Jossa kirkot ovat katekismuksineen alistaneet kansat universaaleiksi väärentömiensä kymmynen käskyn alle.
Alustuksena totean: Luther kirjoitti aikoinaan lain ja evankeliumin välisestä suhteesta niin että: "Täytyy olla todellinen teologian tohtori, kyetäkseen erottamaan ne toisistaan elämässään."
Näiden kahden asian erottamisen ymmärtämiseen on perustettu asiaa tutkimaan kokonaisia yliopistojakin, jotka ovat keskittyneen ainakin aikanaan tutkimaan tätä mahdotonta dilemaan.
On mahdotonta sovittaa evankeliumia, ja sen Hengen virkaa ja sen elämän Hengen tuomaa elämää kirkkaudessaa, siihen kuolaman virkaan, joka on tähän evankeliumin virkaan nähden täysin kirkkutta vailla. Lue johdantona aiheeseen myös 2 Kor.3:7-17.
Koko jälkikatolinen maailma lähtee suhteessa lakiin ja evankeliumiin historiallisesti liikkeelle siitä petoksesta, että laki olisi annettu myös pakanakansoille, ja tämä vielä jopa universaaliksi väärennettynä jota kirkkojen papistot he ovat asettuneet kansoille ikäänkin itseasetttuina papistoina Mooseksen istuimelle istuutuen opettamaan. Tämä on arkipäivää vielä suomalaisessakin yhteiskunnassa ja esim. rippikouluissa joissa tätä petoksellista toimintaa vieläpä oikein opetuksellisesti vahvistetaan.
Ennenkuin ryhdyn tarkemmin käsittelemään aihetta, huomautan veilä että: se harhaoppi joka ensimmäisenä uhkasi "toisenlaisena evankeliumina" aitoa Kristuksen terveen opin mukaista evankelkumin totuutta oli nimenomaan tällainen "lain ja evankeliumin samanaikainen opettaminen" uskosta jo vanhurskaiksi tulleille, jossa heitä tahdottiin uudestaan näin kavalasti sitoa uudestaan lain orjuuden siteisiin ja palauttaa kuolleiden kiveen kirjoitetttujen kirjainten palvelemiseen.
Kuoleman virka, ja sen sisältämä tuomio kaikelle elämälle lihassa, jopa eläintenkin osalta kuolettavan voimana - kirjoitettiin nimeomaan kiviin eikä suinkaan ihmisten sydämiin: 2 Kor.3:7. Hengen virka taas kirjoittaa Jumalan sanaa elävinä sanoina suoraan ihmisten sydämiin ja niiden lihatauluihin: Hes.36:26,27; - tehden ihmiset elävän sanan kautta ja osallisuudessa eläviksi Jumalalle, eikä enää kantaen hedelmää kuolemalle. Lue siksi se mitä evankeliumin opin muodon johtoon antautuminen saa aikaan ihmisessä, joka on sen johdossa: Room.16-22.
Väärennetty evankeliumi julistaa uudenliiton kirjoitusten eli UT:n sisältävän sekä lakia, että evankelumin, siten että myös kaikki evankeliumin sisältämät terveen opin mukaiset kehoituksen sanat olisivat yhdessä UT:n siteeraamien lain kohtiaen kanssa uutta LAKIA, jota jokainen on velvoitettu noudattamaan ikäänkuin lain uusiokätyttönä tai lain kirjaimelle ominaiseen orjalliseen tapaan, uutena tekojen lakina.
Toinen teoria on se että: evankeliumi sisältää muka vielä lakia, ja kaikki syntiä osoittavat kehoituksen sanatkin ovat muka evankeliumin sisältämää lakia, jonka tehtävänä on vain ajaa ihmistä kohti armon omaksumista, eli kuten he sanovat ajaa Kristuksen tykö. Tämä on totta sikäli, että tämä oli lain yksi tehtävä lain alaisten israelilaisten keskuudessa ja on yhä kunnes he tulevat vihdoin kansanakin Kristuksen tykö eli koko kansan jäännös tulee vielä kerran uskoon.
Faktista on se ettei lakia ole koskaa annettu Jumalan toimesta, ja sanan mukaa ei juutalaisille kansoille, eli pakanakansoja ei ole koskaan alistettu "lain ikeen alle". Se että laki on siis Jumalan pyhyyden vaatimuksia sisältävänä, väärentäen se universaalilaiksi ei merkitse sitä että Jumala olisi antanut lain muille kuin yhdelle ainoalle kansalle - ajaksi maan päälle, suorittamaan historiallista tehtäväänsä heitä varjelevana voimanakin, eli lain alla vartuna kansana uskoa varten joka oli ilmestyvä heidän keskuuteensakin, - kuten tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa koko tällä lain aliselle kansalle.
