Korkeakoulutettujen työpula paisuu

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014063018450268_uu.shtml
-HS: Korkeakoulutettujen työpula paisuu
-Lehden mukaan korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vuodessa 60 prosenttia.

-Mikähän olisi kalevin ratkaisuehdotus yllä ilmenevään pulmaan? Lisää hírvikiväärejä työvoimavirkailijoillle?

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys siis on rajussa kasvussa.
Kuten tiedämme palkaton pakkotyö eli surullisen kuuluisa 9-euron pakkotyö on valtiovallan ainoa ja paras keino pelastaa pitkäaikaistyötön syrjäytymiskierrekurimuksestaan.

Kun maisteria ja DI:ä alkaa olla pitkäaikaistyöttömien sankoissa joukoissa pilvin pimein, niin tämmösen tavallisen rellun - siis että on lopputukinto vain rippikoulusta jos siitäkään, pelastamiseen syrjäytymiseltä valtiovalta tuskin enää resusseja tuhlaa, vaan sen sijaan valtion ja kuntien laitoksissa ja virastoissa ne kaikkein ikävimmät ja pitkäveteisimmät eli v-mäisimmät eli mitäepäsyrjäyttävimmät 9-euron työt tullaan tulevaisuudessa teettämään siten insinööreillä ja erialojen maistereilla ja vastaavilla.
687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pointtis?

Ole hyvä ja mene nyt sinne töihin.

Äänestä
  • kyllä koneinsinööri menee töihin kun työnantaja palkkaa, siten

    Äänestä

Pointtis?

Ihan tommosta yleistason tietoa pyritään löytämään. Varsinkin pyritään palstalle ahkerasti spämmäävän kaleviksi kutsutun mielipidettä aiheesta saada esiin.

Olemmehan jo usein saaneet kalevin kirjoitelmista lukea kuinka tavallinen proletason työtön ei omaa mitään ihmisarvoa ihan vain siksi että työnantajisto ei, esim vain siksi että lisätyövoimalle ei ole tarvetta, palkkaa sitä töihin, ja että työtön prole voidaan ja jopa pitää ampua hirvikiväärillä ihan vain sillä perusteella että kun se on työtön, ja että poliisikin silloin jättää tapahtuneen ampumisen tutkimatta kun sille selviää että se oli vaan joku työtön prole joka on ammuttu.

Niin olisi ihan kivaa tasapuolisuuden nimissä kuulla mitä kalevilassa tehdään työttöminä oleville eri sortin pikkukihoille eli DI:lle tai kaiken sortin lisensiaateille ja maistereille tai muille ylempiä korkeakoulutukintoja suorittaneille?

Hehän pikkukihot nimittäin työttöminä vasta kutaleita ovat, ensin veronmaksajat käyttävät jopa miljuunia euroja niitten vuosia kestävään yliopistotason kouluttamiseen ja sitten ne kutaleet eivät viitsi mennä töihin mihin hyvänsä olemattomaan palkkatyöpaikkaan.?

Niitten rinnalla tavallinen proletyötön on melkein syytön kaikkeen ja silti voi joutua kiväärillä ammutuksi jos työkkärin virkailijat saa sen tähtäimeen hirvimetsällä ollessaan.

Tuohon kysymykseen kalevilta on vastausta ehkä peräti opettavaisen novellin muodossa odoteltu vaan eipä ole vielä minkäänlaista vastausta näkynyt.

Mutta myös: aikoinaan kun työkkärin asiakkaina oli pelkkiä proleja, asiakkaiden kohtelu oli pääosin todella todella tylyä, ja oli sitä siitä huolimatta että työpaikkoja ei silloinkaan kaikille riittänyt. Sitten kun työkkäriin alkoi tulla asiakkaksi myös parempaa väkeä siis korkeasti oppineita asiakkaiden kohtelu (myös proleille) muuttui lähes ihmisen kohteluksi.

Voi olla opettavaista nähdä mihin kaikkeen se johtaakaan kun yhä useammin jossain valtion tai kunnan isonviraston sisäisenpostin jakamisen tai lyijykynävaraston kirjanpidosta huolehtimisen tai muun tyypillisen epäsyrjäytymistä edistävän 9-euron pakkotyötehtävän tekee jonkinalan lisensiaatin tai peräti tohtoristurkinnon suorittanut sillä 9-euron päiväpalkalla.

Äänestä
  • '9-euron'
    '9-euron'
    '9-euron'
    '9-euron'

    Yhdeksän euroa tai 9 euroa ei ole yhdyssana.

    Äänestä

Tavallinen proletason työtön tai varsinkaan työllinen ei enää aikoihin ole ollut ".. tämmönen tavallinen rellu - siis että on lopputukinto vain rippikoulusta jos siitäkään .. "

Kysymys ei ole siitä kuinka monta vuotta opiskeluun on kulunut, vaan siitä että hankittu koulutus on houkutteleva työnanatajan silmissä. Ja että koulutusta on aikomus tarpeen tullen täydentää, päivittää tai kokonaan vaihtaa alaa.

Mene opiskelemaan.

Äänestä

"Kysymys ei ole siitä kuinka monta vuotta opiskeluun on kulunut, vaan siitä että hankittu koulutus on houkutteleva työnanatajan silmissä."

Niin no eli asia ja sen vierus: Tulisi ensin mieltää että tyly totuus on että ei vallitsevan massatyöttömyyden ytimessä ole ongelma nimeltä minkä hyvänsä inhimillisen osa-alueen suhteen semmoinen tai tämmöinen työtön, vaan ongelma nimeltä palkkatyönteettämisen tarpeen puuttuminen.

Siis jos sorvaria ei tarvita on ihan sama millaisia sorvareita on tarjolla, se mikä on sorvarien laatu alkaa kiinnostamaan aikasintaan vasta sitten kun on tarve joku sorvari töihin saada. Ja jos katselee MOL.FI:tä sitä sorvarin palkkaamisen tarvetta ei käytännössä missään ole eikä esiinny.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


4 + 19 kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014063018450268_uu.shtml
-HS: Korkeakoulutettujen työpula paisuu
-Lehden mukaan korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vuodessa 60 prosenttia.

-Mikähän olisi kalevin ratkaisuehdotus yllä ilmenevään pulmaan? Lisää hírvikiväärejä työvoimavirkailijoillle?

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys siis on rajussa kasvussa.
Kuten tiedämme palkaton pakkotyö eli surullisen kuuluisa 9-euron pakkotyö on valtiovallan ainoa ja paras keino pelastaa pitkäaikaistyötön syrjäytymiskierrekurimuksestaan.

Kun maisteria ja DI:ä alkaa olla pitkäaikaistyöttömien sankoissa joukoissa pilvin pimein, niin tämmösen tavallisen rellun - siis että on lopputukinto vain rippikoulusta jos siitäkään, pelastamiseen syrjäytymiseltä valtiovalta tuskin enää resusseja tuhlaa, vaan sen sijaan valtion ja kuntien laitoksissa ja virastoissa ne kaikkein ikävimmät ja pitkäveteisimmät eli v-mäisimmät eli mitäepäsyrjäyttävimmät 9-euron työt tullaan tulevaisuudessa teettämään siten insinööreillä ja erialojen maistereilla ja vastaavilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu