Katja on naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman Pertin kanssa, jonka kanssa hän myös sai ensimmäisen lapsensa 19 vuotta sitten. Tuolloin Katja oli 14- ja Pertti 34-vuotias.
Artikkeli julkaistiin myös Raahen Seutu -lehden verkkosivuilla ja lyhyessä ajassa se aiheutti niin kovasanaisen kommentointiryöpyn, että kommentointi jouduttiin sulkemaan. Katja kertoo Seiskalle, että hänen mielestään kenelläkään ei ollut tarvetta puuttua hänen ja Pertin suhteeseen 20 vuotta sitten. Seiskan tietojen mukaan artikkelin kommentoijat olivat täysin eri mieltä.
Rikoslaissa on pykälä (Rikoslain 20. luku 6 §), jonka tarkoituksena on suojata lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Suomessa suojaikäraja on 16 vuotta, mikä tarkoittaa, ettei kukaan saa ryhtyä seksuaaliseen suhteeseen tai tekoon alle 16-vuotiaan lapsen kanssa. Toinen ikäraja on 18 vuotta. Tämä suojaa nuorta perheensisäisessä ja luottamussuhteessa (esimerkiksi opettaja, valmentaja) lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttö tapauksessa. Poikkeuksena tästä ovat iältään tai henkiseltä ja fyysiseltä kehitykseltään lähellä toisiaan olevien nuorten väliset seksisuhteet, silloin kun kyseessä on molemminpuolinen suostumus.
Kiitos Raahe kun saamme tälläisen eduskuntaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vauva-lehden aihe vapaa -palsta ei suvaitse ainoatakaan keskustelua asiasta vaan jopa bannaa ihmisiä ketjujen poiston lisäksi.
Hänninen on vain yläpuolella siis.
Vauva-lehden av-mammat ovat aivan kreisejä! Voin kuvitella mikä lynkkausmeiniki siellä on. Vaikka kyseessä on inhomani aatteen edustaja eli vasuri, en silti hyväksy tuollaista noitavainoa.
Aika hyvä pipari ollut ahkerasti käytössä ollut