Äitini opetus.

Oman elämäni käännekohta.. Kun olin n. 10vuotta tajusin mistä elämässä on kyse.
Siihen saakka ja siitäkin eteenpäin äitini on ruoskinut minua sanoillaan luullen kaltaisensa tyttären tarvitsevan kovetusta elämään tulevia koettelemuksia varten. Hän on kiero ja manipuloiva ihminen, joka ei luota keneenkään ilman todisteita. Kaiken hän kääntää aina muiden syyksi ja on niin perkuleen "viisas" että vain katsomalla asioiden ytimeen voi todeta hänenkin olevan välillä väärässä. Mitään hän ei myönnä, ei korjaa jos se vaatii häneltä jotain.

Olin taas kerran itkemässä piikikkäiden sanojen jälkeen ja turvauduin taas mielikuvitukseeni miten asiat voisivat olla ja mitä omassa elämässäni tekisin toisin kuin äitini. Ajattelin lapsen ajatuksia kuinka pitäisin omia lapsiani sylissä ja kuiskuttelisin korvaan rakastavani heitä vaikka tekisivätkin joskus virheitä.
En kuitenkaan unelmoinut istuvani oman äitini syleilyssä koska kosketus olisi aina oleva täynnä piikkejä ja tulta joka satuttaa minua. Hän ei koskaan pitänyt lähellään ketään ja jos pitikin tuli se selvästi jonkin hänen pyrkimystään ajavan asian eduksi ja hänen oman syyllisyytensä pois viemiseksi. Ei. Häntä en voi pitää rakkaana äitinäni vaan äitinä jonka kommenttit sisältävät aina paljon rivien välistä tulkitsemista. Hän muistaa joka sanan, vääristelee totuutta sen mukaan mikä hänen kannaltaan on sopivaa.
Hän raastaa meitä lapsia syyllisyyden verkolla ja kahleilla jotka eivät enää minuun tehoa.

Silloin kerran sen ymmärsin, että maailmassa voi olla myös pyyteetöntä rakkautta ilman rajoja. Ilman Jeesusta en olisi tässä vaan kiukkuisessa koston kierteessä joka polttaisi minutkin vähitellen kuivaksi sisältä päin.

Nyt minulla on rakkaani, toinen ihminen, joka ei vaadi minulta kuin kohtuullisen. Olenhan ihminen.
En tule koskaan olemaan äitini harhaluuloinen vesa joka toivoisi olevansa täydellinen. Esittää toisille täydellistä on pahinta mitä voi ihminen itselleen tehdä.

Se on valhetta joka ajaa ylpeyden asiaa. Se ei koskaan anna kenenkään tulla niin lähelle, että toinen voisi huomata sen olevan vain kuori jonka alla herkkä sisus on. Se ei anna rakkaudelle siaa. Se on itsekkyyttä, itserakkautta joka ei luo mitään hyvää kantajalleen.... tai no jos elämän ainoa tavoite on näyttää muille kuinka hyvin itsellään muka menee, kun ei kehtaa nöyrtyä muiden edessä.
Rakastan silti äitiäni. Sadistista, pyyteetöntä rakkautta sanoisin.