Hei,
Olemme olleet naimisissa muutaman vuoden, ei lapsia (ikää n. 30). Mieheni ilmoitti viime syksynä, ettei ole varma haluaako olla kanssani. Oli kuulemma ihastunut toiseen. Tämän ilmoituksen jälkeen olen ollut hänelle läpinäkyvä, ihan sama mitä olen tehnyt. Kun yritin keskustella tulevaisuudesta hän sanoo vain ettei tiedä mitä haluaa ja että sovinko suunnitelmiin. Aiemmin ajattelin, että jos oikein kovasti yritän, hän huomaa, että olen rakkauden arvoinen. Eipä niin tapahtunut. Myönnän, että minussakin oli vikaa, että suhde päätyi siihen jamaan. Koska en itse ollut täydellinen vaimo, oikeutin jotenkin mielessäni miehen ihastuksen toiseen ja käytöksen minua kohtaan. Ja ajattelin, että minun on teoillani "voitettava" mies takaisin.
Nyt lähes vuoden yrittämisen jälkeen päädyin pettämään miestäni enkä edes tuntenut huonoa omaatuntoa. Eihän mikään oikeuta tekoani, eteenkään kuin jatkettiin viestittelyä ja soittelua tämän toisen miehen kanssa (nyt sekin ohi). Hän sai minut ymmärtämään, että en voi pakottaa miestäni rakastamaan minua ja että minäkin varmasti löydän ihmisen, joka aidosti haluaa olla kanssani.
Laitan eron ensi kuussa vireille. En tiedä tuleeko tässä vielä joku romahdus, mutta koen tällä hetkellä suurta helpotusta saadessani rakentaa elämääni ihan yksin eteenpäin. Olen jo kuukausi tolkulla tilannetta itkenyt ja valvonut öitä miettien miksi en kelpaa. Tuntuu, että suurin suru on takana vaikkei ero ole vielä edes vireillä. Ja nyt mieheni haluaisi vielä yrittää jatkaa avioliittoa.
En tiedä miksi tämän kirjoitin.. Kai sitä vielä on paljon käsiteltäviä asioita.
Olemme olleet naimisissa muutaman vuoden, ei lapsia (ikää n. 30). Mieheni ilmoitti viime syksynä, ettei ole varma haluaako olla kanssani. Oli kuulemma ihastunut toiseen. Tämän ilmoituksen jälkeen olen ollut hänelle läpinäkyvä, ihan sama mitä olen tehnyt. Kun yritin keskustella tulevaisuudesta hän sanoo vain ettei tiedä mitä haluaa ja että sovinko suunnitelmiin. Aiemmin ajattelin, että jos oikein kovasti yritän, hän huomaa, että olen rakkauden arvoinen. Eipä niin tapahtunut. Myönnän, että minussakin oli vikaa, että suhde päätyi siihen jamaan. Koska en itse ollut täydellinen vaimo, oikeutin jotenkin mielessäni miehen ihastuksen toiseen ja käytöksen minua kohtaan. Ja ajattelin, että minun on teoillani "voitettava" mies takaisin.
Nyt lähes vuoden yrittämisen jälkeen päädyin pettämään miestäni enkä edes tuntenut huonoa omaatuntoa. Eihän mikään oikeuta tekoani, eteenkään kuin jatkettiin viestittelyä ja soittelua tämän toisen miehen kanssa (nyt sekin ohi). Hän sai minut ymmärtämään, että en voi pakottaa miestäni rakastamaan minua ja että minäkin varmasti löydän ihmisen, joka aidosti haluaa olla kanssani.
Laitan eron ensi kuussa vireille. En tiedä tuleeko tässä vielä joku romahdus, mutta koen tällä hetkellä suurta helpotusta saadessani rakentaa elämääni ihan yksin eteenpäin. Olen jo kuukausi tolkulla tilannetta itkenyt ja valvonut öitä miettien miksi en kelpaa. Tuntuu, että suurin suru on takana vaikkei ero ole vielä edes vireillä. Ja nyt mieheni haluaisi vielä yrittää jatkaa avioliittoa.
En tiedä miksi tämän kirjoitin.. Kai sitä vielä on paljon käsiteltäviä asioita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.