Olen parikymppinen nainen ja liian monesti on tilaisuudet kiinnostavan oloisten miesten kanssa menneet ohi, kun ei ole uskallusta aloitteen tekemiseen.
Enpä ole tainnut tehdä yhtäkään aloitetta itse. Aina on kaverini olleet asialla, antaneet kyseiselle miehelle vinkkiä minusta, ja kerran laitoin kaverin viemään puhelinnumeroni eräälle miehelle. Haluan kuitenkin oppia tekemään aloitteet itse, ei taida minusta saada mitenkään hyvää kuvaa kun en itse uskaltaudu puheille.
Tuo puhelinnumeron anto voisi olla hyvä, esimerkiksi keskustelun jälkeen ennen poistumista voisin antaa sen lapulla. Sitten pääsisi pois tilanteesta, voisi olla tomaattina piilossa katseilta. Mies sitten ottaisi yhteyttä tai ei, ei tulisi kiusallisia tilanteita kasvotusten. Olisiko tuo tapa ihan hyvä? Ongelmana tuossa tosin se että onkohan vähän hölmöä antaa valmis puhelinnumerolappu taskusta, ja kaikissa tilanteissa ei voi alkaa kirjoittelemaankaan siinä vain. Onko teillä vinkkejä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Teennäistä touhuahan tuo tuollainen on, siksi sitä ei miehetkään lähtökohtaisesti viitsi harrastaa. Jos oikeasti haluat tutustua johonkuhun, niin ei se yhteystietojen pyytäminen sitten mitään psyykkausta vaadi.
Ujo nainen voi hymyillä ujosti. Ujo nainen voi jutella ujosti niitänäitä. Ujo nainen voi jutella asiallisesti jonkin legitiimin syyn varjolla. Ujo nainen voi paeta kun siitä alkaa tuntua siltä että nyt ollaan liian syvillä vesillä.
Hymyile.
Teet heti vaikutuksen sellaisiin, joita sun ulkomuotosi miellyttää.
Mielestäni tuo antaa halvan ja epäilyttävän kuvan jos annat valmiiksi kirjoitetun lapun, jossa on puhelinnumerosi. Mieleen tulee, että jakelet kyseisiä lappuja kaikille siinä toivossa, että jonkun kohdalla sattuisi tärppäämään.
Rohkeasti vaan pyydät antamaan miehen puhelimensa, jotta saat tallentaa siihen puhelinnumerosi ;) Ja vinkkinä voin sanoa, että miehet tykkäävät oikeasti ujoista tytöistä...ne on vaan niin söpöjä verrattuna liian itsevarmoihin :)
Mikä riemuidiootti sinä olet? Kusetuksen hajua olisi ilmassa jo valmiina kun joku nainen tulee muka iskemään, ja sitten kun se vielä pyytää saada puhelimen käsiinsä niin homma on selvä vedätys ja varas ansaitsee tulla syljetyksi kasvoille.