä Henki tulee häneen jossain vaiheessa uudestaan, hän uudestisyntyy.
Siis aiba sekoa oppia jollaista ei voi Raamatulla perustella ja tätä greeni komppaa!
Edelleenkään en ole poistattanut yhtään mitään.
Osoittaisitko nyt sen, mikä äsken sanomassani ei ollut Raamatusta.
Niin, Kornelius sai tuossa uskoa sen, että hänkin, kuten myös hänen perhekuntansa olivat oikeutettuja pelastukseen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. He olivat oikeutettuja vaikka olivat ns. vierasta kansaa. Heidän ei tarvinnut alkaa noudattamaan vanhaa lakia ja sen vaatimuksia ja kääntyä sillä tavalla. Jumala hyväksyi heidät ilman mitään tuollaista, Poikansa sovitustyön kautta.
Tuonkin jälkeen oli niitä, jotka opettivat sitä, että ilman ympärileikkausta ja Mooseksen lain noudattamista ei voi pelastua, ja heitä vastaan Pietari kävi kertomalla siitä, miten Pyhä Henki annettiin pakanoillekin (siis vieraan kansan jäsenille). Hän itse oli sannut Korneliuksen ja tämän perhekunnan luona tapahtuneen kautta opetuksen siitä, miten ihmisiä ei saa erotella, vaan pelastus kuuluu uskon kautta kaikille, jotka pelkäävät Jumalaa ja noudattavat Hänen tahtoaan.
Mutta, Usko Toivonen, aiempi kysymykseni kuului siis ->
Oliko Kornelius kääntynyt Jumalan puoleen jo ennen kuin Pietari tuli hänen ja hänen perhekuntansa luokse? Rukoiliko Kornelius Jumalaa? Osoittiko hän uskollisuuttaan antamalla almuja kansalle?
Vai kääntyikö Kornelius yhtäkkiä uskosta osattomana Jumalan puoleen ja sai samantien Pyhän Hengen?
Pyhä Henki tulee ihmiseen vasta kun Hän Itse kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella, ja siinä ei ole ihmiskäsillä mitään tekoa. Pyhä Henki oli ihmisten päällä jo ennen Jeesuksen vaellusta täällä.
Niin, useita kysymyksiä olen minäkin esittänyt, ilman vastausta.
Oliko Saulus tarsolainen hurskas, oliko hän kääntynyt Jumalan puoleen?
Omasta mielestään oli:
3. "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
Apt. 22.
Eiköhän Sauluskin rukoillut juutalaiseen tapaan useita kertoja päivittäin. Ja varmaankin jakoi almuja köyhille.
Pietarin piti mennä julistamaan sanomaa rististä, sitä Korneliukselle ei oltu
julistettu.
Korneliuksen ja hänen perheväkensä Raamattu sanoo tulleen uskoon pelastuksen evankeliumin julistamisen seurauksena.
Tarvittiin julistaja:
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
Room. 10.
He eivät olleet kuulleet julistusta Jeesuksen nimessä. On vain yksi nimi jossa pelastua.
Tiestä on opettanut että se tulee jo lapsikasteessa ja sinä olet häntä puolustanut kaikessa hänen opissaan ja tallannut niitä jalkoihisi, jotka ovat yrittäneet tuoda totuutta esille.
Sitä teet edelleenkin joten onko sinulla omaa vakaumustasi ollenkaan?
kunhan ensiksi annat vastauksesi sinulle esitettyihin moniin moniin kysymyksiin!
sinun kirjoituksillesi en enää anna enää kyllä minkäänlaista arvoa niin pahasti olet itsesi näissä keskusteluissa liannut, ettei aina tiedä kuka kauttasi puhuu.
pettymys oli tulla näkemään totuus sinusta mutta jokuhan täällä jo aikoja sitten toi esille, että sen tulee näkemään vielä jokainen foorumilainen ja totta näytti puhuvan, profetiansa on toteutunut viimeistä piirtoa myöten jos se nyt sitä oli, vaikka hänetkin solvasit ja poljit todella inhottavasti jalkoihisi.
nyt näen kaiken selvemmin kuin koskaan.
Raamatun kanssa kävin läpi UT tekstit ja ne ovat Sanan mukaisia.
Ei mitään selittäen vaan täysin Sanaa seuraten ja siihen uskoen.
Kiitos, green, selvennyksestä käyttämääsi terminologiaan.
Jumala toimii Sanassaan ja Sanansa kautta. Jeesustakin kutsutaan täksi samaiseksi Sanaksi.
Kukaanhan ei voi toki syntyä uudesti, ilman, että evankeliumin perustotuudet on hänelle julistettu. Mielestäni välttämättä tämän suurempaa Sanan kasvatusta ei ihminen tarvitse uudestisyntyäkseen. Uudestisyntymän näen taas kertakaikkisena tapahtumana, jossa Pyhä Henki tulee ja muuttaa ihmisen sydämen ja sisimmän.
Tästä eteenpäin uudestisyntynyt uskova pyhittyy kun Pyhä Henki osoittaa hänen elämässään osa-alueita, joiden omistuksen haluaa itselleen.
Esittämäsi uskova ihminen voi siis uskoa Raamatun totuuksiin syntymättä kuitenkaan uudesti, johon vaadittaisiin taas Sanan kautta tapahtuva kasvu pelastukseen. Korjaa jos tulkitsen väärin.
Itse olen sitä mieltä, että älyllisesti uskova ihminen, joka vain tyytyy hyväksymään Raamatun totuudet janoamatta ns. Sanan maitoa, on kuitenkin ilman Pyhää Henkeä. Ihmisen täytyy syntyä uudesti, osatakseen iloita Raamatun ilmoituksesta, pelätä Jumalaa ja palvoa Kristusta.
Mutta oli mukava huomata, että kenkä puristikin eniten terminologian kuin teologian osalta. Kiitoksia selvennyksestä.
Kovin rohkeasti kirjoitat toisten uskosta ja hengellisestä kasvusta, vaikka et tiedä
toisten taustoista ja uskoontulosta paljoakaan.
Teksissäsi olisi useita kohtia, joihin puuttua, mutta otan vain tuon "alussa" viittauksesi esille.
Raamatun ilmoituksen mukaan kukaan ei voi kirota Herraa Pyhässä Hengessä.
1. Kor. 12:3
Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
Pietari kielsi, kirosi Jeesuksen kolme kertaa, ennen Pyhän Hengen vuodatusta.
Kornelius sai yhtäläisen armon, kuin kaikki muutkin Jeesukseen uskovat saavat.
15. Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Apt. 11.
Tämä joukko sai Pyhän Hengen kasteen, sai Pyhän Hengen, he puhuivat kielillä.
Ainakin tämän Raamatun ilmoitus todistaa.
Kun Pietari puhuu alusta, puhuu hän uudestisyntymänsä hetkestä, josta alkaen alettiin julistamaan pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Rohkeasti, kun he saivat voiman korkeudesta.
8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
Apt. 1.
Pietari joutui sitten selittämään tekosiaan juutalaisille, juutalaisen näkemyksen omaaville ja toteaa lopuksi " mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Onneksi Jumala tekee yhä työtä oman tahtonsa mukaan, uskovia olisi paljon vähemmän, jos ihmiset saisivat päättää, kuka kelpaa Jumalalle.
Jeesuksen veren ansio puhuu parempaa.
Niin, tässä uudestisyntymisasiassakin olisi paljonkin pohdittavaa, mutta aika harvan kanssa on tällä mahdollista käydä sellaista keskustelua, jossa oikeasti mietitään, mitä toinen sanoo.
Minusta oli mielenkiintoista huomata, miten eräs uskova (helluntailainen), joka sanoo uudestisyntymisen tapahtuvan siinä hetkessä, kun tullaan uskoon, kertoo kuitenkin toisaalla siitä, miten hän itse puuhasteli vuosia uskovaisena uskon kanssa muuttumatta juurikaan. Hän oli siis uskossa vuosia ja kulki eri tilaisuuksissa jne., mutta sitten hän kertoo tulleensa vuosien päästä uskoon ja uudestisyntyneensä. Hän siis oli uskossa, mutta ei muuttunut, ja sitten tuli uskoon ja koki muuttuneensa valtavasti... :)
Usko Toivonen, eihän ole mitään epäselvyyttä siitä, että Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat uskossa, eihän?
Kornelius sai käskyn Jumalan enkeliltä ja hän haetutti Pietarin paikalle, jotta he kuulisivat, __mitä Herra oli käskenyt puhua__.
22 He sanoivat: "Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, josta koko Juudan kansa todistaa hyvää, on pyhältä enkeliltä ilmestyksessä saanut käskyn haettaa sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa". (Ap. t. 10:22)
__________
30 Ja Kornelius sanoi: "Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa
31 ja sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.
32 Niin lähetä nyt Joppeen ja kutsu tykösi Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla.'
33 Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
(Ap. t. 10:30-33)
__________
Kyllähän Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat jo aiemmin kuulleet sanoman Jeesuksesta. Tämän tapauksen opetus Pietarille (ja muillekin) oli se, että Hänen kauttaan pelastus kuuluu myös ns. pakanoille eli niille vieraille kansoille, eikä siihen tarvita Mooseksen lain noudattamista, ei ympärileikkauksia tai muuta sellaista.
Mitä luulet voittavasi tuolla jatkuvalla valheellisella henkilöihin käymisellä?
Tiedän kyllä, että se sanomasi 'joku' on ollut tässä koko ajan kanssasi pyrkimässä toteuttamaan sitä aikaisemmin saamaansa profetiaa... Mutta hän tehköön sen, minkä tarpeelliseksi katsoo. Jos hän tuosta jonkun onnen saa, niin olkoon hyvä vain. Itse hän lopulta vastaa kaikista teoistaan.
Tämän 'jonkun' valheet ja silloin aiemminkin harjoittama toisten uskovien mustamaalaaminen tuli monen eri kirjoittajan kohdalla selväksi. Sen siis huomioi moni eri kirjoittaja silloinkin kun minä en ollut mukana keskusteluissa.
Tämä 'joku', siis hän itse, ihan itse, menetti uskottavuutensa omien toimiensa seurauksena. Suotta siis kannatte kaunaa minulle, mutta jos tuo jotenkin teitä helpottaa, niin jatkakaa vain...
Sanottakoon vielä tähän se, 'tuttuajuttu', että olet muka nyt nähnyt totuuden minusta ja olet muka nyt niin pettynyt minuun, mutta tuohan on täysin valheeseen perustuva esitys ->
>>pettymys oli tulla näkemään totuus sinusta mutta jokuhan täällä jo aikoja sitten toi esille, että sen tulee näkemään vielä jokainen foorumilainen ja totta näytti puhuvan, profetiansa on toteutunut viimeistä piirtoa myöten jos se nyt sitä oli, vaikka hänetkin solvasit ja poljit todella inhottavasti jalkoihisi.
Nyt ei voi sanoa muuta kuin että luehan uudelleen, mitä 'Tiestä' oikeasti sanoo. Sinä olet vastustanut kovasti asiaa, jota toinen ei ole edes sanonut. :)
Eivät olleet uskossa Jeesukseen.
Pietarin piti mennä julistamaan pelastuksen evankeliumi Herrasta Jeesuksesta.
Kuten Pietari itse todistaa.
Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14. hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
Apt. 11.
He tulivat uskoon julistetun sanan kautta.
"Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
Apt. 15.
" minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat "
Tulisivat mihin? " tulisivat uskoon".
Huomaa ero hurskaan ja vanhurskaan välillä.
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, ..
Room. 3.
Usko Toivonen, onko Jeesus sinulle Jumala?
Keneen Kornelius ja hänen perhekuntansa uskoi jo ennen Pietarin tuloa?
Jumala osoitti tuolla tapauksella Pietarille ja muillekin sen, että ->
HÄN HYVÄKSYY JOKAISEN, JOKA PELKÄÄ HÄNTÄ JA NOUDATTAA HÄNEN TAHTOAAN, __KUULUI TÄMÄ MIHIN KANSAAN TAHANSA__.
Jumala näytti tuolla tapauksella Pietarille ja muillekin sen, mikä on kaikkien ihmisten Tie Hänen luokseen. Siinä ei enää tarvittu kääntymistä juutalaisuuteen ja sen mukaisia rituaaleja tms.. Pakanat (vieraat kansat) saivat uskoa Pietarin julistamana evankeliumin Sanan (olivat kyllä kuulleet jo aiemmin Jeesuksesta ja Hänen töistään). Ei kannata tarttua liikaa tuohon "tulisivat uskoon".
7 Mutta kuin suuri kamppaus ollut oli, nousi Pietari ja sanoi heille: miehet, rakkaat veljet! te tiedätte, että Jumala kauvan ennen tätä aikaa valitsi meidän seassamme, että pakanat piti minun suuni kautta evankeliumin sanan kuuleman ja uskoman. (Ap. t. 15:7, Biblia 1776)
__________
7 And when there had been much disputing, Peter rose up, and said unto them, Men and brethren, ye know how that a good while ago God made choice among us, that the Gentiles by my mouth should hear the word of the gospel, and believe. (Ap. t. 15:7, King James)
Niin, nämäkin käännökset todistavat, että Pietarin piti mennä mennä Korneliuksen kotiin julistamaan pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
( Siis Apt. 11 ja Apt 15 )
Korneliukselle ei kukaan ollut julistanut pelastuksen evankeliumia.
Edelleen huomaa ero hurskaan ja vanhurskaan välillä.
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, ..
Room. 3.
Usko Toivonen, väitätkö sinä, että Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat uskosta osattomia ihmisiä, joihin tuli usko yhtäkkiä Pietarin julistaessa evankeliumia?
Vai olivatko he kenties jo uskossa Jumalaan ja saivat kuulla Pietarin kautta sen ilosanoman, että Jeesuksen lunastustyön kautta hekin saivat osallisuuden pelastukseen huolimatta siitä, että olivat ns. vierasta kansaa l. pakanoita?
Edelleenkin Raamatun mukaan tuon tapauksen osoitus oli se että ->
JUMALA HYVÄKSYY JOKAISEN, JOKA PELKÄÄ HÄNTÄ JA NOUDATTAA HÄNEN TAHTOAAN, __KUULUI TÄMÄ MIHIN KANSAAN TAHANSA__.
Kornelius oli jo pitkään osoittanut uskollisuuttaan Jumalalle, ja tätähän enkeli tuli Korneliukselle ilmoittamaan ->
"Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut."
__________
Koko se tapahtumasarja, joka alkoi Pietarin näyllä, oli osa samaa opetusta, jonka seurauksena niin apostolien kuin muidenkin tuli ymmärtää se, että pelastus ei ollut juutalaisten yksinoikeus, eikä siihen tarvittu enää ympärileikkauksia tms..
__________
Edelleenkin Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat kuulleet jo tuota Pietarin vierailua aikaisemmin Jeesuksesta ja hänen töistään, mutta sitä he eivät olleet ennen tienneet/saaneet uskoa, että sovitustyö koski heitäkin, ilman mitään erotusta juutalaisten ja ns. vieraiden kansojen välillä.
Ei siinä siis mikä tahansa syntisäkki alkanut hetkessä uskoa Jumalaan ja saanut samantien Henkeä, vaan jo ennestään Jumalaan uskonut ja Häntä pelännyt ja rukoillut ja almuja antanut (uskollisuuttaan osoittanut) mies ja hänen samoin elänyt perhekuntansa pääsi osalliseksi Uuteen liittoon. Jumalan Tahtoon taipuminen oli alkanut jo paljon aikaisemmin.
Raamattu ilmoittaa, ei väitä.
Raamattu ilmoittaa, ei väitä, Pietarin puhuvan Korneliuksen kotona sanoja, joiden kautta he pelastuvat ja tulevat uskoon.
Raamattu ilmoittaa, ei väitä, Pietarin julistaneen pelastuksen evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.
Raamattu ilmoittaa, ei väitä, kuinka Kornelius ja perheväkensä saavat Pyhän Hengen kasteen kaikki, alkoivat puhumaan kielillä.
Raamattu ilmoittaa Jumalan puhdistaneen tuossa hetkessä Korneliuksen ja
perheväkensä sydämet uskolla, koska he uskoivat Pietarin julistaman pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta.
39. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
40. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41. ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
42. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44. Kun Pietari vielä näitä puhui, ......
Sana rististä ei ollut hullutusta Korneliukselle ja perheväelleen.
Huomaa edelleen hurskaan ja vanhurskaan välinen ero.
Usko Toivonen, oliko Kornelius kääntynyt Jumalan puoleen jo ennen Pietarin tuloa? Oliko Kornelius jo nöyrtynyt Jumalan edessä? Oliko hän pyrkinyt erottautumaan synnistä? Keneen Kornelius jo uskoi? Kuka oli jo Korneliuksen Herra?
__________
8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
(Jaak. 4:8-10)
__________
Miksi enkeli tuli juuri Jumalaa pelkääväisen ja hurskaan miehen ja hänen perhekuntansa luo? Miksi Jumala ei, halutessaan opettaa Pietarille jotakin suurta, lähettänyt enkeliään suoraan jonkun jumalattomasti elävän syntisäkin luo?
Meillä taitaa olla erilainen näkemys pelastuksen evankeliumista.
Toinen korostaa ihmisen itsensä tekoja, ihmisen voimaa, hurskautta, toinen pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan voimaa.
Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14. hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
Apt. 11.
Jumala puhdisti Korneliksen sydämen, ei Kornelius itse.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
Apt. 15.
Usko Toivonen, miksi halusit vääntää asian noin. Todellisuudessa kaikki perustuu Jumalan Voimalle, ei kenenkään muun. Silti on tosiasia, että ihmisen kuuluu tehdä oma osansa. Raamattu käskee useissa kohdissa ihmistä tekemään asioita. Ihan alkuun se käskee nöyrtymään Jumalan edessä, ja sen Kornelius ja hänen perhekuntansa oli tehnyt. Miksi enkeli tuli Korneliuksen luo ->
4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut. (Ap. t. 10:4)
Ei Raamatun ilmoitus väännä mitään pois kirjoitetusta.
Raamatun ilmoitus on, että Pietarin piti mennä Korneliuksen kotiin julistamaan pelestuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Julistetun evankeliumin kautta, sekä Kornelius, että hänen perheväkensä tuli uskoon ja he kaikki saivat Pyhän Hengen kasteen.
Raamattu ei ilmoita mitään Korneliuksen perheväen "ansioista", vaan Jumalan armon evankeliumin valtasuuruudesta.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Apt. 11.
Kysymys on Raamatun ilmoituksen mukaan lahjasta, ei "ansiosta".
" Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille".
Ihmisen osuus on antaa pelastaa itsensä.
Milloin tuhlajapoika lankesi syntiin senjälkeen kun hän oli palannut Isän luoxe ? Missä on kirjoitettu että hän palasi sikojen luoxe?????????????????????????
Missä on teidän ymmärrys kun te jatkuvasti jankkutatte että uskovainen ´täytyy lankea uuudestaan ja uudestaan syntiin ???? Ja vieläpä olla perkelen oma loppuun asti kun ei voi olla vahva Jumalassa joka antaa Paavali Voiman niin että sanoo kaikki minä voin Hänessä joka minua vahvistaa..
"Missä on kirjoitettu että hän palasi sikojen luoxe"
Hyvä kirjoitus sioista ja ateisteista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12309786
Taitaa olla monen helluntailaisen luonne sellainen että välillä ollaan ylihengellisiä ja välillä kaikki mikä toisessa hetkessä on kiellettyä on toisena hetkenä sallittua. Kuulin yhdestäkin Malmin Saalemissa ja muissakin helluntai-ja vapaissa suunnissa käyvästä naisesta. Kenellä on facebookissa tykkäyksiä hengellisiin sivuihin ja on mukana useammissa hengellisissä ryhmissä. Kavereissa on tunnettua helluntalaisväkeä. Ja esiintyy jumalan naisena... silti hakee seksiseuraa miehistä netistä eri paikoista. Kyllä noissa tunnetuissa tyypeissä on sellaisia jotka on seurakunnassa niin halleluja lavalla ja tilaisuuksissa mutta löytyy myös toinen puoli.
Näinpä näin, eli mitään todellista uudestisyntymistä ei ollut tapahtunut.
Ja näin synnittömiä ja uudestisyntyneitä nämä ovat että kokevat olevansa oikeutettuja tuomitsemaan jopa kokainaisia herätysliikkeitä massana uudestisyntymättömiksi.
On se hyvä että todellinen luonteensa paljastuu ja se, minkä vuoksi tällä foorumilla rakentelevat näitä riitaketjuja.
JA MINÄ KYSYN mitä nä syntiset tekevät sitten synnille kun JUMALA ANTAA valtavan synnintunto mitä kertoo heille että jos jatkatte puolustamaan että aina olette syntiä tekemässä ja aina olette lihassa loppuun asti suuressa anteexiannossa ja armossa loppuun asti mitä percele on opettanut teille ja hujjaa teitä niin että joudutte kadotuxeen jos jatkatte tuon uuskarismaattisen opetuxen ilman todellinen kääntymys niin että ette lanke enää ja palaatte egyptiin tuhlajapojan tavoin sikojen luoxe jatkuvasti..
Mikä sinä oikein olet !?
mikä ihmeen sekottaja olet tänne pesiytyny t äxinesi !!??
Ja mitä teet kun Jumala sult kysyy Taivaan portilla,, mix et tehnyt parannuxen aikanaan ja luopunut tuosta sun lihallinen mielestä joka hermostuu mun kättämät x-ät ?
Ja kukahan sellaista sitten on tehnyt?
Sana on tie totuuteen. Minä Kiitän Herraa siitä että Hän on antanut Sanan
joka johdattaa meitä totuuteen.
Eilen luin Sanasta kohdan jonka olin lukenut useita kertoja.
Johanneksen evankeliumi on lempikohtiani raamatussa.
Silti sain eilen lukiessani kokea taas uuden tien viitan,aivan uuden kerroksen
samasta lauseesta jonka olen lukenut todella monet kerrat. Iloitsin valtavasti.
On ihana maistella Sanaa ja sen monia kerroksia. Kuinka opettavaisia ne ovat
ja miten valtava ilo syntyy kun oivaltaa uutta.
Oleellista ei ole se mitä oivalsin ja opin vaan se että siinä vahvistui ajatukseni Herran sanomattoman suuresta Rakkaudesta meitä kohtaan.
Hän opettaa ja opastaa meitä tiellään kun me pysymme Sanan äärellä.
Kiitos ja ylistys Herralle. Kiitos niistä jotka haluavat jakaa kaikkea sitä mitä
ovat Sanasta oppineet. Maistellaan kuulemaamme Sanan äärellä.
Kirjoitettu sydämeltä teille, jotka luette, koin tärkeäksi julkaista tässä. Ottakaa se mikä hyvää on. Tutkikaa ja arvioikaa hengessä. Siunausta.
Sama Isä loi meidät, yksi on Jumala joka meidät eläväksi tekee. Sama sana josta kaikki sai alkunsa, ääni jolla ei loppua ole. Tulkoon valkeus ja valkeus tuli, se totuus, joka erottaa päivän pimeydestä. Emmekö me ole valkeuden lapsia, Jumalan sanan kutsumia? Sama tie jokaisella Jeesuksessa Kristuksessa ja sydän kaikkivaltiaan liiton mukaan . Vaellamme yhdessä ja kasvamme samassa yksinkertaisuudessa toisiamme tukien. Ilolla ja nöyryydellä kuljemme, sillä Jumalan pelko suojaa meitä kaatumasta ja tiedämme kuka on se joka meidät nostaa. Hän, joka meidät muovasi, vie meidät myös perille ja henki on se, joka ilmoittaa. Ylistys sinulle Isä, pelastuksesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa!
Kuinka minä olenkaan tahtonut koota teidät. Salaman leimaus! Herran ääni käy tulen halki, Herran ääni käy vetten päällä, Voimallinen on astuva alas. Minä olen tullut erottamaan jyvät akanoista, niin sanotaan, nyt sen kuulet. Enkö minä ole puhunut tästä jo alusta asti? Minä, joka olen voimallinen auttamaan, enkä hylkää yhtäkään joka luokseni tulee.
Ole rauhassa. Minä haluan herättää aamuruskon, siis mene ja tee sanani eläväksi. Kuulkoot tai olkoot kuulematta, sillä näin sanoo Herra; tällä kertaa he kyllä kuulevat, sillä minä olen todistajana tätä sukupolvea vastaan. Minä joka olen voimallinen, kunnia Jumalalle korkeuksissa! Minä se Olen, enkä anna kunniaani kenellekään muulle, mutta sen minä sanon teille lapseni, kuulkaa ystävät.
Minä olen alku ja loppu, hän joka tuleva on ja minulla on paljon annettavaa teille, minä olen havainnut teidät kestäviksi ja teidän rakkautenne tuli palaa minun kasvojeni edessä. Ei sanaani järjellä avata, vaan henki on se, joka teitä johdattaa. Virta tuo Jumalan luo ja se on minun sanani virta, joka kristallin kirkkaana vuodatetaan teidän yllenne, sillä te olette minun todistajani ja henki itse todistaa, uuden liiton sydämessänne, tässä Minä Olen.
Herra on puhunut, taidollinen on hän, joka saa maan liikkumaan, hän jonka voimasta vedet käyvät luoksesi Immanuel, ne ovat elävän veden virrat ja ikuinen on virta, joka käy kaikkivaltiaan luo. Seuraa minua, matkaamme Jerusalemiin. Riennämme, kohti kotia käymme. Lapsukaiset, kuinka minä rakastankaan teitä, tiedättehän, että henkeni on surullinen niistä, jotka ohitseni käyvät, eivät he syliini juokse, tahtovat lisää tyhjyyttä, kaataen maljaan, jossa reikä on.
Minä tahdon voivotella, mutta miksi, sillä mitä ne ovat minulle, jotka halvaksi katsovat rakkauteni? Minä kutsun kyllä, ja sydän kuulee, mutta mikä on sen vastaus? Minä vastaan ja puhun viisautta, herkistä korvasi ja avaaja sydämesi sillä minä olen avain ja avaan sinulle oven valtakuntaani, jossa sinua ei sidota.
Riennä lapseni ja kerro heille tämä sana. Synti lisää välimatkaa, synti kahlitsee, voita se rakkaudella, hyvällä ja se pakenee, Jeesus Kristus on sinun miekkasi. Ilolla häikäise, nöyryydellä kuuntele ja ota hiljaisuudessa vastaan ne sanat joilla sinut varustan. Minä kasvatan sinua ja hengessäni eläväksi teen, sillä vapauteen minä olen teidät kutsunut, en riitoihin, murtakaa leipä suolainen yhdessä kiitoksella, sillä siihen minä mielistyn. Minä olen puhunut ja kumoan tänäkin päivänä vastustajat edestänne, rakkauden voiton ja ylistyksen viirin nostamme.
Jumalan tuntemista minä halajan, kaikkivaltiaan ymmärrystä. Älä poikkea minusta ohitse, vaan rohkeasti elä sanaani todeksi. Minä olen se totuus, Herran henkäys ja kieli, jolla on vallassaan elämä ja kuolema. Tarkkaa siis mitä puhut minusta, sillä muistokirjaa kirjoitetaan.
Herra käy ohitse, kiitoksen pasuuna! Pian on suuren kuninkaan päivä, häät pidetään ja tämän maailman ruhtinaan loppu on lähellä ja valtikka on siirtyvä ja sen minä annan omilleni. Teille, jotka minun ääntäni kuulette, Totisen vallan te uskolliset, jotka rakkauteeni pyritte. Eivät he enää sano, missä on Herra on sinun Jumalasi, viipyneekö vielä, sillä minä itse vastaan ja todistan kauttanne, minä Jeesus teidän kanssanne.
Minä olen tämän ilmoittanut siis halaja minua ja minä ilmoitan sinulle ihmeellisiä ja salattuja, niin että sinun ymmärryksesi riittää. Herrassa on pelastus ja sen sanallani ilmoitan ja minulla on kiivaus rakastaa sinua, mutta kunnia ja ylistys kuuluu Isä Jumalalle taivaissa. Minä tunnen ja näen missä sydämesi on, sieltä tahdon Elo alkaa, elämän tuo Isä Herra meidän Jumalamme, joka luo uutta, katsopas vain.
Voi voi voi
"Minä tahdon voivotella"
"minun sanani virta"
"Minä se Olen,"
"Minä, joka olen voimallinen "
"Minä olen tullut erottamaan"
"minä olenkaan tahtonut koota"
"minä ole puhunut"
"Minä olen se totuus..."
Minä
Minä
Minä
Niin, hän se on. Jeesus Kristus, niin uskon! :)
2. Mooseksen kirja 3
1 Ja Mooses kaitsi appensa Jetron, Midianin papin, lampaita. Ja kun hän kerran ajoi lampaita erämaan tuolle puolen, tuli hän Jumalan vuoren, Hoorebin, juurelle.
2 Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut.
3 Niin Mooses sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi".
4 Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän vastasi: "Tässä olen".
5 Hän sanoi: "Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa."
6 Ja hän sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala". Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.
7 Ja Herra sanoi: "Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa.
8 Sentähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, sinne, missä kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset asuvat.
9 Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat.
10 Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä."
11 Mutta Mooses sanoi Jumalalle: "Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia pois Egyptistä?"
12 Hän vastasi: "Minä olen sinun kanssasi; ja tämä olkoon sinulle tunnusmerkkinä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansan pois Egyptistä, niin te palvelette Jumalaa tällä vuorella".
13 Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?"
14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen". Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne".
15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.
Joh. 8:18
Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."
Joh. 8:28
Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
Voi tätä pimeyttä!!
"Minä tahdon, minä näen minä olen..."
Etkö yhtään pelkää tunkea omia sanojasi Jumalan suuhun?
Jeesus on todellakin Minä olen ja Hän on uskon alku ja uskon loppu ja koko luodun maailman alku ja loppu, vaikka Häntä Itseään ei luotu, vaan Hän on ollut Jumalan oma alusta asti. Onhan Hän Jumalan Sana, joka johdatti kansa pois Egyptin orjuudesta ja johdattaa valittunsa pois synnin orjuudesta, eli Hän johdattaa kansansa VAPAUTEEN JA RAUHAAN. Hän on MINÄ OLEN.
Sana tuli lihaksi, eli ihmiseksi. Johannes evankeliumissa ja kirjessään kertoo saaneensa katsella ja kosketella tuota Elämän Sanaa, joka ensimmäisten opetuslasten keskuudessa oli Ihmisen Poikana.
Kunka usein joudumme näkemään ihmisten haurhautuneen tässä Sanan Ilmoituksessa. Monet vastustavat tätä Ilmoitusta väittäen sen olevan väärennös, mutta paljon enemmän on heitä, jotka toisilleen väittävät tämän Ilmoituksen tarkoittavan sitä, että Sana tulee ihmisen lihaan. Sitä se ei ikinä ole tarkoittanut, sillä Sana ei toimi ihmisen lihassa, vaan hengessä ja on niin terävät miekka, että erottaa lihan ja hengen toisistaan.
Jotka väittävät Sanan tulevan ihmisen lihaan, ovat joutuneet harhautetuksi Evankeliumin alun Ilmoituksesta. Evankeliumin alku on se suuri Ilosanoma, jossa kerrotaan Jumalan Pojan tulevan Pelastamaan valitut antaen heille Ihmisen Poikana ollessaan Tien luokseen. Tuo Tie on "tie, totuus ja elämä", eli Jeesus. Jeesus opetti Ihmisen Poikana uskonsanoman valituilleen ja ensimmäisistä opetuslapsista lähtien toteutui se, että Pyhä Henki tuli KIRKASTAMAAN taikaisin taivaaseen palanneen Jumalan Pojan, eli Jumalan Sanan. Palattuaan taivaaseen Jeesus lähetti Pyhän Hengen kirkastamaan sen Sanan, jonka Hän oli puhunut ja ensimmäiset opetuslapset lähtivät viemään eteenpäin kirkastettua Jumalan Sanaa ja tuo sama jatkuu tänäänkin. Opetuslapset vievät Sanomaa eteenpäin ja he ovat saaneet tulla Jeesuksen ystäviksi uskon kautta Jumalan Sanaan. Joka ottaa vastaan Jumalan Sanan ja antaa pestä itsensä puhtaaksi Sanan ja Pyhän Hengen lähteessä, saa astua ahtaasta portista sisään, Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon.
Johannes 1
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Mikä ihmeen tauti on tiellä päällä kaiken aikaa ?!
Kenelle oikein paasaat ja mikä on missiosi?
äläkä vaan sano että Jumala on sen takana.
Pahasti on tiestä ja greeni eksyksissä, ihan hukassa ja sudessa.
Osan aikaa Hengen mukaan, osan aikaa lihan mukaan..? Se olis aivan skitsotila jossa ihminen olis jakautunut ja kulkis kaxi tietä samaan aika jota entiset uskovaiset kammosi ja hirvitti kun se merkitsi kadotus..
Tämä aloituksessa sanottu, Tiestä -nimimerkkiä käyttävän henkilön perässä kulkeva ja tätä jatkuvasti sättivä kirjoittaja opettaa tässäkin keskustelussa vastoin Raamatun Sanaa. Hän väittää, että uskova elää välillä Hengen mukaan ja välillä lihan eli omien halujensa mukaan, Jumalan tahtoa vastaan. Hänen mukaansa on niin, että jos ei haluta ja huvita elää Hengen mukaan, silloin eletään lihan mukaan. Kyseisen kirjoittajan mukaan Paavalikin eli juuri tuolla hänen kuvaamallaan tavalla.
Seuraavassa pari esimerkkiä tämän 'Tiestä:n' perässä kulkevan kirjoittajan opetuksesta ->
>>Eli Uskova voi valita kaiken aikaa kahden välillä, eli joko pyrkiä elämään Hengen mukaan, mutta jos se ei haluta ja huvita, niin silloin eletään lihan mukaan ----- >Tämä on ihan perus asiaa Uskovan elämästä, ja ihan selvästi Paavali siitä näissä kohdissa kirjoittaa, eli osan aikaa Uskova voi kyetä toimimaan Jumalan tahdossa ja sitä sanotaan siis Hengessä vaeltamiseksi, mutta Uskovakin siis elää lihassa eli lihan eli ihmisen omien halujen mukaan, ja silloin yleensä siis Jumalan tahtoa vastaan, ja sitä siis sanotaan lihassa vaeltamiseksi.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää
(Room. 8:12-13)
__________
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
(Room. 8:3-9)
__________
13 Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa,
14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.
(Room. 13:13-14)
__________
17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
(Room. 6:17-18)
Sinä näytät elävän koko ajan vain halujesi ja lihan mukaan ainakin hedelmäsi on liha ja omien halujen hedelmää ja siitähän me teidät tunnemme, ettette vaella totuudessa.
Senkö takiako kun Green näyttää Raamatusta Pyhässä Hengessä sulle mitä tapahtuu kun elää Lihassa niin hän on sun muka lihassa ??? Nojoo onhan nyt sitäkin nähty miten sä saat Valo väänetty pimennoxi.
Seuraapa, Savonarola, noita paria kirjoittajaa. Hehän tekevät tuota ihan jatkuvasti. Kun näytetään selkeästi se, miten heidän totuutensa poikkeaa Raamatun sanasta, heittelevät he vastaan pelkkiä henkilöihin käyviä syytöksiä.
Onpa se greeni nyt niin pyhimys tässä asiaassa, vallan puhdas pulmunen ja siksi voi muita osoitella sormella.
Mitä nyt on vuosia täällä käynyt milloin kenenkäkin kimppuun kääntäen mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, kun Raamatun mukaan olisi kuulunut kääntää toinen poski, mutta eihän heidän tarvitse totella Raamattua kun he ovat ilman tottelemistakin synnittömiä ja siksi oikeita ihmisiä opettamaan muille, että älä tee niin kuin minä teen vaan tee niinkuin minä käsken sun tehdä ja auta armias jos joku uskaltaa olla eri mieltä niin jo alkaa greenin tuplatoisto laulamaan kone kuumana ja langat punaisena.
Näytä jo vihdoinkin, missä käännän mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi? Yritä jo viimeinkin perustella väitteesi.
Raamattu opettaa meitä olemaan vastaamatta pahaan pahalla, eli uskova ei lyö takaisin, vaan kääntää toisenkin poskensa. Tuo ei kuitenkaan todellakaan tarkoita sitä, että totuutta ei saisi puolustaa. Tuo tarkoittaa sitä, että uskovan ei esim. tule vastata lyöntiin lyönnillä tai valheeseen valheella. Uskovan tulee vastata valheeseen totuudella.
Ja taas kerran sinä valehtelet mm. 'synnittömyydestäni' yms., mutta itsepähän vastaat omista valheistasi.
Jospa laittaisit vielä vanhan liiton kokonaan esiin, ehkä se auttaisi lukijoitasi pääsemään selville mikä oikein olet!
Naurettava olet kun menet henkilökohtaisuuxiin lihassa ? Ajattelen että jokaisella on Raamattu että voi tutkia Vanhan Liiton mihin haluat karkuun päästä
Uudestisynytmisen salaisuudesta.
Kyllä ei uskovainenkin pstyy jalostamaan itse aika hyvin,, niin kuin monet uusteoloogiset karismaattiset harrastaa.Ja voisi luulla niin kuin he itsepetoxessa lluulevat olevansa ihan Jumalan tiellä. Mutta ei ne loistaa kumminkaan niin kuin entiset PYHÄT PYHYYDESSÄ.
Ja lopuxi siunaus sulle Green ja hyvä päivän jatkoa : )
Näinpä. Ihan jatkuvaa henkilöihin käymistä noilta tulee.
Siunausta sinullekin, Savonarola.
Jaahas ja mitenkäs sellainen tapahtuu, että uudestisyntymätön näyttää jotain Pyhässä Hengessä ?
Mistä lähtien sellaista on alkanut tapahtua!
Se" tiestä-nimimerkin perässä kulkeva sättivä"henkilö jonka mainitset suuttui koska tiestä väitti että jumalan sana loukkaa hänen kauttaan häntä.
Loukkaa oli ehkä väärä sana, tarkalleen ottaen käytettiin ikäviä sanoja kuten lyö ja halventaa.
Minä olen tässä pohtinut että tuo henkilö, ja useat hänen kanssaan samaa mieltä olleet ovat tiestän sanomisten suhteen ateisteja.
Muutenkin ketju rakentuu uskovien käsittämistä jumallallisista totuuksista, miten uskonelämää kuuluu elää, mutta vastapuoli käsittää saman jumalallisen totuuden toisin.
Teissäkin on sitä samaa ateistisuutta kuin minussa. Suhteessa toisten uskovien sanoihin jumalasta ja jumalallisista totuuksista miten uskonelämää kuuluu elää.
Toivo ei ole menetetty. Vastoin aiempaa luuloa huomaan uskovien kykenevän kriittisyyteen sinisilmäisen luottavaisen lapsellisen uskon sijaan, joka on aina merkki typeryydestä ja kyvyttömyydestä ajatella itse.
Näinhän 'Tiestä' itse todellisuudessa sanoi ->
>>Tiestä
12.6.2014 12:51
Sinä loukkaannut loukkauskiveen ja sen takia vaihtelet nimimerkkiä. En minä ole sinua halventanut, en lyönyt, vaan sen tekee Jumalan Sana, kuten teki minullekin ja sain nöyrtyä tunnustamaan Hänen kaikkivoipaisuutensa. Se on sellainen lahja, että en ikinä sitä poissa antaisi.
Nyt lopetamme keskustelun, koska sinä loukkaannut ja joudut sen takia vääristelemään.
En ole loukkauskivi, vaan Jeesus, Jumalan Sana on sitä. Juuri se Sana, joka synnyttää uutta ollen LUOJA.
No, kukaan ei pidä sitä totuutena. He ovat tiestän suhteen ateisteja niin kuin minäkin.
Tiestä kuvittelee että sillä on tehtävä jumalalta palstalla. Tehtävään kuuluu käyttää raamattua niin että se lyö ja halventaa toista.
Eikö jumala tiennytkään antaessaan tieställe tehtävän että ainut hedelmä minkä hän siitä saa on vastavoiman nousu, ateismin nousu, toisille paha mieli ja vainot häntä itseään kohtaan.
Mitään muuta se jumala ei ole tiestän kautta aikaansaanut?
Miksi se jumala häviää koko ajan? Saa aikaan vain saatanan voimaa ja vainoja.
Tiestän tarkotus oli ilmeisesti hyvä, vaikka se onkin erittäin vaikea ymmärtää.
Hän uskoo että jumalan tarkoitus on tehdä hänen kauttaan hyvää.
Eli m i k s i se jumala saa tiestän kautta aikaan vain pelkkää pahaa.
Tässä on mulla oma lehmä ojassa. Tiestä on mullekin-ja useille muille-sanonut samantapaista.
Kun hän loukkasi siitä tuli paha mieli. Tiestä sanoi että pahan mielen aiheutti jumala, ei hän.
Hän on kuin saippuapala koska ei ota vastuuta omista puheistaan vaan vierittää syyn jumalan kontolle.
Siitä on yksi ainut tie selvitä: ateistisuus. Ei usko että tiestä on jumalan asialla.
Huomaan että tosi moni muukin on tiestän suhteen ateisti.
Se on ainut keino selvitä uhriutumatta.
Tiestä ajaa uskovan sille paikalla että hän joutuu kysymään jumalansa edessä miksi sinä halvensit ja löit minua?
Hän siis lyö vain kapuloita rattaisiin ja vaikeuttaa toisten uskovien uskon elämää?
Miksi jumalanne/tiestän jumala sitä haluaa?
Loukattuaan raamatulla hän aina iloitsee ja kertoo kuinka hänellä on kaikki hyvin.
Hän on kuin käärme joka pistää ja joka jatkaa matkaa sen jälkeen välittämättä uhrinsa kivusta.
Psykopaatti.
Hän itse tosin korostaa rakkauden lakia.
Soisin näkeväni sen päivän jolloin hän kykenee edes perusystävällisyyteen ilkeytensä sijaan.
Sillä ei suinkaan se jumala ollut joka puhui, vaan tiestä. Ihan itse.
Over and over again.
PS. Meidän riita alkoi kun sanoin tiestää mielisairaaksi. Psykologian gurun Sigmud Freudin mukaan terve ihminen on sellainen joka "tekee työtä ja rakastaa".
Sen mukaanhan tiestä on terve. Hän käy työssä ja hänellä on perthe jota hän rakastaa.
Tällä palstalla se rakkaus ei näy, näkyy vain julmuus. Se nousee potenssiin sata kun hän pistää häijyytensä jumalan piikkiin.
Hän koettaa tehdä uskonnon uhreja.
Onnistuisikin siinä jos uskovat uskoisivat hänellä olevan jumalan annettu tehtävä.
Hän HALUAA halventaa ja lyödä toista ihmistä raamatulla väittäen sen olevan jumalan sana.
Jokainen kun sen kuulee ei usko= ateistisuus uskovissa.
Eikö sen tiestän jumala parempaan tulokseen pysty?
Sarisusanna, harmillista, että sinäkään et tahdo ymmärtää sitä, että ei 'Tiestä' sano Jumalan Sanan halventavan ihmistä, vaan selkeästi viittaa jälkimmäiseen, eli lyödä-sanaan. Tästä Raamatun totuudesta 'Tiestä' siis puhuu ->
6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
(Hepr. 12:6-11)
Eli jumala kurittaa tiestän kautta uskovaa ihmistä täysin yllättäen, jättäen tiestän riemuitsemaan ja hehkuttamaan omaa onneaan ja iloaan ja rauhaansa ahtaan portin sisäpuolelle?
Minullekin tiestä on sanonut että mua oottaa ahdas portti. Sus siunaa, kumpa vain varjeltuisin sellaiselta.
Kuritusta ja ahdasta porttia, ei mitään hyvää odotettavissa.
Ai niin joo sen jälkeen alkaisi sama ilo ja rauha miss tiestä elää.
Uskoisko tuohon?
Jotenkin siihen on vain niin vaikea uskoa.
Se oli tiestän henkinen matka, joka alkoi 80-luvulla ahtaasta portista ts.sairastumisesta.
Mutta ei se sovellu kaikkiin.
Jos jumala on otan kurituksen vastaan häneltä mutta en keneltäkään ihmiseltä.
Otatko sinä jumalan kuritusta vastaan ihmisiltä?
Tiestä odottaa että toiset alistuvat ja ottavat. Otatko sinä? Ihmisiltä vastaan jumalan kuristusta?
Sanottakoon vielä, että tuo juttu lähti siitä, että 'Tiestä:n' vastustaja ilmoitti, että hän itse on täällä puhumassa Jeesuksesta, mutta 'Tiestä ei ole puhunut Jeesuksesta mitään. Tuo väite oli täysi valhe. Sen jälkeen tämä 'Tiestä:n vastustaja lähti vääristelemään lisää 'Tiestä:n' kirjoituksia, esim. seuraavalla tavalla -> ->
Ensin 'Tiestä' sanoo näin ->
>>Ehkäpä kuulut heihin, jotka eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi, Jumalan ainoaksi Pojaksi, Sanaksi, joka synnyttää uutta, eli on LUOJA. Jos niin on, niin sitten käsitän sen, että ymmärryksesi ei kertakaikkiaan voi avautua siihen, että meidän on seurattava sielujen Paimenta parannuksentien kautta uuteen elämään.
>>Ja koko viestisi on valehtelua etten tunnusta Jeesusta Jumalaksi. Tuollaiset teot kertovat ettei synti ole sinussa vielä kuollut kuin teet pahaa lähimmäisellesi valehdellen hänestä.
