Hei,
Olemme olleet naimisissa muutaman vuoden, ei lapsia (ikää n. 30). Mieheni ilmoitti viime syksynä, ettei ole varma haluaako olla kanssani. Oli kuulemma ihastunut toiseen. Tämän ilmoituksen jälkeen olen ollut hänelle läpinäkyvä, ihan sama mitä olen tehnyt. Kun yritin keskustella tulevaisuudesta hän sanoo vain ettei tiedä mitä haluaa ja että sovinko suunnitelmiin. Aiemmin ajattelin, että jos oikein kovasti yritän, hän huomaa, että olen rakkauden arvoinen. Eipä niin tapahtunut. Myönnän, että minussakin oli vikaa, että suhde päätyi siihen jamaan. Koska en itse ollut täydellinen vaimo, oikeutin jotenkin mielessäni miehen ihastuksen toiseen ja käytöksen minua kohtaan. Ja ajattelin, että minun on teoillani "voitettava" mies takaisin.
Nyt lähes vuoden yrittämisen jälkeen päädyin pettämään miestäni enkä edes tuntenut huonoa omaatuntoa. Eihän mikään oikeuta tekoani, eteenkään kuin jatkettiin viestittelyä ja soittelua tämän toisen miehen kanssa (nyt sekin ohi). Hän sai minut ymmärtämään, että en voi pakottaa miestäni rakastamaan minua ja että minäkin varmasti löydän ihmisen, joka aidosti haluaa olla kanssani.
Laitan eron ensi kuussa vireille. En tiedä tuleeko tässä vielä joku romahdus, mutta koen tällä hetkellä suurta helpotusta saadessani rakentaa elämääni ihan yksin eteenpäin. Olen jo kuukausi tolkulla tilannetta itkenyt ja valvonut öitä miettien miksi en kelpaa. Tuntuu, että suurin suru on takana vaikkei ero ole vielä edes vireillä. Ja nyt mieheni haluaisi vielä yrittää jatkaa avioliittoa.
En tiedä miksi tämän kirjoitin.. Kai sitä vielä on paljon käsiteltäviä asioita.
Olemme olleet naimisissa muutaman vuoden, ei lapsia (ikää n. 30). Mieheni ilmoitti viime syksynä, ettei ole varma haluaako olla kanssani. Oli kuulemma ihastunut toiseen. Tämän ilmoituksen jälkeen olen ollut hänelle läpinäkyvä, ihan sama mitä olen tehnyt. Kun yritin keskustella tulevaisuudesta hän sanoo vain ettei tiedä mitä haluaa ja että sovinko suunnitelmiin. Aiemmin ajattelin, että jos oikein kovasti yritän, hän huomaa, että olen rakkauden arvoinen. Eipä niin tapahtunut. Myönnän, että minussakin oli vikaa, että suhde päätyi siihen jamaan. Koska en itse ollut täydellinen vaimo, oikeutin jotenkin mielessäni miehen ihastuksen toiseen ja käytöksen minua kohtaan. Ja ajattelin, että minun on teoillani "voitettava" mies takaisin.
Nyt lähes vuoden yrittämisen jälkeen päädyin pettämään miestäni enkä edes tuntenut huonoa omaatuntoa. Eihän mikään oikeuta tekoani, eteenkään kuin jatkettiin viestittelyä ja soittelua tämän toisen miehen kanssa (nyt sekin ohi). Hän sai minut ymmärtämään, että en voi pakottaa miestäni rakastamaan minua ja että minäkin varmasti löydän ihmisen, joka aidosti haluaa olla kanssani.
Laitan eron ensi kuussa vireille. En tiedä tuleeko tässä vielä joku romahdus, mutta koen tällä hetkellä suurta helpotusta saadessani rakentaa elämääni ihan yksin eteenpäin. Olen jo kuukausi tolkulla tilannetta itkenyt ja valvonut öitä miettien miksi en kelpaa. Tuntuu, että suurin suru on takana vaikkei ero ole vielä edes vireillä. Ja nyt mieheni haluaisi vielä yrittää jatkaa avioliittoa.
En tiedä miksi tämän kirjoitin.. Kai sitä vielä on paljon käsiteltäviä asioita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielestäni teet oikein. Ota virheistä oppiksi ja hanki uusi parempi suhde. Sinulla on vain yksi elämä, sitä ei kannata tuhlata suhteessa jolla ei ole tulevaisuutta.
Hyvä tyttö hyvä. Tottakai sinulla oli lupa mennä kun toinenkin meni. Miehesi käytös viittaa alistamiseen, hän on alistanut sinua kylmyydellä, pahoin puhein ja pettämisellä. Voi tulla äijälle itku puseroon kun tajuaa, että menetti sinut.
Olen samassa tilanteessa ja ratkaisusi vaikuttaa hyvältä. Kun mies tiputti pettämispommin, hänen tunteensa minua kohtaan olivat nollassa ja minä rakastin häntä täysillä. Annoin miehelle aikaa miettiä, mitä haluaa. Sinun tapaan toivoin hänen huomaavan, että yhteinen elämämme on jatkamisen arvoista. Sellaista päätöstä ei ole tullut, mutta huomaan, että omat tunteeni häntä kohtaan ovat laimenneet, eikä ero tunnu enää yhtään huonolta vaihtoehdolta. Sinun tapaan käy varmasti niin, että minä sen kuitenkin lopuksi otan.
Kyselin äskettäin, missä nyt mennään, ja mies vastasi, ettei ole miettinyt koko asiaa. Minun päässäni se pyörii tauotta ja ero vaikuttaa ainoalta ulospääsyltä.
Voi olla, että romahdat, mutta nouset sieltä kuitenkin. Ainahan me noustaan.
Suurimman työn olet jo tehnyt: ajatellut, miettinyt, jossitellut - ja tehnyt kuitenkin päätöksen. Huomannut, että on aika mennä eteenpäin - ja kuten kirjoitit: ymmärtänyt, ettei toista voi pakottaa rakastamaan itseään. Päätöksen teko oli itselle se vaikein kohta, seuraavana päivänä oli jo hivenen helpompi hengittää ja alkaa miettiä omaa elämää eteenpäin.