Olen tuossa katsellut sillon tällöin kun olen ohi mennyt tuota beauty sensea niin onko kellään kertoa kokemuksia? Katsoin heidän sivujaan jossa mainittiin myös oppilashoitola (sillä ajatuksella että halvempaa olisi) mutta ei kuitenkaan hintoja ainakaan puhelin versiossa? Olin jonkin sortin kasvohoitoa pitkän tauon jälkeen ajatellut.
Kokemuksia Beauty Sense?
62
4827
Vastaukset
- Huh, huh
Todella outo paikka. En suosittele.
- emilia3
Voin heti kertoa, että tosi epäluotettava. Tämä Beauty Sense oli pitkään arvostelun kohteena (nyt en muista mikä firma), mutta melkein kaikki asiakkaat olivat tosi pettyneitä, olivat jopa veloittaneet kahteen kertaan hoidosta, eivät olleet paikalla kun asiakas tuli hoitoon, eivät vastanneet puhelimeen. Tosi outoa koko toiminta ja nyt nämä kaikki negatiiviset arvostelut on näköjään poistettu, koska niitä oli tosi paljon ja en tiedä onko se peräti kiellettyä, mutta jos todella on saanut noin huonoa palvelua tai veloitettu liikaa, niin miksei siitä voisi kertoa.
- huijatuksi tullut
Itse ostin Kimppadiilin kautta heille Timanttihiontaan ajan. Kun hoidon sovittu päivä tuli, sain textiviestin että hoitaja sairastunut ja aika joudutaan peruuttamaan. Ja sen jälkeen en ole firmasta mitään kuullut, vaikka lupasivat ottaa yhteyttä uuden ajan sopimuseksi pikapuolin. Eivät vastaa puhelimeen, eivät vastaa jätettyihin soitopyyntöihin eivät vastaa lähetettyihin sähköposteihin.
TODELLA epäluotettava firma. Harmi että tällaiset toimijat vievät leivän myös "oikeilta" ja rehellisiltä yrittäjiltä, koska tämän jälkeen en aio ostaa yhtään diiliä mihinkkän kasvohoitoon tms. vastaavaan. - kokemustaon
Ei kannattaa mennä...
- Sitkeys palkitaan
Nimimerkille "huijatuksi tullut" varaa uusi aika netin kautta, toista varaus niin monta kertaa, että ottavat vastaan. Dramaattinen "vakavan sairastapauksen vuoksi" -peruutus tekstiviestillä tullee kaikille kerran tai useamman... Hoitola on kyllä olemassa ja antaa hoitoja. Nettisivujen kaltaista SPA-henkistä hoitolaa ei kannata odottaa...
- Hiomaton timantti
Erittäin epäluotettavaa toimintaa, en suosittele.
Facediilistä ostamani timanttihionta peruttiin kolmesti, jokaisella kerralla aivan viimetipassa saman päivän aikana hoitajan sairastapauksen vuoksi tekstiviestillä.
Rahallinen menetys ei ollut suuri, mutta epärehellistä toimintaa sekä diilin tarjoajalta
(Facediilin it-järjestelmä on varsin usein syynä siihen ettei asiakasreklamaatiot mene perille) että Beauty Sense yritykseltä.
Puolestani viranomaiset saavat hoitaa loput, liiketoiminnan ja työntekijöiden työolojen tutkinnan, kun noin kovasti sairastelevat.- Todella Pettynyt
Kierrä kaukaa!!! Palvelua ei tästä firmasta saa, korkeintaan huonoa sellaista. Itselläni on juttu meneillään kuluttajasuojan kautta meneillään. Lahjakortista ei saanut palvelua eikä rahojakaan pois. En suosittelisi pahimmalle vihamiehellekään...
- Huijausfirma
Itse ajattelin ottaa kuluttajasuojaan yhteyttä!! Ostin facediilistä lahjakortin ja jo samana päivänä, kun halusin varata ajan huomasin seuraavaa. Lahjakortin voimassaolon loppuun saakka ei löydy lafkan kummastakaan toimipisteestä YHTÄKÄÄN vapaata aikaa?!?! Luulis, että facediili tavalla tai toisella takaa, että asiakkaat pystyy käyttää lahjakortteja? Kyseessä on vissiin huijausfirma, kun eivät ole viitsineet edes minun yhteydenottoihin asiasta vastata.
- jalkahoito
Minulla sama tilanne, kiinnostaisi tietää miten sinun tarina päättyi.
- Huijattuja on paljon
Hienoa, että olet laittanut casen vireille kuluttajasuojan kautta. Diili-firmojen olisi syytä tarkastaa millaisten firmojen kanssa olevat tekemisissä. Tämä haisee...
