Miksi luonnottomuus pitäisi hyväksyä?

Homot haluavat avioliittoon eikä se mitään, vaikka ajatus etookin minua mutta se, että he haluavat adoptio-öikeuden, on jo liikaa.

Luonto nyt vaan ei ole tarkoittanut ettå hompparit saavat mukuloita joten ei ihmisenkään tule edistä tällaista luonnottumuutta.

Jos se hyväksytään, pitäisi hyväksyä myös pdofilia ja eläimiin sekaantuminen. Ne ovat sentään luonnollisempia asioita kuin se että hoimopari saisi lapsen.
1271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Parempi on lapsen elää homokodissa kuin orpokodissa.

Äänestä
  • Mitä järkeä vertailla huonoja vaihtoehtoja keskenään?

    Äänestä

  • Hallitus on kaavailemassa uutta asetusta Suomeen. Sen mukaan jokaisen 18-50-vuotiaan suomalaisen täytyy vähintään kerran jokakesäisen Gay Pride-juhlaviikon aikana harrastaa homo/lesboseksiä ja toimittaa aktista kuvallinen todistus viranomaisille joko valokuvan tai videon muodossa.

    Ainoastaan ne, joilla on hyväksyttävä terveydellinen syy ja lääkärintodistus siitä, on vapautettu tästä. Henkilöt, joiden on vaikea löytää sopivaa kumppania aktia varten, saavat kukin paikallisen sosiaalitoimen järjestämän kumppanin. Uusi asetus kytkeytyy osaksi hallituksen ajamaa suvaitsevaisuuspolitiikkaa.

    Äänestä

Miksi pa´ska haisee paskalle?

Äänestä

Ei lapsiin tai eläimiinkään sekaantuminen ole normaalia.

Äänestä
  • No luonnollisempaa on "sekaantua" teini-ikäiseen lisääntymiskykyiseen "lapseen" (Eu:n mukaan 0 - 17,99 vuotiaat ovat pikkupikkulapsia, ja vasta 18-20 vuotiaat ovat nuoria), koska luonto on tarkoitanut sukukypsien lisääntyä. Se on Suomen laissa ihan sallittua.

    Jopa eläimiin sekaantuminen on Suomen laissa sallittua. Zoofiilia ei ole Suomessa mikään seksuaalirikos.

    Suomessa eläimiin sekaantumisen rangaistavuus poistettiin rikoslaista samalla kun samaan sukupuoleen sekaantuminenkin eli homoseksi.

    Eli eläimiin sekaantuminen on ollut Suomessa tasan yhtä kauan sallittua ja laillista kuin homoseksi!

    Äänestä

Ehkä on jo aika lopettaa pelleily.

Homoseksuaalisuus on persoonallisuushäiriö joka hämärtää todellisuudentajun.

Vain se, että kaiken maailman SETAt ovat saaneet metelöinnillään vaennettua kaiken tutkimustiedon, joka kuvaa homoseksuaalisuutta todellisuudessa, on mahdollistanut homojen vaatimukset. Väkivalta, alistaminen ja manipulointi ovat homokulttuurin todellisuutta. Sellaiseenko pitäisi sallia lapsia adoptoitavaksi. Isi ja setä tässä vaan vähän leikkii piiskaleikkejä ja pukeutuu hassusti.

Vain valehtelija voi pitää homo-kulttuuuria normaalina. Vielä 20-vuotta sitten kirjastoista löytyi tutkimustietoa seksuaali-identiteetin kehityksestä ja sen epänormaaleista muodoista. Ne on poistettu, koska 2000-luvun sananvapaus tarkoittaa, että äänekäs vähemmistö voi kieltää "loukkaavan" tiedon. Kun kysyin kirjastossa mihin ne oppikirjat ovat joutuneet, niin kiertelyn jälkeen, vastaus oli, että tuli määräys poistaa homo-fobiaa vahvistavat kirjat.

Mitä on homo-fobia. Fobia on sairas perusteeton pelko. Eli henkilö jolla on "homo-fobia" vastustaa homoja vain sairaan pelkonsa vuoksi, ilman mitään perustelua.

Ei siis ihme, että "suvaitsevaisuuden" nimissä poistetaan ihmisten saatavilta kaikki sellainen tieto, joka todistaa homo-kritiikin olevan täysin perusteltua.

Homo-fobia sanan käyttö tulisi määrittää vihapuheeksi, se sisältää väitteen, että henkilö olisi mielenvikainen ja sairas. Homo-fobia ei perustu tietoon, sillä leimataan poliittisin syin vaststajia. Homo-fobia puhe on vihan ja valheen levittämistä.

Homo-fanaatikkojen tavoitteena on saada yhteiskunnalta perheelle kuuluvat taloudelliset etuudet ilman oikeutusta. Tälläistä hanketta voi perustellusti pitää petoksena. Nyt on aika tehdä siitä loppu.

