Luin rakkaudesta ja rakastumisesta kertovan artikkelin. Mielihyvää tavoitteleva limbidinen järjestelmä reagoi rakastuessa salamannopeasti ja vaimentaa järjen äänen. Alkuhuuma on hyvin kuluttavaa, koska rakastuneen keho on jatkuvasti ylivirittynyt. Huuma voi kestää jopa 2 vuotta, jolloin ehkä vasta nähdään sopiiko pari yhteen. Rakastumisen tunteen sammuminen on väistämätöntä, mutta rakastaminen on tietoinen päätös, jossa järki on mukana. Esim. vahinkoraskauden sattuessa pari voi päättää rakentaa hyvän tulevaisuuden yhdessä. On tutkittu, että pitkässä suhteessa oleminen ja rakastaminen on henkisesti palkitsevampaa kuin rakastuminen. Kun parisuhde on projekti, joka vaatii työtä ja arkista toimimista, siinä onnistuminen tuo tyydytystä.
Periaatteessa ihan tuttua juttua, mutta aika mielenkiintoista asiaa. Useilla kun saattaa olla se käsitys, että rakastumisesta/ihastumisesta yhtäkkiä vain tulee parisuhde. Jotkut eivät jaksa nähdä vaivaa suhteen rakentamiseen ja ylläpitämiseen vaan tuon rakastumisen tunteen haihduttua häippäsevät kuvioista ja etsivät uutta rakastumisen tunnetta muualta. Tästä saa nopeaa mielihyvää kuten esim. sängystä toiseen pomppimisellakin, mutta pidemmällä aikavälillä se ei tee onnelliseksi..
Periaatteessa ihan tuttua juttua, mutta aika mielenkiintoista asiaa. Useilla kun saattaa olla se käsitys, että rakastumisesta/ihastumisesta yhtäkkiä vain tulee parisuhde. Jotkut eivät jaksa nähdä vaivaa suhteen rakentamiseen ja ylläpitämiseen vaan tuon rakastumisen tunteen haihduttua häippäsevät kuvioista ja etsivät uutta rakastumisen tunnetta muualta. Tästä saa nopeaa mielihyvää kuten esim. sängystä toiseen pomppimisellakin, mutta pidemmällä aikavälillä se ei tee onnelliseksi..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Noniin. Tuon kun uskois monien ymmärtävän niin helpottais se kumppanin etsiminenkin.
Koska se mitä pelkään on että vaikka saisin naisen hetkeksi ihastumaan itseeni, niin se tunne haihtuisi ja nainen päättäisi kuitenkin lähteä etsimään jotain mielenkiintoisempaa miestä.
Toisaalta.. Ehkä tuosta stressaaminen on ajankohtaista vasta sitten jos nyt ensin edes saisin jonkun naisen ihastumaan itseeni.
Kai nämä ajatukset on vaan yleistä riittämättömyyden tunnetta. Jota noi kaikki "kasvettiin erillemme" tarinat ruokkivat.
Niin, kaikenlaisia inhottavia riskejä liittyy tuohon ihastumiseen, rakastumiseen ja parisuhteisiin yleensäkin. Mutta ei sitä auta kuin ottaa se riski ja luottaa toiseen ja siihen, että tästä tulee jotain.
Referaattisi ei ole ihan uskottava.
Tarkoitan limbinen järjestelmä.. Jostain syystä luen tuon sanan aina väärin, vaikkei se mikään uus sana mulle olekaan.
Itse olen lähtenyt sille linjalle että jos ihastun antaa palaa. En usko pysyvään rakkauteen. Uskon siihen että kun tuntuu kivalle great, antaa tuntua kivalle ja sitten kun se sammuu great, jotain muuta tilalle. Ei sovi tällainen ajattelutapa tietenkään ihmisille jotka haluavat naimisiin mutta jos haluaa elää hetkessä tämä on ainoa oikea tapa. Eli kukaan muu ei voi neuvoa sinua, sun pitää tehdä miltä tuntuu. Jos haluat naimisiin panosta mieheen joka haluaa naimisiin ja hylkää muut, surutta, vaikka (muka) rakastaisit. Elämän suuri haaste on oppia erottamaan ihmiset toisistaan, ne jotka haluavat vain lyhyttä panoa ja ne joista on suhteeseen. Jos kaikki kertoisivat aikomuksensa saman tien elämä olisi helppoa mutta eihän se mene niin :)
Minä en omien kokemusteni perusteella tuota aivan allekirjoittaisi. Ensinnäkään alkuhuuma, jota minä kutsun ihastumiseksi enkä rakastumiseksi, ei kuluta vaan antaa aivan järjettömän paljon energiaa kaikille muillekin elämän aloille. Antaa, vaikka ne olisivat lyhytkestoisia ja niitä olisi yksi toisensa jälkeen. Ei minun sieluni siitä ainakaan aikoinaan kulunut tai tehnyt minusta pitkään syhteeseen kykenemätöntä. Päin vastoin se kasvatti minut tähän.
Tuo kaksi vuotta tuntuu keinotekoiselta kyselytutkimuksen keskiarvolta. Yhmiset ovat yksilöitä ja jokaisen yksilönkin suhteet ovat erilaisia. Jos yhteensopivuutta mitataan suhteen kestolla, niin minusta asiasta saadaan varmuus vasta toisen kuoltua. Siitä olen tuon jutun kanssa samaa mieltä, että suhdetta pitää vaalia jatkuvasti, että se pysyy kunnossa. Eikä minusta toisen onnelliseksi tekeminen tunnu arjelta tai työltä. Tunnen saavani siitä onnea takaisin moninkertaisesti.
Tuossa jutussa ihastumista ei eritelty mitenkään erikseen vaan puhuttiin vaan rakastumisesta ja rakastamisesta. Itsekin käyttäisin kyllä mielummin ihastumis sanaa. Tuntuis hullulta puhua jostain teini-iän ihastumisista rakastumisina, vaikka ne silloin ovatkin tuntuneet todella vahvoilta tunteilta.
Rakastuneella tai ihastuneella stressihormoni on koholla, vaikka se stressi onkin positiivista. Tästä voi johtua se energiapuuska, jonka rakastuminen saa aikaiseksi. Toisaalta ylivirittynyt tila voi aiheuttaa sen, että uni ei tule eikä ruoka maistu tai unohtaa syödä. Että eihän tuo mikään kehon normaali tai rentoutunut tila ole ja siinä mielessä se on pidemmän päälle kuluttavaa. Vaikkakin varmasti todella suotava, tarpeellinen ja ihanakin tunne.
Siis tuo kaksi vuotta oli aika, jolloin viimeistään se alkuhuuma häviää. Siis se vaihe, että toista katsellaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi eikä nähdä mitään vikoja toisessa. Sen jälkeen alkaa se rakastamisen vaihe, joka jatkuu hyvässä lykyssä hamaan tulevaisuuteen. Tuossa vaiheessa voi tulla kuitenkin erokin herkästi jos suhde ei ole kovin vakaalla pohjalla, kun aletaan näkemään realistisemmin ne toisen huonot puoletkin. Kyllähän tuon alkuhuumankin kesto varmasti vaihtelee paljon ihmisestä riippuen. Varmaan riippuu paljon siitäkin mihin tahtiin tutustutaan ja joutuuko olemaan pitkiä aikoja erossa toisesta.
Minun vaaleanpunaiset lasini ovat vissiin olleet aina kadoksissa tai en ole sellaisia omistanutkaan. Vaikka olisin miten tohkeissani jostain uudesat heilastani ollut, en minä niitä virheettömänä ole nähnyt. Korkeintaan katsellut niitä virheitä läpi sormien odotellen, opinko ne hyväksymään vai alkaako ne ärsyttämään enemmän.
Noin muuten en ole koskaan ihastunut johonkin mielettömän hyvään ominaisuuteen. Kunhan toisessa ei ole ollut mitään erityisen ärsyttävää. Yksikin todella huono piirre kun hukuttaa alleen kaikki ne yhdeksän hyvää. Vaikkapa mustasukkaisuuden tai uskottomuuden.
Et ole koskaan ollut rakastunut jollet ole vielä tavannut TÄYDELLISTÄ ihmistä. 100% täydellistä juuri sinulle.
Tuo kuvaa kohtalaisen hyvin kiimavitun toimintaa.
Aika pitkälle samaa mieltä, vaikka en itse olekaan kokenut rakastumista kuluttavana ellei tunne ole yksipuolinen. Minusta kannattaa kuitenkin huomioida myös alkuhuuman tärkeä merkitys parisuhteelle. Kyllä, se loppuu aina ennemmin tai myöhemmin, ja kyllä, huuman haihduttua tahtopohjainen rakkaus on se avain pitkäaikaiseen parisuhteeseen. Mutta alkuhuumaa ei pitäisi vähätellä.
Alun intohimoon palaaminen edes hetkittäin myöhemmin suhteessa on pieni mutta tärkeä lisämauste arjen keskellä. Jos huumaa ei koskaan ole ollutkaan (kuten "kemian" kritisoijat tuntuvat vaativan), niin kyllä suhteesta minusta puuttuu jotain hyvin oleellista. Se jokin, mikä tekee parisuhteesta juuri kahden aikuisen välisen romanttisseksuaalisen rakkaussuhteen, eikä mitä hyvänsä rationaalista sopimusjärjestelyä.
Minä taas en ole kokenut rakastumista koskaan.
Pitkä parisuhde voi perustua tunteisiin(sydämen ääneen) TAI järkiliittoon (lapset,asuntolaina jne). Kaikki ne joiden parisuhde perustuu järkeen, ovat täällä internetissä etsimässä varattuna seksiseuraa. Jokainen kaipaa tunnetta ja rakkautta ja se ei löydy järkiliitosta = kulissiliitosta.