- entinenasiakas
kyseinen firma on olemassa. mutta siellä on vain harjoittelu / oppisopimus tyttöjä "töissä" ja YHEN koulutetun kosmetologin joka tekee hoitoja. omistaja ei tee hoitoja koska sillä näköjään kaikkea muuta menoja... omistajan olen nähny kerran vaikuttaa ihan kivalt tyypilt mutta yritystä se ei osaa pyörittää!! kokeilkaa syksyllä taas saada aika jos ei nyt onnistu.. silloin on varmaan taas harjoittelu tyttöjä siellä mitä tekee hoitoja..
- Hymmmm?
Saavatko harjoittelijat/oppisopimustytöt antaa hoitoja ilman ammattilaisen valvontaa?
Ihmettelinkin, kun "hieronnan" yheydessä minut melkein kuristettiin!
Älkää hyvät ihmiset ostako tänne kuponkeja. Ne eivät ensinnäkään ole mitään tarjouksia, vaan ihan normihintaisia hoitoja ja hoidot ovat tasoltaan ala-arvoisia.
- Pettynyt 10
Huijatuksi tulin . Olin varannut ajan . Ei ollut hoitajaa eikä hoitoa .
Ei kannata haaskata aikaa eikä rahaa tähän yritykseen .
Puhelimeen eikä soittopyyntöihin eikä sähköposteihin vastattu , kun yritin varmistaa aikaani. Menin sinne -turhaan .
Yritin soittaa- ei vastattu - vastaaja oli täynnä -ei ottanut enää vastaan ....
että näin hyvää palvelua . - harmillista
Minuakin siellä huijattiin. Eka varaus peruttiin sairauden vuoksi ja toka aika jonka antoivat peruttiin putkiremontin vuoksi. Ilmeisesti ihan hui37jausta koko firma.
Puhelimeen eivät vastaa.- laxia
Onkohan niin että diili hoitojen tarjoaminen että niiden tekemättä jättäminen onkin tarkoituksellista. Rahat on saatu mutta olet maksanut tyhjästä. Tilasin ajan jo viikkoja sitten enkä ole vieläkään päässyt hoitoon. En usko enää peruutusten tarinoihin jotka ovatkin jo luku sinänsä. Halpaan menin mutta minkäs teet jälkikäteen. Tarkistan yleensä aina asiakas kommentit tilatessani jotain mutta juuri tällä kertaa en tehnyt niin. Kuluttajasuoja sivut on nyt kumminkin tämän jälkeen oikea paikka viedä asiaa eteenpäin.
- yks huijattu
laxia kirjoitti:

Facediili lupasi maksaa rahat takaisin 30 päivän aikana reklamaationi jälkeen. Odottelen nyt palautusta. Seuraan tilannetta.
- No more
laxia kirjoitti:
Onkohan niin että diili hoitojen tarjoaminen että niiden tekemättä jättäminen onkin tarkoituksellista. Rahat on saatu mutta olet maksanut tyhjästä. Tilasin ajan jo viikkoja sitten enkä ole vieläkään päässyt hoitoon. En usko enää peruutusten tarinoihin jotka ovatkin jo luku sinänsä. Halpaan menin mutta minkäs teet jälkikäteen. Tarkistan yleensä aina asiakas kommentit tilatessani jotain mutta juuri tällä kertaa en tehnyt niin. Kuluttajasuoja sivut on nyt kumminkin tämän jälkeen oikea paikka viedä asiaa eteenpäin.
Koko firma on ilm. täysin kusetusta. On helppoa perustaa yritys, eri asia, osaako sitä hoitaa.
- Huijattu myös
Voin olla itsekkin suositelematta paikkaa, olin siellä "oppilaana" jonkin aikaa. Ja nimimerkille Hymmm, oppilaat eivät saisi työskennellä ilman valvontaa, mutta säännöt eivät ilmeisesti koske tätä paikkaa ;) Tunsin itsenikin erittäin huijatuksi, kuin olisin ollut siellä vain tekemässä valmiiksi maksetut hoidot jostat sitten joku toinen saa rahat (itsehän en palkkaa saanut). Opetus diilihoitoihin ja se siitä. Toivottavasti sinne ei enää muita tyttöjä eksyisi.. todella itsekästä toimintaa. Ja olen todella pahoillani kaikkien teidän puolesta ketkä olette aikaanne ja rahaa hukanneet
- uskomatonta1
Hei,
Pakko kysyä sinulta, joka olet työskennellyt tässä kauneushoitolassa, että miten ihmeessä olet voinut työskennellä ilman palkkaa? Käsittääkseni myös opiskelijat saavat jonkinverran palkkaa? Eikö se ole niin, että jos on esim. oppisopimusopiskelija, niin työnantaja maksaa palkkaa opiskelijalle ja vastaavasti myös työnantajalle maksetaan kulukorvauksia? Eikö opettajasi puuttunut tähän asiaan mitenkään? Tämä kyseinen hoitolahan mainostaa nykyisin itseään oppilashoitolaksi, eli onko niin, että omistaja ei itse tee mitään hoitoja, vaan saa opiskelijoista tietyn summan ja kun teettää vielä pilkkahintaan diileillä töitä, joita opiskelijat niska limassa tekevät, ja hän saa niistä kaikki rahat. Yritin kerran varata netin kautta aikaa kestopigmentointiin, jota mainostaa alan rautainen ammattilainen Marianne, mutta kun sitten yritin aikaa varata, niin siellä ei edes löydy koko kestopigmentointia ja kotisivutkin ovat olleet jo kuukausia teon alla. Tietääkö joku, onko siellä nyt parhaillaan jotain diilejä? - Entinen oppilas
uskomatonta1 kirjoitti:
Hei,
Pakko kysyä sinulta, joka olet työskennellyt tässä kauneushoitolassa, että miten ihmeessä olet voinut työskennellä ilman palkkaa? Käsittääkseni myös opiskelijat saavat jonkinverran palkkaa? Eikö se ole niin, että jos on esim. oppisopimusopiskelija, niin työnantaja maksaa palkkaa opiskelijalle ja vastaavasti myös työnantajalle maksetaan kulukorvauksia? Eikö opettajasi puuttunut tähän asiaan mitenkään? Tämä kyseinen hoitolahan mainostaa nykyisin itseään oppilashoitolaksi, eli onko niin, että omistaja ei itse tee mitään hoitoja, vaan saa opiskelijoista tietyn summan ja kun teettää vielä pilkkahintaan diileillä töitä, joita opiskelijat niska limassa tekevät, ja hän saa niistä kaikki rahat. Yritin kerran varata netin kautta aikaa kestopigmentointiin, jota mainostaa alan rautainen ammattilainen Marianne, mutta kun sitten yritin aikaa varata, niin siellä ei edes löydy koko kestopigmentointia ja kotisivutkin ovat olleet jo kuukausia teon alla. Tietääkö joku, onko siellä nyt parhaillaan jotain diilejä?Alkuun menee työkkärin kautta, ainakin minulla kun olen täysi-ikäinen ja oli työnhakija. Sain korotettua työmarkkinatukea ja kulukorvausta 9 €/ pv.
Siitä, että saiko työnantaja korvausta minulla ei ole hajuakaan, ei tullut koskaan puheeksi enkä usko että mihinkään kouluun yms oltiinkaan koskaan yhteyksissä. Tarkoitus oli olla 4 kk koeaika tällä työmarkkinatuella.. en siis koko sitä aikaa siellä edes viettänyt. Ja pelkkien diilihoitojen tekemistä.
Niin ja vielä oli joillekkin harjoittelijoille laitette hoitoja joita eivät edes koskaan olleet harjoitelleet saatika kuulleetkaan. Että näin siellä.. Harmittamaan jäi kyllä. - Kokemuksiaonmonenlaisia
Koulun kautta olin työharjoittelussa 9 viikkoa. Tein arkisin normaalipituisia päiviä,ainut että diilien takia ja ainoana työntekijänä paikassa, päivän pisin tauko olikin 15 minuuttia. Omistaja oli ihmisenä ihana, mutta yrittäjänä en valitettavasti voi kehua. Palkkana oli ainoastaan jos sain myytyä kymmenen tuottetta,niin sain vapaavalintaisen tuotteen itselleni. Kun vuoro vaihtui seuraavalle opiskelijalle, ei hänelle välttämättä ollut pienintäkään aavistusta miten esimerkiksi jalkahoito tehdään. Kukaan ei ollut paikalla varmistamassa meneekö hoito hyvin tai auttamassa jos se oli tarpeen. Omistaja antoi asiakkaiden myös varata viikonlopuksi aikoja vaikka ei ollut varma onko kukaan tulossa töihin. Itse tein useamman lauantain ja myös pari sunnuntaita. Vaikka itse olinkin hyvinkin koulutettu hommaan, en suosittelisi paikkaa asiakkaille enkä työnhakijoille.
- Harmittamaan jäi
Kokemuksiaonmonenlaisia kirjoitti:

Kiva että sinusta tuntui mukavalta ihmiseltä. Niin minustkin aluksi mutta kun olin sairaana tai en olisi suostunut tekemään viikonloppuna töitä (mistä olisi pitänyt sopia erikseen) niin johan niin herttainen ihminen muuttui. Ei todellakaan ymmärrä, että hänellä on vastuu yrityksestä, ei oppilailla. Yrittäjänä toivoton tapaus mutta veikkaan että jotain muutakin on pielessä..
- Epäluotettava
Todella epäluotettava. Ostin facediilistä lahjakortin sokerointiin ja peruivat ensimmäisen ajan saurauden takia (lähettivät tekstiviestin klo 7.43 kun hoidon piti alkaa klo10). Seuraavan ajan peruivat jatkuvan putkiremontin takia (lähettivät viestin edellisenä iltana klo 19.13 kun hoito oli seuraavalla aamulla klo 8). Kai tämä putkiremontti tuli suurena yllätyksenä kun eivät voinneet ilmoittaa aiemmin (?!?)....
- pettynyt myös
Sama juttu, useita viikkoja sitten tilaamani jalkahoito peruttiin saman päivän aamuna putkiremontin takia ja luvattiin ottaa yhteyttä uuden ajan varaamiseksi. Mitään ei ole kuulunut, eikä puheluihini tai sähköposteihini ole vastattu parin viikon aikana. Yritän saada rahat takaisin Facediililtä. Kannattaa siis välttää tätä firmaa!
- Yksi huijattu lisää
Samoja kokemuksia myös minulla. Ostin Grouponin kautta hemmottelupaketin naiselle, johon kuului mm. timanttihionta. Sain tekstiviestin vain tunti ennnen hoidon alkamista, että hoitaja on sairastunut. He eivät ole vastanneet puhelimeen, soittopyyntöihin eivätkä sähköposteihin. Olen myös keskustellut asiasta jo kuluttajasuojan kanssa. Yritän ensin saada rahojani takaisin Grouponin kautta ja jos ei onnistu, niin vien asian sitten eteenpäin.
- kohtalotoveri1234
Miten sinun mahtoi käydä?
- kaunistapäivää
Hei, olen itse yrittäjä ja tehnyt diilejä sekä Facediilin että Grouponin kanssa.
Toimin itsekin kauneudenhoitoalalla.
Me yrittäjät olemme vastuussa siitä että ensinnäkin otamme järkevän kokoisia mainoskampanjoita (jotta ehdimme siis järkevässä ajassa tehdä kaikki lahjakorttiasiakkaat, omasta mielestäni aika on saatava varattua kuukauden sisään).
Toiseksi jos yrittäjä huijaa ja toimii huonosti, se on kyllä yrittäjän itsensä vika, ei mainostoimiston. Pakko tässä kohtaa puolustaa näitä mainosyrityksiä, koska hehän eivät ihan oikeasti voi sille mitään, jos yrittäjät käyttäytyvät noin huonosti.
Toimintaa taas ei varmaan voi sen tarkemmin tarkastella kuin että toteaa kyseessä olevan oikea yritys (y-tunnus löytyy), ja nettisivut josta näkee tarjonnan. Eihän kukaan voi tietää miten asiat seinien sisällä hoidetaan.
Olen kaikkien kauneusalan yrittäjien puolesta pahoillani, että tällaisia kokemuksia ja huonoa asiakaspalvelua on näin paljon =( - Eikö Offerium valvo
Hei.
Ostin Offeriumin kautta pari hoitoa kyseiseen liikkeeseen. Ensin netissä ei ollut lainkaan toimintoa, jotta olisin voinut varata ajan. Puhelinkaan ei toiminut. Sitten sain lopulta ajat varattua kahteen hoitoon.
Jalkahoito piti olla tänä aamuna ja minulle tuli sähköpostiin varausmuistutus eilen. Otin töistä vapaata ja menin Toinen linja 9 osoitteeseen. Paikalla oli pelkkiä remonttimiehiä eikä puhelin vastannut.
Harmittaa tosi paljon!
Seuraava aika oli varattu 30.9.Yritän nyt saada rahojani takaisin.- ensimmäinenhuijaus
Minulla sama tilanne, mitä olette tehneet asialle. Sitkeesti vaan olen odottanut vastausta tekstiviesteihini, mitään ei kuulu. Taisi mennä 20 e harakoille, tai lutakolle.