Äänestä
  • Homo- ja pedofobia tarkoittavat tosiasioihin perustumatonta vihaa, pelkoa, inhoa, vastenmielisyyttä tai syrjintää seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä tai kyseisiä ilmiöitä kohtaan.

    Kyseessä ei ole lääketieteellisesti ajateltuna varsinainen "fobia", vaan paremminkin rasismiin tai seksismiin verrattava ilmiö - kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä inhosta, vihasta tai pelosta.

    Tämä herättää miettimään, miksi epätyypillisissä parisuhteilla olevilla ei läheskään aina ole oikeutta samoihin asioihin, mihin tavissuhteessa olevilla on?

    Oikeus olla ja elää hyväksyttynä?
    Oikeus olla ja elää ilman, että sinua pidetään pedona tai perversinä?
    Oikeus rakastaa toista, jos tämä on eri-ikäinen kuin olet itse?
    Oikeus osoittaa julkisesti hellyyttä rakastamallesi ihmiselle?
    Oikeus elää elämääsi olematta kaapissa?
    Oikeus olla oma itsesi?

    Totta että niin homo- kuin pedofobia tulisi määrittää vihapuheeksi, sillä ne sisältävät väitteen, että henkilö olisi mielenvikainen ja sairas. Homo- ja pedofobinen puhe on vihan levittämistä. Pedofobia ei perustu tietoon, sillä leimataan poliittisin syin vastustajia, kuten nyt uutta kansanedustajaamme Katjaa ja hänen aviomiestään.

    Äänestä

  • Tiedon poistajat ovat poliittiseen ja virkamies eliittiin päässeet homot. vrt presidentti Tarja Halonen ( kulissiavioliitto). Kirjoitat " Nyt on aika tehdä siitä loppu." Itse olen valmis torjumaan homojen invaasion asein. Niitä löytyy, myös räjähteitä.

    Äänestä

Voiko homoudesta parantua?

Äänestä
  • Vain heterot voivat muuttua homoiksi, ei koskaan toisinpäin.

    Äänestä

> Voiko homoudesta parantua? <

Ei valitettavasti voi, koska homolla on naisen aivot.

Homous/lesbous voidaan todeta AIVOKUVAUKSELLA koska:

Miesten ja naisten aivot ovat rakenteeltaan erilaiset!

Homous määräytyy jo syntymässä koska jos sikiö ei saa tarpeeksi testosteronia äidin vatsassa ollessa, poikasikiön aivot jäävät naisen aivoiksi.

Kaikki sikiöthän ovat aluksi naispuolisia, joten jollei äidin hormoonitoiminta ole kunnossa, menee jotain vikaan eikä poikasikiö saa tarvitsemaansa "hormoonihuuhtelua".

Miesten käytöksen juuret ajoittuvat jo sikiökaudelle, jolloin määräytyy, kehittyvätkö ihmisen aivot "mies-" vai "naispuolisiksi". Tutkimukset ovat osoittaneet, että poikasikiön testosteronitaso nousee jo 3-6 kuukauden iässä samalle tasolle kuin aikuisilla miehillä.

Voimakas hormonihuuhtelu muuttaa aivojen rakennetta pysyvästi!

Myöhemmin ei millään enää pysty muuttamaan sitä että miehen kehossa olevalla yksilöllä on äidin hormonihäiriön takia muodostunut naisenaivot.

"Jo vastasyntyneillä poika- ja tyttölapsilla on näkyvissä ero aivopuoliskojen symmetriassa jonka alku on siis sikiöaikana. Vaikka aivot kehittyvät aikuisuuteen asti, peruspiirteet eivät tässä suhteessa muutu."

Eli jos on OIKEASTI HOMO niin se näkyy Pet eli aivokuvauksella.

Itseasiassa eri sukupuolia pitäisi olla NELJÄ:
Miesmies >> miesnainen (lesbo) >> naismies (homo) >> naisnainen

1) miesmies (normi heteromies, miehen aivot, miehen ruumis)
2) miesnainen (miehenaivot, naisen vartalo, lesbo)
3) naismies (naisen aivot, miehen ruumis, homo)
4) naisnainen (naisen aivot naisen vartalossa)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois luonnottomuus kirjoitti:

Homot haluavat avioliittoon eikä se mitään, vaikka ajatus etookin minua mutta se, että he haluavat adoptio-öikeuden, on jo liikaa.

Luonto nyt vaan ei ole tarkoittanut ettå hompparit saavat mukuloita joten ei ihmisenkään tule edistä tällaista luonnottumuutta.

Jos se hyväksytään, pitäisi hyväksyä myös pdofilia ja eläimiin sekaantuminen. Ne ovat sentään luonnollisempia asioita kuin se että hoimopari saisi lapsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu