http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014063018450754_uu.shtml
Unohtamatta tietysti pölvästejä ja pipipäitä, jotka mitä erillaisimpiin rikoksiin päätyvät. Tuossa päivän uutinen. Ei ole kauan aikaa, kun edellinen vaarallinen vanki päätti lähteä karkuun.
Lisäksi uudet tilastot kertovat, että rattijuopot ovat 25-30%:ssa syyllisiä kuolemankolareihin. Heillekin tulisi keksiä jo muuta. Tänään luin kuinka eräässä kaupungissa huumehörhöinen rattijuoppo jäi jotain 50 kymmenennen kerran kiinni ratista. Oli ajellut pitkin pyöräteitä. Pitää ilmeisesti odotella, että tuollainenkin tappaa autolla jonkun ?
Suomessa ei saada eikä haluta saada rikollisia kuriin eli halutaan vain leikkiä heidän kanssaan. Kyse on politiikasta, poliittisista pelkureista, jotka eivät laita tehokeinoja käyttöön.
Pitäisikö hiukan alkaa miettimään, kuinka näitä taparikollisia saadaan kuriin vai halutaanko heitä vain pyöritellä oikeusoppineiden työllistämiseksi kiertoleikkiä pyörittäen. Julkinen sektori syö liikaa muutoinkin suomessa ja lainoppineet eivät ole halpatyövoimaa.
Eli julkisia häpeärangaistuksia, maman kuvat lehtiin ja pakkotöitä rangaistusmuotoihin mukaan vaan. Taparikollisen yksilösuojaa tulee vähentää julkisuustiedottamisissa.
Hyssyttelykulttuuri on jo näyttänyt ikävän puolensa. Muutoksia tarvitaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.