Sarisusanna, sanot näin ->
>>Minullekin tiestä on sanonut että mua oottaa ahdas portti. Sus siunaa, kumpa vain varjeltuisin sellaiselta.
Kuritusta ja ahdasta porttia, ei mitään hyvää odotettavissa.
Ai niin joo sen jälkeen alkaisi sama ilo ja rauha miss tiestä elää.
Uskoisko tuohon?
Jotenkin siihen on vain niin vaikea uskoa.
9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
(Hepr. 12:9-11)
"ruumiilliset isämme kurittajina".
Tiestä on siis kurittaja jumalan nimeen.
Tiestä puhuu uskovasta kuin hän olisi ateisti= ei tunnusta Jeesusta ehkä.
Minusta hän sanoi jollekin että olen lähempänä jumalaa kuin moni muu kun olen rehellinen.
Ainakin hän kohtelee minua samalla viivalla muiden ihmisten/uskovien kanssa.
Piristävä poikkeus tässä joukossa jossa minua on lupa haukkua pilkkaaksi ym.tuomita helvettiin ihan siksi että uskon eri tavoin kuin muut.
Raamattua voi näköjään käyttää monin eri tavoin: sillä voi siis lyödä. Ja sillä lyödäänkin.
Sieltä voi löytyä paljon myös toista lohduttavaa ja parantavaa.
Se on ihmisestä kiinni mitä sieltä haluaa esiin tuoda.
Ei ihmisen pidä lyödä ihmistä Raamatulla, mutta on tosiasia, että Sana lyö. Sinua, Sarisusanna on lyöty täällä uskovien omasta toimesta rumasti. Ei ole kauaa siitä, kun tämä 'Tiestä:n' perässä kulkeva kirjoittaja, uskova, päästi taas kielensä laulamaan, syytäen tänne niin rumaa ja piikikästä tekstiä sinua koskien, että ei varmasti moni uskosta osatonkaan viitsisi sellaista kirjoittaa. Uskovakin voi kyllä sanoa suoraan negatiivisiakin asioita, mutta toisen piikittely ja solvaaminen yms. ei ole suoruutta.
Tuossa alemmassa viestissä sanot jostakin profetiasta jonka uskovaiset ovat laatineet sinun kohdallesi. En tiedä tarkemmin mistä on kyse mutta voin kuvitella!
Minulle eräs uskovainen yhteenaikaan piinasi omalla profetialla. Siinä sanottiin että minua"odottaa vain kauhea kuoleman odotus ja sitten se on loppu."
Hän postasi sen jokaiseen ketjuuni.
En tietenkään uskonut moista profetiaa mutta uskovan ilkeys minua kohtaan sai mut masentumaan. Se vaikutti siihen miten uskovaisista ajattelen. Monet tukivat häntä tai sitten olivat välinpitämättömiä kuin se mitä hän uskonsa nimissä sanoi olisi asia jota piti katsoa sormien lävitse.
Yirtä sinäkin nyt kestää se sinulle tehty tuomionprofetia. Se ei tule varmasti mistään jumalasta vaan jonkun ihmisen häiriintyneestä mielestä.
Ei, Sarisusanna, vaan 'Tiestä' kertoo siitä, miten Jumala/Jumalan Sana kurittaa, ja miten se johtaa lopulta hyvään, vaikka ei kurituksen hetkellä siltä tuntuisikaan.
Raamattu äskeisessä lainauksessa ->
>>emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
Niin, Sarisusanna, muistat varmaankin, miten eräs kirjoittaja käänsi tässä taannoin (ei kovinkaan kauaa sitten) asioita minun syykseni, ja ilmoitti sitten, suostumatta selvittämään tapahtunutta, minun vain kaataneen oman likaämpärini tänne... Tämän saman henkilön 'Jumalalta saamiin tietoihin' täällä selvästikin nyt taas viitataan ja tätä 'profetiaa minusta' nyt yritetään väenväkisin saada toteutumaan.
Täällä kirjoitetaan nyt toistuvasti siitä, 'miten minä poljin tuon kyseisen henkilön rumasti jalkoihini', mutta todellisuudessahan oli niin, että tuo kyseinen kirjoittaja teki monelle eri kirjoittajalle ihan samanlaista vääryyttä kuin minullekin ja sen moni eri kirjoittaja huomioi. Minä en ollut noissa muissa keskusteluissa osallisenakaan, ennen kuin nuo asiat olivat tapahtuneet ja toiset kirjoittajat olivat tuoneet esille sen, mitä tämä minunkin syyttäjäni oli heille tai jollekin muulle niissä tehnyt.
Moni eri kirjoittaja siis todisti saman asian, mutta minusta tehdään edelleenkin syyllistä. Ja jälleen kerran he yrittävät vetää Jumalan mukaan omiin vääryyksiinsä...
Jahaas ???? Kirjoitat että Green ei ole uudestisyntynyt ??? No oliko sitte tuo aasi uudestisyntynyt joka näytti Bileamille Pyhästä Hengestä totuuden ???
Elikä näin kirjoitit -----> Jaahas ja mitenkäs sellainen tapahtuu, että uudestisyntymätön näyttää jotain Pyhässä Hengessä ?
Mistä lähtien sellaista on alkanut tapahtua!
"No oliko sitte tuo aasi uudestisyntynyt joka näytti Bileamille Pyhästä Hengestä totuuden ???"
Hyvät naurut sain taas, kyllä se usko on mukavaa.
Greeen ei ole uudestisyntynyt, tiestä ei ole uudestisyntynyt eikä kukaan muuta kuin mielikuvissaan. Toiset uskovat pyrkivät murtamaan näitä mielikuvia jotta asianosaisellekin selviäisi että mikään ei näytä viittavan siihen että elo on muuttunut synnittömäksi ja uudeksi luomukseksi.
Näitä uusia luomuksia tulee jatkuvasti näillä palstoilla vastaan. Kuitenkin muut huomaavat että mikään ei ole muuttunut.
Ainoastaan juuri vain uuden luomuksen päässä.
Monilla on tietty päivämäärä ja hetki mielessä jolloin se naks on tapahtunut ja on siirrytty taivaan valtakunnassa pitkä harppaus eteenpäin. Taivaan valtakuntakin on jo raamatunkin mukaan "sisäisesti teissä", eli sitäkään ei kukaan ulkopuolinen näe. Suurin osa ihmisistä ei edes usko siihen.
Sen naksahduksen jälkeen uskova kuvittelee siirtyneensä Jeesuksen takia syntisestä synnittömäksi eli vanhurskaaksi ja autuaaksi pyhäksi tai ahtaan portin sisäpuolelle jossa ei ristiä tarvita jossa on vain Jeesus-kuvitelmat.
Näin olen nähnyt että sitä se uusiluomus/uudestisyntymisoppi tarkoittaa.
Minusta green on tavallinen ihminen. Joka tosin on uskossa, mikä ei ole tavallista noin yleensä.
Hän kertoo mitä hänellä kulloinkin sydämellään on ja hänellä on vahva puolustamisvietti ja oikeuden taju.
Hän on luonteeltaan sellainen, ollut varmaan aina. Sellainen totuuden torvi.
Hän on hyvä omana itsenään eikä mitään uudestisyntymää, naksahdusta tarvita.
Hän ei ole siis uudestisyntynyt ja hyvä niin.
Voi olla että hän kuvittelee muiden uusien luomuksien kanssa hetken jolloin kaikki muuttui ja että hän silloin syntyi uudesti.
Se on sitten ollut henkinen prosessi jonka jälkeen hän on koettanut luopua synteinä pitämistään asioista.
Syy tähän on ollut usko Jumalaan.
Ei siinä mitään väärää ole jos koettaa muuttua paremmaksi ihmiseksi, olkoon motiivi mikä tahansa.
Tiestänimmarin kohdalla sama asia.
Tieställä on tehtävä palstalla - näin hän on väittänyt. Työn hedelmät näkyvät hänen omien sanojensa mukaan vastahengen lisääntymisenä ja vainoina häntä itseään kohtaan.
Miksikäs hyvä jumala sellaista haluaisi?
Juu, ei taida olla mitään tehtävää, vain kuvitelma siitä.
Olen ateisti kristinuskon jumalan suhteen. Ei teillä kellään ole tehtävää.
Me kaikki ollaan vaan keskustelupalsta helluntailaisuusyhteisön jäseniä.
Kovin erimielisiä.
Keskustelu täällä saa monta kertaa sellaisia piirteitä, varsinkin kun uskovaiset vihaavat esikuvansa mukaan ja ovat aina valmiita lynkkaamaan eriuskoiset-että täälä haluaa olla vain vähän.
Silloin tällöin löytyy jokin helmi. Itse löydän niitä paljon silloin kun palstalle eksyy toinenkin agnostikko.
Sarisusanna, täytyy sanoa taas kerran, että pohdit asioita mielenkiintoisella tavalla, vaikka ihan kaikesta en samaa mieltä olekaan. :)
Harmikseni huomaan, että näytät menettäneen alkaneen uskosi. Joka tapauksessa olet kuitenkin huomattavasti siistinyt kirjoitustapaasi siitä, mitä se oli esim. joskus vuosi sitten. Tuon asian pitäisi mahdollistaa keskustelu kanssasi myös uskoville, ilman lynkkaamista. Toki sinä yhä itsekin välillä hieman 'lynkkaat', mutta se ei selitä sitä, että jotkut uskovat ovat kirjoittaneet sinulle todella rumasti. Yksi noista on selkeästi juuri tuo sama henkilö, joka kulkee 'Tiestä:n' perässä räksyttämässä. Kyseinen kirjoittaja myös valehtelee sumeilematta muista ihmisistä jatkuvasti. Sinä, Sarisusanna, et enää usko uudestisyntymiseen ja muuttumiseen (joka ei tällä palstalla etsivänä oltuasi ole kyllä mikään ihme), mutta Jeesus kuitenkin kertoi meille selkeästi sen, mistä tunnistamme Hänen omansa ->
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
(Matt. 7:16-18)
Minä kokeilin sitä uskoontuloa mutta en kokenut mitään yliluonnollista joten luovuin.
Hirvittävää toisten syyttämistä ja ylenkatsomista sekä omahyväisyyttä todellakin kumpuaa tästä kirjoittajasta. Aivan kuin olisi ainoa pyhä ja täydellinen.
Jokainen toisen ihmisen syyttäjä on nielaissut saatanan kylvämän syötin ja näin saanut saatalta lahjaksi aseman ja valtaistuimen toisten syyttäjänä ja tuomitsijana. Tuolla valtaistuimella saatana itse istuu ja jokainen samoin toimiva on osallinen hänen palvelemisestaan.
Greenin hedelmä kertoo meille ketä palvelee.
Näin me siis näemme ja tunnemme kuka on kenenkin herra kuten Matteus kirjoittaa.
Ilmeisesti yrität väenväkisin toteuttaa sitä minua koskevaa profetiaanne...
Totesin Sarisusannalle tosiasian. Tuo kyseinen kirjoittaja toimii juuri siten kuin kerroinkin. Siinä ei mitään ylenkatsomisia tarvita, eikä minun tarvitse valehdella teidän laillanne kenestäkään.
Mutta huomaatko, miten itse kirjoitat jatkuvasti minua syyttäen ja sitten toteat ->
>>Jokainen toisen ihmisen syyttäjä on nielaissut saatanan kylvämän syötin ja näin saanut saatalta lahjaksi aseman ja valtaistuimen toisten syyttäjänä ja tuomitsijana. Tuolla valtaistuimella ******* itse istuu ja jokainen samoin toimiva on osallinen hänen palvelemisestaan.
sarisusanna,sittenkö sinä haluat uskoa Jeesuksen sovitustyöhön, kun koet ensin jotain yliluonnollista elämässäsi? Vaikka eihän se välttämättä niin mene. Kun sen yliluonnollisen kokeminenki voi olla täysin harhaa,torontolaista meininkiä, ei siis aina Jumalasta. Meitä on paljon, jotka olemme luopuneet ns. yliluonnollisista kokemuksista. Otetaan sana, siis Raamatun ydinsanoma Jeesuksen sovituksesta vastaan sellaisena kuin se Raamattuun on kirjoitettu, ja siihen Pyhä Henki haluaa tulla sinua auttamaan. Olen lueskellut ihan mielenkiinnolla sinun juttujasi !
Oliko tp-nimimerkki asialla, kun sinulle greeeen on jotain profetoitu? Jos oli niin kerron hänen oleva vanhempi nainen, joka profetoi toisinaan ja yritää sillä keinolla vaientaa niitä, joita ei käsitä. Saattaa täällä olla muitakin "profetioivia".
Tuollainen profetoiminen, mitä joku harrastaa vaientaakseen muut ON LAHKON MERKKI. Lahkolaiset pakottavat, painostavat, syyttävät, valehtelevat ja kääntävät kaiken tuon muiden päähän.
Tuollaista ihmistä ei pidä sietää seurakunnassa, sillä se on väärin muita kohtaan.
Niinhän se onkin LAHKON MERKKI ja tää tiestän ja greenin lahkon jäsen minä vain-nimimerkillähän on kirjoittanut tänne monta profetia, miten 'MINÄ puhun teille MINÄ olen tie ja totuus MINÄ olen rakkaus ja MINÄ sanon miten siunattuja ihmisä nää greeni ja tiestä on ja miten MINÄ puhun heidän suullaan ja MINÄ olen lähettänyt tiestän ja greenin puhumaan teille.
Siis ihan täyttä humpuukia 'minä vain' profetiat ja oman lahkon kehumista.
Uskookohan toi greeni ihan tosissaan et sitä joku koko ajan vainoaa ja jahtaa.Selvästi eri kirjoittajat tekee siitä pilaa ja se kai luulee et joku sen exä kulkee sen perässä.
Olen sitä mieltä et seurakunnissa pitäisi tarkemmin valvoa ketä saa palvella toisia seurakuntalaisia.
Ongelma nähtävillä selkeästi vapaissa suunnissa. Ihan maallikotkin siellä "palvelevat". Todellisuudessa lopputulos voi olla suuri kärsimys.
Seurakunnassa palveleville pitäisi asettaa jotain kriteerejä. Heillä tulisi olla jokin palvelutehtävä tai ammatin kautta tulevia valmiuksia palvella ja heidän ei pitäisi elää synnissä,esim. sukupuolisynneissä.
Nyvä kirjoitus ja pointti sillä Raamattu nimenomaan puhtaus ja siveys vaati siltä joka ohjaa ja paimentaa seurakunnissa niin kuin kaikki tietää..
Anteex .. piti olla Hyvä kirjoitus !!!!!
Niin että vanha elämä joutuu Ristille jos halútaan Kristuxeen ei minkänlaista kompromissi löytyy raamatussa koska se merkitsisi että nä jotka halua elää synnissä ja pyhyydessä yhtaika joutuisi kulkemaan yhdellä jalalla pyhydessä ja toisen synnissä ja se vasta sattuu kun ihminen halkee ilman puudutusta haaroissa ylös asti..
Savonarola suurin ongelma siinä, kun sinäkään et näe vanhaa aatuas,minkä kanssa elät,niin mistäpä sinä sitten edes voisit tehdä parannusta, kun sokeana käyskentelet, muita neuvoen ! Jumala odottaa puhtautta,mutta ainut puhdistus lähteemme on Jeesuksen veri josta saamme jatkuvasti kiittää ja iloita nöyrästi Jumalaa. Hän meidän ainut toivomme, meidän hurskaimmatkin tekomme,ovat kuin saastainen vaate Hänen edessään, siis ainut turva Jeesus !
Sä olet kyllä hukannut Toivon kokonaan kun et edes erottaa Kristus meissä ja Hänen Tekoja meidän kautta jotka eivät ole meidän oma vanhurskautta mistä sä puhut,,, mutta joka on sun ainoa todellisuus Uskovaisen elämässä ja Jeesuxen Veri ei näköjään pysty Puhdistamaan sua niin että Teot olisi Hänen Teot meidän kautta,, vaan aina meidän omat teot mistä Raamattu kertoo että meillä olis saanut jos nyt Uskoon ylipäätään on saanut.
Yhäkö vain Savis jankkaat tätä täydellistymis oppiasi ? :(
Voisitko lukea edes nämä ajatuksella ???
2. Kor. 4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Fil. 3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
Siis Paavalin sanat omasta tilastaan, jos hän kirjoitti näin, niin luuletko tulevasi häntäkin pyhemmäksi jollain ihmeen vippas konstilla ???
Ja minä Savia olen nähnyt ja ollut kanssasi jonkin aikaa, etkä sinä ainakaan ole täydelliseksi vielä tullut, vaelluksesi olisi ihan toisenlaista, jos niin olisi käynyt sinun kohdallasi, joten kirjoitat varmana asioista, jotka eivät omalla kohdallasi ole toteutuneet, joten todistuksesi on vailla todellisuus pohjaa !
Siis ei Tietä voi näyttää ja kertoa toiselle, jos sitä ei ole ITSE jo käynyt läpi ja ELÄNYT TODEKSI OMASSA ELÄMÄSSÄÄN !
Kaikki sellainen opetus, jossa asioita ei ole kyty käytännössä omassa elämässä läpi ja eletty todeksi, on vain omia luuloteluja yhä !
Tätä kannattaa monien miettiä ja varsinkin sinun Savis, edes vihdoin viimein !
Ahaa sun mielestä sitten voi vetää alas vessapytyssä kaikki Pyhyys ja Puhdistus ja varsinkin Täydellisyys josta Jeesus sanoi että sun tulis olla Täydellinen niin kuin Isäsi on Taivassa vaikka epäilen vakavásti että sulla ón Pyhä Isä Taivassa Koska silloin sun tulis olla Pyhä. Katsos olemme senkaltaisia kun sukulaiset näkyvissä eikä piilossa . Mutta tuskin ymmärrät tätä tuon karismaattisen hengen ohjama minkä oma olet.
Rukoillaan Herätystä joka kaikki muut uskovaiset ottavat vastaan kun uuskarismaattiset.. Koska siinä joutuu synnintuntoon ja myöntämään että on synnin valheessa elännyt koko uskon aika..
Voi Savis, aina vain tätäkin samaa ! :(
AINA vain sinä annat vääriä todistuksia lähimmäisistäsi !
Ja se on AINA tapahtunut saman kaavan mukaan, eli itse olen lukenut jo n. 9 vuoden ajan kirjoituksiasi, joissa omien HARHALUULOJESI ja VÄÄRIEN KUVITELMIESI ja VÄÄRIEN ARVELUJESI kautta, sinä tuomitset siis muita ja annat vääriä toidistuksia lähimmäisistäsi !
Siis minä en ole karsimaattisen hengen ohjaamana, vaan olen varoittanut siitä muitakin, mutta kun olen katsellut sinun toimiasi, niin ne kyllä näyttävät pikemmin siltä, mistä sinä siis minua itse syytit !
Mutta olet siis jo n. 9 VUOTTA jatkanut tätä samaa toimintaasi, ja mitään parannusta tai muutosta ei ole edes näkyvissä, joten nähdäkseni sinä Savis ELÄT PAATUNEENA SYNNISSÄ, siis et lankea, vaan ELÄT SYNNISSÄ ja siten LIHAN MUKAAN VAELLAT tältä osin.
Tajuatko ollenakaan asiaa ja sen vakavuutta ???
Sitten sinä vielä suu vaahdossa ja suurin kirjaimin kirjoitat siitä, että uskovan tulee pyhittyä, siis sinä joka ELÄT SYNNISSÄ, sillä kertaakaan en ole nähnyt sinun anteeksi pyytäneen vääriä tuomioitasi lähimmäisistäsi, eikä mitään muutosta siis ole tullut 9:ään VUOTEEN, tähänkään asiaan, vaikka siitä on monet kirjoittajat ja monen monta kertaa sinulle huomauttaneet, mutta sinä ET OLE ITSEÄSI OMIA TOIMIASI TUTKINUT, vaan keskittynyt siis muiden tuomitsemiseen TÄYSIN VÄÄRIN PREUSTEIN, eli suomeksi VASTOIN Totuutta !
Siis sinä et elä oasn aikaa Hengen ja osan aikaa lihan mukaan, vaan tämän perusteella siis kaiken aikaa lihassa, sillä ELÄT TÄSSÄ SYNNISÄ PAATUMUKSESSA, kun kerran et parannusta ole tehnyt 9:ään vuoteen siis !
Surku hupaisaa on siis lukea näitä viestejäsi, joissa siis itse vaahtoat pyhityksen tärkeydestä, ja samalla on joka viestistä nähtävissä sinun OMA PYHITTYMÄTTÖMYYTESI !
Olet siis kuin se fariseus, joka ylenkatsoi publikaanin, ja joka siis eli omavanhurskauden harhassa, eli hänkään ei alistunut Jumalan vanhurskauteen, vaan omien harhaluulojensa kautta luuli olevansa jotenkin pyhempi ja perempi kuin muut, eli samoin kuin sinä sielullisuudessasi toimit, eli sielusi luulojen ja kuvitelmien kautta ja vuoksi, sinä annat vääriä todistuksia lähimmäisistäsi ja levität harhaoppejasi, ja tälläinen toiminta siis on malli esimerkki äärikarsimaattisten toiminnasta, eli ns. "ylihengellisyys", jossa ihminen veuhtoo ja vaahtoaa sitä ja tätä, ja todellisuus ja Totuus on pahasti kateissa ja hukassa !
Siis sinä uskonkihkossasi ja "oikeaoppisuudessasi" olet kaikkia tuomitsemassa ja vieläpä siis vastoin Totuutta, sillä sinä perustat kaiken arviointisi omien sielun liikkeittesi varaan, sillä et edes yritä selvittää ENSIN Totuutta, vaan sen sijaan harhaluulojesi kautta ja vuoksi tuomitset siis täysin väärin lähimmäisiäsi !
Voi voi Savis !
En jatka tämän enempää, sillä nyt jo mietin, että onko tämä keskustelu niitä hyödyttömiä, joista syntyy vain turhia riitoja, ja se ei ole tarkoitukseni, enkä sellaisiin turhuuksiin halua antautua, itse väärin toimimaan !
Minä halusin van hieman ravistella taas kerran sinua, mutta huolissani siis olen sinusta, sillä kuten jo kirjoitin, olen seurannut toimasi n. 9:n vuoden ajan, eikä puhdistumista eikä pyhittymistä ja siten muutosta vieläkään ole tullut ! :(
: Kiitos Jumllalle että ymmärrät edes sitä että Pyhitys ja Puhdistus on vältämätön Raamatussa siitä enemmän voit lukea jos sitä kiinnostaa. Ja hyvä että mietit kun hyökkäät niin kuin palastiinalaiset joka kirjoituxen jälkeen joka kirjoittan pyhityxestä ja Puhdistuxesta ja eläminen ilman syntiä ja vaikka en käsittelee sinua ollenkaan textissä sitä näköjään sa aikaan otain sussa ???
Muuten monet ovat ihmettellyt palstalla nä vuodet mikä sua riiva ja minkä takia sä raivoat noin kauhiasti Rakas lähimmäinen ??
Elikä Kiitos Jumalalle piti se olla ja ON myöskin : )
Höpö höpö Savis !
En minä mitään raivoa, vaan kuten JO kirjoitin, yritin saada sinua vihdoin hereille, mutta et valvo itseäsi vaan olet korvasi sulkenut ja samoin silmäsi näkemästä omaa väärää toimintaasi, ja siten siis yhä jatkat synnissä elämistä ! :(
Olen harvoin kirjoitellut, joten taas pieleen, eivätkä monet ole ihmetelleet sitä, mikä minulla on, sillä olen kirjoitellut asioista, enkä vaahdonnut niistä uskonkiihkossa, kuten sinä itse !
Oli aika toki vuosia sitten, kun itsekin kiihkosin, mutta ne ajat onneksi jäivät taakse, kun Herra kasvatti minua, ja näytti tilani, ja samaa toivon siis sinulle, että Herra näyttäisi sinun oman tilasi, ja saisit avun Herralta vihdoin !
Siis kyllä minua hävetti sen jälkeen, kun tajusin sen, miten olin toiminut omassa kiihkossani, ja paljon oli anteeksi pyydettävää silloin muilta kirjoittajilta, niitä vääriä toimiani ja väärää asennettani !
Mutta sinulla on se kaikki yhä edessäsi, ja olet siis toisin kuin minä, jatkanut tätä toimintaasi jo ainakin sen 9 vuotta, joten missä kaikkialla ja keiltä kaikilta sinun tuleekaan (toivon mukaan) , anteeksi aikanasi pyytää ???
Tuo muuten on höpö höpöä myös tuo sinun Rakkaaksi lähimmäiseksi minua nimittämisesi !
Siis et ole kyennyt minua Rakastamaan, vaan olet lyönyt sanoillasi ja vieläpä vastoin Totuutta, joten sinun on turhaa esittää Rakastavaa, sillä tekosi todistavat ihan muuta !
Jos olisit Rakkaudessa toiminut, niin minun ei olisi tarvinnut näitä sinulle edes kirjoittaa, joten olet sitenkin kuin fariseukset, jotka siis vain kalkitsivat pintaa, ja sisin eli sydän oli yhä puhdistumaton, eikä todellisesta Hengen pyhityksestä ole tietoakaan !
Ja minä kirjoitin nyt tiukasti, ja sen vielä sanon, että nukuin yön yli ennen kuin kirjoitin, eli tutkistelin todella sitä, onko tämä Herran tahto ja hyödyllistä, ja vihaa ei minussa ole, vaan vain säälin sinua, sillä Sanan mukaan sinä kartutat päällesi Jumalan vihaa sydämen paatumuksesi ja siten toimintasi kautta !
1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
Ota Savis vihdoin lusikka kauniiseen käteesi, ja mene Herran eteen parannusta tekemään ja Hänen omaa arviotaan kestäväisenä kysymään, jops vain sen kestäväisenä teet, niin vastauksen varmaan saatkin !
Itse lopetan auttamis yritykseni näihin sanoihin, eli saat ihan itse vastata Herralle omista toimistasi, sillä minä en ole Herrasi enkä Tuomitsijasi !
Tämä seuraava Sanan kohta on ollut ohjeenani, eli halu on auttaa ja pelastaa:
Jaak. 5:20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Oletko pyytänyt palstalaisilta anteeksi sillä nimimerkillä millä raivosi heitä kohtaan aikanaan osoitit?
Saviksella on sinulle paljon annettavaa, joten kuuntelepa välillä häntä ilman noita arvelujasi.
Höpö, höpö Savis nimimerkkiä käyttävä ei näy ollenkaan käsittävän sitä, että hän tuomitsee toista siitä, mitä itse tekee. Hän koettaa olla ystävällinen, mutta tuo jää vain naamioksi. Sydämessä ei ole tapahtunut sitä muutosta, jonka usko tuo heille, jotka ovat nöyriä.
Hän kertoo kiihkossaan kirjoitelleen täällä aikaisemmin, mutta ei huomaa sen tilan jatkuvan edelleenkin. Jos hän olisi saanut sydämensä avautumaan Kristuksen rakkaudelle, ei hän toisi kenellekään opetusta tuomion hengessä, mutta nyt tuomio kuulta kaikesta, mitä hän kirjoittaa.
Hänellä kuitenkin on halu parannuksteen, niin uskoisin ja siksi pyydän kaikki uskovaisia rukoilemaan hänen puolestaan. Hän saa kasvaa valon turvin ja kasvun alettua häne ei enää halua kirjoittaa tuomion ja syytöksen mukaisia kirjoituksia, vaan kertoo siitä valtavasta armosta, jonka jokainen uskovainen saa kokea. Voi, kunpa hänen silmänsä nyt avautuisivat.
Olen itse Saviksen tavannut, ja hän jopa eli hetken luonani, joten en arvele mitään, vaan olen käytännössä nähnyt hänen toimensa ja tapansa ja tyylinsä !
Joten jospa sinäkin lopettaist omat luulemisesi ?
Hän on tuossa harhaopissaan ollut sen 9 vuotta, eikä mikään muutu siis, ikävä kyllä !
Olen parhaan kykyni myös pyydellyt anteeksi, ja kyllä silloin todella hävetti, vaikka asiasta ja ihan aiheesta minä kirjoitinkin, niin väärä asenne, eli puoluehenkinen ja kiihko asenne ja vaahtoaminen, ei siis ole kuitenkaan oikein, eli se että puhuisikin Totuutta ei oikeuta Jumalan edessä väärään toimintaan ja toimintatapaan, oten yhden esimerkin Sanasta:
Jaakobin kirje 3
13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
Mutta minulla siis ei enää ole riitaisuutta ja puoluehenkeä sydämessä, vaan vain halu auttaa, jos se vain on mahdollista, sillä olen huomannut sen, että harvoin voi auttaa eksynyttä ja harhassa olevaa, ikävä kyllä, sillä se harha estää näkemästä omaa tilaansa !
Nähdäkseni Saviksella ei ole minulle annettavaa, sillä hän ei etene pyhityksessä oman tilansa ja toimintansa vuoksi, ja siten hän junnaa paikallaan vain, kuten Sana opettaa:
2. Tim. 3:9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
Ja tämä JO 9 vuotta jatkunut junnaaminen eli samassa synnissä eläminen, siitä parannusta tekemäättä kertoo tuon edellä olevan asian ainakin minulle hyvin selvästi !
Lisää vain vääriä todistuksia ! :(
Eli sinä "arvostelu" puolustelet väärin toimivaa ja vertaat hänen toimiaan minun toimiini, vastoin parempaa tietoa, eli vastoin Totuutta !
Minä en sano Savista rakkaaksi, sillä hän on nähdäkseni elänyt 9 vuotta vähintään jatkuvasti väärin uskon sisaruksiani kohtaan vastoin totuutta !
Siis Raamatun ohje on se, että jos joku uskovaksi itseään sanova ELÄÄ jossain synnissä, siitä parannusta tekemättä, niin häneen kohdistetaan silloin toiminta seuraavan ohjeen mukaan:
1. Kor. 5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
Matt. 18:17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
Eli en sano ketään synnissä paatumuksessa ELÄVÄÄ rakkaaksi, vaan noudatan seurakunta kuria siinä kohtaa !
Jumalan Rakkaudesta et kirjoittaja taida paljonkaan ymmärrä, sillä Rakkauden kautta meidän siis tulee toimia eri tavoin TAPAUSKOHTAISESTI !
Otan siitäkin esimerkin, eli mitä Rakkaudessa toimiminen voi myös olla:
Juudaksen kirje 1
22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.
Ja silloin kun on aika, tulee Herran tahdon mukaan nuhdella jopa julkisesti, jotta muutkin varoisivat toimimasta samoin, ja jotta hapatus ei leviäisi koko taikinaan !
1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
Mutta kaltaisesi ihmiset ja jopa uskovatkin siis Rakastavat väärin, sillä Jumalan Rakkaus ei tee pahaa kenellekkään eikä siten suosi ja salli seurakunnan keskuudessa jonkun toimivan täysin väärin kaiken aikaa, sillä silloin muita satutetaan sen väärän "rakkauden" kautta ja vuoksi, ja Jumala on Oikeamielinen, vaikka ihmiset ovatkin puolueellisia, ja siten sallivat ns. "samanhenkisten" toimia muita kohtaan kaiken aikaa ja loputtomasti väärin.
Tästä väärästä puoleellisuudesta Sana varoittaa monessa kohtaa !
1. Tim. 5:21 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.
Siis väärän armon kautta te tulette itse osallisiksi Saviksen synteihin ja vääriin toimiin, eli kun häntä puolustelette, vaikka hän järjestelmällisesti on todella paljon ja järjestelmällisesti väärin toiminut ja valheiden kautta uskonsisaruksia tuominnut, vieläpä täysin surutta vastoin Totuutta !
Eli te siis tulette ITSE osalliseksi Saviksen synneistä, ja sitä teidän kannattaa nyt miettiä todella tarkkaan, sillä Jumala on kuten sanoin Oikeamielinen, eikä Hän hyväksy vääryyttä keneltäkään, eikä Hän hyväksy Saviksen toimia, ja sen siis tiedän omasta kokemuksestani, kuten JO kirjoitin, eli olen itse kohdannut Herran tuomion omalla kohdallani.
Ja lisäksi olen itse tullut Saviksen synneistä aikoinaan osalliseksi, kun tuin häntä ahdingossa ja majoitin hänet kotiini, sain siitä Herralta nuhteita, tämän Savis varmaan muistaa, sillä jaoin asian hänelle myös !
Joten minä itse en todellakaan haluaisi enää joutua osalliseksi muiden synteihin, sillä siitäkin on kokemusta JO ja opetus saatu ja se opetus muistetaan, ihan kuten se kiivaus riitaisuus ja puoluehenkisyys asia josta edellisessä viestissäni kirjoitin !
Rakas !!! Miten pitkä on muistelmat sinussa ja katkeruus ??? Kuinka ihminen voi erehtyä katsomaan takaa muistelemaan kärsimänsä paha ?? En lyönyt sua enkä potkaissut enkä sanonut sut ilkeäxi kun paha kun majotit mua ?? Otin vaan vastaan Herralta lahjan ja sain majottua tuttavien ja vaimon kanssa sun luona ja tekisin sen uudestaan jos olis mahdollista. Kiitos sinulle ja Herra siitä Rakas lähimmäinen ja tuttava.
Miksi aglius majoitti sinua ja ystäviäsi?
Ei toi kirjoittaja ole aglius kun sehän on lateraalinen ja vr 62 63 64 vai mikä lie 6?
Minussa ei ole katkeruutta, vastasin vain väärään syytökseen ja kerroin sen, että meillä on yhteinen menneisyys, ja sen kautta minä tiedän todella sen, mitä sinä olet ja miten toimit !
Se nousi muuten Savis mieleeni, että minä sain silloin toruja Herralta sen vuoksi, että majoitin sinut ja nuorikkosi, mutta sinä et kuullut mitään, vaan minun piti sekin asia sinulle kertoa, ja sinä ITSE myönsit, että oman halusi vuoksi tulit, etkä kysynyt siinä kohtaa Herralta Hänen tahtoaan, tuossa kohtaa sinä Savis siis ITSE VAELSIT LIHASSA, eli lihan mukaan, eli omassa tahdossasi ja sen johdossa etkä Hengen mukaan !
Se oli hyvin opettavainen tapahtuma, ja minä opin siitä paljon, joten se ei mennyt hukkaan, eli tajusin senkin, että uskovankin omat hyvät teot ovat kuin tahrainen vaate, kuten Sana opettaakin, eli minäkin LUULIN tekeväni hyvää ja oikein, mutta Herra puhuikin ihan muuta, eli oikeaksi luulemani teko olikin väärä !
Siis opin useita opetuksia siinä kohtaa ihan käytännössä !
Siis katkera en ole, en ollenkaan, kaikki se oli tarpeellista opetusta minulle, eikä minulla itselläni ole sinua vastaan mitään, toivon vain, että joku päivä silmäsi avautuisivat ja näkisit tilasi ja saisit Herralta avun !
Mutta nyt näyttää siltä, että olet niin mielistynyt vääryyteen, ja lisäksi et siten edes halua löytää Totuutta, ja se on lähinnä surullista minusta.
Ongelmana on myös se, että et vahingoita vain itseäsi, vaan paljon muitakin noilla väärillä toimillasi ja opetuksillasi !
Tämän asian vuoksi, on minunkin aika ajoin, eli silloin tällöin kai yritettävä sinua herätellä, vaikka tulosta en ole nähnyt näiden 9:n vuoden aikana ! :(
Mielestäni tämä kertoo pikemmin rakkaudesta ja Jumalan pitkämielisyydestä, eli yhä Hän kehoittaa minua herättelemään sinua !
Savis, sinä et siis ole minun viholliseni, vaan avuntarvitsija !
Teitkö savonarola ystävällesi jotakin pahaa silloin, kun hän majoitti sinua luonaan?
Ainakin vaikuttaa kovin oudolta tuollainen kirjoitteleminen ystävästä ja tuttavasta, joten asia on kai väliltänne selvittämättä.
Tarkoitako Savonarolan tekevän täällä sitä syntiä, vai jossakin muualla? Jos tarkoitat tätä hänen syntinsä tekopaikaikaksi, niin miten se tapahtuu? Savis kirjoittaa toisinaan tuimastikin, mutta ei se tarkoita, että hän kirjoittaisi syntiä tehden, joten pyydän, että kerrot mitä tarkoitat tuolla synnin tekemisellä ja suosimisella.
Kerrot itse olleesi aikoinaan osallinen Saviksen synteihin ja nyt pyrit varoittamaan, että me muut emme tulisi niistä samoin osalliseksi, mutta vaikea on olla tulematta osalliseksi, jos ei näe sitä syntiä, mitä kerrot hänen tekevän, joten apua tarvitaan.
En mun mielestänyt tehnyt paha kun en kysellyt Herra että voisinko mennä hänen luoxe? En usko että jokainen aina kysy Herralta voiko mennä tapamaan veljeä? Mutta viisastuin ja olen senjälkeen alkanut kysyä Herra myöskin pikkuasioissa ja olen senjälkeen mielestäni säästynyt paljosta harmista.
"Ongelmana on myös se, että et vahingoita vain itseäsi, vaan paljon muitakin noilla väärillä toimillasi ja opetuksillasi !" tuo ystäväsi puhuu kyllä aika pahasti sinusta Savonarola sanoen jopa tuon edellä lainaamani lauseen tavoin. Mitä luulet hänen tarkoittavan tuolla varoituksellaan?
Onko teidän näkemyksenne toisistaan poikkeavaa ja siitäkö johtuu nuo varoitukset, joita hän antaa?
Mitkä väärät toiminnat ?? Ja mitkät väärät opetuxet ??? Sitäkö on Raamatunvastainen opetus jonka opetan että ihminen tulis Pyhittyä ja Puhdistua ehdottomasti?
Miksi luulet ystäväsi väitävän sinusta tuollaista? Ihmisen tulee puhdistua ja pyhittyä, ainakin minä olen siitä samaa mieltä.
Niin kyllä,, näin väitää entinen jonka luulin ystävä. Sitä olis mukava tietä ja ainoa nähtävästi,, joka vastauxen voi antaa on Jumala koska jos noin Voimakkaasti vastustaa Pyhityxen ja Puhdistuxen on ihminen joutunut valtavan pimeyteen vaikka luulee palvelemaan Herra.
Vastaus/ vastine edellisiin 6:een viestiin !
Minulla on muutakin elämää kuin tämä foorumi ja tämä keskustelu, mutta haluan joikaista väärinkäsitykset !
Olen JO kirjoittanut mielestäni hyvinkin selvästi asioista tässä ketjun lopussa nimimerkeillä "aina vain samaa" höpö höpö savis" ja "ei katkeruutta" sekä "lisää vääriä toditsuksia" nikeillä, eli jos vain lukee ne AJATKUKSELLA, niin varmasti asiat selviävät jo pitkälti, mutta tiivistän asiat tähän ja nyt kun kysytään, eli kysyvä saa vastineen siis !
Itselläni siis ei ole katkeruutta, enkä nostanut sen vuoksi "saviksen" asioita tähän, vaan vain sen vuoksi, että IHAN KÄYTÄNNÖSSÄ näytin "saviksen" opin mahdottomaksi, jo hänen oman elämänsä esimerkin kautta !
Siis kenestäkään ei tule täydellistä, sen Raamattu opettaa monessa kohtaa ja Paavalikin sen vahvistaa omin sanoin, ja Paavali siis ITSE sanoo selvästi sen, että hän itsekin osan aikaa valesi lihassa, eli lihan eli oman halun ja tahdon mukaan, ja osan aikaa Hengessä eli Hengen mukaan ja siten Jumalan tahdossa.
"Savis" siis itse on elänyt ja elää lihassa, eli omassa tahdossaan, vaikka ei sitä itse halua myöntää, eli minä näytin esimerkkien kautta sen, että "savis" ei vain lankea syntiin, vaan ELÄÄ SYNNISSÄ, eli vaeltaa itse lihassa ja pahasti jopa PAATUNEENA
Vastauksena siihen, että mikä on "saviksen" synti vastaan, että niitä on useita:
Ensimmäinen on seuraava: 2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Siis olen JO selvästi kirjoittanut ja näyttänyt käytännössä sen, että "savis" on 9 vuoden ajan JO toiminut vastoin tuota käskyä, eli hän on systemaattisesti omien HARHALUULOJENSA sun muun kautta, tuominnut väärin lähimmäisiään, ja varsinkin uskovia sisaruksiaan !
Siis "savis" ei ole edes halunnut selvittää ENSIN sitä, miten toinen uskoo ja mihin uskoo, vaan puluehengessä ja OMIEN LUULOJENSA kautta hän on tuominnut muita kaiken aikaa väärin !
Siis otin itseni vain esimerkiksi siitä väärästä tuomitsemisesta, eikä minulla TODELLAKAAN ole MITÄÄN katkeruutta sydämessäni, eli tämä käsittely ei siis ole mitenkään henkilökohtaista !
Siis jos on opillinen harha, niin se harha nähdään ja tunnistetaan ihmisen oman käytöksen ja toiminnan kautta, eli ihmisen teot kertovat Totuuden !
"savis" on siis elänyt samassa synnissä jo 9:n vuotta, ja parannusta eli muutosta ei ole tapahtunut, eli hän siis ITSE ELÄÄ SYNNISSÄ, ja kuitenkin hän esittää synnitöntä, ja opettaa "synnittömyys" oppia, eli sanat ja teot ovat ristiriidassa, ja sen minä siis halusin vain käytännön kautta näyttää, eli "saviksen" opetuksella ei ole Totuus pohjaa, ja hän opettaa asioita, joita ei ITSE ole todeksi elänyt !
Siis "savis" LUULEE asioita, mutta jos ei uskova ole elnäyt niitä todeksi ITSE, niin se todistus on vailla todellisuus pohjaa !
Jotta ei tule TAAS väärin ymmärtämisiä, niin valaisen hieman omie näkemyksiän:
jatkuu...
jatkoa...
Uskovan tulee pyhittyä, mutta uskova pysyy AINA saviastiana, eli vajavaisena, ja pyhyys mikä meissä on, on Lahja Vanhurskaus, eli Kristus, eli ihminen pysyy ihmisenä, eikä hänellä ole omaa pyhyyttä, se Pyhyys mikä on, on Kristus ja se, mitä Jumala siihen saviastiaan Armosta antaa ja jakaa, muille tarjolle !
Todellisessa pyhityksessä siis uskovalle selviää yhä syvemmin se, että hän itse on se saviastia vain, ja kaikki Pyhyys on siis astiaan laitettua Armosta, eli kuten Paavali oikein opettaa:
2. Kor. 4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Jumalan eli Pyhän Hengen pyhityksessä, tämä asia selvenee ja yhä syventyy, eli uskova näkee yhä selvemmin sen, että hän on VAIN hyvin vajavainen ihminen, ja sen kautta hänelle selviää se, että se Voima ei ole itsestä, vaan yksin Herrasta, eli luulot omasta "jumaluudesta" eli kyvyistään eli siitä isosta "minästä" katoaa, ja kun uskova sen alkaa ymmärtää, ja se "minä" kuolee, niin vasta silloin voi Kristus elää todella uskovassa:
Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Mutta tuossa siis Paavali sanoo, että osan aikaa vain hänkin, pyhänä, kykeni elämään Hengessä, ja osan aikaa siis lihassa, ja silloin Paavalikin joutui kuten jokainen uskova joutuu, elämään Armossa eli Uskossa sen, suhteen, että hänen syntinsä on Jo sovitettu !
Mutta tuo siis tarkoittaa sitä, että ne tulevat synnit ovat Armon piirissä, eli ne Raamaatun opetuksen mukaan siis tulee hetki hetkeltä pyytää anteeksi ja tehdä parannusta, kun niihin langetaan, ja se lankeaminen ymmärretään, eli ei ole mitään "armon merta" johon ne upotettaisiin ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ !
Eli oikea Armo on kerrottu selvästi seuraavassa Sanan kohdassa:
1. Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Tuossa on selvä ohje, eli JOS me tunnustamme, niin Herra pesee ja vapauttaa aikanaan, mutta JOS emme tunnusta, emme myöskään vapaudu !
Siis "savis" ei tunnusta, eikä kadu syntejään, ja siten hän ei vapaudukaan niistä, eli nyt jo 9 vuoden ajan hän on ELÄNYT synnissä, eli se ei ole enää lankeamista, vaan ELÄMISTÄ !
Siis "savis" jatkaa väärien todistuseten antaminen vain jatkuu, jos siitä ei tehdä parannusta:
2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Lisäksi "savis" siis lukee lakia ja vaatii muilta pyhittymistä, mutta hän ei siis itse tee parannusta, eli tuo on kaksinaamaisutta ja farisealaisuutta, eli ulkokultaisutta, eli hän LUULEE itse olevansa kovasti pyhä, mutta käytäntö ja hänen tekonsa puhuvat ihan muuta !
"savis" siis suu vaahdossa puhuu pyhityksen tärkeydestä, mutta omalla kohdallaan sitä ei ole näkyvissä, eli samasta asiasta on häntä kehoitettu parannusta tekemään JO 9 vuotta, mutta muutosta vain ei tapahdu !
Yhä siis sanon, että minulla ITSELLÄNI EI ole mitään "savista" vastaan, mutta hänen vääriä toimiaan en minä siedä !
Siis Jumalakin Rakastaa jokaista lastaan, mutta lapsien vääriä tekoja ei Jumala siedä, sillä Jumala VIHAA syntiä !