- lahjakortti jalkahoi
Minulla piti olla aika tänään klo 13 jalkahoitoon, ostin lahjakortin facediilin kautta heinäkuussa. Eilen illalla puolen yön aikaan oli tullut tekstiviesti, jossa ilmoitettiin hoitajan lapsen sairastuneen ja ehdottivat, että voisivat soittaa minulle huomenna sopiaksemme uuden ajan tai voisin varata sen netin kautta. Lahjakorttini on voimassa syyskuun loppuun, mutta saisin kuulemma käyttää sen tuon ajan jälkeenkin, kunhan varaan ajan ennen kuun loppua. Seuraava vapaa aika oli lokakuun puolen välin tienoilla, varasin sen, näiden keskustelujen perusteella voi olla että jää jalkahoidot saamatta. Yleensä myös itse luen kokemuksia netistä ja tutkin yrityksen nettisivuja, mutta tällä kertaa jäi tämä viestiketju valitettavasti lukematta ennen ostoksen tekemistä. Katsotaan kuinka käy :/
- boikottiin moinen
Tuskinpa vaan pääset hoitoon. Itse ostin diilin heinäkuussa, aika oli varattu aamuksi- ajoin paikalle ja käynti peruutettiin kaksi minuuttia ennen aikaa vakavan sairastapauksen vuoksi. Luvattiin sittaa seuraavalla viikolla. Vastasin, että odotan soittoa, sitä ei koskaan tullut. kyselin perään tekstarilla joskus pari viikkoa sitten, että onhohan sairastunut jo tervehtynyt, mutta en saanut mitään vastausta. Varasin sitten ajan netistä, mutta kas kummaa, se peruttiin edellisenä iltana 21.30 putkiremontin vuoksi, ja luvattiin soittaa seuraavana päivänä. Soittoa ei kuulunut, ja iltaa kohden yritin itse soitella kaikkiin löytämiini numeroihin, mutta mistään ei vastattu. Pyysin kimppadiililtä rahat takaisin. Täysin käsittämätöntä toimintaa, tai en tiedä, onko heillä toimintaa oikeasti- ottavat ajanvarauksia, joita peruvat viime tipassa, lupaavat soittaa, mutta mitään ei kuulunut. Voiko tuollainen firma ylipäätään olla pystyssä???
- uskomatonta1
boikottiin moinen kirjoitti:

No sitä itsekin olen tässä ihmetellyt, miten tuollainen firma voi näin tosissaan toimia? Voisiko opiskelija, joka siellä työskennellyt, vähän kertoa omistajasta?, sillä hänhän tästä kaikesta vastaa, jos on oppilashoitola. Ihmeellistä kun koko ajan on joku sairaanakin! Ja jos nyt on putkiremontti toisella linjalla, niin nettisivujen perusteella heillä on myös toinen hoitola Töölössä Ruusulankadulla?, vai onko sielläkin putkiremontti. Kyllä noi diilit taitaa olla aika alaarvoisia, jos nyt ajatellaan vaikka jotain 30€ hoitoa, niin diilithän vetää siitä heti puolet, eli 15€ jää hoitolalle. Ei kyllä missään paremmissa hoitoloissa tarvitse diileihin turvautua, eli sitten ne voivat olla juuri tällaisia alaarvoisia ja epäluotettavia. Kantsis teidän, jotka ette ole hoitoja vielä saaneet, niin mennä ihan yhdessä sinne tapaamaan tätä omistajaa tai siis kuka tästä kaikesta nyt sitten vastuussa onkin ja vaatimaan selitystä. Minä kyllä menisin heti vaatimaan oikeuksiani.
- Se entinen oppilas

Omistaja vaikutti alkuun hyvin osaavalta ja mukavalta, vähitellen tilanne kuitenkin muuttui kun hoitolaan tuli harjoittelijoita. Viimeiset pari kuukautta meni niin etten muista paljoa edes omistajaa nähneeni. Itsekkin sairastuin muutamaan otteeseen niin etten päässyt paikalle, ja itse sain perua kaikki ajat myös, luulisin että se olisi omistajan tehtävä mutta mieluummin pyytää joku korvaamaan tai tekisi itse? Kyllä se aika rahat pois -meiningiltä rupesi vaikuttamaan
boikottiin moinen kirjoitti:
Tuskinpa vaan pääset hoitoon. Itse ostin diilin heinäkuussa, aika oli varattu aamuksi- ajoin paikalle ja käynti peruutettiin kaksi minuuttia ennen aikaa vakavan sairastapauksen vuoksi. Luvattiin sittaa seuraavalla viikolla. Vastasin, että odotan soittoa, sitä ei koskaan tullut. kyselin perään tekstarilla joskus pari viikkoa sitten, että onhohan sairastunut jo tervehtynyt, mutta en saanut mitään vastausta. Varasin sitten ajan netistä, mutta kas kummaa, se peruttiin edellisenä iltana 21.30 putkiremontin vuoksi, ja luvattiin soittaa seuraavana päivänä. Soittoa ei kuulunut, ja iltaa kohden yritin itse soitella kaikkiin löytämiini numeroihin, mutta mistään ei vastattu. Pyysin kimppadiililtä rahat takaisin. Täysin käsittämätöntä toimintaa, tai en tiedä, onko heillä toimintaa oikeasti- ottavat ajanvarauksia, joita peruvat viime tipassa, lupaavat soittaa, mutta mitään ei kuulunut. Voiko tuollainen firma ylipäätään olla pystyssä???
Saitko rahat takaisin?
Olin ostanut palvelun kyseisestä yrityksestä Offeriumin kautta.Sieltä soitettiin minulle ja sain ajan 2.10. klo 8.00. Olin tietysti paikalla sovitusta. Heidän toimipiste on osoitteessa Toinen linja 9. taloyhtiössä putkiremontti. Liikehuoneisto tyhjillään (luonnollisesti) Numero ei vastaa! Olen todellakin raivona!!! HAISEE !!! Huijattiin 25€ mutta onneksi ei enempää !!!
- kauhuissaan
Ihan kauheeta!! Tuntuu, että jokaista vain huijataan! Sanoit, että onneksi ei enempää, kuin 25€, mutta 5 euroakin on liikaa ja se vaiva lähteä, ottaa töistä vapaata ym. Pitäisi kyllä saada kiinni tämä omistaja, joka kaikesta vastuussa! Ihan olis mielenkiintoista kuulla, minkä selityksen hän tälle kaikelle antaa? Eikö näillä opiskelijoilla ole hänen henkilökohtaista puhelinnumeroa? Kyllähän sen jostain pitää saada vai onko salainen? Katsoin heidän ajanvaraustaan, niin kyllä siellä näyttää vapaita aikoja olevan Maiju/Isabel esim. 10.10. pe, vaikka pitäs putkiremppa olla. Toinen hoitola kotisivujen mukaan on Töölös. Oliskohan omistaja siellä? Miten Suomessa voi ylipäätään tällaista tapahtua?!
Tiedoksi,että Offerium on hyvittänyt minulle 25€
Opin tietysti että aina kannattaa tarkistaa yritys ensin.... ;-)
- Ettätämmöstä
Mäki olin yhes vaiheessa työharjoittelussa 8viikkoa Beauty Senses. Omistaja vaikutti minun mielestä ensin tosi osaavalta ja mukavalta. Kuitenki hän vai seurasi YHEN kerran kun tein hoidon asiakkaalle ja sen jälkeen sainki pyörittää koko vastaanotto yksin.. Eli olin yksin hoitolassa ja tein hoidot iltaisin , päivällä oli muistaakseni toinen työntekijä työharjoittelija. En siis saannut tästä työharjoittelusta palkan. Hoidot mitä tein oli kaikki diili hoidot ja asiakkaita oli kokoajan. Kouluni ei tykänny siitä että joudun ite hoitmaan hoitola mutta ei sen enempää siihen sanonu!!
Joskus ku oli tarkoitus että Marianne joka on omistajan nimi olisi paikalla niin kävi "hoitamas asioita" ja palasi sitten vast sen jälkeen kun päivän työt olivat jo valmiit. Eli kaikki alan opiskelijat älkää ikinä mene tähän paikkaan työharjoitteluun! Tiedän että Marianne kovasti hake tyttöjä oppisopimukseen ja sama juttu koskee myös heidät älä mene tohon paikkaan!!
Putkiremontti oli tiedossa jo silloin ja kovasti ihmettelen miksi tästä ei ole ilmoitettu asiakkaile etukäteen.
Hoitolan puhelin on toisessa huoneessa äänettömällä sillä aika kun on asiakas (eli melkein kokoajan) siksi siihen ei vastata ja sanoi että älä soita takaisin jos joku on soittanut hoidon aikana. Sähköposti tunnuksia en ikinä saanu. - Aria22
Minuakin tämä omistaja huijannut. Olin varannut ajan hänelle, mutta sairastui. Omistaja lupasi etsiä uuden ajan, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulunutkaan vaikka itse yritin kaikin tavoin olla yhteydessä ja muistuttaa asiasta. Välttäisin paikkaa, sillä toiminta ei tunnu rehelliseltä mielestäni ja aiheuttaa paljon työtä kun yrität saada ketään kiinni. Kuluttajasuojalautakunnalle olen ajatellut tehdä valituksen asiasta. Ja niille ketkä kaipaavat tietoa yrityksestä niin yritys ja yhteisötietojärjestelmä on kaikille avoin ja siellä voi etsiä yrityksen nimellä. Usein löytyy yhteystiedot omistajalle tai vastaavaa tietoa.
- Suuri hattutemppu
Paraikaa odottelen Offeriumista rahoja takaisin Beauty Sense -diilistä. Offerium otti minuun yhteyttä jo ennen kuin ehdin saada heitä kiinni, joten ilmeisesti siellä käy luurit kuumana kollektiivisen valituksen vuoksi... Suuri kysymys jää kuitenkin vastaamatta: mitä ko. pulju hyötyy siitä, että varailee asiakkaille aikoja, vaikka tietää liiketilan olevan putkiremontin kohteena?!
