Testosteroni, mikä tumnetaan myös mieshormonina on täekeä miehen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Se on nimenomaan miehen naista korkeampi testosteroni, mikä tekee miehestä itsevarman, rohkean ja valmiimman ottamaan riskejä. Se myös auttaa kestämään epävarmuutta ja tekee tunne-elämästä siinä mielessä vakaamman, että asioihin ei suhtaudu hirvittävän melodramaattisesti tai valtavalla tunnelatauksella, kuten suurella ahdistuksella tai pelokkuudella.
Olenkin miettinyt, että voiko ahdistuneen ja sosiaalisesti rajoittuneen, omalla mukavuusalueellaan kynsin hampain pysyvän, melodramaattisen ja passiivisaggressiivisen vässykkä-ätmin osa ongelmaa olla vähäinen testosteronin tuotanto? Täällähän tuntuu porukka olevan aika usein henkisesti todella kaukana edes ns. keskitason miehestä. Tietyllä tavalla miesten asenne on hyvin naismainen siinä mielessä että ollaan hyvin tunteellisia, helposti ahdistuvia, tosielämässä passiivisia ja hyvin epävarmoja vähänkin epämukavampien haasteiden edessä. Myös lähtökohtaisesti huono itsetunto on enemmän naisellinen piirre.
Jos stressaa ja on kovin ahdistunut, se vaikuttaa testosteroniin, huonot ruokatottumukset samaten. Jos liikkuu vähän, juo alkoholia ja polttaa tupakkaa, vaikuttavat ne myös.
En väitä että nämä kaikkia tai ketään koskisivat välttämättä, mutta otinpahan asian esille siltä varalta että siitä jollekin saattaisi olla hyötyä. Mikään asia ei jojdu yhdestä asiasta, enkä väitä että mikään asia olisi vain testosteronista kiinni. Mutta voisiko se olla siitäkin? Kannattaa miettiä, koska on tutkimuksia siitä että miesten testosteronitasot ovat nykyaikana laskemaan päin.
Ätmin testosteronitasot
56
6456
Vastaukset
Lähes kaikki mitä kirjoitit, on netissä liikkuvaa huuhaata. Ihmisen psyyke on hyvin monisyinen ja suhteessa ympäristöön ja kokemuksiin. Ei yhdellä hormonilla ole tuollaisia vaikutuksia kuin kuvailit. Muistaakseni ainoa todistettu korkean testosteronitason psyykkinen vaikutus on normaalia korkeampi masennusriski.
- testosterone?
Se ei ole mitään netissä liikkuvaa huuhaata. Plus että taisin nimenomaan painottaa, että tuskin on yhdestä asiasta kiinni, kuten nyt vaikka testosteronista. Mutta että saattaisiko se olla siitäkin?
- Löydätkö?
"Se on nimenomaan miehen naista korkeampi testosteroni, mikä tekee miehestä itsevarman, rohkean ja valmiimman ottamaan riskejä. Se myös auttaa kestämään epävarmuutta ja tekee tunne-elämästä siinä mielessä vakaamman, että asioihin ei suhtaudu hirvittävän melodramaattisesti tai valtavalla tunnelatauksella, kuten suurella ahdistuksella tai pelokkuudella."
Jaa-a.
Tuossa ainakin näin tieteen näkökulmasta on pari todella pahaa virhettä. No tieteestä en tiedä, mutta sen tiedän, että korkeamman testosteronitason omaavat miehet ovat naisten mielestä kiinnostavampia ja tämä on tutkittu juttu.
Kyllä sen "testosteronin" aistii itsekin joistakin miehistä herkemmin ja automaattisesti ne miehet tuntuu kyllä olevan seksuaalisesti kiinnostavia.
Tuntuu, että jotkut miehet suorastaan tihkuu seksiä, maskuliinista voimaa. Väkisinkin kyllä alkaa ajatus harhailla sellaisen miehen seurassa. Eikä miehen tarvi olla kummoisenkaan näköinen ja ikäkin voi olla ihan mitä vaan, kun näin käy. Ne saattaa olla just niitä paljon parjattuja jännä-ähkijöitä.
Ne miehet ovat lihaksikkaita, heillä on matala ja rauhallinen puheääni, hyvä ryhti... jopa miesten istumatyyleissä on eroja; toinen voi istua jalat kiinni toisissaan ja toinen, korkeamman hormonitason omaava, istuu jalat avoinna naisen suuntaan. Itsevarmasti kuin "esitellen" itseään. Samoin kävelytyyli on erilainen.
Onko se miehille sitten kova paikka mennä testauttamaan hormonitasonsa, siinä pelossa ettei arvot olekaan kohdillaan ja joutuu myöntämään sen itselleen...?- testosterone?
Todella todella yksinkertaistetusti sanottuna testosteroni = itsevarmuus ja halukkuus tuoda itseään esille, eli esittää jonkinlaista "dominanssia" = naisen mielestä kiinnostava mies.
Siis todellakin yksinkertaistus, kuten jo sanoinkin. testosterone? kirjoitti:
Todella todella yksinkertaistetusti sanottuna testosteroni = itsevarmuus ja halukkuus tuoda itseään esille, eli esittää jonkinlaista "dominanssia" = naisen mielestä kiinnostava mies.
Siis todellakin yksinkertaistus, kuten jo sanoinkin.Ette viitsisi linkittää lähdettä näille jutuille?
- testosterone?
Jos ei uskallakaan mennä testauttamaan, niin omilla toimilla voi edesauttaa testosteronitasoihin. Ruokavalio, liikunta, hyvä uni ja stressin karsiminen elämästä auttavat jo sekä alkoholin ja tupakan minimoiminen.
Erityisesti stressi ja unenpuute on asioita, jotka kannattaisi pistää Heti kuntoon. - handuuu...
Älä suotta kohenna ätmejä liiaksi, heillä on luontainen halu uskoa stooriasi todeksi..... :)
- testosterone?
outsider1 kirjoitti:
Ette viitsisi linkittää lähdettä näille jutuille?
No tässä on jotain:
"– Toisilla voi olla selkeää haluttomuutta tai erektiohäiriö. Osalla oireet ovat hyvin epämääräisiä; esiintyy vetämättömyyttä, voimattomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, alakuloisuutta, masentuneisuutta tai fyysisen suorituskyvyn heikkenemistä."
http://www.ts.fi/teemat/terveys/260548/Testosteronivaje voi verottaa henkisia ja fyysisia voimia
Näitähän siis löytyy kyllä jos vaan haluaa etsiä. Ja kuten aina, niin jokaiseen väitteeseen on vastaväite, joten mistäpä sitä lopullisen vastauksen tietää, ellei itse ole tieteilijä ja sitä kautta omaa valistuneempaa näkemystä.
En väitäkään tässä asiasta tietäväni asiantantijatasolla, ja läheteitä en voi suoralta kädeltä sen enempää heittää, koska tämä tieto on tullut pitkän ajan kuluessa eri lähteistä (jotka eivät ole mitään pelkkiä blogeja tai yksityishenkilöiden youtube-videoita kuitenkaan tms.). - -M-
"Onko se miehille sitten kova paikka mennä testauttamaan hormonitasonsa, siinä pelossa ettei arvot olekaan kohdillaan ja joutuu myöntämään sen itselleen...?"
Kai sitä toivoo että tapaisi naisen jolle tämänkaltaiset asiat eivät olisin niin kriittisen tärkeitä. Itsekään en haistele feromoneja tai kiihotu naishormonitasoista joten naiivina miehenä toivoo löytävänsä samankaltaista seuraa. - testosterone?
-M- kirjoitti:
"Onko se miehille sitten kova paikka mennä testauttamaan hormonitasonsa, siinä pelossa ettei arvot olekaan kohdillaan ja joutuu myöntämään sen itselleen...?"
Kai sitä toivoo että tapaisi naisen jolle tämänkaltaiset asiat eivät olisin niin kriittisen tärkeitä. Itsekään en haistele feromoneja tai kiihotu naishormonitasoista joten naiivina miehenä toivoo löytävänsä samankaltaista seuraa.Hormonit ovat muovanneet ihmistä ihan ulkonäöstä lähtien jo tietenlaiseksi, eikä kukaan mihinkään hormoneihin tietenkään ihastu tai juuri niitä millään mikroskoopilla etsi. Ne nyt sattuvat muiden syiden ohella olemaan yksi asia, mitkä muovaavat meistä sellaisia kuin olemme, siis ulkonäön, mutta myös käytöksen tasolla. Vastaavasti miehet viehättyvät naisista muiden syiden ohella sen kautta, minkälainen hormonitoiminta naisella on, mikä on vaikuttanut tämän naisen ulkonäköön ja käytökseen.
testosterone? kirjoitti:
Hormonit ovat muovanneet ihmistä ihan ulkonäöstä lähtien jo tietenlaiseksi, eikä kukaan mihinkään hormoneihin tietenkään ihastu tai juuri niitä millään mikroskoopilla etsi. Ne nyt sattuvat muiden syiden ohella olemaan yksi asia, mitkä muovaavat meistä sellaisia kuin olemme, siis ulkonäön, mutta myös käytöksen tasolla. Vastaavasti miehet viehättyvät naisista muiden syiden ohella sen kautta, minkälainen hormonitoiminta naisella on, mikä on vaikuttanut tämän naisen ulkonäköön ja käytökseen.
Ja on tutkittu, että mies pitää naista seksikkäinpänä ovuloinnin aikana. Mieshän ei voi mistään tietää koska nainen tarkalleen ottaen ovuloi, mutta naisen hormonitoiminta huolehtii siitä. Eli kyllä ihmisten hormoneilla on todellakin suuri vaikutus.
Miehen hormonit saavat miehen näyttämään ja vaikuttamaan voimakkaalta ja huolehtivalta maskuliiniselta mieheltä, joka pystyy huolehtimaan naisesta ja jonka geenit nainen haluaa jälkeläisilleen. Ja mies taas etsii naisesta niitä hedelmällisiä piirteitä, joiden ansiosta nainen pystyy tuottamaan jälkeläisiä ja huolehtimaan niistä.
Vaikka eletäänkin vuotta 2014 ja ollaan kaukana luolamiesajoilta, niin silti biologisesti olemme edelleen samanlaisia kuin aikojen alussa.- asgdgsgd
pimppaloora kirjoitti:
Ja on tutkittu, että mies pitää naista seksikkäinpänä ovuloinnin aikana. Mieshän ei voi mistään tietää koska nainen tarkalleen ottaen ovuloi, mutta naisen hormonitoiminta huolehtii siitä. Eli kyllä ihmisten hormoneilla on todellakin suuri vaikutus.
Miehen hormonit saavat miehen näyttämään ja vaikuttamaan voimakkaalta ja huolehtivalta maskuliiniselta mieheltä, joka pystyy huolehtimaan naisesta ja jonka geenit nainen haluaa jälkeläisilleen. Ja mies taas etsii naisesta niitä hedelmällisiä piirteitä, joiden ansiosta nainen pystyy tuottamaan jälkeläisiä ja huolehtimaan niistä.
Vaikka eletäänkin vuotta 2014 ja ollaan kaukana luolamiesajoilta, niin silti biologisesti olemme edelleen samanlaisia kuin aikojen alussa.On myös olemassa korkean testosteronin naisia. He saattavat etsiä "estrogeenimiehiä", jotta etenkin jälkikasvun tytöistä ei tulisi liian maskuliinisia. Ehkä lesbotytön saamisen riski kasvaa? Tai sitten tulee muuten vain kuulantyöntäjän näköinen tyttö :D
Erityisesti korkean testosteronin miehet vetävät puoleensa korkean estrogeenin naisia ja toisinpäin. Lisäksi ihmiset voidaan luokitella serotoniini- dopamiini-ihmisiin sen mukaan mikä on vallitseva hormoni tai välittäjäaine ihmisellä. testosterone? kirjoitti:
No tässä on jotain:
"– Toisilla voi olla selkeää haluttomuutta tai erektiohäiriö. Osalla oireet ovat hyvin epämääräisiä; esiintyy vetämättömyyttä, voimattomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, alakuloisuutta, masentuneisuutta tai fyysisen suorituskyvyn heikkenemistä."
http://www.ts.fi/teemat/terveys/260548/Testosteronivaje voi verottaa henkisia ja fyysisia voimia
Näitähän siis löytyy kyllä jos vaan haluaa etsiä. Ja kuten aina, niin jokaiseen väitteeseen on vastaväite, joten mistäpä sitä lopullisen vastauksen tietää, ellei itse ole tieteilijä ja sitä kautta omaa valistuneempaa näkemystä.
En väitäkään tässä asiasta tietäväni asiantantijatasolla, ja läheteitä en voi suoralta kädeltä sen enempää heittää, koska tämä tieto on tullut pitkän ajan kuluessa eri lähteistä (jotka eivät ole mitään pelkkiä blogeja tai yksityishenkilöiden youtube-videoita kuitenkaan tms.).Suoranaisesta testovajauksesta on pääasiassa fyysistä haittaa, mutta jos testosteroni on normaalin rajoissa, sillä on hyvin vähän korrelaatiota psyykkisiin ominaisuuksiin. Muut tekijät vaikuttavat paljon enemmän.
Ts. korkean testosteronitason jamppa voi olla umpiujo ja matalan hyvin itsevarma. Nämä ominaisuudet määräytyvät kyllä pääosin ihan muun kuin yksinkertaisen hormonisäätelyjärjestelmän kautta.- kjkhj
pimppaloora kirjoitti:
Ja on tutkittu, että mies pitää naista seksikkäinpänä ovuloinnin aikana. Mieshän ei voi mistään tietää koska nainen tarkalleen ottaen ovuloi, mutta naisen hormonitoiminta huolehtii siitä. Eli kyllä ihmisten hormoneilla on todellakin suuri vaikutus.
Miehen hormonit saavat miehen näyttämään ja vaikuttamaan voimakkaalta ja huolehtivalta maskuliiniselta mieheltä, joka pystyy huolehtimaan naisesta ja jonka geenit nainen haluaa jälkeläisilleen. Ja mies taas etsii naisesta niitä hedelmällisiä piirteitä, joiden ansiosta nainen pystyy tuottamaan jälkeläisiä ja huolehtimaan niistä.
Vaikka eletäänkin vuotta 2014 ja ollaan kaukana luolamiesajoilta, niin silti biologisesti olemme edelleen samanlaisia kuin aikojen alussa.Jep. Kyllä ne naiset aistivat minustakin tuon hormoonin kun sitä kokeilin. Aivan erilaisia katseita alko tulla naisilta hyvin pian. Se näkyy ihosta ja kaikesta kun on hormoonia ukossa reilusti. Tuli otettua kuviakin silloin, niin kyllä sen heti huomaa, että jotain on koneessa.
- Nöff Nöff
Kyl se Pimppalooraa ko kehorankentaja ohi kävelee.
- 7h675h6yh6654g54f535
Testotason putoaminen miehillä tosiaan on nykypäivän ilmiö joka johtuu fyysisesti helposta ja rauhallisesta elämästä, tietty myöskin mm. ruokavalio tuohon vaikuttaa.
Mutts myöskin tieto lisää tuskaa, moni voi stressata marginaalisesti alhaisia testojaan ja kuvitella lääketieteen tuohon tarjoavan ihmeparannuksen piikin muodossa. Joka sitten luokin enemmän ongelmia kuin ratkaisee. - kjhkjhkh
Noh. Olen käyny mittauttaan testot ja olivat kyllä viitteissä joskin korkeammatkin olisivat saaneet olla mielestäni. Olen omatoimisesti joskus kokeillu testosteronia,kadulta hommannut ja kyllähän se sen tekee, että varmasti aika pian sen naisen hankkisi niillä oloilla mitä siitä mulle tuli. Erittäin itsevarma olo ja tuntu että vaikka autoja kaatais ja libido, että vaikka missä ja millon vain vetää kyrvän esiin ja käy nussimaan. Toisaalta teki erittäin itsekkääksi myöskin..........
Jos alat jotain katuroinaa vetää, tai ulkoista testosteronia yleensäkin, niin tuloksena on se, että oma testotuotantosi loppuu. Sen jälkeen on ainakin testovajaus.
Testosteronihoitojakin pitää tämän vuoksi ylläpitää lopun elämää.- kjhkj
outsider1 kirjoitti:
Jos alat jotain katuroinaa vetää, tai ulkoista testosteronia yleensäkin, niin tuloksena on se, että oma testotuotantosi loppuu. Sen jälkeen on ainakin testovajaus.
Testosteronihoitojakin pitää tämän vuoksi ylläpitää lopun elämää.Luuletko etten tuota tiedä.. Tiedän kaiken kaikista mahdollisista hormooneista ja anaboleista.
Tuon kokeilun jälkeen seuraavat 3kk oli kyllä yhtä helvettiä kun oma tuotanto kesti palautua.
- 2+2
Eikös myös jatkuva hanskaan hakkaaminen alenna testotasoja?
- 2+2
Vaikea kuitenkaan sanoa olisko sitä siltikään yhtään rohkeampi lähestymään naisia jos testosteronitasot olis ihan huippulukemissa.
- kjhkj
2+2 kirjoitti:
Vaikea kuitenkaan sanoa olisko sitä siltikään yhtään rohkeampi lähestymään naisia jos testosteronitasot olis ihan huippulukemissa.
Olisi kyllä. Siinä on kerrassaan valtava ero! Kun otin ulkopuolista testoa, niin minusta tuli täysin erimies.. Puhelias ja päällekäyvä ja iholle menevä. Se valtava libido ja semierektio päällä kaikenaikaa tekee sen tarpeen lähestyä.
- Luuseriätmi
Labratulosten mukaan minun testosteroniarvoni on 4,6 kun normaali minimi miehelle on 11 ja maksimi 38.
Oliko muuta kysyttävää?- kjkhj
Miksi ihmeessä et mene hakemaan hormooni hoitoa itsellesi noilla arvoilla???
Tuo on jo terveydelle vaarallista. Sydäntaudit, osteoporoosi, masennus, heikko libido ynm.ynm. Kiireesti hoito päälle, niin löytyy muija sinullekkin. - sdgsdg
kjkhj kirjoitti:
Miksi ihmeessä et mene hakemaan hormooni hoitoa itsellesi noilla arvoilla???
Tuo on jo terveydelle vaarallista. Sydäntaudit, osteoporoosi, masennus, heikko libido ynm.ynm. Kiireesti hoito päälle, niin löytyy muija sinullekkin.Joo, noilla arvoilla saa kyllä lääkkeet, ei siinä mitään. Mutta joutuuko ne sitten ite maksamaan? Ei ihan halpaa lystiä ole?
- kjkhj
sdgsdg kirjoitti:
Joo, noilla arvoilla saa kyllä lääkkeet, ei siinä mitään. Mutta joutuuko ne sitten ite maksamaan? Ei ihan halpaa lystiä ole?
Se on helvetin halpaa ja sinä saat kelakorvauksen.
Tiedän aika paljon näistä jutuista, niin osaisin päätellä sun arvoistakin yhtä sun toista jos laittaisit ne kaikki tänne.
Jos sun matala testo on aivolisäke peräistä, niin sulla saattas toimia sellainen aine kuin hcg(pregnyl) erittäin hyvin. Eli se piiskaa sun omia kiveksiä tuottamaan testosteronia, jolloin sun ei välttämättä edes tarttis piikittää varsinaisesti ulkoista testosteronia. Monet on saaneet kyseisellä aineella paremmat fiilikset ja olot kuin testolla. Kannattaa kysellä lekurilta ja vaatia kokeiluun. - Muuta ruokavalio
sdgsdg kirjoitti:
Joo, noilla arvoilla saa kyllä lääkkeet, ei siinä mitään. Mutta joutuuko ne sitten ite maksamaan? Ei ihan halpaa lystiä ole?
Ala syömään rasvaa, lihaa, juustoja, kananmunia jne.
- Luuseriätmi
kjkhj kirjoitti:
Miksi ihmeessä et mene hakemaan hormooni hoitoa itsellesi noilla arvoilla???
Tuo on jo terveydelle vaarallista. Sydäntaudit, osteoporoosi, masennus, heikko libido ynm.ynm. Kiireesti hoito päälle, niin löytyy muija sinullekkin.Miksi luulet etten olisi jo hakenut? Meinaatko tosissaan, että olisin mennyt labrakokeisiin ensinnäkin ilman lääkärin lähetettä, ja sitten tulokset saatuani jättänyt asian sikseen?
Eikä tämä ole edes eka kerta. Edellisen kerran kun mitattiin, se arvo oli sentään 8. Sain sen jälkeen pistoksen kahdesti, ja tämä on tulos; arvo pudonnut liki puoleen. Että millä perusteella luulet että se hormonihoito aina auttaisi?
Eikä muuten ole halpaakaan. Ampulli maksaa yli kelakorvausten vähentämisen jälkeenkin yli 90 euroa. - Luuseriätmi
Muuta ruokavalio kirjoitti:
Ala syömään rasvaa, lihaa, juustoja, kananmunia jne.
No kas kummaa, kun viimeinen ravintosuositus oli nimenomaan, että pitäisi lisätä kasvisten osuutta.
- syö ruohoja
Luuseriätmi kirjoitti:
No kas kummaa, kun viimeinen ravintosuositus oli nimenomaan, että pitäisi lisätä kasvisten osuutta.
jos haluat matalat testot.
- Luuseriätmi
syö ruohoja kirjoitti:
jos haluat matalat testot.
Pitäiskö sitten ennemmin ottaa sepelvaltimotauti?
- no kun rasva
Luuseriätmi kirjoitti:
Pitäiskö sitten ennemmin ottaa sepelvaltimotauti?
on terveellistä sydämmellekin. Mutta kasvirasvat ei ole.
- suht normaalit?
kjkhj kirjoitti:
Se on helvetin halpaa ja sinä saat kelakorvauksen.
Tiedän aika paljon näistä jutuista, niin osaisin päätellä sun arvoistakin yhtä sun toista jos laittaisit ne kaikki tänne.
Jos sun matala testo on aivolisäke peräistä, niin sulla saattas toimia sellainen aine kuin hcg(pregnyl) erittäin hyvin. Eli se piiskaa sun omia kiveksiä tuottamaan testosteronia, jolloin sun ei välttämättä edes tarttis piikittää varsinaisesti ulkoista testosteronia. Monet on saaneet kyseisellä aineella paremmat fiilikset ja olot kuin testolla. Kannattaa kysellä lekurilta ja vaatia kokeiluun.Mulla oli 23-vuotiaana:
S-Testo 21 nmol/l
S-Testo-V 275 pmol/l
S-TestoV% 1.3 %
Noi saattaa vaihdella paljonkin lyhyen ajan sisällä ilmeisesti. Olisihan noissa testeissä mukava käydä useamminkin, mutta maksavat vaan jonkun verran. Nykyään saa jo kotiin tilattua testereitä ja näytteet lähetetään jonnekin labraan, mutta ei sekään ilmaista ole.
Jaksaakohan kivekset enää hcg-kuurin jälkeen tuottaa testoa ite kun ei ole hcg enää niitä piiskaamassa? - kjkhj
suht normaalit? kirjoitti:
Mulla oli 23-vuotiaana:
S-Testo 21 nmol/l
S-Testo-V 275 pmol/l
S-TestoV% 1.3 %
Noi saattaa vaihdella paljonkin lyhyen ajan sisällä ilmeisesti. Olisihan noissa testeissä mukava käydä useamminkin, mutta maksavat vaan jonkun verran. Nykyään saa jo kotiin tilattua testereitä ja näytteet lähetetään jonnekin labraan, mutta ei sekään ilmaista ole.
Jaksaakohan kivekset enää hcg-kuurin jälkeen tuottaa testoa ite kun ei ole hcg enää niitä piiskaamassa?Sulla on aika korkea shbg koska tuo vapaa ei ole tuon korkeampi, mutta ihan ok arvot sulla on. Kokonaistesto on oikeen hyvä.
Monet polttaa kuulat karrelle tuolla hcg:llä ottamalla sitä liian suuria annoksia. Lähtisin kokeilemaan vastetta annoksella 250iu 2-3krt viikkoon.
Hcg sammuttaa aivolisäkkeen, joten hcg kuurin jälkeen joutuu tietysti odottelemaan jonkin aikaa, että oma lh:n eritys käynnistyy.
A- hinta arvoille on n. 50e kipale.
Semmonen 250e siinä ainakin menee yksityisellä kun ottaa olelliset arvot.
Jos on aivolisäkeperäistä, niin sitten joutuu tutkimaan vielä kilpirauhasenkin.
Luuseriatmillä on niin olemattomat arvot, että ihan julkisellakin puolella voi käydä näitä arvojaan mittauttamassa. Yksityisellä saa paremmin hoitoja ja on enemmän asiantuntemusta. - Luuseriätmi
kjkhj kirjoitti:
Sulla on aika korkea shbg koska tuo vapaa ei ole tuon korkeampi, mutta ihan ok arvot sulla on. Kokonaistesto on oikeen hyvä.
Monet polttaa kuulat karrelle tuolla hcg:llä ottamalla sitä liian suuria annoksia. Lähtisin kokeilemaan vastetta annoksella 250iu 2-3krt viikkoon.
Hcg sammuttaa aivolisäkkeen, joten hcg kuurin jälkeen joutuu tietysti odottelemaan jonkin aikaa, että oma lh:n eritys käynnistyy.