Luther opetti väärentämäänsä lakia, eli universaaliksi tekemäänsä lakia katekismuksessaan jopa lisäten omat selityksensä "oljet" liitteeksi lakiin jota hän ryhtyi kuin Mooses tai jopa itse Jumala heiden sijaisinaan kanoille opettaan - huomaa: samaan aikaan evankeliuminsa kanssa josta hän teki äärimmäisen armon opin - tehden myös evankeliumin sisältämistä "terveen opin mukaisista kehoituksen sanoista" ikäänkuin lakia, jota hän uskoi nimeomaan siis uudenliitonkin kirjoitusten kansoille opetttavan. Tämä jaon: jonka mukaan hän luuli UT:n sisältävän sekä lakia, että evankeliumia samaan aikaan uskosta vanhurskautettuille ja lain alta jo pois kuolleille opettavan teki hänen lain opettamisestaan virheellistä opetusta, sekä turmeli täysin tulkintana aidon evankeliumin. JATKUU...

Vastaukset 17
Vanhimmat
Aito Kristuksen evankeliumi ei Hengen virkana kirkkaudessaan sisällä suinkaan mitään KUOLEMAN VIRKAA, samaan aikaan toimivana kun elämänlupaus Kristuksessa välitettään kaikille kansoille USKON KUULIAISUUDEN AIKAANSAAMISEKSI Kristusta kohtaan, - EIKÄ SUINKAAN kuuliaisuudeksi MOOSEKSELLE tai hänen julistamalleen laille moninaisinen käskyineen ja säädöksineen jota ovat jakamaton kokonaisuus jota ei saa muutta tai josta ei saa kukaan maanpäällä ottaa pienintäkään piirtoa pois. On täysin jakomielistä väittää että Jumala saarananuttaisi sanaa - samaan aikaan, sekä sekä Mooseksen kautta uskosta vanhurskautetuille että elämän lupausta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kautta.
Siksi juutalaisten eli lain alaisten kirjoittamat Uuden testamentin tekstit eivät tee sen sisältämistä lainauksista tai viitteistä lakiin uutta lakia ikeeksi uskoville, eikä tee sitä myöskään uudenliiton kirjoituksien sisältämistä terveen opin mukaisista KEHOITUKSEN SANOISTA JA OPETUKSISTA, - UUTTA LAKIA UUTEEN TESTAMENTTIN SISÄLLYTETTYNÄ - kuten Lutherin virhetulkinta oletti ja joka teki hänestä myös kaikkien terveen opin mukaisten kehotuksen sanojan vihollisen, joka torjui niitä LAKINA, jota nähtävästi myös kuten kaikki liha vihasi. Siksi hän julisti jopa kaikki kääntymystä seuraavat kääntymyksen sovelijaat teotkin jopa OMAVANHURSKAUDEN SYNNIN PYSYTTÄMISEKSI - omaksumansa laki < > evankeliumi dualimin mukaisesti eksyen siihen väärennettyyn evankeliumiin itse, jota vastaan hän mm. Galatalaiskirjeensä selitysteoksen oli kirjoittavinaan.
Uuden testamentin sisältämä evankeliumi, sisältää TERVEEN OPIN MUKAISIA KEHOITUKSEN SANOJA, - ettei kukuaan uudestisyntynytkään - ja uskosta vanhurskaaksi tullut ihminen eksyisi mm. lihansa pettämänä. Nämä kehoituksen sanat UT:ssa eivät ole suinkaan uutta lakia vaan evankelumin sisältämää tervetttä oppia - pyhitettyjen kristittyjen varjelemiseksi - sekä hengellisen kasvun tueksi.
Huh huh, tuota sun hulluutta ja sen määrää, arvaatko, ketä tuo sun hapatus kiinnostaa ?
Ei ketään.
SE ei ole ongelma minulla sillä minun tehtäväni on vain jakaa sitä mikä on minulle uskottu. Kenenkää puolesta en voi tietenkää uskoa.
sittlab sinun tyhjä panettelusi ei kosketa minua lainkaan.
Tämä pienenä alustuksena aiheeseen, ja jos tästä keskusteleminen ei kiinnosta ketään, - se ei ole minun vallassani - kuten taas päätös kirjoittaa nämäkin rivit evankeliumin totuuden kirkastamiseksi on, sillä minun Jumalani ja Isäni, sekä Herrani Jeesus Krisutus vaikuttaa minussa tällaista tekemistä ja tahtomista.
h....vetti sun kans!
PALVELE SITÄ paavalias ja sen saatanaa heidän omassa nimessä!
NONIIIN!!!
ALAT IHMISTYMÄÄN KUN KIRJOITTELET HERRASTA SEN OMILLA OPEILLA JA JÄTÄT JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN HEIDÄN PALVELIJOILLEEN!
Karavaani kulkee vaikka koirat haukkuu.
Väärä evankeluimintulkinta sanoo näin: Uusi testamentti sisältää lakia ja evankeliumia ja siis julistaan niitä samaan aikaan, ja että myöd kaikki terveen opinkin mukaiset kehoituksen sanat noudatettuina ovat muka lain alaisuutta ja omavanhurskauden syntiä.
Väärentämätön evaankeljumi julistaa puhdasta terveen opin mukaista evankeljumia, ja sen mukaisia kehoituksen sanoja, ja ettei UT: sisällä mitään uutta lakia, vaan ainoastaan hengellistä ohjausta ja neuvoja ettei kukaan vaan eksyisi lihansa pettämänä, vaikapa kääntämää Jumalan armoa irstaudeksi elämässään, tai luvaksi elää syninissä kuten Wittenbergin evankeliumi teki. Todellinen evankeliumi ei tee edes Uuden testamentin sisältämistä viittauksista lakiin tai Jeesuksen kehoituksen sanoistakaan tai rakkauden synnyttämästä velvoitteesta uutta lakia, eli ei tee kuten harhaoppiset hänestä: sekä uutta Mooosesta etttä vele-Jeesusta joka opettaisi evankeliumia johon ei kuuluisi mitään rakkauden velvoitteita eli Jumalan lasten tervettä kuuliaisuutta ja kiitollisuutta vapahtettuina synnistä, - taivaallista henkien Isää kohtaan: 1 Piet.2:24,25.
Nyt tätä!
Veljemme, rakas nuorluterilainen Balttis, tempaa jälleen,
Kyseessä on uusi Order, myntzeriläis- agricolalainen anti- nomismi looshi, synnittömien sukkanauhaliivi ritarikunta, jonka tunnuslause on sama, kuin rakennusmestari Harjakaisella, "Oikein tai väärin, niin firman piikkiin!"
Halitulivei! Mitäs me messuääniset!!
Ei minulla noin hienoja sukujuuria ole lihanmukaan kuin mitä tarjoilet ja sukuni on ainakin osaksi Hämäläisiä, eikä siis Shaameläisiä.
Noin siinä käy kun ei pysty muuhun kuin panetteluun, mutta esitettyjä näkemyksiä ei pysty kumoamaan, ja sillon tuollaiset aivopierut huokuvat pahoinvointia ulos.
Balttis!
Olet anti-nomisti, siitähän et pääse mihinkään, Myös aikuiskastaja Myntzerin fani, tuon Lutherin katkeran vihamiehen. Kerrot myös oleasi"messiaaninen" ja kai todella messiaaniset kaihtavat sinun synnittömyysoppiasi!
Varoitit Pertsaa, ettei tämä pahoittaisi "lihallista mieltään"! Esitätkö saman pyynnön, jos vedät veljeä turpaan bussipysäkillä?
Sinun synnittömyys ideasi ydin onkin tässä ; ei niin väliä, mitä normaali kansalainen, "lihallinen" tuntee ja tekee, se on synnittömyyskäsitteen ulkopuolella. "Lihallinen" minä voi tussutella ja tissutella kaikessa rauhassa, sillä synnittömyys on kaksoispohjan suojassa, kuten öljy tankkerissa, siinä, että " luen, lasken, höperehdin" itseni synnittömäksi,
Mikäs se olikaan kantasi siihen, milloin lankeemus muuttuu synninharjoittamiseksi?
Hairahdus kerran viikossa, vuodessa, tunnissa, tai täysi sokeus omalle pahuudelleen?
Olet kyllä metka otus, balttilainen, oikea dogmatiikan chaplin!
Minä en ole koskaan kumonnut laikia kuten pertsa2012 väitti vaan osoittanut sen täytetyksi RISTIINAULITUSSA JA LAIN MUKAAN KIROTUSSA KRISTUKSESSA: 5 Moos.21:22,23 Gal.3:13,14.
Tupaan en enää lyö ketään vaikka olen aikanaan niin itsepuolustukseksi joutunutkin tekemää.
Viinaa en tissutele ja viimeisestä huikastani on vähitään aikaa yli kaksikymmentä vuotta.
Lankeemus muuttui varmuudella synninharjoittamiseksi, silloin kun se muuttuu pysyväksi elämäntavaksi ilman tunnontuskia ja sillon "koira on palannut oksennukselleen".
Myös "Hurskaa siat", eräs sitykörttiläisyyden alalajin, jotka tekevät syntiä että armo suureksi tulisi, - ovat onnellisia sikoja rapakoissaan ja kapakoissaan.
balttis!
Kiitos! Ihan kelpo vastaus ja vaihteeksi säyseä!
Mutta- anteeksi vaan - kyllä sinä nyt oilet vähän anti-nomisti, kuten se kuuluisa Agricola - ei se suomalainen!
En kyllä oikein ikinä ole käsittänyt, miksi Jahve oikin tämän lakirumban alkoi, mikä sitten ryöstäytyi juutalaisten käsissä kohtuuttomuuksiin ja tarvittiin vastavetona laajat lain vesittämisohjeet. Ja sitten tuli Jeesus ja kiristi ruuvia vielä,m mikäli mahdollista mahdottomiin!
balttis!
Nämäkin vielä- jes! Kyllä tiedän!
Älä sinä polonen niillä päästäs vaivaa, ja maailmassa on varmasti paljon muitakin asiota joita et ymmärrä.