Elämä jatkuu halusi tai ei

yxpluskaks

Avoliitto kesti 11v. ja erosta nyt puolisen vuotta, sattuu välillä vieläkin.

Sorruin toistamiseen kuvittelemaan että kyllä vielä kumppani muuttuu kun kuvioihin tuli alkoholi. Puolet liitosta tuntui kuin olisi valunut hukkaan kumppanin juomisen takia enkä tiennyt mitä tehdä, raskasta aikaa.

Pyysin monesti miestä hakeutumaan hoitoon ja kerroin hänelle että kun tästä päästään niin aletaan harrastamaan asioita yhdessä kuten lenkkeily sun muu
Mies raivostui tästä ja huusi ettei hänellä ole ongelmaa alkoholin suhteen vaan mnulla ja joo tietysti olihan se siinä mielessä minullakin kun jouduin katsomaan tätä lähes päivittäin, hakemaan miestä kuppiloista...en vaan halunnut että hän tuhoaisi itsensä koska rakastin häntä paljon.

Joulun aikaan sain vietyä yhteisellä sopimuksella miehen hoitoon josta hän sai loppuen lopuksi tällä kertaa suurta apua ja raitistui mutta ei palannut enää kotiin koska koki loukkauksena auttamiseni ja kirjoitti minulle että hän itse päätti hoidostaan eikä minusta ollut apua.

Meillä oli yksi ei yhteinen lapsi mutta hän lakkasi myös yhteyden häneen.
Tähän päivään asti hakenut ripotellen tavaroitaan, pyytänyt rahaa, lääkkeitä, katsonut käydessään jääkaappiini. Onko ihan normaali meininki

2

260

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hopsa

      Nyt ilmoitus miehelle, että tavarat haetaan KAIKKI KERRALLA siihen ja siihen päivään mennessä (vaikka kaksi viikkoa aikaa), helpottaa sinun elämääsi merkittävästi kun ei tarvitse vähän väliä nähdä miestä. Helpottaa sinun oloasikin, kun ei tarvitse edes miettiä, milloin mies tulee seuraavan kerran oven taa. Joten ovi kiinni ja aloita toipuminen tästä, ala elää omaa elämääsi lapsesi kanssa.

      Jaksamista!

    • yxpluskaks

      Vain yksi miehen takki on kaapissa (hänen faijansa) joten liekö vielä tärkeä tosin mua ei kiinnosta onko tärkeä vai ei. Juhannusta ennen kävi oven takana ja tuli kyselemään mikä on vointini. Vituttaa kuin pientä oravaa miehet pikkuhiljaa....

      Olet oikeassa ehkä minun on nyt vaan pidettävä ovi visusti kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe