Kertokaa nyt suoraan ja rehellisesti, ei tarvitse valehdella.
Nainen, mikä on tärkein ruumiinosasi?
Käyttäjätutkimus
14112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitenniin tärkein? Elämisen kannalta, liikkumisen, hengittämisen, olemisen kannalta. Vai estetiikan kannalta.
Saat itse päättää, millä perusteella valitset.
En ole nainen, mutta vastaushan aivan selvä...
Millä nainen saa ihan kaiken mitä haluaa?
Kaikki järjissään olevat miehet tietää ainakin vastauksen. Naisetkin tietää, mutta eivät sitä tunnusta miehille.
kiimavittu on tärkein
klitoris. Se vastaa täysin miesten kullia paitsi että klitoriksessa on monin verroin enemmän tuntoaistia kuin kullissa.
No ei se nyt ihan täysin vastaa. Paljon pienempi, eikä sieltä tule pissaa tai spermaa. Mutta se kyllä kovettuu naisen kiihottuessa ja esinahkakin sillä on. Olisipa jollain naisella niin iso klitoris, että hän voisi sillä panna minua perseeseen. Varmasti naisestakin tuntuisi mahtavalta.
Tiesitkö että naisen klitoris on jopa 20 cm pitkä? Siitä suurin osa on baan piilossa. itseltänikin tulee ulos vain noin 6-7 cm. Minulla on tietojeni mukaan iso klitta...
Tiesin, mutta tiesitkös sinä, että peniskin jatkuu lähes peräaukkoon asti ja on selvästi paksumpi, eli tilavuudeltaan merkittävästi isompi? Sinullahan on aika pitkä. Haluan tulla ratsastamaan sillä.
Haha...et pysy kyllä kyydissä. Ja tosi liukas kun niin lyhytkin on.:-D
Ehkä sitten niin. :/ No suihin sinulta olisi ainakin kiva ottaa. Onhan tuo 6 cm paljon isompi kuin tavallinen, tuskin maapähkinän kokoinen. Tuokaan ei taida olla vielä 6 cm: http://37.media.tumblr.com/aeb2409d31877910eebf168c9506482d/tumblr_mpyrggYdj61riwxk3o1_500.jpg
Aivot.
Mutta olenkin 35v ikisinkku joten ketju ei ilmeisesti kuulu minulle vaan niille max.25v hottiksille.
Sori ny.
Totta puhut siskoseni. Ei vaan oma järkeni nyt niin ylös riittänyt.
Naises on parasta pil.lu ja tissit.
Etnospermalla merkattu huoranpilluni on tärkein. Grrrrrrrrr ;)