A- hinta arvoille on n. 50e kipale.
Semmonen 250e siinä ainakin menee yksityisellä kun ottaa olelliset arvot.
Jos on aivolisäkeperäistä, niin sitten joutuu tutkimaan vielä kilpirauhasenkin.
Luuseriatmillä on niin olemattomat arvot, että ihan julkisellakin puolella voi käydä näitä arvojaan mittauttamassa. Yksityisellä saa paremmin hoitoja ja on enemmän asiantuntemusta.Kuten sanoin, yksityisellä puolella tätä "hoidetaan". Mutta ajatuksesi on jotenkin nurinkurinen. Millä julkisen puolen lääkärin voisi ennen niitä hemmetin labrakokeita vakuttaa ottamaan ne kokeet, että niistä matalista arvoista saataisiin varmuus?
- kjkhj
Luuseriätmi kirjoitti:
Miksi luulet etten olisi jo hakenut? Meinaatko tosissaan, että olisin mennyt labrakokeisiin ensinnäkin ilman lääkärin lähetettä, ja sitten tulokset saatuani jättänyt asian sikseen?
Eikä tämä ole edes eka kerta. Edellisen kerran kun mitattiin, se arvo oli sentään 8. Sain sen jälkeen pistoksen kahdesti, ja tämä on tulos; arvo pudonnut liki puoleen. Että millä perusteella luulet että se hormonihoito aina auttaisi?
Eikä muuten ole halpaakaan. Ampulli maksaa yli kelakorvausten vähentämisen jälkeenkin yli 90 euroa.Siis mitä vittua? Sait kaksi pistosta whatta fuck.. Oletko siis lopettanut hoidon.
Kerro mitä on pistetty ja miksi vain kahdesti???? - ed.
kjkhj kirjoitti:
Siis mitä vittua? Sait kaksi pistosta whatta fuck.. Oletko siis lopettanut hoidon.
Kerro mitä on pistetty ja miksi vain kahdesti????Varmaan nebidoa hinnasta päätellen.. Millon nuo olis viimene piikki ja millon kokeet on otettu?
- suht noku
kjkhj kirjoitti:
Sulla on aika korkea shbg koska tuo vapaa ei ole tuon korkeampi, mutta ihan ok arvot sulla on. Kokonaistesto on oikeen hyvä.
Monet polttaa kuulat karrelle tuolla hcg:llä ottamalla sitä liian suuria annoksia. Lähtisin kokeilemaan vastetta annoksella 250iu 2-3krt viikkoon.
Hcg sammuttaa aivolisäkkeen, joten hcg kuurin jälkeen joutuu tietysti odottelemaan jonkin aikaa, että oma lh:n eritys käynnistyy.
A- hinta arvoille on n. 50e kipale.
Semmonen 250e siinä ainakin menee yksityisellä kun ottaa olelliset arvot.
Jos on aivolisäkeperäistä, niin sitten joutuu tutkimaan vielä kilpirauhasenkin.
Luuseriatmillä on niin olemattomat arvot, että ihan julkisellakin puolella voi käydä näitä arvojaan mittauttamassa. Yksityisellä saa paremmin hoitoja ja on enemmän asiantuntemusta.Okei. Kiitos mielipiteestäsi :) Vapaa testohan se on se, joka tekee varsinaisen miehen työn, kirjaimellisesti. Oikeastaan se lienee ihan sama kuinka korkea on kokonaistesto jos shbg:kin on korkea. Ehkä mun pitäisi shbg:kin mittauttaa joskus...
- Luuseriätmi
kjkhj kirjoitti:
Siis mitä vittua? Sait kaksi pistosta whatta fuck.. Oletko siis lopettanut hoidon.
Kerro mitä on pistetty ja miksi vain kahdesti????Kaksi piikkiä kymmenen viikon välein, ei kerralla, eli 20 viikon kokeilu. Lopetin hoidon, koska en sinä aikana kokenut saavani siitä piikistä mitään hyötyä, ja sitten tuli kosolti muuta ajateltavaa, etten jaksanut enää panostaa koko testosteroniasiaan, koska siitä ei ollut apua. Siitä on nyt vuosi, kun tarkastuksen yhteydessä tämä asia tuli taas esiin. Nebidolia pistettiin.
- Luuseriätmi
Luuseriätmi kirjoitti:
Kaksi piikkiä kymmenen viikon välein, ei kerralla, eli 20 viikon kokeilu. Lopetin hoidon, koska en sinä aikana kokenut saavani siitä piikistä mitään hyötyä, ja sitten tuli kosolti muuta ajateltavaa, etten jaksanut enää panostaa koko testosteroniasiaan, koska siitä ei ollut apua. Siitä on nyt vuosi, kun tarkastuksen yhteydessä tämä asia tuli taas esiin. Nebidolia pistettiin.
Tuo oli siis about puolitoista vuotta sitten, ja jätin asian sikseen noin vuosi sitten. Pari viikkoa sitten pistettiin taas, ja uudet labrat ovat muutaman viikon päästä, mutta voin jo sanoa, etten koe minkään asian parantuneen.
- kjkhj
Luuseriätmi kirjoitti:
Tuo oli siis about puolitoista vuotta sitten, ja jätin asian sikseen noin vuosi sitten. Pari viikkoa sitten pistettiin taas, ja uudet labrat ovat muutaman viikon päästä, mutta voin jo sanoa, etten koe minkään asian parantuneen.
Niin, mutta et sanonut, että kuinka monta viikkoa piikistä nuo arvot on otettu??
Tuo nebidohan on sellainen tuote, että se kestää pitkään kasautua elimistöön, et se vaatii kärsivällisyyttä. Monella menee vuosikin, että on arvot kohillaan. Onko e2- mitattu. Monella nousee estrogeeni liikaa nebidolla.
Sinuna vaihtaisin sustaan. Sillä monet saa paremmat fiilikset ku siinä on lyhyitä estereitä ja ne tuo enemmän vaihtelua tasoihin. Ja arvot saadaan kohilleen hyvin nopeasti. - Luuseriätmi
kjkhj kirjoitti:
Niin, mutta et sanonut, että kuinka monta viikkoa piikistä nuo arvot on otettu??
Tuo nebidohan on sellainen tuote, että se kestää pitkään kasautua elimistöön, et se vaatii kärsivällisyyttä. Monella menee vuosikin, että on arvot kohillaan. Onko e2- mitattu. Monella nousee estrogeeni liikaa nebidolla.
Sinuna vaihtaisin sustaan. Sillä monet saa paremmat fiilikset ku siinä on lyhyitä estereitä ja ne tuo enemmän vaihtelua tasoihin. Ja arvot saadaan kohilleen hyvin nopeasti.Niin siis piikkien jälkeen ei mitattu, koska jätin homman kesken. Labratulokset tuntuivat yhdentekeviltä, koska en kokenut saaneeni nebidosta mitään hyötyä.
Muusta tekstistäsi en paljoa ymmärtänyt. e2, susta, what? - kjkhj
Luuseriätmi kirjoitti:
Niin siis piikkien jälkeen ei mitattu, koska jätin homman kesken. Labratulokset tuntuivat yhdentekeviltä, koska en kokenut saaneeni nebidosta mitään hyötyä.
Muusta tekstistäsi en paljoa ymmärtänyt. e2, susta, what?No niin. Nyt selkis.. Eli nuo sinun testot on siis mitattu sillon kun sulla ei ole ollut mitään kierrossa. Kyllä sinun arvot on varmaankin nousseet ihan ok tasolle, mutta nebidolla pitää alkuun piikittää lyhyemmällä pistosvälillä ja lopulliset positiiviset vaikutukset voi tulla vasta tuon puolen vuoden jälkeen.
Jos e2, eli estrogeeni nousee liikaa, niin se syö potenssia ja libidoa. Sun tarttee mittauttaa sekin ja tarvittaessa pyytää resepti estogeeni inhibiittorille kuten arimidex.
Susta eli sustanon on testosteroni valmiste jota lyödään yleensä kahden viikon välein.
Piikitysväli on lyhyempi, mutta aine on paljon halvempi ku nebido ja käyttäjät pitää parempana. Nykyään lääkevirmat vain haluaa ajaa tuota nebidoa voimakkaasti.
Kyseleppä lääkäriltä vaihtoehtoja. Ei kannata käyttää samaa tuotetta toistamiseen jos ei se kerran futaa. - Luuseriätmi
kjkhj kirjoitti:
No niin. Nyt selkis.. Eli nuo sinun testot on siis mitattu sillon kun sulla ei ole ollut mitään kierrossa. Kyllä sinun arvot on varmaankin nousseet ihan ok tasolle, mutta nebidolla pitää alkuun piikittää lyhyemmällä pistosvälillä ja lopulliset positiiviset vaikutukset voi tulla vasta tuon puolen vuoden jälkeen.
Jos e2, eli estrogeeni nousee liikaa, niin se syö potenssia ja libidoa. Sun tarttee mittauttaa sekin ja tarvittaessa pyytää resepti estogeeni inhibiittorille kuten arimidex.
Susta eli sustanon on testosteroni valmiste jota lyödään yleensä kahden viikon välein.
Piikitysväli on lyhyempi, mutta aine on paljon halvempi ku nebido ja käyttäjät pitää parempana. Nykyään lääkevirmat vain haluaa ajaa tuota nebidoa voimakkaasti.
Kyseleppä lääkäriltä vaihtoehtoja. Ei kannata käyttää samaa tuotetta toistamiseen jos ei se kerran futaa.Ok, kiitos tarkennuksesta. Noin neljän viikon päästä nähdään miten tästä eteenpäin, kun silloin pitäisi uudet kokeet ottaa.
- 14+19
Pitääkö mennä yksityiselle jos haluaa mittauttaa testosteroni arvonsa?
- Luuseriätmi
Työterveyshoidon kautta minä kävin, eli yksityisellä. Julkinen puoli suhtautuu kovin nihkeästi kallisiin laboratiokokeisiin.
- 14+19
Itse olen kuntoutustuella enkä ole töissä.
- Testomax man
Tilatkaa Norvitalin Testomax luontaislisää netin kautta. Itselläni on noin 2 kuukauden päivittäisen käytön jälkeen paljon pirteämpi olo ja erektiot ovat kovempia ja niitä on useammin. Kaikinpuolin on vahvempi olo. Tuntuu myös että naiset hymyilevät minulle useammin kuin ennen.
- Luuseriätmi
Tuskinpa auttaa, kun ehta ainekaan ei auta. Minuun voisi varmaan pumpata kokonaisen härän testosteronit ilman että se omia tasojani nostaisi karvan vertaa.
- dr. how
Testosteronitaso on erittäin tärkeä miehelle. Mitä korkeampi se on, sitä suurempi todennäköisyys sydän- ja verisuonitauteihin. Sitten jää ne vitun lesket ulisemaan ja alkaa kirjoittelemaan palstoille.
- enole.botti
Miehellä testosteronitasot ovat korkeimmillaan alle 30-vuotiaana, jolloin mies on nuoren ikänsä takia kasvoiltaan rumempi kuin vaikkapa keski-ikäinen mies. Alle 30v mies on myös keskimäärin köyhempi sekä statukseltaan matalammalla tasolla kuin keski-ikäinen mies. Tämä johtaa siihen, että ätmejä on eniten juuri alle 30v miehissä, jolloin myös testosteronitasot ovat korkeimmillaan.
Vai kuinka moni luulee, että esimerkiksi Dannylla on yli 70-vuotiaana testosteronitasot yhä korkealla? - rieska72
Pelaan jääkiekkoa 45-vuotiaana. En ole tarvinnut testomax-kapseleita muulloin kuin vain silloin kun on ollut isompia muutoksia elämässä. Esim. muutto ja uusi työpaikka yhtäaikaa.
- Miehistynyt
Tässä oma tarinani:
Murrosiässä elämä alkoi kenkuttamaan. Ahdistuin suunnattomasti ja kärsin kovasta masennuksesta sekä itsetuhoisuudesta. Tunsin etten ole oikea mies. Kävin vuosia psykoterapiassa josta sain kyllä apua, mutta jotenkin kaikki tuntui vaan edelleen niin saatanan tahmealta. Ravasin eri lääkäreillä ja kaikki sanoivat epämääräisten oireideni johtuvan masennuksesta (Näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että oireeni olivat vaihdevuosioireita).
Viimein eräs lääkäri suostui määräämään liudan testejä. Yllättäen testosteroni oli hälyttävän matala. Kunnallisen puolen lääkärin mukaan mies ei tarvitse testosteronia. Menin yksityiselle, joka sitten kirjoitti Sustanon reseptin. Onneksi kunnallinen sentään suostuu reseptin uusimaan. Yksi ampulli kustantaa 10€ ja riittää itselläni 22 päiväksi (tässä on ykilöllisiä eroja).
Lääkkeen aloituksen jälkeen koin toisen murrosiän. Iho meni kamalaan kuntoon, agressiotaso nousi, mulkku oli jatkuvasti puolikovana ja panetus armoton. Muita välittömiä muutoksia en huomannut. Onneksi aloitusoireet menivät kuitenkin ohi muutamassa kuukaudessa. Nyt olen käyttänyt lääkettä 2-vuotta. Olen itsevarmempi ja henkisesti tasapainoinen. Pienet kolotukset ovat tiessään ja energiatasot nousseet. Rasvan määrä kehossa vähentynyt ja tilalle tullut jopa vähän lihaksia. Parta kasvaa ja karvaa puskee ihan uusiin paikkoihin. Testosteronin vaikutuksista naisen saantiin en tiedä, sillä olen päättänyt elää elämäni yksin (Olen perusluonteeltani erakko, joka vittuuntuu muiden ihmisten seurassa).
PS. Jos testosteronia käyttää tarpeeksi kauan, sitä joutuu vetämään loppuelämänsä ajan. Hoitoon liittyy riskejä, joihin kannattaa perehtyä hyvin. Netissä on myös paljon ristiriitaista tietoa, joka johtuu osin siitä ettei testosteronihoidon vaikutuksista elimistöön ole tarpeeksi tietoa. Omassa tapauksessa päädyin aloittamaan hoidon, mitä en ole katunut hetkeäkään. Mielummin elän vaikka vähän lyhyemmän tasapainoisen elämän, kuin pitkän ja tuskaisen (Vaikkakin olisin varmaan tehnyt itsemurhan ennemmin tai myöhemmin ilman testosteronia). Ja ovathan ne matalat testosteronitkin haitalliset terveydelle. Itselläni on muistona kulumat kummassakin polvessa, jotka ovat nyt paremmassa kunnossa hoidon myötä.
PS. PS. Elkää hyvät ihmiset koskeko katuroinaan. - Anonyymi
Vetäkää enemmän käteen nostaa testoja. TUlee sonnin testot pidemmällä aikavälillä
- Anonyymi
Käykää mäkkärissä ja juokaa joka ilta kaljaa ja colajuomia. Välillä sitten ruoaksi kalapuikkoja sekoitettuna hernekeittoon, niin ja colajuomaa kylkeen. Tätä jatkatte puoli vuotta, ja kirjoitatte sitten kokemuksenne tänne palstalle. Niin Mä voin sitten kertoa mitä teette seuraavaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 656295
- 635679
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1314748- 613967
- 143845
- 353269
- 693041
- 602874
- 772669
- 481995