Siis synnin kautta uskovakin toimii vastoin Jumalan hyvää tahtoa ja siten uskova rikkoo Jumalan hyvää tahtoa vastaan, ja siten Jumalaa vastaan, mutta samoin kuin "savis" niin samalla uskova rikkoo vastaan lähimmäisiään !
Minä siis samoin rakastan Jumalan Rakkauudella "savista", mutta minä en todellakaan rakasta ja hyväksy hänen vääriä toimiaan, joilla hän satuttaa uskovia, ja mitätöi heidän Uskoaan, eli väittää "luulojensa" ja puoluehenkesä kautta muita uskovia, jopa uskosta osattomiksi !
Tälläinen toisen Uskon mitätöinti on saa- tanan toimintaa, ei Jumala mitätöi kenenkään Uskoa !
"saviksen" ongelma selviää hyvin selvästi seuraavan Sanan kohdan kautta:
Jaakobin kirje 3
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
Siis "puoluehengessä" nyt "savis" jolla on riitaisuus sydämessä, puhuu vastoin totuuta, ihan siten, kuten tuossa jakeessa selvästi sanotaan !
Siis se "oikeaoppisuus" ja "puoluehenkisyys" ja siten riitaisuus, saa aikaan "saviksen" väärän toiminnan, eli Totuus paljastaa näin kunkin sydämen tilan !
Sinulta puuttu Jeesuksen tunteminen. Sinä haluat jäädä tekemään syntiä ja joudut niin tekemäänkin, koska et tunne Jumalan voimaa. Sinä syytät savista, koska et ollenkaan ymmärrä häntä ja sitä mitä hän kertoo.
Varoitan sinua kumoamasta raamatunoppia. Sitä sinä nyt teet.
Surullista, että vastaus/vastine ei näytä tuntevan muuta kuin saviastioita ja siksi luulee, että muita astioita ei edes ole.
Onhan nyt toki muitakin kuin saviastioita ja todelliset saviastiat antavat kalliimille astioille arvon.
2. kirje Timoteukselle 2
20 Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta-ja hopea-astioita, vaan myös puu-ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
21 Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
Vielä surullisempi on se että se suru mistä puhut ei ole mistään kotoisin vaan --->
Se vasta on surullista että --->
Sä et vaan ymmärrä texti koska uuskarismaattinen henki on sokaistanut sua ja olet ylpeä että voit puhdista itse astasi ja sentakia sulla ei ole Puhdistaja ja Vapahtaja ollenkaan etkä ole tarvinnut koskaan jättää itseesi täysin kurja ja avuton menossa kadotuxen koska olet niin vajavainen ja rikkinäinen että et ite voi hoitaa mitään ite. Olet vain jäättänyt itsesi kurjana että saisit osaalueena elämssäsi avun ja sitten olet ollut tyytyväinen ja huomannut Raamatusta että siinä lukee Puhdista astasi ja sitten olet luullut että nyt sulla on vapahtajanana ja puhdistajana omassa elämässä tehtävän ja nostit lihallinen miekka vastaan kaikki muut ja järkipuheita.
Olet saanut synnin osaaluella,, eikä siinä että sielu on kokonaan sairas siinä aadamin sairaudessa ja menossa kadotuxen vaikka olis saanut jossain elämäntilanteessa avun Jumalalta niin kuin Aaadam mutta joka oli vaan alku ja viesti. Voin antaa niin paljon enemmän sulle...
Mutta nyt olet tee se itse uskovan opin löytänyt ja ylpeilet että jos olisitte tehneet niin kuin minä niin olisitte yhtä hienoja uskovia kun minä ja ota nyt oppi minulta niin voitte armahta kiakki jopa fariseuxet rakkaudellisessa armahtavaisuudessa ja uuskarismaattisessa ekumeenisessa armossa.
Raamatussa on useita eri "kuvia", ja jokainen kuva erikseen tulee ymmärtää !
Eli lainaamani Sanankohta ja "kuva" puhuu yhdestä asiasta:
2. Kor. 4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Tässä tuo "saviastia" kuvaa siis ihmistä yleensä, eli ihmisyyttä ja siten vajavaisuutta, kuten JO kirjoitinkin, ja Jumala siis käyttää meitä vajavaisia ihmisiä, ja samasta asiasta siis puhui selvästi ne Gal 2:20 ja Room 7: 14-25 kohdat, voisitteko EDES YHDEN KERRAN lukea ne kunnolla ja ajatuksella ???
Galatalaiskirje 2
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Roomalaiskirje 7
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Tässä jälkimmäisessä Sanan kohdassa Paavali HYVIN SELVÄSTI kertoo Uskovan elämästä ihan käytännössä, mutta te opetatte vastoin tätä opetusta, eli opetatte jotain YLI KIRJOITUSTEN, eli "täydellistymis oppia", joka on ihan vastoin tätä Raamatun tervettä oppia.
Siis Uskova on ja pysyy koko maan päällisen elämänsä vajavaisena, ja SYY on siis se, että hän elää lihassa, eli omaa tämän lihan ja oman tahdon, joka siis Paavalin mukaan sotii LOPPUUN ASTI Henkeä vastaan !
Pyhittyä Uskovan tulee päivä päivältä, mutta valmistu eli täydelllisty ei Uskova siis koskaan, sillä jos Uskova tulisi täydelliseksi, hän ei enää olisikaan ihminen, vaan Jumala itse, ja tämä ei ole Totuus, sillä ihminen ei ole Luoja eikä Jumala, vaan vain luotu ja hyvin vajavainen ihminen siis !
Te siis ymmärtämättänne kai opetatte sellaista oppia, jossa Uskovasta tulisi Jumala, mutta ei luodusta tule Luojaa, eikä vajavaisesta tule Täydellistä, siis siten kuten Jumala On, sillä yksin Jumala voi Tietämällä Tietää oman tahtonsa läpikotaisin, ja siten Jumala ei voi tehdä vastoin Omaa Hyvää Tahtoaan, mutta ihminen vajavaisena siis tekee vastoin Jumalan tahtoa KAIKEN AIKAA, ja Raamatun opetuksen mukaan, ihan kaikki se Jumalan tahdon vastainen toiminta on SYNTIÄ !
Te siis ette varmaan itsekään ymmärrä sitä, mitä opetatte ja minkä varmaksi väitätte !
Mutta se Uskova, jota Jumala on pyhittänyt, on vihdoin tajunnut oman vajavaisuutensa, ja sen Tosi asian, että Uskovakin on vain vajavainen ihminen, ja silloin Uskovakin vihdoin nöyrtyy Jumalan alle ja tahtoon ja Jumalaan nähden oikeaan asemaansa, eikä hän enää kuvittele itsestään liikoja, kuten te luulette !
Te siis olette jo ITSE pukeutumassa, vaikka Herra ei ole päässyt teitä vielä edes riisumaan turhista luuloistanne itsenne suhteen ja ihmisten suhteen !
Teiltä puuttuu siis nöyryys ja oikea asenne Jumalan edessä, te olette niitä kiiltäviä, josta Sana puhuu seuraavaa:
Jeremia 5
26 Sillä minun kansassani on jumalattomia; he väijyvät, niinkuin linnunpyytäjät kyykistyvät, he asettavat ansoja, pyydystävät ihmisiä.
27 Niinkuin häkki on täynnä lintuja, niin heidän huoneensa ovat petosta täynnä. Siitä he ovat tulleet suuriksi ja rikkaiksi,
28 ovat tulleet lihaviksi ja kiiltäviksi. Myös käyvät heidän häijyt puheensa yli kaiken määrän; he eivät aja orpojen asiaa, niin että ne voittaisivat, eivätkä hanki köyhille oikeutta.
29 Enkö minä näistä tällaisista rankaisisi, sanoo Herra, eikö minun sieluni kostaisi tämänkaltaiselle kansalle?
30 Kauheita ja pöyristyttäviä tapahtuu maassa:
31 profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan, ja sitä minun kansani rakastaa. Mutta mitä te teette, kun tästä tulee loppu?
Tästä "kuvasta" vielä !
15 Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.
16 Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa,
17 ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus,
18 jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.
19 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
20 Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta-ja hopea-astioita, vaan myös puu-ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
21 Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
22 Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
Raamattu puhuu muualla siitä, että Seurakunnassa on eri tehtäviä, ja osa on arvostettuja ja osaa ei arvosteta, eli on kyse näistä asioista tässä kohtaa !
21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".
22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
Ja lisäksi on hyvä ymmärtää, Jumala siis on luonut kunkin uskovan ja tietää sen taarkkaan, että mihin meistä on, ja mitä tekoa olemme, eli Raamattu puhuu Armon valinnasta, eli osa on valittu ja luotu jo JUmalan taholta pitämään Totuutta puhtaana, mutta ihminen eikä uskovakaan sitä itse valitse eikä siihen voi vaikuttaa, eikä ihminen voi itse pyhittyä tai itseään pyhittää, vaan sekin on yksin Jumalan teko !!!
Näin kerskaus ja siihen mahdollisuus on otettu JO pois, mutta nämä "täydellistymis oppiinsa" kietoutuneet siis yhä luulevat itsestään ja ihmisesta liikoja, vaikka väittävät myös kaikkea Jumalan teoksi, niin näistä viesteistä voi lukea TURHIA LUULOJA itsestä ja omista kyvyistä, eli he yhä vain LUULEVAT kykenevänsä vaikuttamaan siihen mitä ovat ja kuinka pitkälle pyhittyvät !
Siis YLPEYS huokuu noista viesteistä, ja luuot siitä, että juuri he ovat niitä kulta astioita, tai ainakin heistä on tulossa kulta astioita, eli he himoitsevat niitä ensimmäisiä sijoja seurakunnassa:
38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
jatkoa...
Se, että Uskovan tulee kasvaa ja kehittyä ja pyhittyä ja kypsyä Hengelliseen aikuisuuteen, eli toisin sanoin Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, siinä olen samaa mieltä, mutta jos tie sinne on väärä, ei sitä voida edes saavuttaa !!!
Siis oikea Tie sinne, on sulatuksen ja kärsimyksien ja tyhjentämisen Tie, mutta nämä veijarit eivät tahdo sitä käydä, vaan oikaista !
Oikaikseminen ei vain ole mahdollista, ja siksi paljastin "saviksesta" asioita, eli ensin tulee siis sydämen asenteen muuttua Uskovalla, mutta kun hänen sydämen asenteensa on kova ja syntejään hän ei tunnusta, niin ei silloin ole mahdollista edes saavuttaa sitä ns. "täydellisyyttä" eli siis oikeammin hengellistä täysi-ikäisyyttä !
Hengellisesti täysi-ikäisen tulisi olla myös saavuttanut tietty opillinen osaaminen, sen Sana selvästi opettaa tuossa kohtaa saavutettavan:
12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
Siis alaikäisiä yhä pyöritellään opintuulissa, ja näin se opillinen osaamattomuus, joka "saviksella" ja muilla näillä väittelijöillä ja Totuuden vastaustajilla siis selvästi on, kertoo alaikäisyydestä ja kehittymättömyydestä !
Tämän vuoksi siis näytin itse asiat käynännön esimerkein, jotta kukaan ei eksyisi näiden "opettajien "täydellisyys" ja "synnittömyys" oppeihin !
Siis myös se on sitä samaa oppia, jos sanotaan että meistä tulee Jumalan työn kautta synnittömiä tai täydeillisiä, sillä tässä opissa siis ihmisestä voisi tulla Jumala, sillä vain Jumala on synnitön ja Täydellinen !
Siis nämä "opettajat" ovat kuin käärmeitä, jotka ovelasti kuljettavat vääriä oppeja, ja menevät siis YLI SEN, MITÄ ON KIRJOITETTU !
Sitä nämä synnittömyys ja täydellisyys opin opettajat siis tekevät, vaikka tuskin sitä itse ymmärtävät, eli heihin sopii seuraava Sanan kohta:
1. Tim. 1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
Osan aikaa lihan mukaan ja osan aikaa hengen mukaan tarkoittaa sitä, että tehdään syntiä, kadutaan ja pyydetään anteeksi ja sama jatkuu loputtomasi. Liha ei muuten peri Jumalan valtakuntaa, joten kannattaa miettiä voiko elää välillä lihassa.
Tuollainen osanaikaa-opetus on suurta harjaa ja estää ketään siihen uskovaa elämästä Jumalan lapsena.
HYVIN Sanottu ....
13:11 Lopuksi, veljet, iloitkaa,tulkaa täydellisiksi,ottkaa vastaan kehoituksea,olkaa yhtä mieltä,eläkää sovussa,niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
Kiitos Herralle hänen rakkaudesta meitä kohtaan. Saamme kasvaa Hänen rakkaudessaan ja Sanasta joka meille on annettu.
Täälähän sen profeetta onkin joka on profetoinut greenille ja tieställe miten MINÄ rakastan teitä ja MINÄ olen sanonut että tiestän pitää tulla tänne opettamaan sillä MINÄ olen rakkaus ja tie
Kehoitus on oikea juuri tännekin. Jumala siunaa kuuliaisiaan.
Mikäs syy hoh hoijakalla on tuollaisen pilkallisen vietin kirjoittamiseen?
Hyvähän se on, että joku puolustaa totuuden kirjoittajiakin ja vielä parempi, jos sen tekee Jeesuksen nimessä kulkeva ja kirjoittava profeetta. Näin on tämäkin inttämisketju pitkäksi jo käynyt.
Eiköhän ole aika suunnata lyhyempiin ketjuihin. Olisihan se jo kiva lukea jälleen tiestä nimimerkin raikkaita puhtaita tekstejä ilman "naapuri ivaa" : )
No tuo on se jaikalin oppi ja kyllä me Petrin kanssa oltiin huolissa että mitä se antaa kun kävi noilla uuskarismaattisien kokouxissa ja sai tuon siunauxen tai hengen mutta olen mä koko ajan tiennyt mistä kumpua tuo suunnaton viha Pyhyyttä ja Puhdistusta.
Elikä kun kirjoitat ---> Mutta tuossa siis Paavali sanoo, että osan aikaa vain hänkin, pyhänä, kykeni elämään Hengessä, ja osan aikaa siis lihassa, ja silloin Paavalikin joutui kuten jokainen uskova joutuu, elämään Armossa eli Uskossa sen, suhteen, että hänen syntinsä on Jo sovitettu !
Niin selittäppäs missä Paavalista sanotaan että hän eli osa aika Hengessä tuossa Jaessa missä viittaat ---> Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni
Opetan sulle jotan ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, katsos kun hän oli siirtynyt lihasta henkeen niin mitä ja minkä nyt hän eli kehossa, sen hän eli Jumalan Pojan uskossa loppuun asti !! Ylistys ja kunnia Jumalalle jolla on Voima jokaisen tehdä semoinen kun Paavali oli ja Kirkkasti Herransa elää kunniallinen ja esimerkkillinen eikä mikään harhaoppisten vajavaista toiminta kaksimielijakautunut skitsofreeniuskonnollinen uususkova karismaattinen...
no anteex !! Pitihän se olla ---> ja sai tuon siunauxen tai hengen mutta olen mä koko ajan tiennyt mistä kumpua tuo suunnaton viha Pyhyyttä ja Puhdistusta kohtaan joka ihminen tulis vältämättä olla että Hän olisi todistus ja esimerkki että Kristuxessa on koska ei Kristus ole vajavainen ja saastainen.