- 16+19
Siis ei helvetti! Miten kellään on edes pokkaa selitellä jatkuvasti, että on joku sairaana tai vetoaa putkiremonttiin joka on yleensä hyvin tiedossa etukäteen? :DDD Huhuhuh! Kyllä tosta pitäs jo rikosilmotusta tehtailla, eikö toi oo petos ihan kun maksetaan etukäteen jostain mutta ei saada rahoille vastinetta? Että on kieroa
- Tuou
16+19 kirjoitti:

Hittoa mäkin oon tullut näköjään huijatuksi! Nyt kaikki tekemään rukosilmoitusta, jotta saadaan se kiikkiin. Mä ainakin teen.
- törkeää
Tuou kirjoitti:
Hittoa mäkin oon tullut näköjään huijatuksi! Nyt kaikki tekemään rukosilmoitusta, jotta saadaan se kiikkiin. Mä ainakin teen.
Ihan sikaepistä! Kantsii kerätä tää porukka ja lähtee katteleen millanen ihminen sitä buljua pyörittää. Sil on Töölön pistees joku hieroja, jol on öljykutsut 29.10. klo 18.30, joten voi olla itsekin siellä, jos toises on putkiremppa.
- Hämillään
törkeää kirjoitti:
Ihan sikaepistä! Kantsii kerätä tää porukka ja lähtee katteleen millanen ihminen sitä buljua pyörittää. Sil on Töölön pistees joku hieroja, jol on öljykutsut 29.10. klo 18.30, joten voi olla itsekin siellä, jos toises on putkiremppa.
En ole uhri, mutta ketjun luin kyllä läpi. Ja täytyy sanoa että en ollut uskoa mitä luin, voiko tälläistä tapahtua Suomessa? Mutta idea hyvä,jos vaikka omistaja saataisiin vastaamaan teoistaan. Ja nyt tiedän itsekkin varoa jos tästä paikasta diilejä tulee vastaan!
- elämäpilalla
Kun kysyvät puheliessa sitä koodia, ne saa sillä rahat itselleen, ja sitten vaan peruvat ajan eikä vastaa puhelimeen eikä mitään yhteydenottoa.
- AnSo
Tänään tein reklamaation ko. hoitolasta ja vaadin rahojani offeriumista takaisin - heinäkuusta lähtien olen yrittänyt päästä hoitoon - aina tähän saakka ovat peruneet itse ja uuden ajan saaminen on ollut tosi vaikeaa. Tänään oli sitten vihdoinkin aika varattuna klo 15.30 - kukaan ei ollut paikalla ja putiikki oli lukossa ja ihan pimeä. Laitoin tulikivenkatkuisen viestin heille ja Offeriumille. Vien asian Kuluttajaviranomaisille, ellen saa rahojani takaisin, ja putiikin tulen haukkumaan joka käänteesä, kun on vain mahdollista. Tältä putiikilta EI pidä kenenkään ostaa mitään!
- liinus
Jos olet jo heinäkuusta lähtien yrittänyt päästä hoitoon ja aina ovat peruneet, niin ovatko kertoneet miksi peruvat? Sitten taas antavat ajan eivätkä ole edes paikalla. Kuulostaa ihan kuin pelleilisivät asiakkaan kustannuksella. En kuitenkaan ymmärrä, miksi ylipäätään olet ollut halukas aina uudelleen varamaan ajan?! Yhden peruutuksen voisin jotenkin ymmärtää vaikka sairastapauksen sattuessa, mutta jo toisen peruutuksen jälkeen en ikinä varaisi toista aikaa, vaan vaatisin rahani takaisin.En edes uskaltaisi mennä hoitolaan, joka aina peruu ajan! Ajattelisin, ettei hoito voi olla edes hyvää. Helsinki on täynnä hyviä ja luotettavia kauneushoitoloita. Mielestäni itsensä hoitamisessa ei kannata liikaa säästää!
- Mikä tilanne
Onko tietoa, onko valitukset hoitolasta menneet eteenpäin vielä? Onko ihmiset saaneet rahojaan takaisin?
- tyytyväinen
Minultakin peruttiin aika kahdesti, joten tein valituksen Kimppadiiliin, jolta olin ostanut palvelun. Rahat palautettiin n. viikon sisällä.
- AnSo
Sain lahjakortista rahat takaisin n. 2 vkon kuluttuessa yhteydenotostani lahjakortin myyneeseen palveluntarjoajaan. Tämä kaikki hoitui spostilla.
Ilmoitin myös Beauty Senseen, että olen ilmoittanut heidän toimistaan eteenpäin ja aion tehdä niin vastaisuudessakin, ja jatkossa kierrän ko. putiikin kaukaa. - Törkeää toimintaa
AnSo kirjoitti:
Sain lahjakortista rahat takaisin n. 2 vkon kuluttuessa yhteydenotostani lahjakortin myyneeseen palveluntarjoajaan. Tämä kaikki hoitui spostilla.
Ilmoitin myös Beauty Senseen, että olen ilmoittanut heidän toimistaan eteenpäin ja aion tehdä niin vastaisuudessakin, ja jatkossa kierrän ko. putiikin kaukaa.Joo, siinä täyttyy petoksen tunnusmerkit, ei voi 1000 kertaa vedota ns. force majure käytäntöön! Aikani peruttiin Kahdesti, kuullut että siellä vain harjottelijoita, kun vihdoin sain omistajan puh. päähän , hänellä oli kiire mennä asunto näyttöön& ajan piti sopia taas kerran..kysyin:"paljonko kokemusta hänellä on sokeroinnista"?
Ei juuri mitään XD!
- Yx pettynyt
No niin kuulostaa niin helvetin tutulta nuo perumiset!! niin kävi mullekkin!!! Olin varannut ajan jalkahoitoon ja sain viestin Marja Hytöseltä: valitettavan kuolintapauksen johdosta joudun peruuttamaan aikasi!! Nyt kun lukee noita tarinoita tulee mieleen, KUINkA ihminen VOI noin toimia, TUSKIN KuKAAN ON OLLUT todellisessa kuolemanvaarassa!, Hyi,hyi miten röyhkeää ja epäeettistä käytöstä ihmisiltä voi löytyä. AIVAN SYLETTÄÄ!!!! Toivottavasti yrittäjä saadaan kiikkiin
- liinus
On jo varmaan saatu kiinni, koska luulen, ettei yritystä enää ole, koska kotisivutkin ajanvarauksineen on poistettu. Toivon vaan, että huiputetut saavan rahansa vielä takaisin!!
- ett1
liinus kirjoitti:
On jo varmaan saatu kiinni, koska luulen, ettei yritystä enää ole, koska kotisivutkin ajanvarauksineen on poistettu. Toivon vaan, että huiputetut saavan rahansa vielä takaisin!!
Ei ole lopettanut. Hakee parhaillaan taas henkilökuntaa vuokratuolille sinne toiseen kauneushoitolaan Töölöön. Voi niitä raukkoja, jotka eivät tiedä mihin joutuvat!! Kumpa voisi jotenkin varoittaa!
- Lopettaisi_jo
Toivottavasti tajuaisivat edes lukea ketjun läpi.. Sentäs on ylimpänä googlen -haussa. Lisää asiakkaita ja työntekijöitä haukuttavaksi!
- ahneellaon
Huijari isolla H:lla. Koodi pyydetään jo varauksen yhteydessä jotta Marianne Granholm saa rahat itselleen tekemättä kuitenkaan mitään hoitoja, keskittyy vaan jonkun aikaa perumiseen ja sen jälkeen ei mitään yhteyttä, Ei noita nettisivujakaan kyllä enää ole. Miten ihmeessä kehtaa vielä yrittää mitään kun maine on jo mennyt.
- laxia
Miten kummassa voi jatkua näin pitkään suorastaan rikollinen toiminta?
- Hantsuli
Onko kukaan vienyt asiaa eteenpäin? todella oksettavaa toimintaa!
- Strawwberry
Kiinnostaisi kanssa tietää, että mikä on tilanne. Nettisivuja ei ainakaan enään löydy?
- Kosmari
Hei apua, kertokaa nyt onko asiat edenneet? Se hakee edelleen kosmetologeja työkokeilulla tai muulla vastaavalla halvaksi työvoimaksi :( Oli ainakin sähköpostin kautta yhteydessä :/
- anuhoo
Hei!!! Mä oon kosmari ja hain tolle viime kesänä duuniin. Päätti pelkän hakemuksen ja puhelinkeskustelun perusteella että haluaa juuri minut töihin. Oon siis valmistunut 2011. Sitten sovittiin että aloitan siellä, sanoi mulle päivän ja sitä odotellessa mulla oli tehtävänä muokata nettisivuja ja kirjoittaa sinne mm kestopigmentoinnista. Lähetin nämä "tehtävät" M:lle sähköpostitse. Tuli päivä jona minun piti aloittaa hoitolassa. M soitti oisko ollut edellisenä päivänä ja sanoi että joutuu lykikäämään, hoitola ei vielä ole remontin jäljiltä siinä kunnossa että vois hoitoja tehdä, remppaukot ei oo siivonneet. No sitten sovittiin uusi päivä. taas siirti, ja kun rupesin soittelemaan tarkempaa aikataulua ei vastannu. Eikä sen jälkeen koko muidusta kuulunut enää yhtään mitään. Ja sitten kuitenkin etsii mollissa tyttöjä :O She's one creepy lady
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845