Senpä takia Jeesustakin vihattiin. Jeesus puhui semmosia asioita, joita synnissä elävät eivät sietäneet. Varsinkin vuorisaarna ja oikeastaan kaikki, mitä Jeesus puhui aikanaan, sai synnin tekijät äärettömään vihaan. Eivät he halunneet puhdistusta, vaan halusivat armoa, joka peitää heidän syntinsä. Fariseukset jatkoivat synnissä ja rukoilivat alati anteeksi syntejään ja olivat olevinaan niitä parhaita uskovaisia. Puhdistus ei kelvannut, sillä he halusivat olla valkeiksi kalkittuja hautoja, jotka sisältä olivat täynnä saastaa. KAMALA PAHOLAISEN HARHAUTUS ON SAANUT VALTAVASTI SIJAA USKOVAISTENKIN LUONA.
Aivan !! Kuuntelin eilen radio dei ja jopa vanhoja ja hyvin vanhoja oliko ne pappeja tai saarnamiehiä saarnasi itkeviä äänejä miten syntisiä ne ovat suuressa armossa menossa Taivaaseen . Olisin halunut varoittaa heitä että höpö höpö,,, olette menossa kadotuxen,, jos te ette tee ajoissa ja ON Jumalan Voima tehdä parannuxen. Harhaoppi on valtanut seurakunnat niin että tuskin kuule tänä päivänä terve julistusta. OI HERRA SÄÄSTÄ MEITÄ JA ANNA VIELÄ HERÄTYS !!! JA TÄLLÄ KERTA HUUSIN TUSKASSA EIKÄ OLLUT KIRJOITETTU HUVIN VUOXI KOROTUXELLA ISOILLA KIRJAIJMELLA.
Vastauksena edellisiin viesteihin !
Olen ihmetellyt sitä sokeutta, joka teillä on OMIEN SYNTIENNE SUHTEEN !
Siis ihan sama sokeus joka oli noilla fariseuksilla, jotka siis teidän tavoin LUULIVAT ITSE olevansa kovastikin puhdistuneita ja pyhittyneitä !
Siis tätäkään asiaa te ette näe ja ymmärrä, eli fariseukset olivat kuten te, eli olivat sokeita OMILLE SYNNEILLEEN, ja Jeesus antoi siitä selvän todistuksen:
9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Tässä on sanomaa teille "täydellisille" ja "synnittömille", mutta ettehän te tätäkään "kuvaa" ja kertomusta ymmärrä omalla kohdallanne !
Siis minä en pidä itseäni synnittömänä enkä täydellisenä, vaan vain saviastiana, johon Herra suuresta Armosta laittaa jotakin tarjolle, mutta te siis olette kuten tuo fariseus, eli hänkin siis LUULI olevansa Jumalan pyhä, mutta Herran todistus kertoo hieman muuta !
Tuossa kertomuksessa on sydämen asenne se "juju", mutta sitäkään te ette ylpeydessänne ja sokeudessanne ymmärrä, ikävä kyllä !
Siis Jumalan pyhittämälle, eli sille jota Herra pyhittää, käy yhä selvemmäksi oma kelvottomuutensa, ja silloin siis Herra kasvaa Uskovassa ja se minä pienenee, mutta teille siis käy ihan päinvastoin, vaikka siis luulette olevanne oikealla tiellä ja oikealla asialla, mutta olettekin siis kuten nuo fariseukset !
Matt. 23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
Tekin olette siis kalkinneet pintaa ymmärtämättänne, ja sisin on siis ryöstöä ja saastaa täynnä yhä, ja silti te itse olette muita kehoittamassa valvomaan ja pyhittymään, vaikka itse ette pyhity, kun ette kykene syntejänne edes näkemään ja siten tunnistamaan ja siten Herran voiman avulla hylkäämään !
Matt. 23:27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
Siis ymmärrättekö ollenkaan ihan selviäkään Sanan kohtia ?
Siis olette ihan kuten nuo kirjanoppineet ja fariseukset, hekin teidän laillanne LUULIVAT olevansa kovasti pyhiä ja pyhittyneitä ja varmaan myös kykenemättömiä syntiin ja varmasti ylpeydessään he luulivat olevansa kovastikin täydellisiä, mutta mikä oli siis Herran Jeesuksen todeistus heistä ???
Nyt viimeistään kannattaa tutkia OMIA toimia, eikä huolehtia enää muiden pyhittymisestä !
Minäkin olen ihmetellyt mix saarnataan että ihminen pysyy syntisenä uskon saanut loppuun asti ja moni muu asia olen ihmetellyt tästä ajanjaxossa missä eletään. Mutta jatkaa vaan hyökkäystä niitä vastaan jotka puhuu pyhyyden ja puhtauden puolesta..
Ihminen on vajavainen, eikä Jumala !
Ihmisellä PYSYY liha jossa hän asuu, ja siten myös oma tahto, ja sitä omaa tahtoa tulisi kaiken aikaa alistaa Jumalan tahtoon !
Mutta sinä savis luulet, että uskova muka vapautuisi siitä omasta tahdosta, joka Paavalin opetuksien mukaan siis SOTII kaiken aikaa Jumalan tahtoa ja Henkeä vastaan !
Kirjoitat siis YLI SEN, MITÄ RAAMATTU OPETTAA, eli viet uskovia harhaan jossa heistä joskus muka tulee täydellisiä ja synnittömiä, vaikka Raamattu ei näin opeta todellakaan:
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Lue nyt savis kerrankin tämä selvä Sanan kohta KUNNOLLA !
Paavali sanoo, että hänessä ELÄÄ synti !!!
Hänen LIHASSAAN EI ASU MITÄÄN HYVÄÄ !!!
Sisällisen ihmisen eli sen Hengestä syntyneen eli uudistuneen kautta Paavali siis haluaisi tehdä vain hyvää, mutta liha siis SOTII aina vastaan !
Paavali kirjoittaa sitten, että hän haluaa irti tästä ruumiista, siis liha ruumiista, joka siis sotii Henkeä vastaan !
Mutta ihminen ei voi elää ihmisenä ilman ruumista, eli tätä lihaa, se on mahdotonta, toisaalla Paavali myös puhuu siitä, että haluaisi jo pois maan päältä ja kotiin ja irti siis tästä liha ruumiista, mutta Jumalan antaman tehtävän vuoksi ei vielä ollut aika !!!
Mitä hän tuossa viimeisessä jakeessa sanookaan sitten ???
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Paavali hyväksyy tilanteen, eli oman IHMISYYTENSÄ, ei hän voi muutakaan !!!
Eli Mielellä eli Hengen mukaan hänkin palveli Jumalan tahtoa, siis hän eli Hengen mukaan eli Jumalan tahdossa, mutta sitten hän sanoosen, minkä sinä ohitat järjestelmällisesti:
"mutta lihalla synnin lakia."
Paavali sanoo selvästi sen, että on sidottu liha ruumiiseen ja siten hän oasn aikaa palvelee sillä lihalla synnin lakia, eli tekee vastoin Jumalan tahtoa, eli lankeaa synteihin !!!
Mutta sinä savis siis opetat ihan muuta oppia kuin mitä Paavali opetti !!!
Olen JO sanonut, että Hengellä tulee pyrkiä Uskovan kuolettamaan lihan teot, eli lihan jäsenet PARHAAN KYKYNSÄ MUKAAN, mutta täydellistä eikä synnitöntä Uskovasta tule, vaikka hän kuink pyhittyisi, sillä LIHASSA hän elää KOKO elämänsä, ja se liha jatkaa sitä sotimistaan !
Sinä et vielä ainakaan hyväksy oma avajavaisuuttasi, vaan elättelet toiveita täydellistymisestä ja synnittömyydesti siten, mutta se on harhaa, eikö olisi jo aika hyväksyä Tosiasiat ???
Siis Savis, pyhyyteen ja puhtauteen tulee pyrkiä, mutta EI TULE OPETTAA RAAMATUN VASTAISESTI, eli YLI SEN MITÄ ON KIRJOITETTU !!!
Ja tuo oppinne ja rakennelmanne, on käytännössä perua niistä "oikomis" opeista, joiden kautta moni uskova halusin eri vippaskonstein saavuttaa Krisktuksen tyteyden täyden iän määrän, mutta Tie sinne on lihan kuoleman Tie, tuo teidän "tienne" vain pönkittää sitä lihaa, eikä kuoleta sitä !!!
Siis uskovakin LUULEE tulevansa joksikin, ja ne luuot vain paisuttavat, eli ruokkivat lihaa ja samoin luulot itsestä ja omasta pyhyydestä myös vain ylpistävät ja siten taas paisutaan ja se "minä" jonka tulisi vähetä ja pienentyä ja kuolla, se vain kasvaa, eli vaikutus tuolla "tiellänne" on ihan eri, ja se näkyy Savis sinunkin toimistasi ja käytöksestäsi ja asenteestasi, varsinkin muita kohtaan !
Greeeen, halusin kysyä sinulta kirjoitatko myös muilla nimimerkeillä. Täällä eräs, joka parjaa sinua kertoo sinun kirjoittavan juurtunut nimimerkillä ja kertoo sinun tunnustaneen sellaisen teon. En usko, että sitä on tapahtunut. Tuo sama henkilö kertoo SAANEENSA TIETOA, siitä, että täällä kaksi henkilöä kirjoittaa monilla nimimerkeillä, mutta kysyessäni mistä tuollaista tietoa on tullut, hän katoaa, kuten aina parjaajat tekevät. Hän ei kykene tuomaan sellaista viestiä, jossa olisit kertonut kirjoittavasi myös juurtunut nimimerkillä, vaan katoaa siitä ketjusta, jossa häntä vaaditaan vastuuseen. Tiedän, että minunkin on sanottu olevan sinä ja sitä jatkui ja jatkui kauan ja sen valheen aloittivat jonah ja semper.f.
Jos olet paikalla greeeen, niin kerro oletko kirjoittanut juurtunut nimimerkillä. En usko sitä, sillä silloinhan sinä olisit joutunut kokonaan muuttamaan kirjoitusasua, eli kieroilemaan.
Tuo henkilö, joka tuota väittää, ei kykene tuomaan tunnustustasi, eikä kertomaan saiko hän tuollaista tietoa sheriffiltä, tai joltakin ylläpidossa. Ehkäpä pitää tutkia tuollainen asia, sillä jos noin on käynyt, niin silloin tämän palstan ylläpito perustuu valheeseen.
En kirjoita Juurtunut-nimimerkillä, enkä todellakaan ole tuollaista koskaan sanonut.
Katkeruus ja kieroilu ovat sinun omat aseesi, Tiestä. Sen todistaa viestisi 14.7.2014 13:50, jossa jaksat kaivella vanhoja mielipahojasi.
Viestisi osoittaa todeksi ainakin yhden asian: sinun laillasi "puhdistunut ja sen ansiosta uudestisyntynyt pyhä" sekä voi että haluaa elää synnissä.
Kuka haluaisi seurata sinun katkeruuttasi, sinun "vapauttasi" synnistä?
Lue sanaa, tutki totuutta Kristuksessa ja luovu valhe-"Tiestäsi", joka on oman harhaoppisi varraan rakennettu eksytyksen tie. Tämä neuvoksi sinulle!
Tarkoitatko tuota viestiä, jossa kirvoitan vääryyden siteitä lähimmäisteni päältä. En ole katkera, vaan olen vapaa. Katkeruuden tunnen, sillä olin vähän aikaa katkera menneisyydessäni, mutta Jeesus vapautti täysin siitä kavalasta hengestä. Katkeruus on niin kavala henki, että se yhden ihmisen kautta voi saastuttaa koko yhteisön.
Oletko sinä henkilö, joka "sait tietoa" siitä, että greeen kirjoittaa juurtunut nimimerkillä ja kaksi henkilöä kirjoittaa monilla eri nimimerkeillä?
Noin uskoinkin. Joku henkilö vainoaa sinua ja valehtelee sinusta alti kertomalla jopa saaneensa tietoa siitä, että kirjoitat juurtunut nimimerkillä ja, että olisit sen tunnustanut.
On helppo elää rehellistä elämää.
Itsepähän hän vielä valheistaan vastaa.
Ai, totuuden kertominen/valheisiin puuttuminen on mielestäsi siis katkeruutta?
Ehei ole totuutta sinussa, paraskin tuomaroija! Eikä tiettömässäkään, katkeruuden juuria vain. Itsekkäät vihan hedelmät työntyvät jokaiseen viestiinne. Uskomatonta vanhojen vatvomista, minkähän tähden, voi voi.
Kylläpä olet vihaa täynnä.
Se, että toteaa aiemmin tapahtuneet tosiasiat (jotka liittyvät tekoihinne tässäkin keskusteluketjussa), ei tarkoita katkeruutta.Teillehän toki olisi hyvä, jos kaikki vääryytenne, joita ette ole koskaan myöntäneet tai anteeksi pyytäneet, laitettaisiin piiloon. Rehellisellä ihmisellä taas ei ole tarvetta salata totuutta.
En tunne vihaa ketään kohtaan. Mutta puolustan niitä lukjioita, joita yrität harhauttaa eksyttävällä opetuksellasi. Todellinen käyttövoimasi on vain kauna ja pohjaton katkeruus. Mistä ne nousevat? Eivät ainakaan Jumalan Hengestä. Sinun voimasi ja oppisi on peräisin vihollisen henkivalloista. Siellä asuu pitkä viha ja murhahenki. Siitä lähteestä sinä olet juonut. Mutta olkoon nyt muutoksen aika! Luovu vihasta. Anna Jumalan armon, rakkauden ja totuuden tuoda valoa sydämesi pimeyteen.
"Opetan sulle jotan ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, katsos kun hän oli siirtynyt lihasta henkeen niin mitä ja minkä nyt hän eli kehossa, sen hän eli Jumalan Pojan uskossa loppuun asti !!"
HÖPÖ HÖPÖ ei Paavali vielä tuossa vaiheessa ollut siirtynyt lihastaan mihinkään, sillä hänhän eli edelleen ja näin hänessä oli edelleen elossa lihan mieli joka taistelee loppuun asti hengen mieltä vastaan, mutta kun teille on täyttää hebreaa nämä Raamatun perustotuudet ja siksi te ootte niin sekaisin näiden kanssa.
Ja tuo näkyy näissä teidänkin viesteissänne että kummasti se vaan lihan mieli siellä vaatii omia oikeuksiaan ja on valmis tuomitsemaan niitä jotka eivät usko sammalla tavoin kuin te.
Oikeastaan tuollainen on juuri kaikista vaarallisinta uskoa joka ei edes näe sitä pahaa mitä tekee ja mitä itsessään on, vaan peittää kaiken pahuutensa synnittömyydellään, vaikka Raamattu on sanonut erittäin selvästi ettei kukaan ole kyennyt elämään sellaista elämää kuin Jeesus eli, eli synnittömän elämän.
Ahaa sä olet se joka ei tajua yhtään mitään Raamatusta ja lihan kuolemasta kehossa se keho joka sä nimität liha . Mutta Room 6 kertoo että jos et ole kuollut Kristuxen ja Kristuxessa niin et ole Uudestisyntynytkään -->
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
Jos et kuolee tässä ajassa Hengellisesti niin kaikki on menetetty ja juoxu on poikki..